Slicks ’n’ Slide oli aikoinaan yksi niistä peleistä, joita kavereiden kanssa tuli hakattua ja kiroiltua näppäimistön rajattua kykyä toimittaa painalluksia. Muutamia vuosia sitten Turbo Sliders toi legendaarisen Slicksin perintöä uudella asenteella ja verkkopelillä varustettuna ja nyt Steamin Early Accessissa on saatavilla uusi yrittäjä retrohenkisten autopelien markkinoille: suomalaisen Iceflake Studiosin Race Online.
Race Online
Race Online on suomalaisen Iceflake Studiosin lupaavalta näyttävä ylhäältä päin kuvattu ajopeli, joka henkii legendaarisen Slicks ’n’ Sliden tunnelmaa. Käytännössä pelissä on kaikki, mitä tarvitaan hyvään retrohenkiseen autopeliin. Hienot grafiikat, kolme eri pelimuotoa, sulava pelattavuus, tusinoittain ajoneuvoja ja satoja ratoja vaihtelevissa ympäristöissä. Lisäksi pelaajalla on mahdollista tehdä omia ratoja ja jakaa niitä muiden pelaajien kanssa. Nettipelissä voi mitata ajotaitonsa muita vastaan. Yksinpelissä yhden kisan ja aika-ajon lisäksi on ura-muoto, jossa voi haastaa tekoälyn ohjaamat autot kuuden autoluokan ja kolmen eri cupin muodossa. Ura-muodossa tarkoituksena on saada avattua kaikki autot ja niiden päivitykset.
Tällä hetkellä peli on vielä Steamin Early Accessissa, eli keskeneräinen, mutta pelin kaikki osa-alueet ovat sivujen mukaan jo valmiit nettipeliä lukuun ottamatta ja julkaisuaikataulu on alkuvuodesta. Peli toimikin ihan sujuvasti, pyöri Macbook Pro (late 2013) pelattavasti, mutta kaatuili säännöllisesti. Peli on saatavilla Windowsille ja OS X:lle, ja ilmeisesti jossain vaiheessa myös Xbox Onelle.
Ostin Race Onlinen muutama päivä sitten ja vajaan seitsemän tunnin pelaamisen jälkeen peli on niin sanotusti nähty, vaikka muutamia saavutuksia on vielä avaamatta. Päällisin puolin peli vaikuttaa hyvältä ja radat ovat vaihtelevia sekä laadultaan että haastavuudeltaan, mutta tärkeimmän osa-alueen kohdalla ei ole mielestäni onnistuttu. Race Onlinen ajoneuvojen ajettavuus ja käyttäytyminen jättää paljon toivomisen varaa, jos haikailee Slicks ’n’ Sliden tai Turbo Slidersin pelattavuutta. Autot käyttäytyvät lähes identtisesti, kiemurtelevat kuin madot asfaltilla, ohjattavuudessa ei ole mitään dynamiikkaa ja ne takertuvat sekä esteisiin että toisiin autoihin. Lisäksi vaikuttaa, että autojen ja esteiden törmäysmalli on liian tarkasti grafiikan kokoinen neliskanttinen alue, joka aiheuttaa ongelmia. Tähän kun vielä lisätään tekoälyn kuin kiskolla kulkevat autot, ei pelaaminen kovin kauaa houkuta.
Tekoälyä vastaan kisaamista jaksaa vain, koska pelissä on tavoitteet ja muuten kaikkia autojen päivityksiä ei saa käyttöön. Onneksi tekoäly ajaa kohtalaisen heikosti jopa vaikeimmalla vaikeusasteella, joten varsinainen haaste kisoissa on päästä lähdön jälkeen viimeisestä ruudusta kärkeen takertumatta muihin autoihin tai päätymättä tekoälyn puskemana ulos radalta. Hauskaa? Ei.
Kokeilin nopeasti myös oman radan rakentamista pelin editorilla, joka oli aika kätevä. Kyllä sillä radan sai aikaan, vaikka en keksinyt, miten radasta saa helposti saman levyisen kaikkialta tai miten poistaa asetettuja elementtejä.
Race Online ei täytä kovia odotuksia, mitä retrohenkiseltä ylhäältä päin kuvatulta ja Slicks ’n’ Slidelta näyttävältä peliltä voisi odottaa. Onneksi pelistä maksamani vajaat 10 euroa jäävät Suomeen, sillä muuten harmittaisi. En kyllä peliä voi suositella, kuten Steamin arvostelussa kirjoitinkin, ainakaan tällä hetkellä.
Yhteenveto
Race Online vaikuttaa kivalta peliltä ja näyttää nätiltä, mutta sen tärkein osa-alue on myös sen heikkous. Autojen käyttäytyminen ja ajomalli ei ole lähelläkään sitä luokkaa, mitä voisi kuvitella, jos inspiraatiota on otettu Slicks ’n’ Slidesta ja peliä on hiottu sulavan pelattavuuden osalta. Nettipelaamista ei vielä Early Access -versiossa päässyt testaamaan, mutta näillä edellytyksillä en siltä paljoa odota. Tässä kuosissa peliä ei oikein voi suositella, enkä myöskään usko, että että pelituntumaa ja autojen ajo- ja törmäysmallia enää tässä vaiheessa aletaan muuttamaan. Se kun on niitä ensimmäisiä asioita, jotka pitäisivät pelissä olla kunnossa.
Plussaa
Nätti grafiikka
”Sulava” pelattavuus
Suomalaisuus
Miinusta
Pelituntuma
Autojen ajo- ja törmäysmalli
Teköäly ajaa kiskoilla
Autojen päivittäminen
Jos haluaa hakea sitä samaa ajamisen iloa, mitä Slicks ’n’ Slide aikoinaan tarjosi ja pelata netissä kavereiden kanssa, kannattaa tutustua Turbo Sliders-peliin ja sen sliders-autoon. Alkuun pääsee kätevästi demo-versiolla.
Lähimaksaminen, eli ostoksien maksaminen ilman PIN-koodin antamista, on ollut mahdollista jo jonkin aikaa kauppojen maksupäätteillä pankkikorteilla, joista kyseinen ominaisuus löytyy, mutta nyt se on mahdollista myös matkapuhelimella. Osuuspankin kätevän Pivo-mobiilisovelluksen käyttäjät saivat syksyllä mahdollisuuden osallistua lähimaksupilottiin, joka toi sovellukseen maksuominaisuuden NFC-yhteyden kautta. Lyhyen käytön jälkeen kokemukset lähimaksamisesta Pivon kautta ovat neutraalit: kätevä tapa maksaa, mutta hieman vielä epävarma, sillä kaikki maksupäätteet eivät lähimaksua tue, eikä se poista kanta-asiakaskorttien käyttämistä.
