Keväinen kaupunkiloma Edinburghissa

Sanotaan, että matkailu avartaa, ja kyllähän se pitää paikkansa, vaikka suuntaisikin matkakohteeseen, jossa on jo pari vuotta sitten käynyt. Alkujaan suunnittelimme pitkän viikonlopun reissun Venäjälle Pietariin, mutta luonnonvoimat olivat toista mieltä estäen hankalalla jäätilanteella St. Peter Linen Princess Maria -laivan kulkemisen. Koska lomaa varten oli jo asennoiduttu ja lomapäivät varattu, piti jonnekin päästä. Kiitos Ryanairin edullisten lentojen, oli suunta kohti Brittein saarta ja Edinburghia valmis. Tällä kertaa matkaan lähdettiin hieman erilaisella seurueella ja nyt olisi hyvää aikaa kiertää ne nähtävyydet, jotka viimeksi jäi näkemättä. Matkaa varten täydensin muistiinpanoja Edinburghin nähtävyyksistä.

Torstai
Matka alkoi heti työpäivän jälkeen mukavalla parin tunnin automatkalla kohti Tamperetta ja Pirkkalan lentokentän terminaali 2:sta, jossa Ryanairin lento odottaisi. Pakollisen asiakkaiden jonotuttamisen ja turvatarkastuksessa kiusaamisen jälkeen sai viimein perinteisen lähtökaljan. Hieman vertailukohtaa Lapin Kullasta ennen parempaan olutkulttuuriin pääsyä. Varsinainen lento Edinburghiin menikin yllättävän kivuttomasti ja taisimme olla 40 minuuttia aikataulusta edellä. Kapteeni kuuluttikin, että Ryanair on ainoa lentoyhtiö, jossa 90% lennoista saapuu aikataulussa perille. Ei mikään ihme, kun niissä on melkein ylimääräistä varattuna poikkeaville tapahtumille. Koska lento oli iltalento, ei kentälläkään ollut yhtään ruuhkaa matkatavaroiden noudossa tai raha-automaatilla.

Hotellimme, Apex City, sijaitsi aivan Edinburghin keskustassa, jonne pääsimme noin 16 punnan taksimatkan jälkeen, jonka jouduimme maksamaan kahdesta eri taksista, sillä perinteisten 4-paikkaisten englantilaistaksien kuskit olivat äänekkäästi eri mieltä halutun, 6-paikkaisen, taksin valitsemisesta. Hotellille kuitenkin päästiin sopivasti iltapala ja -olut aikaan. Suunnitelmista poiketen ensimmäinen Skotlannissa juotu olut oli englantilaista, sillä yllättäen hotellin ravintolasta ei saanut ollenkaan skottilaista olutta, vaan tarjolla oli vain Guinnesia ja John Smithiä. Pitkän päivän jälkeen huurteinen ja kinkkuvoileipä maistuivat kuitenkin erinomaisilta. Kaveri voi olla toista mieltä, kun perunasalaatista löytyi seasta kumilenkki.

Perjantai: +5, puolipilvistä, sadekuuroja, räntää
Perjantaiaamu valkeni kohtalaisen kirkkaana ja täyttävän aamupalan jälkeen oli aika suunta kohti Rabbie’s -yrityksen bussia ja ”Highland Lochs, Glens & Whisky Day Tour” -retkeä. Rabbie’sin retket olivat saaneet paljon kehuja netissä, joten odotukset olivat korkealla. Oppaamme Michaelin ohjaama 16 hengen pikkubussi täyttyi meidän kuuden suomalaisen lisäksi muutamasta amerikkalaisesta, kanadalaisesta, hollantilaisesta ja muutamasta englantilaisesta. Jo ennen kuin oli päästy pois Edinburghista, selvisi miksi retki on kehuttu, sillä oppaamme kertoi hyvin ja mielenkiintoisella otteella historiaa samalla kun ajoi ja selosti kohteita. Skotlannin historia on verinen, joten tarinoita tulisi riittämään.

Ensimmäinen pysähdyspaikka oli Edinburghin Queens Ferry, josta oli hyvät näkymät Forth Bridgen rautatie- ja autosillalle. Siltojen ihmettelyn jälkeen jatkoimme matkaa kohti ylämaata, pysähtyen Tay-joen varrella sijaitsevassa Dunkeldin kylässä ja katedraalissa. Hieman epävakaiselta näyttänyt päivä alkoi kirkastua, joten aamukahvin ja välipalan jälkeen oli hyvä tehdä pieni lenkki Heremitage-metsässä ja katsella Braan -vesiputousta. Hieman erilainen Heremitage kuin alkujaan ajattelimme.



Happihyppelyn jälkeen jatkoimme kohti Pitlochryä, jossa ohjelmassa olisi lounas ja mahdollisesti ajan salliessa seurata kalojen hyppimistä padolla. Omatoiminen lounas ja pienen kaupungin pääkadun läpikävely vei sen verran aikaa, että kalat jäivät näkemättä. Cafe Biban hampurilaiset olivat maukkaita, kuulemme myös yhden rohkean testaama haggis-burgeri. Harmillisesti emme käyneet Pitlochryssä sijaitsevissa Blair Athol tai Skotlannin pienimmässä Edradour -tislaamoissa. Muistaakseni eivät kyllä tuottaneet mitään erikoista viskiä. Pitlochrystä matka jatkui pitkin ylämaan enemmän tai vähemmän mutkaisia ja kapeita teitä kohti Queens View:tä ja Aberfeldyä.

