Kirjat: Dune: House Atreides

Frank Herbertin Dune -sarja (suom. Dyyni) kaappasi miljoonat lukijat mukaansa kiehtovalla tarinalla ja hyvin rakennetulla maailmalla. Brian Herbert, Frank Herbertin poika, jatkaa Predule to Dune -sarjalla Dune -maailmaan sijoittuvaa tarinaa isänsä muistiinpanojen ja tekstien pohjalta. Sarjan teosten tapahtumat sijoittuvat vuosikymmeniä ennen Paul Muad’Dibiä ja kirjat luovat taustaa Dune -sarjan maailmalle. Predule to Dune -sarja on kirjoitettu yhteistyössä Kevin J. Andersonin kanssa ja vetävät mukaansa samalla tavalla kuin varsinainenkin Dune -sarja. Predule to Dune -sarjan ensimmäinen teos Dune: House Atreides käsittelee nuoren Leton tarinaa ja esittelee useita tuttuja henkilöitä.

Olin alkuun hieman ennakkoluuloinen millainen Brian Herbertin kirjoittama Dune: House Atreides olisi verrattuna hänen isänsä kirjoittamaan tarinaan ja tunnelmaan. Siksi olin pitkään siirtänyt Predule to Dune -sarjan lukemista, mutta turhaan. Dune: House Atreides jatkaa samalla tunnelmalla, mitä Dune -sarjassa nähtiin. Tarina etenee sopivalla vauhdilla ja juonen käänteet pitävät kiinnostuksen yllä. Brian ja Kevin ovat onnistuneet luomaan hyvän tarinan ja ovat uskollisia Dune -sarjan maailmalle. Kirjan jälkisanoissa Brian ja Kevin kertovat miten kirjasarja sai alkunsa ja kuinka tarinaa ei lähdetty vain keksimään rahan maku suussa.

Kirjan tarina selventää monia seikkoja Dune -sarjaan liittyen ja on mielestäni mielenkiintoista luettavaa. Jos olisin enemmänkin kirja-arvostelija -tyyppiä, voisin tässä vaiheessa keksiä teoksesta jotain haukuttavaa ja tuoda esiin kiinnostavia huomioita, mutta näin peruslukijana ei teoksesta löydy erityisesti kommentoitavaa. Dune: House Atreides on melkeinpä pakkoluettavaa Frank Herbertin Dune -sarjan ahmineille. On mukava lukea kuinka tie mahtavaan Dyynin maailmaan alkaa.

Huonona vertauksena Tähtien sotaan, Dune ja Predule to Dune rakentuvat Tähtien sota -sarjan tapaan; ensin lukijat koukutetaan aloittamalla tarina keskeltä toimintaa, jonka jälkeen luodaan perustat koko tarinalle. Dyyni -sarjan kohdalla, huolimatta vaihtuvasta kirjoittajasta, sekä alku että loppu ovat samalla tasolla.

Dune: House Atreides teoksessa on englanninkielisenä pokkaripainoksena 673 sivua Bantam Spectra Booksin julkaisemana (ISBN: 0-553-84029-0).

WordPressistä versio 2.0.7

WordPressistä on julkaistu versio 2.0.7. ”We’ve decided to release 2.0.7 to fix the PHP security problem and the Feedburner issue that was in 2.0.6” – WordPress-tiedote. Edelliseen versioon verrattuna päivittyviä tiedostoja on kuusi.

Linuxin vastineet Windows-ohjelmille

The Linux Equivalent Project eli suomeksi Linux vastineet -projekti listaa yleisesti käytettyjä Windows-ohjelmia ja niiden vastineita ja vaihtoehtoja Linux-maailmassa. Projektin tavoitteena on tarjota informatiivinen ja saatavilla oleva sivusto linux-käyttäjille. Sivusto on vielä kehittymässä, mutta ohjelmalistaus on jo mukavahkon kattava.

Sivusto ei sorru listaamaan kaikkia vaihtoehtoisia ohjelmia vaan pitäytyy muutamissa ehdotuksissa. Kirjoitushetkellä pisin ehdotuslista oli seitsemän eri ohjelman mittainen. Ohjelmista on annettu vain nimi ja linkki kyseisen ohjelman sivulle. Listaan toivoisikin hieman lisää tietoa ehdotetusta ohjelmasta esimerkiksi valikoitujen kommenttien kautta ja ohjelmien ”paremmuutta” voisi kuvata tähdillä.

The Linux Equivalent Project on hyvä väline juuri Windowsista Linuxiin vaihtaneelle ja Linuxia ajoittain käyttävälle. Muistan kun itse siirryin aikanaan Windows-maailmasta Linuxin puolelle, tein hieman samanlaisen listauksen eri vastineista. Tekemäni lista on sittemmin hävinnyt bittitaivaaseen. Linuxin ohjelmatarjonta on runsasta, mutta toimivan (lue: edes suhteellisen vakaa) ja tarkoitukseen sopivan ohjelmiston valikoiminen on välillä hankalaa.

Jossain Internetin syövereissä on varmastikin vastaava lista Windows/Linux -maailmasta Mac OS X -maailmaan siirtyvälle.