Pivo ja lähimaksupilotti
Osuuspankin Pivo-mobiilisovellus, eli Pivo-lompakko, on kätevä tapa seurata päivittäistä kulutusta ja nyt lähimaksupilotissa sovelluksen kautta on myös mahdollista maksaa, kunhan Android-puhelimesta löytyy lähimaksun mahdollistava NFC-yhteys. Lähimaksua on pilotoitu jo keväällä ja nyt testiryhmää kasvatettiin. Pivon lähimaksu on sivujen mukaan tarkoitus julkaista ensi vuonna kaikille käyttäjille.
Pivon lähimaksu on saatavilla vain Android-puhelimiin, sillä tällä hetkellä vain niihin on saatavilla teknologia, joka mahdollistaa turvallisen lähimaksamisen ilman liittymän SIM-kortin päivittämistä. Puhelin ei saa myöskään olla rootattu. Muuten potentiaaliset Android-puhelimet ovat ilmeisesti aika hyvin katettu ja tuettuja malleja lisätään mahdollisuuksien mukaan.
Lähimaksu olisi teoriassa mahdollista myös Applen uudempien iPhonen kanssa, joissa on NFC-piiri, mutta se on harmillisesti rajoitettu vain Applen oman Pay-lähimaksun käyttöön. Pitää toivoa, että ominaisuus joskus avataan myös kehittäjille.
Ladattuani testiversion Pivo-sovelluksesta Sony Xperia Z2 -puhelimeeni, vaati lähimaksuominaisuuden aktivoiminen Pivo-tilin aktivoinnin jälkeen vain mobiilikorttihakemuksen tekemisen virtuaalista Debit-korttia varten. Koska mobiilikorttihakemukset käsitellään tällä hetkellä käsin Osuuspankin toimesta, meni vielä hetki että se hyväksyttiin ja pääsin testaamaan lähimaksua käytännössä.
Teoriassa lähimaksaminen tapahtuu siten, että mobiilimaksukorttiin kytketty puhelin viedään muutaman sentin päähän maksupäätteestä. Maksun suorittamiseksi laite pitää avata sen omalla turvakoodilla (näyttölukitus auki) ja käyttäjän halutessa vielä Pivo-sovellus on oltava avattuna.
OP:n video havainnollistaa lähimaksun toimintaa:
https://youtu.be/-p9k9NF2tbo
Käytännössä lähimaksu toimii kuten pitääkin, mutta kauppojen maksupäätteet eivät aina joko tue lähimaksua tai maksu muuten epäonnistuu. En ole kovin aktiivisesti lähimaksua käyttänyt, mutta karkeasti ottaen kaksi kolmesta maksusta onnistuu. Lisäksi on käytännössä tarpeellista sallia lähimaksu heti, kun puhelin on avattu turvakoodilla, sillä Pivo-sovelluksen avaaminen kestää kohtalaisen kauan, eikä se ole käytännöllistä kassan odottaessa maksua. Toinen asia on, että vaikka Pivon lähimaksu ei rajoita ostoksia 25 euroon, vaan asiakas hyväksyy ostoksen valitsemallaan koodilla, ei yli 25 euron ostosten maksaminen vielä onnistu kaikilla lähimaksupäätteillä.
Pivo-lompakon lähimaksuominaisuus toimii yleisesti ottaen ihan hyvin, mutta jos haluaa käyttää kaupan etukortteja, ei se poista korttien kanssa vekslaamista. Lähimaksu Pivon kautta on mielestäni enemmänkin kiva lisä, etenkin jos ei lompakkoa aina kanna mukana.
Harmillisesti puhelimeni vaihtui juuri iPhoneen, joten Pivon lähimaksuominaisuuden käyttäminen jäi aika vähäiselle. Seuraavaksi pitäisi ehkä uusia pankkikortit, että pääsisi testaamaan lähimaksamista myös niillä.
Maailman menoa ja uutisia on hyvä seurata myös mobiileista päätelaitteista ja syksyn aikana olen kehittänyt iPhonelle ja iPadille uutislukijaa, jolla voi seurata High.fi-palvelun keräämiä uutisia. Nyt sovellus on saatavilla myös App Storesta. Hae sovellus puhelimeesi ja pysyt mukana mitä maailmalla tapahtuu. Sovellus tarjoaa perustoiminnot uutisten seuraamiseen ja lisää on kehitteillä.
Highkara uutislukija
Highkara uutislukija
Highkara uutislukija on avoimen lähdekoodin sovellus, jonka avulla seuraat helposti kaikkia Suomen uutissivustoja, jotka ovat tarjolla High.fi -uutiskeräimessä. Sovellus sisältää mahdollisuuden aihealueittain järjestettyjen uutisotsikoiden ja kuvausten lukemiseen sekä kotimaisista että ulkomaisista uutislähteistä. Lisäksi mielenkiintoisen uutisen voi jakaa muille. Idealtaan sovellus on vastaava kuin Ampparit.
Sovellus on saatavilla App Storesta sekä iPhonelle että iPadille, joissa on iOS 8 tai uudempi käyttöjärjestelmä.
Highkara uutislukija on vielä kehitysvaiheessa ja sen toimintoja tullaan laajentamaan muun muassa uutisten haun ja suosikkien tallentamisen osalta. Lisäksi tumma teema ja uutiskuvat ovat kehityslistalla. Sovellus on tällä hetkellä lokalisoitu vain suomeksi ja englanniksi. Palautetta sovelluksesta voi antaa esimerkiksi Twitterin kautta. Kommentteja käyttäjiltä on jo saapunutkin, kuten otsikoiden näyttäminen kokonaisena ja Web-näkymästä palaamisen helpottaminen. Sovelluksesta voi vielä näkyä, että en ole päässyt sitä itse vielä iPhonella testaamaan, mutta se asia korjaantuu parin viikon päästä.