Retken eräänlaisena kohokohtana toimi vierailu Aberfeldyssä sijaitsevalla John Dewar & Sonsin -perustamalla Aberfeldyn tislaamolla. Tislaamo tekee Aberfeldy 12y ja 21y single malt -viskiä, joka toimii ytimenä Dewar’sin blendille, jossa on yhteenä 40 viskilaatua makua tekemässä. Kummatkaan kyseisistä viskeistä eivät ole niitä parhaimpia, joka tuli jälleen todistettua tislaamokierroksen jälkeen maistamalla Aberfeldyn ja Dewarsin 12-vuotiaita viskejä. Ensin mainittu oli väkevää ilman kunnon makua ja toinen laihaa. Tislaamon myymälästä mukaan tarttui kuitenkin paketti viskikermakaramelleja ja yhdistelmäpaketti 5cl Aberfeldy 12y -viskiä ja maistelulasi. Tislaamon jälkeen matka olikin lähinnä alamäkeä (kuvainnollisesti) ja kohti Edinburghia, vaikka poikkesimmekin katsomassa Killinin kylässä sijaitsevaa Dochartin koskea ja valokuvaamassa Stirlingin linnaa. Matkaväki alkoi olla jo selkeästi väsynyttä ja oppaan tarinatkin harvenivat. Loppumatkasta selvisi vielä lisää faktoja Skotlannin historiasta, Braveheartista ja Monty Pythonista.

Kokonaisuutena kiertoajelu ylämaalla oli todella mainio ja tarjosi sekä hyvän annoksen historiaa että paljon nähtävää. Ajoetapit olivat sopivan mittaisia ja klo 9:00 alkanut ja klo 19:00 tienoilla päättynyt reissu tuntui menneen nopeasti. Myös sää oli suotuisa, sillä lyhyen metsäkierroksen ja maisemien katsomisen aikana aurinko paistoi, vaikka muutamaan otteeseen automatkan aikana tuli vettä ja räntää hieman enemmänkin. Suosittelen. Muutenkin opastetut kiertoajelut tarjoavat hyvän vastineen rahalle, sillä viimeksi kun kiersimme vuokra-autolla, jäi paljon nähtävää ja historiaa kokematta.

Lauantai: +1 – +5, puolipilvistä, räntää ja sadetta
Aamu alkoi perinteisellä Continental Breakfastilla puuron kera, jonka jälkeen suuntasimme ulos räntäsateeseen. Kyllä nyt palkitsi matkalaukusta löytynyt sateenvarjo. Päivän ohjelmassa oli itsellä kierros Skotlannin kansallisessa taidemuseossa, kun muut seurueesta suuntasivat kohti Edinburghin linnaa. Taidemuseo ei nyt kovin ihmeellinen ollut, sisältäen paljon henkilö-, tilanne- ja maisemakuvia, kuten odottaa saattoikin. Parempi ”nähtävyys” oli Princess Streetin Clark’s -kaupan alennusmyynti, josta löytyi Clark’sin Gore Tex -kengät puoleen hintaan. Lisäksi Royal Mile Whiskeysin liikkeessä löytyi edelleen suomen kielisen palvelun osittain avustamana kolmen pullon maistelusetti Caol Ilaa (12y, 18y, cask), pieni Benromach 10y -pullo ja Macallan 10y -viskihunajaa. Jälleen valinnan vaikeus ja matkatavaroiden painorajoitukset haittasivat ostoksia.

Iltapäivällä seurueemma hajaantui jälleen ja suuntasin kohti Skotlannin kansallismuseota. Aikaa oli vain valitettavan vähän, joten kiersin nopeasti läpi eri osastot, näkemättä tarkemmin yhtäkään aihealuetta tai kuvaa kokonaisuudesta. Nähtävää olisi ollut koko päiväksi, jos olisi jaksanut tarkasti käydä läpi kaiken. Sisäänpääsy museoon oli ”lahjoita mitä haluat”, joten käynnin voi helposti jakaa useammalle päivälle. Osa matkaseurueesta tutustui hieman erilaiseen kulttuuriin Scotch Whisky Experience -kierroksella, jossa itse jo viime kerralla kävin. Kulta-kierroksen maistelulautanen oli kuulemma edelleen aivan ehdoton valinta.

Lauantain viimeinen suunniteltu aktiviteetti oli käynti kaupungin alla sijaitsevissa luolastoissa. Luolakierroksia on useita erilaisia sekä päivällä että illalla, ja valitsimme Auld Reekie Toursin ”Horror & Torture” -kierroksen. Ideana oli siis kuulla ensin, enemmän tai vähemmän totta olevaa, tarinaa kaupungin ikävästä historiasta ja tämän jälkeen suunnata kohti luolastoa ja kuulla hieman lisää pelottelutarinaa. Kierros oli ihan ”hauska”, vaikkakaan ei ehkä ihan sen yhdeksän punnan arvoinen. Lopuksi saikin tilkan viskiä ja keksin. En suosittele heikkohermoisille tai säikyille.