MacWorld Expo 2007

Apple julkisti eilen MacWorld Expo 2007:ssa jo kauan huhuiltun iPhonen ja Internetin tekniikka- ja uutissivustoja seuraava ei tältä uutiselta ole voinut välttyä. IPhonesta riittää juttua ja arvosteluita lähes jokaisella uutissivustolla. Applen tuotteet ovat aina suurehko puheenaihe, sillä tuotteet ovat usein kauniita ja hyvin suunniteltuja (jos ensierän virheitä ja materiaaliongelmia ei lasketa). Mac -faneille Steve Jobsin Keynote oli hieman pettymys, sillä iPhonen lisäksi ei muita odotettuja tuotteita julkistettu. Kuuluisaa ”One more thing” -sanontaakaan ei kuultu.

Omenatarhablogissa on lyhyt yhteenveto Macworld -tapahtumasta ja käsitelty iPhonea hieman syvemmin. Muropaketti on lyhyessä uutisoinnissaan keskittynyt iPhonen teknisiin ominaisuuksiin. Lyhyesti sanottuna: iPhone on edistyksellinen puhelin erikoisella kosketus-käyttöliittymällä, joka toimii Mac OS X:llä ja on saatavilla jenkeissä kesällä ja Euroopassa syksyllä. Uutisointia aiheesta riittää, joten turha kirjoittaa iPhonesta tänne enempää. Kuvia laitteesta löytyy muun muassa Engadgetin iPhone -jutusta.

Applen suuntaa iPhonella uusille markkinoille ja sekä laitteen että aluevaltauksen onnistuminen jää vielä arvoitukseksi. Olisiko nyt hyvä aika ostaa Applen osakkeita?

Päivitys 13.1.2007:
Kuten jo Applen iPhonen julkistamisen jälkeen odoteltiin, aikaisemmin iPhone -nimisen Skype VoIP -puhelimen julkaissut Cisco (Linksys) nosti oikeisjutun Applen iPhonea vastaan. Apple ja Cisco yrittivät sopia asiaa, mutta ilmeisesti asiasta ei päästy sopimukseen. Cisco rekisteröi iPhone-tavaramerkin jo vuonna 2000. Saa nähdä minkä tuomion Ciscon oikeisjuttu saa, pääsevätkö osapuolet sopuun vai joutuuko Apple luopumaan iPhone -nimestä.

Soks sai uuden pinnoitteen

Uuden vuoden aloitukseksi Soks uudisti ulkokuorensa. Uusi, sinisempi ja napakampi ulkoasu tuo blogiin ja sivustolle kaivattua uudistuneisuutta ja nykyaikaa. Buah. Sivuston sisällönkin suhteen on muutosta hieman ilmassa, mutta se jää vielä nähtäväksi.

Uusi ulkoasu kaipaa vielä hieman siloittelua ja työstämistä ja on varmasti enemmän tai vähemmän hajalla muilla selaimilla kuin Firefoxilla. Oman laiskuuden, kunnollisen testausympäristön ja halun testata ulkoasua käytännössä yhteissummana blogi ja muut oheissivut korjautuvat ehjäksi hiljaksiltaan.

Tähänkin kirjoitukseen olisi voinut runoilla kauniita ja rumia sanoja luomisen tuskasta, hajalla/ehjänä olevasta tietotekniikasta ja antaa hieman näkemystä millaiselta uuden ulkoasun piti todellisuudessa mielikuvissa näyttää. Turhat loruilut kuitenkin saavat jäädä, sillä uni kutsuu.

WordPress päivittyi

WordPress päivittyi 2.0.6 versioon ja pitää julkaisutietojen mukaan sisällään tärkeitä turvallisuuspäivityksiä. Kuten aina. Nyt ilmestynyt versio on luultavasti viimeinen versio ennen 2.1 versiota, joka juuri siirtyi beta -tasolle.

Linuxin komentoriviltä WordPressin päivittäminen sujuu helposti nixCraftin ohjeilla. Gentoo Linuxin käyttäjät voivat päivittää blogisoftansa ja monet muut web-pohjaiset ohjelmat näppärästi webapp-config -ohjelmalla. Webapp-config:lla voidaan hallita ja asentaa web-ohjelmia palvelimella oleville virtuaali hosteille yksilöllisesti.

Opettele 10 hyvää UNIX komentorivin käyttötapaa

Vuosi vaihtui sateisissa merkeissä ja eikä talvea vieläkään näy. Kun ulkona ei pysty hiihtämään tai harrastamaan talvilajeja, voi sisällä tietokoneen ääressä opetella uuden vuoden kunniaksi 10 hyvää UNIX komentorivin käyttötapaa.

Linux Cookbook -kirjan kirjoittaja Michael Stutz on kirjoittanut hyvän artikkelin IBM:n developerWorks -sivustolle, kuinka voit parantaa UNIX komentorivityöskentelyäsi ja samalla päästä eroon huonoista käyttötavoista. Artikkeli sisältää vinkkejä UNIX -komentojen tehokkaaseen käyttöön ja eri komentojen yhdistelyyn. Artikkeli on helppolukuinen ja Linux-käyttäjälle varmasti mielenkiintoinen ja hyödyllinen.