Käyttöliittymältään sovellus on yksinkertainen, jossa uutiset näkyvät listana ja käyttäjä voi avata ne Web-näkymään. Sivupalkista voi valita haluamansa kategorian, jonka uutiset näytetään listassa. Asetuksista voi valita muun muassa haluaako käyttää mobiilioptimoituja osoitteita, lukea uutisesta lyhyen tiivistelmän uutisotsikoiden yhteydessä ja valita suosikkikategoriansa sivupalkissa näytettäväksi.
Teknisesti sovellus on toteutettu hyödyntämällä Swift 2:sta ja uutisten hakeminen High.fi:n rajapinnasta on toteutettu käyttämällä Alamofire-kehystä. Swift on ollut pirteä tuttavuus ohjelmointikielien osalta ja etenkin Swiftin version vaihtuminen 1.2:sta 2:een oli tervetullutta. Highkaran kehitys ensimmäisestä commitista App Store -julkaisuun kesti 157 päivää ja 99 committia. Eli ei kovin aktiivista kehittämistä, vaan pieniä purskeita. Lisäksi App Storen arviointi vei vielä viikon verran ylimääräistä.
Kehityksen aikana moni asia ehti muuttumaan, joka vaikutti sovelluksen toimintaan. Swiftin versio päivittyi 2:een, iOS 9 ja OS X 10.11 El Captain julkaistiin ja Xcodesta tuli versio 7. Olin aloittanut kehityksen Swift 1.2:lla, mutta pakko oli päivittää sovellus käyttämään uutta Swiftin versiota ja täten päivittämään sekä Alamofire-kehys että tekemään muutoksia sovelluksen jo toimineisiin osiin. iOS 9 muutti sovelluksen tapaa näyttää uutisia Web-näkymässä, joka toisaalta oli hyvä asia. Nyt sovellukset voivat käyttää Safaria, joka on monipuolisempi kuin iOS 8:ssa käytössä ollut WebKit-näkymä.
Jos sovelluksen kehitys ja teknologia kiinnostaa, niin sen lähdekoodi löytyy GitHubista ja se on MIT-lisensoitu. Kehitysehdotuksia ja virheitä voi raportoida Twitterin kautta tai tekemällä siitä tiketin.
Sovelluskehityksen näkökulmasta Highkara uutislukija -projekti on ollut näppärä tapa iOS-kehitykseen tutustumiseen ja Swiftin oppimiseen. Aika vähän löytyy yhtäläisyyksiä mobiilikehityksessä iOS:lle verrattaessa sitä Sailfish OS:lle kehittämiseen, jolle olen muutamia sovelluksia tehnyt. Molemmissa on hyvät puolensa, mutta pidän enemmän käyttöliittymien tekemisestä QML:llä kuin Xcoden Interface Builderilla. Vastaavasti Swift on mukavempaa kuin JavaScriptin käyttäminen.
Vuodessa on muutamia messuja, joilla tulee käytyä ja yksi niistä on DigiExpo. Messut viihde-elektroniikalle, vaikka viime vuosina sisältö on ollut ennemminkin pelejä ja konsoleita. Olin myös tänä vuonna messuilla bloggaapassin turvin, joten oli kolme päivää aikaa tutustua DigiExpon ja samaan aikaan järjestettävien SkiExpon ja BoardExpon tarjontaan. Tässä muutamia poimintoja messujen sisällöstä.
DigiExpo on aina ollut hyvä paikka tutustua uusiin ja tuleviin peleihin, ja kuten vuosi sitten, oli Xbox One vahvasti läsnä myös tänä vuonna, mutta muuten peliosasto oli kutistunut, vaikka paikalla oli myös PlayStation 4 ja siinä sivussa myös Wii U.
Xbox One keskittyi Halo 5: Guardiansin, Fifa 16:sta, Forza 6:n, Rise of the Tomb Raiderin ja NHL 16:sta esittelemiseen ja heidän alueellaan oli myös Lakko pelaamassa eri pelejä. PlayStation 4:n tarjontaan pääsi tutustumaan muun muassa Assassin’s Creed Syndicaten, Star Wars Battlefrontin, PES 2016:n ja Uncharted: The Nathan Drake Collectionin osalta. Myös Guitar Hero Liveä pääsi testaamaan, jos soittopelien uudelleen lämmittely kiinnosti. Harmillisesti tänä vuonna ei ollut erillistä pressiaikaa, mutta hyvin mahtui perjantaina testaamaan pelejä ja kiertämään osastoja.
Pelipuolella oli myös esillä muutamia suomalaisia pelinkehittäjiä, kuten Iceflake Studios Race Online-ajopelien kanssa, joka vaikuttaa aika samalta kuin legendaarinen Slicks ’n Slide. Mielenkiintoista oli myös nähdä JAMK:n osastolla live-pelikehitystä Unityä käyttäen. Pitäisi ehkä itsekin testata.
Kahdeksannen sukupolven pelikonsolien, eli Xbox Onen ja PS4:n, pelitarjonta vaikuttaa jo aika hyvältä, etenkin kun Batman: Arkham Knight, Until Dawn, The Witcher 3 ja Assassin’s Creed Syndicate ovat ulkona ja Fallout 4 on aivan nurkan takana. Mutta osaltaan on myös odoteltavaa, kun ensi keväänä julkaistaan Uncharted 4 ja No Man’s Sky joskus kesällä. Isompi televisio tulikin jo kesällä hankittua, joten ehkä se PlayStation 4:nkin pitää piakkoin ostaa.
Osan DigiExpon alueesta vei e-sportsin Counter-Strike: Global Offensive -turnaus ja myös NHL 16 -pelin Suomen mestaruuskilpailujen karsintaturnaus oli käynnissä. CS-turnauksen vieressä perjantai-iltana viihteestä vastasi Polygon Black, joka soitti Pelilavalla rock- ja metallisovituksia pelimusiikin kasariklassikoista ja ysärihiteistä. Hienoa kuunneltavaa, kuten heidän PopCultin keikan taltioinnista voi kuulla.
Messuilla tuli eteen myös muutamia hienoa oivalluksia, kuten Kajaanista lähtöisin olevan Athene Exergamingin -liikuntasimulaattorit, jotka hyödynsivät virtuaalitodellisuutta kuntoilun osana eri muodoissa. Esillä oli kuntopyörä viritettynä Oculus Riftillä, joka oli aika vinkeä kokemus. Pyörää sai ohjata maastossa haluaansa suuntaan ja ylä- ja alamäet todella tuntuivat päässä. Todella vakuuttava kokemus, vaikka tuote oli vielä prototyyppiasteella ja tehty parissa viikossa (Ylen artikkeli). Juoksumaton kanssa hyödynnettiin Kinectiä, jonka avulla pystyi liikkumaan avoimessa maastossa mihin halusi ja juoksumatto pyöri niin lujaa kuin itse juoksit.