Sunnuntai: +5, lähes sininen taivas
Viimeisenä matkapäivänä ohjelmassa ei ollut mitään erikoista, vaan kelpo aamiaisen jälkeen suuntasimme kävelyretkelle Edinburghin keskustaan. Keli oli suotuisa, tarjoten noin +5 astetta ja aurinkokin jo pilkahteli siniseltä taivaalta.

Kiersimme kaupungin keskustassa lenkin aloittaen Greyfriar’s Bobbyn -patsaalta ja suuntasimme Charlottes Squaren jälkeen kohti Holyrood Palacea, eli kuninkaallista palatsia. Matkalla näkyi useita taloja, joissa oli edelleen maalattuja ikkunoita, koska aikoinaan käyttökelpoinen ikkuna oli valtion verotuksella suorittaman ns. päivänvaloryöstön väline ja ne kannatti julkisivullisista syistä vain maalata. Harmillisesti kaupunkikierroksella oli aika jälleen kortilla, emmekä kiertäneet matkan varrella olleen mäen ja sieltä löytyvän kansallismonumentin kautta. Kaupunkikierroksen tavoitteen, eli Holyrood Palacen rahalla suljettuille porteille saavuttuamme otimme pari valokuvaa Skotlannin parlamentista ja suuntasimme Royal Mileä pitkin takaisin keskustaan lounaalle. Testasimme Pizza Expressin pizzat, jotka olivat ihan maittavia, vaikka eivät ne suomalaiselle täytteitä turpoavalle pizzalle kyllä pärjänneet ja olutvalikoima oli jälleen rajoittunut vain Peroniin, yök.





Valitettavasti kaikki lomat loppuvat, joten edessä oli paluu hotellille ottamaan kantoon aamulla respaan jätetyt laukut ja suunnata taksilla kohti lentokenttää. Kentällä saikin sitten hieman sumplia pakaaseja, sillä laukulle ostettu 15 kg kuorma ylittyi mukavasti 6,7 kilolla. Eipä siinä sitten muuta kuin reput täpötäyteen, hieman kuorman tasaamista seurueen tyhjempien laukkujen kanssa ja vanhat kengät roskiin. Viimeksi matkatessa lentokentälle jäi purkki hunajaa, tällä kertaa vanhat kengät. Turvatarkastus oli taas totuttua, hälyttimet tuntuivat piippaavan herkemmin kuin Helsinki-Vantaalla, mutta kaikki pääsivät kuitenkin ongelmitta läpi, jopa viskihunajapurkkinikin, joka tällä kertaa oli ruumaan menneessä matkalaukussa. Onneksi eivät lentokoneeseen mentäessä mittauttaneet reppua, sillä sen verran pullea taisi olla, vaikka kilojen mukaan olikin reilusti alipainoinen. Seuraavaa matkaa varten pitää kyllä ostaa isompi laukku. Paluulento oli hyvin aikataulussa ja Suomeen saavuttiin muistaakseni 50 minuuttia etuajassa. Kotimatkaa oli tietenkin vielä siinä vaiheessa pari tuntia jäljellä. Kätevää matkata ensin pari tuntia lentokoneella Tampereelle ja sitten toinen mokoma autolla Helsinkiin.

Hotelli
Majoituimme aivan Edinburghin keskustaan, Grassmarketilla sijaitsevaan neljän tähden Apex City -hotelliin, jota meille suositeltiin. Hotelli täytti odotukset ja tärkeimmän kriteerin sijaitsemalla keskustassa, mutta jätti hieman teollisen mielikuvan ja tuntuman: hajuton, mauton ja tunteeton. Huoneet olivat siistejä, varustettu hyvillä sängyillä, isolla taulutelevisiolla, WLANilla ja nykyaikaisella kylpyhuoneella, ja palvelu oli hyvää. Huoneessa ei tosin ollut baarikaappia eikä lukollista tilaa arvotavaroille kuten passille. Lisäksi hotellin oma baari oli pettymys, sillä en pysty ymmärtämään, miten skotlantilaisesta baarista ei saa skotlantilaista olutta. Huoneidemme hintaan kuulumaton aamiainen oli noin 10 puntaa aika perustason Continental Breakfastin osalta, joka oli totuttuun tapaan hyvä alku päivälle. Edelleenkään ei oikein maistunut 14 punnalla tarjolla ollut Full Scottish Breakfast, joka sisälsi makkaraa, pekonia ja haggista. Hotellin keskeinen sijainti näkyi hieman myös yöelämän kuulumisena huoneeseemme, vaikkakaan ei häiritsevästi. Hotels.comin kautta varattu hotelli kustansi 111 euroa yö kahden hengen huoneessa, joten hintakaan ei äkkivarauksella mikään paha ollut.

Ruokakulttuuri
Skotlanti ei ole tunnettu ruokakulttuuristaan, tai ainakaan sitä ei ole tullut koettua siten, mutta pubiruoka on aina varma valinta. Loppupeleissä se on kuitenkin aika yksipuolista broilerin, hampurilaisen ja kalan eri variaatioita, joissa ei ole mitään vikaa, mutta eivät säväytäkään. Hyvistä pihveistä saa suurin piirtein vain unelmoida. Tarjoilu oli reipasta, vaikkakin rennolla otteella, sillä muutamaan kertaan piti tilauksia tarkentaa ja laskun jakamista emme edes yritettäneet. Pubeista sentään sai aina kunnon skotlantilaista olutta, mutta niistä muutamasta italialaisesta ravintolasta siitä ei ollut merkkiäkään. Luulisi, että sitä voisi tarjota sekaisin italialaista ruokaa ja skotlantilaista olutta, mutta ilmeisesti ei. Muutenkin juomapuoleen ei tällä reissulla tullut juurikaan tutustuttua, toisin kuin viimeksi, sillä kertaakaan en viskiä pubista tilannut ja oluetkin jäivät yhdellä kädellä laskettavaksi. Todellakin erilainen reissu.

Yhteenveto
Toinen käyntini Edinburghissa oli täysin erilainen kuin aikaisempi, eikä huonossa mielessä. Hieman erilaisempia aktiviteetteja, jotka nyt kattoivat suurin piirtein ne kohteet, jotka viime kerralla jäivät näkemättä. Säät olivat kuten olettaa voisi, eli nopeasti vaihtelevia, ja Suomen ilmastoon tottuneelle ihan kelvollisia. Näkemättä jäi edelleen muun muassa läheinen Saliburyn kallioleikkaus ja sieltä avautuvat maisemat, kansallismonumentti, satamassa oleva Royal Yacht Britannia ja eläintarha. Ehkä joskus Skotlannin kiertomatkalla voi nekin kohteet käydä katsastamassa, mutta pelkkään kaupunkilomaan ei taida oikein enää nähtävyyksiä riittää. Skotlanti on mukava maa ja suomalaisille helposti kotoisa, sillä sekä ilmasto että ihmiset ovat hyvin samanhenkisiä. Olut on tosin paljon parempaa.

Toivottavasti seuraavilla matkoilla löytyy kohtuuhintaisia lentoja Helsinki-Vantaalta, sillä helposti voisi maksaa hieman enemmän, jos ei tarvitsisi ajella suuntaansa pari tuntia autolla matkan jo ”päätyttyä”. Seuraavaa matkaa varten voisi myös harkita paremman kameran ostamista tai lainaamista, vaikka ihan kohtalaisia kuvia parhaan päivänsä nähneellä Canon IXUS 860 IS:llä edelleen sai.

Xbox 360 Wireless Gaming Receiver yhdistää tietokoneen ja peliohjaimen

Pelaan yleensä pelini konsoleilla eli joko Wiillä, Xbox 360:llä tai PS3:lla, mutta eräitä pelejä ei valitettavasti joko saa konsoleille, tai ne ovat alennusmyynnissä vain PC:lle. Yksi tällainen mainio peli on Super Meat Boy, jonka sai ostettua sopuhintaan Steamin joulualennusmyynnistä. Eipä siinä mitään, mutta koska kyseessä on tasohyppely, on se parhaiten pelattavissa peliohjaimella. Ja niitähän laatikosta löytyi useampia.

Tietenkään ohjainten liittäminen tietokoneeseen ei ollut aivan yksinkertaista, sillä esimerkiksi Microsoft käyttää ohjainten ja konsolin välissä omaa poropietari-teknologiaa, joka ei ole Bluetooth-yhteensopivaa kuten PS3:ssa. Selkeästi vain keino myydä lisälaitteita kuten ”Xbox 360 Wireless Gaming Receiver for Windows” -vastaanotinta, jonka avulla langaton ohjain saadaan liitettyä tietokoneeseen. Ilmeisesti tuota lisälaitetta ei enää oikein virallisesti valmisteta, mutta se olisi Amazonissa löytynyt 33 dollarin hintaan. Mutta miksi tilata kalliilla, kun sen voi tilata DealExtremestä kolmasosahinnalla. Aikaisemmin tarjolla oli myös eri värisiä ja läpinäkyvä versio.

Valkoinen ”Xbox 360 Wireless Controller Gaming Receiver for PC”-lisäosa saapuikin viimein postitse ja pienen asennusihmettelyn jälkeen tuntuu toimivan kuten pitäisikin. Ajurit löytyvät joko mukana tulevalta CD:ltä ja Windows 7:lle Microsoftin sivuilta.Ainut ongelma oli, että Win 7 pitää erikseen opastaa käyttämään juuri tiettyä ajuria Device Managerissa näkyvälle Unidentified Device -laitteelle. Laitteen ”Properties”-valikosta valitaan ”Drive”-välilehti ja ”Update Driver”, josta kliksutellaan ”Browse my computer for driver software” > ”Let me pick from a list of device drivers on my computer” > ”Windows Common Controller for Window Class” > ”Xbox 360 Wireless Receiver for Windows Version”. Sitten vain klikataan varoituksesta ”Yes” ja ohjain on asennettu. Windows 8:ssa ajuri vastaanottimelle löytyy vastaavasti, mutta ”Xbox 360 peripherals” > ”Xbox 360 Wireless Receiver for Windows” -kohdasta.