Liikuntasimulaattorit ovat kyllä hyvä sovellutus tuomaan uudenlaista liikuntaa kuntosaleille ja terveydenhuollon kuntoutukseen, mutta myös urheilijoiden treenaukseen. Ainakin Saksan Olympiavalmennuskeskus on ottanut kuntoiluohjelman käyttöön ja taisin nähdä televisiossa, miten Suomen hiihtäjät hyödynsivät ohjelmaa rullahiihtomatolla. Näppärä tapa tutustua ennakkoon esimerkiksi tulevien arvokisojen maastoihin oikeasti hiihtämällä ne. Vaikka mieluummin liikun ulkona oikeilla välineillä, odotan kyllä innolla, mitä kaikkea virtuaalitodellisuuden hyödyntämisessä liikunnan tukena keksitäänkään. Suomessa kelit ovat välillä mitä ovat, joten sisäliikunnallekin on paikkansa.
DigiExpo oli osastona jälleen kutistunut edellisestä vuodesta ja viihde-elektroniikan osalta tarjonta oli kapeaa ja muutamien valmistajien harteilla. Gigantin ison osaston lisäksi paikalla oli Olympus kameroiden kanssa, hieman Hifiä AutoStudiolta ja Kruunuradiolta, urheilukameroita AEE:lta ja Garminilta, Philipsin televisioita, Huawei Honor 7 ständillä. DNA markkinoi myös vahvasti ja houkutteli väkeä Samsungin Gear VR:llä. Gear VR ei vakuuttanut, ainakaan testissä olleen avaruusräiskinnän osalta, vaikka kyllähän se 3D-vaikutelma tuli havaittua. Langattomana se on kuitenkin kätevämpi viritelmä kuin piuhan päässä oleva Oculus Rift, mutta samanlaista tunnelmaa ei Gear VR:ssä ole.
DigiExpon lisäksi kiertelin toki myös SkiExpon ja Lätkä & Säbä -alueet, joilta löytyikin mielenkiintoinen Joensuulainen startup liittyen datan keräämiseen ja sen hyödyntämiseen. HavuSport on Hifkin ja Kiekko-Vantaan kanssa kehitelty jääkiekon maalipaikkojen keräyssovellus ensisijaisesti junioriurheilun toiminnan tehostamiseksi. Mitään en valmennuksesta tai jääkiekosta tiedä, mutta tuntui erikoiselta, että vastaavaa sovellusta ei aikaisemmin ole tehty. Aikaisemmin data on kerätty kuulemma perinteisesti paperille ja heitetty menemään, joka sekin tuntuu oudolta, sillä miten kehittää toimintaa, jos ei ole dataa sen pohjaksi. HavuSport vaikutti pätevältä sovellukselta, jolla asiaa voitaisiin tehdä järkevämmin. Vielä jos tuon datan keräämisen saisi automatisoitua, hieman kuin miten Brilliard tekee biljardin pelaamisessa.
Kokonaisuutena Digi- ja SkiExpon paketti toimi ihan hyvin, vaikkakin edellisvuotta heikommalla annilla. Muutama tunti perjantai-iltapäivällä ja lauantaiaamuna meni kyllä helposti asioita ihmetellessä ja liikkumaan mahtui ilman suurempaa tungosta. Sisällön osalta DigiExpo keskittyi tänäkin vuonna lähinnä pelaamiseen, eikä viihde-elektroniikkaa juurikaan näkynyt. Kaikenlaisen viihde- ja kodin elektroniikan osalta Export Expo onkin aina ollut parempi tapahtuma. Pitänee piakkoin harkita uudestaan ovatko Digi- ja SkiExpot käymisen arvoiset, etenkin jos siitä pitäisi vielä maksaa sisäänpääsy- ja parkkilipun verran. Sen verran messujen anti on vuosien aikana hiipunut.
Näppäimistö on yksi sovelluskehittäjän tärkeimmistä työvälineistä ja hyvällä näppäimistöllä koodin kirjoittaminen soljuu eteenpäin. Mekaaniset näppäimistöt ovat kuulemma erinomaisia kirjoittamiseen, mutta jokin aika sitten uutta näppäimistöä etsiessäni työpöydälleni päätyi kuitenkin kannettavan tietokoneen näppäimistön tyylinen Lenovo ThinkPad Compact -näppäimistö. Hieman kyllä arvelutti, miten kompakti näppäimistö toimisi työpöydällä.
Lenovon kannettavien näppäimistöt ovat aina olleet omaan mieleeni tuntumaltaan ja asettelultaan, joten kun uuden näppäimistön hankkiminen oli ajankohtaista, päätin testata miten TrackPointilla varustettu Lenovo ThinkPad Compact -näppäimistö toimisi työpöytäkäytössä. Kompakti näppäimistö on käytännössä samanlainen, kuin Lenovon kannettavista löytyvä näppäimistö TrackPointti mukaan lukien. Ei kenties optimi työpöytä käyttöön, eikä paljon hehkutettu mekaaninen näppäimistö, mutta pieni koko säästää tilaa työpöydällä ja on näppäinasettelultaan tuttu kannettavaan näppäimistöön tottuneelle.
Lenovo ThinkPad Compact -näppäimistössä näppäimet ovat chiclet-tyyliset, eli omina saarekkeinaan, ja muotoiltu hieman koveriksi. Keskeltä näppäimistöä löytyy TrackPoint, eli tappihiiri, alalaidasta vasemmalta Fn-näppäin ThinkPad-erikoisnäppäintoimintojen käyttöön (mm. äänenvoimakkuus, näytön kirkkaus) ja näppäimistön voi asettaa kahdelle eri kallistusasennolle. Näppäimistöä on saatavilla kahtena eri mallina: langattomana Bluetooth-versiona ja USB-versiona. Tosin netin kirjoitusten mukaan langattoman mallin toiminta ei ole yhtä jouhevaa kuin langallisen. USB-malli saa virtansa kätevästi irrotettavasta Micro USB -liitännästä. Kooltaan 13.5 x 305.5 x 164 mm (KxLxS) näppäimistön voi tarvittaessa ottaa helposti mukaan. Näppäimistö on tuettu ainakin Windows-käyttöjärjestelmissä. Hintaa näppäimistöllä oli 55 euroa ja sitä on saatavilla esimerkiksi Verkkokauppa.comista.