kuvat DealExtremestä

Langaton adapteri Xbox 360 -ohjaimille toimii hyvin ja nyt voi hyödyntää laatikossa olevia ohjaimia, eikä tartte ostaa erikseen PC:lle tehtyä langallista Xbox 360 -ohjainta. Ainakin Super Meat Boy pelittää kivasti kunnollisen ohjaimen kanssa, vaikka nyt pitää opetella taas pelaamaan uudestaan. SMB:n hallinta on nyt paljon tarkempaa verrattuna näppiksellä hakkaamiseen ja sormetkaan eivät tule niin kipeäksi. Vaikka adaptarin saapuminen Kiinasta kestikin 23 päivää tilauksesta, eikä pieneen pakettiin tullut seurantakoodia, sujui tilaus muuten hyvin. Maksun tein Paypalin kautta, kun Visalla maksussa oli ostohetkellä jotain ongelmia.

Xbox 360 -ohjain on liitettävissä myös OS X:ään OsxDriver-ajurin avulla, mutta ainakaan Snow Leopardissa (10.6.6) ei ajuri suostunut asentumaan. Pitänee lähettää Consoleen tulleet virheet ajurin kehittäjälle tutkittavaksi.

Jos ei halua odottaa ja hankkia taas uutta lisälaitetta pöydän alle piilotettavaksi, niin MotionInJoyn ajureiden avulla pitäisi saada PS 3:n ohjain liitettyä Windowsiin suoraan Bluetoothin kautta ja matkimaan Xbox 360:n ohjainta. Asennusohjeet näyttivät sen vain verran typerryttäviltä, että jätin testaamatta.

Nøgne Ø Red Horizon

Helsingin Arkadiankadun Alko on ketjun lippulaivakauppa ja valikoimasta löytyykin kattavasti erilaisia alkoholituotteita. Itseäni lähinnä kiinnostaa liikkeen laaja viski- ja olutvalikoima, joista oluita onkin tullut muutamia erikoisuuksia maisteltua. Aina ei kuitenkaan erikoisuus tuo juomaan positiivisia ominaisuuksia ja nautittavuudestakin voi olla montaa mieltä.

Kävin jokin aika sitten tutkimassa Arkadiankadulla viskivalikoimaa ja mukaan tarttui norjalainen Nøgne Ø Red Horizon -olut, joka on Alkon valikoimassa erikoisuus (408 pulloa). Erikoinen se oli myös nautittuna. Olut tulee punaisessa japanilaisvaikutteisessa peltirasiassa, jonka sisältä löytyy 0,25 litran pullo alkoholiprosentiltaan 17% vahvuista sakehiivalla (nro 7) käytettyä vahvaa alea. Oluessa on käytetty Grimstadin vettä ja ohra- ja vehnämallasta.

Makunystyräni eivät ole kovin hienostuneet, joten lyhyesti kuvailtuna Red Horizon -olutta voi sanoa hieman viskimäisen kitkeräksi ja väriltään tumman kupariseksi, mutta vahvuudestaan huolimatta kuitenkin yllättävän hyvin juotavaksi. Tässä täyteläisessä ja lähes hiilihapottomassa oluessa jälkimaku on erittäin lämmin ja pitkä. Alkoholi ei sinällään maistu läpi, mutta sitä kyllä tietää jotain vahvaa juoneensa.

Red Horizon kustantaa 8,96 euroa pullo (0,25 l), jolloin litrahinnaksi tulee viskimäinen 35,44e/l. Alkon suhteellisen kuvaavat sanat tuotteesta ovat: kuparinruskea, täyteläinen, makean hedelmäinen, kevyen sakemainen, hennon yrttinen, miedon tervainen, vivahteikas. Eli aika monivivahteinen pakkaus. Energiaa juoma sisältää 150 kcal/100 ml (600 kJ/100 ml).

Loppupeleissä en kyllä oikein ymmärrä tällaisten erikoisvahvojen oluiden tarkoitusta, sillä ei niiden nauttiminen nyt mitään varsinaista nautintoa ole, vaikka erikoinen makukokemus onkin. Alkon hyllyistä löytyi useampiakin vastaavia tuotteita, joten ilmeisesti kysyntää kuitenkin on. Siitä hyviä nämä erikoisvahvat oluet kyllä ovat, että jo yhdellä pienellä pullolla pääsee mukavaan tunnelmaan ja hieman ylikin.

Fast Motors elämysvuokraamo: kokemuksia, ylellisyyttä ja autoja

Autot ovat useille ihmisille vain väline päästä paikasta A paikkaan B, toisille ne ovat lähes elämääkin suurempia tunteita herättäviä kapistuksia ja toisille jotain siltä väliltä. Itse olen jotain siltä väliltä: autolla ajamisesta on kiva nauttia, mutta loppupeleissä se on käyttöesine. Oikeastaan tallista pitäisi löytyä useampia autoja, käyttöauto ja harrasteauto, mutta kunhan ensin saisi edes autotallin polkupyörälle.