Kompaktin näppäimistön kanssa on tullut nyt kehitettyä sovelluksia muutaman kuukauden ja käyttömukavuudeltaan se on mitä voi olettaa. Näppäimistö on tukeva, kirjainosio on toimiva ja tuntuma hyvä, mutta koska nuolinäppäimet ovat aseteltu kannettavan mallin mukaan, on niiden käyttö hieman altis virhepainalluksille. Nuolinäppäinten ympärillä on page up ja page down -näppäimet, joka toisaalta on kätevää, mutta ei silloin, jos halusit painaa nuolta sivulle. Myös Fn-näppäimen asettelu aivan vasempaan laitaan ei kaikkia miellytä, mutta nyt se on samalla paikalla kuin Macbookeissa, joka on hyvä asia. Näppäimistöä ei ole myöskään taustavalaistu. Tappihiiri, tai siis TrackPoint, on kätevä lisäominaisuus, jota käyttämällä ei tarvitse irroittaa käsiä näppäimistöltä hiirelle.
Tarkemman esittelyn näppäimistöstä voi katsoa vaikka Youtubesta (englanniksi), joka vertaa sitä myös vanhempaan malliin. Kokonaisuutena Lenovo ThinkPad Compact -näppäimistö on kuitenkin parempi, kuin aikaisemmin käytössä ollut täysikokoinen Lenovon Enhanced -näppäimistö.
Santa Cruz Enduro Series 2015 jatkui Tahkovuorella ja nyt myös oma maastopyöräni löytyi lähtöviivalta. Viimeinkin vuosien jahkailun jälkeen pääsin ajatuksesta tekoihin, kun sain myös kaluston päivitettyä lajiin sopivammaksi. Eli ahtasin kamat ja pyörän pieneen Golfiin ja suuntasin perjantaina kohti Tahkoa. Lauantaina ohjelmassa oli treenit ja itse kilpailu sunnuntaina 23.8. Reissu oli rankka, mutta erittäin antoisa ja vauhdin hurmasta sai nauttia kahtena helteisenä päivänä.
Kisavauhdissa B:n kallistetuissa mutkissa (kuva Antti Suokas)
Enduro Series 2015, SM4: Tahkovuori
Tahkovuori on ollut useamman kerran enduropyöräilyn näyttämönä ja täksi vuodeksi uudistetut pätkät olivatkin erinomaisia sekä kunnoltaan, vauhdillisesti, että teknisen haastavuuden osalta. Jo radoista annettu teaser antoi odottaa paljon. Enduro-pyöräilyn SM-sarjan, eli Santa Cruz Enduro Series 2015, aikaisemmat osakilpailut ajettiin Messilässä, Himoksella ja Levillä. Kauden finaali on syyskuussa Sappeella.
Santa Cruz Enduro Series 2015 SM#4 Tahkovuori -osakilpailu ajettiin upeissa puitteissa ja helteisessä kelissä. Treenipäivän jälkeen tiesi, että kisasta tulisi rankka sekä kuskille että pyörälle. Kisaan starttasi yhteensä 159 kuskia, joista maaliin pääsi 137 ja keskeytti 21. Etenkin renkaille olivat pätkät ankaria, enkä ollut ainoa, joka joutui rengashommiin.
Kisan lopputulokset löytyvät pätkäaikoineen EBA:n sivuilta. Voiton vei Aki Färm, Santtu Nymanin ollessa toinen ja Juhani Kettusen kolmas. Oma loppuaikani oli 36:32, jolla sijoituttiin yleisessä luokassa 69., häviten voittajalle 06:49. Noin 41 sekunttia per erikoiskoe. Voittajan vauhdista ja resursseista kertonee myös se, että kaatui kunnolla kerran ja ajoi yhden pätkän maaliin tyhjällä renkaalla (vanteen tuhoten). Endurossa ei paljon pyörää säästellä.
Kisasta on tehty jälleen myös hieno koostevideo. Näyttääpä pätkät videolla helpolta etenkin kärkikuskien ajaessa, tuolta se omakin ajo omassa päässä näyttää :)
Tahkovuoren osakilpailu oli ensimmäinen alamäkipainotteinen kilpailu, johon osallistuin ja se myös näkyi, kun lisäksi kisaan valmistautuminen jäi aika ohkaiseksi. 29-tuumainen Specialized Enduro 29 Comp päätyi talliin vasta pari viikkoa aikaisemmin ja suojavarusteiksi Fox Titan Sport -suojapanssari ja MET Parachute HES -kypärä samalla viikolla. Onneksi pääsin testaamaan paketin toimivuutta Porvoon Kokonniemen Bike Parkissa, jossa sai hieman tuntumaa lajiin ja etenkin vauhtiin. Lisäksi lauantain treenipäivä oli erittäin tervetullut, sillä XC-henkinen ajaminen ja kalliokikkailu ei ollut tällaiseen rääkkiin valmentanut :)
Majoitus
Majoitukseni Tahkolla oli Sokos Hotel Break Tahkossa ja se ei oikein vakuuttanut, vaikka oli ihan perusvarma paketti. Huone oli tilava ja viihtyisä, kaksi erillistä sänkyä ja kaksi laivahytin kerrossänkyä. Huoneessa oli miniminijääkaappi, joka ei käytännössä kylmennyt ja piti silti hirveää meteliä. Huoneeni oli Piazzalle päin, jossa on ilmeisesti yökerho, sillä basson jytke kuului huoneeseen pitkälle yöhön. Hotellimajoituksen paras puoli oli kelvollinen aamiainen ja myös saunaosasto toimi pitkien ajopäivien jälkeen. Lyhyt uima-allas oli kylmällä vedellään virkistävä. Majoitus kustansi yhdelle hengelle 65 euroa per yö.