No asiaan. Muutama viikko sitten sain puhelinsoiton Fast Motors elämysvuokraamosta, ja koska kuka nyt ei haluaisi urheiluautoja koeajaa ilmaiseksi, niin sovittiin aika esittelyyn ja koeajoon. Fast Motors tarjoaa siis erilaisiin moottoroituihin laitteisiin liittyviä elämyksiä ja valikoimista löytyy muun muassa Porscheja, Ford Mustang GT, Chevrolet Corvette C6, Hummereita, Nissan 350Z ja urheiluautojen lisäksi limusiineja, moottoripyöriä, asuntoautoja, vesijettejä, mönkijöitä, moottorikelkkoja ja vaikka mitä. Pajalla näytti olevan lisäksi autenttinen englantilainen musta taksi.

Esittelytilaisuus pidettiin Viikinmäessä Helsingissä, johon Lahdesta alkujaan aloittanut yritys on laajentunut noin vuosi sitten. Ihan siisti paikka, siinä Porsche-myynnin vieressä. Alkuun hieman kartoitusta mikä kiinnostaisi, kahvia kuppiin, vuokratarjonnan, -hintojen (jäsen ja ovh) ja paikan esittelyä, jonka jälkeen päästiin asiaan, eli koeajoon. Tällä kertaa oli koeajattavana joko Ford Mustang GT tai Hummer H2. Mukavalta esittelijätytöltä mussen avaimet ja vaihde päälle.

Mukavasti oli taivaalta ripotellut ja ripotteli lunta, joten 300 hv:n 4.6 litraisen V8 -moottorisen Mustangin kanssa piti olla hieman varovainen liikennevaloista lähdettäessä, sillä hieman ärhäkkäästi tuntui kaasuun vastaavaan ja perää rinnalle puskevan, vaikka laiskan tuntuinen hieman olikin. Mukavan pehmeästi se musse kulki, painavan valtamerilaivan luonteella, mutta on ilmeisesti hieman sellainen työssä käyvän näyttöpeli kuin ratapäivärassi, joten automaattivaihteisto tuntui olevan aikamoisen kumilenkin päässä. Lyhyessä koeajossa ehti juuri käydä Kehä I:llä Kivikon risteyksessä pyörähtämässä, joten ”vauhdin” tuntuakin sai: ei tuntunut missään ja mittaria piti katella, ettei sakoille lipsauttanut. Sitten vain takaisin ja auto parkkiin. Kunnon koeajo vaatisi kyllä mutkaisemman tien ja enemmän pitoa. Harmillisesti en muistanut napata kuvaa todisteeksi.

Esittelytilaisuuden lopuksi vielä kyseltiin tunnelmia ja olivathan ne hyvät, harvoin sitä urheiluauton rattiin pääsee tunnelmoimaan, että lompakosta löytyisi tuohta enemmänkin. Lisäksi tietenkin kerrottiin, paljonko jäsenyys maksaisi, olin ilmeisesti kelvollinen jäsenehdokas, mutta tällä hetkellä kyseinen n. 3000 euron ikuisuusjäsenmaksu ja lisäksi 175 euron vuosimaksu eivät aivan tarpeeksi houkuttaneet, että olisin mukaan lähtenyt. 3-6 kertaa vuodessa järjestettävät tapahtumat ja kohtuuhintaiset jäsenhinnat vuokraukseen olisivat kyllä kiinnostaneet, eikä vuosimaksukaan jäsentapahtumat huomioiden nyt niin, mutta alkupanostus käyttötarpeisiin nähden, ”olisihan se kiva testata autoja”, oli hieman turhan tyyris.

Toisaalta, jäsenyys on ”omaisuutta” ja myytävissä, ja Huuto.netissä näytti muutamia Club Fast Motors -jäsenyyksiä olevankin kaupan. Netistä löytyy myös juttua vastaavanlaisesta, konkurssiin menneestä, Rental -erikoisautovuokraamosta, jonka jäsenet pääsivät siirtymään entisen työntekijän perustemaan kilpailevaan Fast Motors -yritykseen. Kyseessä kuitenkin eri yritykset, mutta arvostelevaa sanaa Fast Motorsistakin löytyy. Tiedä sitten, nettijutut ovat aina nettijuttuja.

No, ihan hyvältä se oma Audikin Viikistä pois ajaessa tuntui, jämäkämpi kuin musse ja sentään keppivaihteet, joita hämmentää. Esittelystä sai mukaansa 150 euron lahjakortin vuokraamoon, mutta aika suolaiseksi vuokraushinnat ovh-hinnoilla alennuksen kanssa jäävät, joten saa nähdä tuleeko tuo käytetyksi. Pelkkää autovuokrausta enemmän tosin kiinnostaisi ratapäivät asfaltilla tai hiekalla ja motocross-pyörällä olisi kanssa kiva huristella. Moottoripyöräkortti onkin hankintalistalla (lue: kun löytyy asunto autotallilla pyöriä varten) ja eihän sitä tiedä mitä tulevaisuus tuo tullessaan.