Lauantai, treenit
Hissillä pääsi onneksi ylös
Lauantain treenipäivä alkoi numeron ja ajan seurantaan käytettävän Siacin hakemisella, jonka jälkeen kamat niskaan ja kohti tuolihissiä. Enpä ollut aikaisemmin ollut pyörän kanssa tuolihississä, etenkään turvakaari auki, mutta hyvin se pyörä ylös enemmän tai vähemmän sylissä tuli. Helpointa oli asettaa pyörä siten, että keula osoitti eteenpäin, jolloin satulan ja polkimet sai tuettua tuolihissin rakenteisiin. Näin poistuessa pyörän pystyi laskemaan maahan ennen tuolista nousemista.
Aloitin pätkien treenaamisen B:llä, joka oli hyvää laskettelua pitkin kallistettuja mutkia, sisälsi lyhyen metsäpätkän ja hieman teknistä kivikkoa. Kyllä huomasi, että vauhtienduroa ei ole tullut ajettua, kun polkimilla seisominen ottaa reisiin ja kädet väsyy :) Seuraavaksi vuorossa oli Oldskool, jossa sai polkea hieman enemmän ja pätkältä löytyi ehkä treenatuin mutka: tiukka juurakkoinen ja kivinen käännös heti puun jälkeen, johon ei saanut helpolla hyvää linjaa. Reitin rankin osuus oli El Granden ja Rahasmäen -lenkin kiertäminen, jossa pätkien jälkeen sai polkea ylöspäin viettävää hiekkatiesiirtymää ja lopulta kavuta takaisin hissin yläasemalle. Erikoiskokeet olivat mukavaa kivikkoista ja vauhdikasta metsäautotietä ja eniten polkemista sisältäviä, mutta muuten teknisesti helpohkoja. Ennen lounastaukoa oli vuorossa vielä Anette’s Anti-flow -pätkä, joka oli teknisin erikoiskoe sisältäen kapeaa metsärinnettä ja kivikkojuurakkoa.
Lounastauolla vaihdoin alle Specialized Butcher Control -renkaan eteen, sillä Maxxis Ardentissa tuntui uupuvan sivuttaispitoa rinteellä. Taakse vaihdoin Specialized Slaughter Controllin, jossa oli myös enemmän sivunappulaa ja keskellä pienempää ja tiheämpää nappulaa. Muiden rengasvalintoja katsellessa löytyi usealta Maxxis Minion DHF:n edestä ja takaa Highroller II:n. Niitä vain ei omasta varustearsenaalista löytynyt. Paikalla olleilta pyöräliikkeiden edustajilta, Ride Morelta tai Pyöräliike Lundbergilta ei myöskään 29″ versioita kyseisistä renkaista ollut myydä.
Iltapäivälle ohjelmassa oli El Finale ja tuolihissille laskevien pätkien ajaminen toistamiseen. El Finale, joka ajetaan vasta kisapäivän päätteeksi, oli aika mukavaa pätkää, kunnes saavuttiin kohtalaisen jyrkkään juurakkokivikko-osuuteen. Ajettavaa kyllä, mutta tarkkana sai olla. Iltapäivällä sain myös tuntumaa maahan, kun B:llä vedin tangon yli. Onneksi oli kattavat suojavarusteet. Reittien rankkuus kalustolle tuli myös testattua, kun Oldskoolilla hieman lujempaa lasketellessa takarengas pohjasi ja sisärengas tietenkin puhki. Päivän päätteeksi ajoin vielä El Finalen, josta sai hyvin mielin kurvata hotellille.
Seitsemän tunnin treenien jälkeen kyllä tiesi ajaneensa ja oli hyvä todeta, että into ajamiseen oli ollut sen verran suuri, että valokuvia ei tullut erikoiskokeilta otettua. Onneksi kisan koostevideo kertoo enemmän kuin tarpeeksi ja paremmin.
Sunnuntai, kisa
Kisapäivänä ei maisemia ehtinyt ihailemaan
Sunnuntaiaamu valkeni aurinkoisena ja ajajakokouksen jälkeen oli noin tunnin odottelu, että pääsi itse lähtemään reitille, kun numeroni oli 189. Odottavan aika oli pitkä, vaikka se menikin nopeasti muiden kuskien kanssa jutustellessa. Päivän ajotaktiikka oli ajaa kaikki pätkät varmasti turhia riskejä ottamatta, eli ne muutamat hankalimmat paikat kiertäen, ja polkuosuuksilla polkea minkä jaksaisi.
Erikoiskokeet ajettiin järjestyksessä El Grande, Rahasmäki, B, Old Skool, Anette’s Anti-flow, jonka jälkeen oli huoltotauko. Toisella kierroksella jätettiin Rahasmäki väliin ja päivän päätteeksi ajettiin El Finale. Eli yksi pitkä hiekkatiesiirtymä ja kaksi kertaa pitkähkö siirtymä ja tunkkaus mäen päälle, erikoiskokeiden lisäksi. Jos lauantaina pätkien ajamiseen meni koko päivä, enteili myös se kisapäivästä pitkää ja rankkaa. Nyt ei olisi aikaa levätä.
Kisajännityksen huomasi ensimmäisellä erikoiskokeella, sillä unohdin lähdössä laittaa ajolasit päähän, mutta ei se vauhtia haitannut. El Grande tulikin posoteltua hyvää vauhtia, kunnes hieman ennen loppua takarengas luovutti ilmat pihalle. Onneksi pääsin ajamalla maaliin, mutta kisa ei alkanut lupaavasti. Pätkäaikani oli 29. nopein, 3:51. Kärki ajoi aikaan 3:39. Vaikka toisen kierroksen veto pätkällä tuntui menevän paremmin, kun ajoin satula ylhäällä paremman polkemisen takia, oli kello eri mieltä. Aika 4:04 ja sijoitus 72. Kärki ajoi aikaan 3:25.
Pitkän siirtymähinkuttamisen jälkeen Rahasmäellä odotti pitkä jono kanssakisailijoita, joten ihan hyvin olin vielä aikataulussa renkaanvaihdonkin jälkeen. Rahasmäelle tiputin hieman vauhtia, sillä tavoitteena oli vain päästä ehjänä maaliin sekä kaluston että kuskin osalta. Se myös näkyi kellossa ollessani 89. ajalla 3:12. Kärkiaika 2:28. Pätkän lopussa olleen mutakuopan kiertäminen ei ehkä ollut nopein ratkaisu, mutta varmempi.
Päivän kolmannelle pätkälle tunkattiin takaisin mäen päälle ja siitä alkoi kisan teknisimmät osuudet. Erikoiskoe B oli vielä suhteellisen helppoa, mutta pätkäajassani näkyi, että kallistettujen mutkien ja vauhdikkaan alamäen ajamista ei ole tullut treenattua. Lisäksi treenipäivän OTB lopun kivikossa näkyi varovaisuutena. Olin 104. ajalla 2:47, kun kärki ajoi aikaan 2:13. Toisella kierroksellakaan pätkä ei mennyt nopeammin, vaikka mutkat sujuivatkin paremmin. Sijoitus 108. ja aika 2:51. Kärki ajoi aikaan 2:15. Molemmilla vedoilla kiersin mutkaosuudella olleet hyppyrit, eli kiemurtelin lisää aikaa kelloon.
Old Skool oli päivän neljäs ja seitsemäs pätkä ja se sujui kisapäivänä ihan hyvin, kun sain ajettua suhteellisen sujuvasti teknisen metsäosuuden tiukan käännöksen. Jalan ottaminen polkimelta ja pyörän kääntäminen mutkaan alamäkeen ei ole nopein tapa, mutta tuntui varmemmalta ratkaisulta. Ensimmäisellä kierroksella hieman ennen loppua metsän kivikkoisessa laskussa sain jälleen iskettyä renkaan kiveen, joka tyhjeni hieman ennen loppua. Ei tosin näkynyt ajassa, sillä ensimmäisellä kierroksella 4:10 (68.) ja toisella 4:23 (86.) Kärki ajoi aikaan 3:21 ja 3:27. Pätkän polkuosuudella olisi pitänyt vain runtata enemmän ja ajaa pari teknistä kohtaa suorempaa eikä ns. chicken-lineä.
Anette’s Anti-flow ajettiin viidentenä ja kahdeksantena erikoiskokeena ja huomasi kyllä, että jalat alkoivat olemaan jo loppu, vaikka pätkä sujuikin sujuvasti. Aika ensimmäisellä yrittämällä 3:45 (99.) ja toisella 3:40 (76.). Kärkiajat olivat 2:49 ja 2:54. Ensimmäisellä kierroksella oli edessä hitaampi kuski, joka ehkä söi hieman aikaa. Toisella kierroksella meni vaihdevaijeri poikki hieman ennen alamäkivoittoista osuutta ja se saattoi näkyä ajassa vain positiivisesti. Isoimmalla vaihteella oli pakko runtata.
Anti-flown jälkeen ensimmäisellä kierroksella oli onneksi huoltotauko, jossa poljettiin takaisin kisakeskukseen. Varasisärenkaat olivatkin jo juomarepusta käytetty, joten täydennys sekä varaosien, juoman että energian osalta oli enemmän kuin tarpeen.
Toisella kierroksella erikoiskokeet menivät ihan sutjakkaasti, eikä nyt hajonnut enää renkaita. Vajaan 3 barin paineet takana toki auttoivat asiaa, mutta kyllä pyörä pompottikin enemmän ja käsivarret alkoivat kipeytyä. Kunto tuntui riittävän yllättävän hyvin myös toisella kierroksella, vaikka kyllähän jalassa jo poljetut kilometrit painoivat.
Kisapäivän päätti El Finale, joka ei ollut niinkään tekninen pätkä, mutta sitäkin jyrkempi. Ennen pätkää yritin vaihtaa rikkoutuneen vaihdevaijerin, sillä erikoiskokeella oli alkupuolella poljettavaa osuutta, jossa isoin vaihde olisi ollut turhan raskas väsyneille reisille. Pienen säädön jälkeen tyydyin asettamaan vaihteen kiinteästi. Aikani oli 3:49 (82.), kun kärki ajoi aikaan 2:53. Polkuosuudella välitykseni oli hieman liian pieni tehokasta ajoa ajatellen. Jyrkkä laskuosuus meni paremmin kuin odotin, sillä treenipäivänä ajo oli hieman haparoivaa.
Kisapäivä meni kokonaisuudessaan ihan sujuvasti ja tavoitteisiin päästiin, eli kaikki pätkät ajettua ja maaliin. Toki kalusto olisi voinut olla paremmin säädössä ja reidessä enemmän jerkkua. Kisaamattomuuden kyllä huomaa, sillä pätkillä ei saanut kaikkea tehoja irti ja tuli jälkeenpäin ajateltuna ajettua polkuosuudet turhan laiskasti. 3 minuutin pätkillä ei paljoa tarvitse säästellä. Kisapäivänä aikaa meni kaikkiaan noin 7 tuntia, jossa ajoa kertyi vajaat 36 kilometriä ja ajoaikaa oli noin 3,5 tuntia (hissinousut ja suurimmat odottelut leikattuna). Kisakelloon aikaa kertyi vajaat 37 minuuttia. Ajoni löytyy myös Stravasta.
Omat erikoiskoeaikani olivat (ja kärkiaika alempana):
Kierros:
1
2
El Grande
29-03:51
72-04:04
1-03:29
1-03:25
Rahasmäki
89-03:12
1-02:28
B
104-02:47
108-02:51
1-02:13
1-02:15
Old Skool
68-04:10
86-04:23
1-03:21
1-03:27
Anette’s Anti-flow
99-03:45
76-03:40
1-02:49
1-02:54
El Finale
82-03:49
1-02:53
Yhteensä
69-36:32
1-29:43
Yhteenveto
Tahkovuoren enduro-kilpailu oli mahtava kokemus ja osoitti jälleen, miten hauskaa kilpaileminen on. Muutaman vuoden ajan olen seurannut enduropyöräilyn kehittymistä radan varrelta, mutta vaikka on harrastanut maastopyöräilyä 90-luvun alkupuolelta lähtien ja kilpaillut nuorten SM-luokissa, oli paluussa kilparadoille henkinen kynnys. Ei tarvitse olla edes tulostavoitteita, mutta kun kisanumeron kiinnittää pyörään, se on aina kaikki irti miehestä tai ei mitään.
Pyörä toimi treeneissä ja kisassa hyvin, vaikka sisärenkaita menikin useampi, sekä ilmeisesti tyyppiongelmana SRAMin takavaihtajan vaijeri. Aivan täydellisessä säädössä ei pyörä ollut, sillä iskareissa oli ehkä liikaa ilmaa ja rengasrikkojen jälkeen pistin renkaisiin varmasti riittävästi ilmaa, että maaliin päästäisiin. Pitäisi ehkä viimeinkin siirtyä ajamaan litkuilla ja luopua sisärenkaista. Muita pyörään liittyviä parannuskohteita tulee olemaan parempien renkaiden hankkiminen ja 1×11-voimansiirtoon vaihtaminen. 32t ja 11-42 -yhdistelmä voisi toimiva yleiskäytössäkin paremmin kuin 30t ja 10-36.