Oivaltavia tarroja Macbookin kanteen

Kannettavien tietokoneiden kannet ovat hyvä kohde erilaisten tarrojen ja koko pintaa peittävien vinyylien sijoittamiseen, joilla ilmaista itseään. Muista läppäreistä poiketen, Macbookkien kannet tarjoavat erityisen hyvän kohteen tarrojen sijoittamiselle, sillä kirkkaana hehkuva omena mahdollistaa oivallisten ideoiden toteuttamisen.

Etsy-verkkokaupan valikoimista löytyykin useita aivan mainioita ideoita, miten Macbookin kannen omenaa voi yhdistellä eri aiheisiin. Vinyylien hinnat vaihtelevat alle 10 dollarista reiluun 15 dollariin.

Tässä muutamia poimintoja:

Vuosikymmenen vaihde Rukalla

Vuosikymmen vaihtui tällä kertaa perinteisesti Rukalla soihtulaskun, ilotulituksen ja kivan napakan pakkasen kera. Kylmyys ei kuitenkaan juurikaan haitannut, sillä vaunussa riitti lämpöä ja alamäessä, sekä laduilla tarkeni riittävästi Pitäjänpirtin jättimunkin voimin. Rukahan sijaitsee Kuusamossa Rukatunturilla, jonka korkeus merenpinnasta on 491 metriä. Nimestään huolimatta Ruka ei ole tunturi vaan vaara, sillä sen huipulla on kasvanut puita. Rukalla on 31 rinnettä ja 19 hiihtohissiä (wikipedia).

Viime vuonna laskin vielä vuokraamon välineillä, mutta täksi vuodeksi hankin viimeinkin oman laudan, Burtonin T6:n, joka osoittautuikin hyväksi päätökseksi. Vuokraamossa piipahtaessani tuli todettua, että eipä valikoimasta löytynytkään oikein kelvollisia lautoja. Yhtenä päivänä testasin kuitenkin ekaksi tarjottua Burtonin Deucea (155 cm), joka oli aivan turha laskettava. Muutaman laskun jälkeen vaihdoinkin sen hyllystä löytyneeseen 168 cm:n Burtonin Supermodeliin, joka olikin mainio lauta, joskin puuydinlautana painava ja ehkä hieman liian pitkä. Hyvin se kuitenkin rinteissä taittui, vaikka töitä joutuikin tekemään hieman enemmän. Lisäksi ainakaan Rukan Vuosselin vuokraamon palvelu ei lautapuolen osalta vakuuttanut, sillä laudoista ei osattu kertoa juuri mitään ja Supermodelia vuokratessani piti vasemman jalan olla edessä, mutta eipäs ollutkaan. Äkkiäkös sen tosin itsekin hissin ala-asemalla käänsi.

Muina päivinä Burtonin T6 palveli hyvin ja luisto oli aivan toista luokkaa kuin vuokraamon välineissä. Pohjustus ja voitelu olivat siis ensiluokkaista, siitä suuri kiitos faijalle. Itsellä ei olisi oikein ollutkaan paikkaa lautaa alustaa. T6 on yhdistelmä puuydintä ja alumiinia, joka tekee laudasta kevyemmän, mutta ilmeisesti hieman tunnottomamman (vrt. puuydinlauta), jota en kylläkään huomannut. Myös K2:n Auto Ever -siteet osoittautuivat mainioiksi, sillä yhden remmin kiristäminen on paljon kivempaa kuin vuokralaudassa olleiden Burtonin Mission -siteiden kahden remmin kiristäminen. Kokonaisuutena ennen joulua hankittu lautapaketti tienasi käytännössä jo nyt hintansa, sillä laskukokemus oli mahtava. Etenkin kun vuokraamosta ei Levin tapaan kunnon lautaa saanut.

Rinteiden osalta Ruka oli perusvarmaa kauraa, eli rinteet eivät tosilaskijoiden tarpeita varmastikaan tyydytä. Onhan niissä rinteissä toivomisen varaa, mutta valikoimalla Eturinteen, Pessarin, Kelon ja Saaruan loitimmaisen rinteen, välttyy pahimmilta jonoilta ja mäissäkin riittää sopivasti jyrkkyyttä. Leveyttä ja pituutta voi hakea Vuosselista, jossa on tosin ikävät jonot, jos tuolihissi ei ole käytössä, kuten muutamana päivänä ilmeisesti tuulen takia asian laita oli. Kun aamulla heti yhdeksän jälkeen lähtee rinteeseen ja poistuu hiihtämään puolen päivän jälkeen, sai rinteissä laskea rauhassa. Rinteet myös menivät aika paakkuisiksi ja jäisiksi iltapäivällä, joten parhaat laskukelit olivat aamuisin. Pimeä kun tuli jo kolmen jälkeen, oli parempi lähteä hiihtämään ajoissa, jos Vuosselin tai Valtavaaran lenkin tahtoi kiertää.