Helteisenä päivänä suojapanssari verotti hieman voimia ja olin sen osalta hieman liiankin hyvin suojautunut, etenkin kun katsoi muita ajajia, mutta parempi enemmän kuin liian vähän. METin Parachute -kypärä toimi kyllä hyvin ja oli hengittävä, vaikka 28 asteen helteessä sen pitkillä hiekkatiesiirtymillä otinkin pois päästä.
Savo-MTB ja ratamestari Aku Tuunainen olivat loihtineet Tahkon rinteisiin loistavat radat, jotka haastoivat etenkin tällaisen enemmän perinteistä maastopyöräilyä harrastaneen kuskin sekä vauhdillisesti että vauhdin yhdistämisessä teknisiin pätkiin. Pitää vain suunnata enemmän bike parkkeihin, että saa tuntumaa miten viedä pyörää alamäkeen ja treenata lyhyitä vetoja. Myös jarruilla laahaamista voisi vähentää, sillä jarrulevyt olivat pätkien jälkeen mukavan kuumat. Ja varustautua paremmilla renkailla sekä lla.
Hauskaa oli koko rahalla kahden helteisen päivän ajan ja siitä suuret kiitokset järjestäjille ja kanssakisailijoille. Tästä on hyvä lähteä eteenpäin ja todennäköisesti Tahkon endurokilpailu saa jatkoa viimeistään ensi vuonna, sillä on vielä epävarmaa pääsenkö osallistumaan Sappeelle.
Pyöräilyharrastukseni täydentyi jokin aika sitten hieman järeämmällä täysjoustomaastopyörällä, kun viikottaiset lenkit pääkaupunkiseudun kallioilla eivät oikein sujuneet toivotulla sutjakkuudella vanhalla kalustolla. Uuden pyörän etuna tuli myös mahdollisuus käydä ajamassa Bike Parkeissa, eli maastopyöräilyä laskettelukeskuksen rinteisiin tehdyillä reiteillä ja ylös mennään kätevästi hissillä. Alkuun kävin tutustumassa Porvoon Kokonniemen Bike Parkin tarjontaan.
Kokonniemen hiihtokeskuksessa Porvoossa (Kokonniementie 17, 06100 Porvoo) sijaitseva Bike Park on yksi pääkaupunkiseudun läheisyydessä olevista paikoista harrastaa hissipyöräilyä ja se osottautui ihan toimivaksi paketiksi. Testihetkellä reittejä löytyi kahdeksan ja ylös vei ankkurihissi. Bike Park on auki tiistaina ja torstaina klo 17.00 – 21.00 ja lauantaina ja sunnuntaina klo 12.00 – 16.00. Päivälippu maksoi 22 euroa ja kaksi tuntia 18 euroa. Keskus myös vuokraa pyöriä, sekä suojavarusteita.
Aivan Porvoon keskustassa
Ankkurihissillä ylös. Rinteessä More is more.
Bike Parkista löytyi testaushetkellä kahdeksen eri reittiä, jotka tarjosivat sekä rentoa mutkittelua että teknistä ja haastavampaa pätkää. Sinisiä, eli helppoja ja rullattavia pätkiä löytyi kaksi, mutta eivät punaisetkaan kovin pahoja olleet, vaikka vaativat hieman enemmän ajotaitoa ja uskallusta ajaa paikat vauhdin kanssa. Mustilla pätkillä lähinnä hypyt olivat sellaisia, joihin ei oma uskallus riittänyt. Ne olivat myös selkeämmin alamäkipyörällä ajettavaksi tehtyjä, sillä myös oman kaluston kestävyys pohditutti niissä. Oma suosikki oli pätkä numero 7, eli More is more, jossa sai kantata bermeihin ja hieman ilmaa hypyistä. Myös teknisempi 10, eli Keiner Boogie, oli hyvän haastava. Jokaisesta pätkästä on kätevät videot Bike Parkin sivuilla, joista voi katsoa mallia, miten pitäisi ajaa.
Kokonniemi Bike Parkin reitit
Olin liikenteessä 29-tuumaisella Specialized Enduro -pyörällä, joka on nimensä mukaisesti tarkoitettu enduromaiseen ajoon, eli enemmän mutkittelevaa bermiä, singletrackia ja vähemmän isoja leiskautuksia ja droppeja. Tai sellaista pätkää itse tykkään ajella. Olin hieman yllättänyt, miten hyvin isopyöräinen täysjousto Bike Parkissa toimi, mutta onhan Endurossa toki joustoa ihan reilusti, edessä 160mm ja takana 155mm. 27,5-tuumainen tai perinteinen 26-tuumainen täysjousto olisi ollut varmasti ketterämpi, eikä olisi tuntunut menevän niin korkealla mutkissa. Olin myös itseeni tyytyväinen, sillä olin ensimmäistä kertaa Bike Parkissa ja bermeihin ajo sujui yllättävän hyvin ja hypyistäkin sai sopivasti ilmaa. Samalla tuli testattua ensimmäistä kertaa Foxin Titan Sport -suojapanssari ja MET Parachute HES -full face -kypärä Utopia Slayer Pro -lasien kanssa. Hyvin toimivat.
Seuraavaksi kohti More is more -pätkää
Porvoon Kokonniemen Bike Parkissa vierailu oli mukava kokemus ja varmasti tulee käytyä uudestaan. Nyt sai hyvää pohjaa tulevaa Tahkon endurokilpailua varten ja tuntumaa sekä vauhtiin että teknisiin laskuihin. Tehokkaasti ajettuna kahden tunnin lippu olisi ehkä riittänyt, mutta koko päivän lipulla saa ajettua rennommin. Ajoa ei nytkään tullut kuin vajaa pari tuntia, mutta aikaa meni vajaat kolme tuntia. Pitää vain muistaa jatkossa lähteä sen verran aikaisemmin, että ei juutu Kehä I:n ruuhkiin, jolloin matka-aika Espoosta Porvooseen helposti tuplaantuu.