Rukan ladut olivat nyt vielä paremmat kuin aiemmin, sillä viime vuonna avattu Rukatunturin kiertävä ympäryslatu on mainio saunalenkki, vaikkakin aika mäkinen. Vuosseli on mainio kevyt lenkki ja mäkiä haluavat voivat suunnata kohti Valtavaaraa. Pidemmälle lenkille kannattaa suunnata Pyhävaaralle, jossa on hieman mäkeä ja sopivaa loivaa. Tällä kertaa pakkasta oli kuitenkin hieman liikaa, joten omat hiihdot jäivät ympärysladun kiertämiselle, jossa on mukavasti sekä ylä- että alamäkiä. Ei mikään turistireitti, vaikka sellaiseksi se hieman väkisinkin muodostuu, kun se lähtee sopivasti hotellien nurkalta.

Ruka on talven lomakohteista perusvarma, sillä rinteet ovat suhteellisen suojaisia ja tunturi selkeä, joten Levin tyylistä ”hississä jäätyy” tai Ylläksen tapaista ”eihän täällä näe laskea” -kokemusta ei löydy. Se minkä rinteiden osalta joudutaan tinkimään, se laskukeleissä tienataan. Toisaalta on pakko kyllä myöntää, että Levin rinteet ovat profiililtaan kivempia kuin Rukan, mutta jotenkin viime talvilomasta Levillä jäi hieman turhan tuulinen ja kylmä fiilis. Iltaelämän osalta en osaa hiihtokeskuksia vertailla, sillä siihen ei ole tullut tutustuttua. Levi tosin vaikutta aikamoiselta menomestalta varmaan etenkin keväthangilla.

Vuosi vaihtui siis Rukalla tutuissa tunnelmissa ja tänne tullaan varmasti myös uudelleen. Toivottavasti seuraavan kerran kelit ovat hieman lämpimämmät ja rinteissä hieman enemmän tilaa.

Vuoden 2009 pettymykset ja odotukset vuodelle 2010

Vuoden 2009 lähestyessä loppuaan, on hyvä muistella mitä kaikkea tänä vuonna luvattiin erilaisten tuotteiden, sovellusten ja pelien suhteen julkaista, mutta joiden alkuperäiset julkaisupäivät ovat siirtyneet. On helpompaa puhua suuresti, kuin varsinaisesti tuottaa jotain suurta ja vielä aikataulussa.

Wired listaa vuoden 2009 epätuotteet ja -sovellukset, joista poimittakoon CrunchPad-tabletti-PC, huimiin nopeuksiin yltävä D-Link Xtreme N450 -WLAN-tukiasema ja Black Mesa -uudelleentoteutus Half-Lifesta. Vastaavasti TechCrunchin keskittyy pettymysten palveluihin ja listaa muun muassa videopalvelu-Joostin ja suomalaisen yhteisöllisen kauppapalvelun fruugon. Itse lisäisin vuoden 2009 pettymyksiin Nokian lopettaman Widsets-palvelun, joka tarjosi pieniä enemmän tai vähemmän käteviä sovelluksia. Tilalle tullut Ovi-palvelu kun ei tarjoa mitään. Pelien saralla Big Download on listannut lunastamattomiin lupauksiin muun muassa Onlive-pelistreamauksen ja Half-Life 2 Episode 3.

Vuoden lopussa on myös tapana ennustaa, mitä uusi vuosi tuo mahdollisesti tullessaan ja ReadWriteWebissä on laadittu Web-maailman ennusteita vuodelle 2010. Ensi vuodeksi povataan muun muassa netbookkien ja pienten laitteiden yleistymistä, Androidin menestystä, Facebookin kasvua ja Applen iTabletin julkaisua.

Jos omia vuoden 2010 teknologiaan liittyviä toiveita ja odotuksia pitäisi listata, niin siinä olisi varmasti mobiililaitteiden hintojen asettuminen hieman järkevämmälle tasolle, Nokian luopuminen Symbianista ja siirtymistä kehittäjäystävälliseen alustaan eli Maemoon, joka loisi mahdollisuuden kehittää myös Maemo-luureille innovatiivisia ja hauskoja sovelluksia, kuten nyt iPhonelle on saatavilla. Lisäksi Widsetsin korvanneesta Ovi-palvelusta tehtäisiin jotain oikeasti hyödyllistä.

Suuremmalla linjalla vedettäessä odotukset ovat, että JSF 2 mullistaa Web-kehityksen Javalla, Oracle laittaa sovelluspalvelimensa parempaan kuosiin, Java EE 6 on laajalti tuettu ja CSS 3:n ja HTML 5:n käyttö on oikeasti mahdollista, eli vanhoista selaimista päästään viimeinkin eroon. Todennäköisesti joudutaan kuitenkin vielä pitkään tekemään sovelluskehitystä vanhentuneella teknologialla.

Uusi vuosikymmen tuo tullessaan varmasti paljon odottamattomia ja odotettuja asioita, sillä teknologian kehitys ei pysähdy. Saa nähdä, mitä kaikkea edessä tulevaisuudessa siintääkään.

Hyvää uutta vuotta 2010! Täällä Rukalla vanha vuosi vaihtuu uudeksi vuodeksi huomenna soihtulaskun ja ilotulituksen myötä.