Jatketaan vielä hetki talviurheiluteemalla, kun hiihtokelejä vielä on, mutta tällä kertaa siirtyen hieman pohjoisemmaksi, Hyvinkään hiihtoladuille. Noin 50 kilometrin päässä Helsingistä sijaitseva Hyvinkää tarjoaa hyvät hiihtoladut ja perinteisen hiihdon ystävät voivat kiertää koko kaupungin latuja pitkin. Vapaan tyyliin hiihtoon yksi hyvä 18 kilometrin etappi on Martin aallopista Lentokentän takamaastoon ja takaisin.
Hyvinkään hiihtoladut: lentokentän kierros
Hyvinkää tarjoaa talvisin hyvät hiihtomaastot ja luntakin yleensä riittää hyvin, sillä Salpausselän vaikutus lumisateisiin näkyy. Hiihtoreittejä löytyy monipuolisesti, vaikkakin eniten perinteisen tyylin hiihtoon, jolloin voi kiertää vaikka koko kaupungin. Luisteluhiihtoon löytyy latuja Hyvinkää Sveitsin ulkoilualueelta, lentokentän ympäristöstä ja Erkylän Majalta. Sveitsin ulkoilualueen kuntoradan 4 km ja 6 km reiteille voi lähteä Hyvinkään uimalalta, jäähallin parkkipaikalta tai Sveitsin hiihtokeskuksesta. Lentokentän reiteille pääsee kätevästi Lentokentäntien alusta ja sieltä voi hiihdellä myös Erkylän Majalle, jossa on myös hyvä lähtöpaikka. Myös Sveitsin laduilta voi hiihdellä yhdyslatua pitkin lentokentälle.
Sveitsin kuntoradan ladut sopivat valaistuina latuina hyvin arkihiihtoon, mutta itse pidän enemmän Hyvinkään lentokentän alueen laduista, jotka ovat suhteellisin tasaisia ja leveitä. Tarvittaessa voi koukata Erkylän Majan kilpaladuille, jos haluaa enemmän mäkiä treeniin. Lentokentän reitit koostuvat kolmesta osasta: lentokentän sivussa menevä latu 1,5 km, koiralatu 2,7 km ja Niinistön lenkki 1,7 km. Koiralatu (kuvassa 7 ja 8) ja Niinistön lenkki (9 ja 16) pysyvät hyvinä kohtalaisen pitkään, sillä ne ovat auringolta puiden suojassa. Lentokentältä koiraladulle vievä osuus (5 ja 13) on leveää latua ja nousee koko matkan loivasti.
Lentokentän kierrokset
Lentokentän vieressä kulkevat ladut ovat leveitä ja suhteellisen avoimia, joten vastatuuli tuo oman lisänsä hiihtelyyn. Hiihdon ohessa voi myös bongata pienkoneita.
Lentokentän vierellä voi nähdä lentokoneita
Lentokentältä toiseen suuntaan lähdettäessä pääsee hiihtämään aina Puolimatkaan asti, joskin matkalla on useampia tien ylityksiä. Oma lenkkini lähti Jokelantieltä, josta hiihdin lentokentälle ja takaisin. Matkaa kertyi mukavat 18 kilometriä.
Muutama viikko sitten kirjoitin Leppävaaran kuntoradan laduista ja tämän jälkeen hiihtokelit ovatkin olleet suotuisia. Joskaan arkisin ei ehdi hiihtoladuille suunnata, mutta viikonloppuisin auton suunta on kohti jotain lähialueen latuverkostoa. Tänä viikonloppuna kävin testaamassa Paloheinän ulkoilualueen vapaan tyylin hiihtoladut ja ne olivatkin loistavassa kunnossa.
Paloheinän ulkoilualueen ladut
Paloheinä on yksi Helsingin ulkoilualueista ja tarjoaa hyvät mahdollisuudet kesäisin muun muassa maastopyöräilyyn, juoksemiseen ja golfin pelaamiseen ja talvisin alueelta löytyy monipuoliset ladut. Palveluiden osalta löytyy kahvila ja paikalla on myös Suomen Ladun hiihtopalvelu, josta voi vuokrata tai ostaa hiihtovälineitä. Paloheinän ladut ovat suosittuja, joten parkkipaikka on usein aika täynnä. Joukkoliikenteen ystävät pääsevät perille hyvin myös bussilla, etenkin kun Paloheinän alitse kulkee joukkoliikennetunnelissa runkolinja 560 Kuninkaantammeen.
Ulkoilualueen ladut ovat osaltaan tyypillisiä kuntoratojen latuja (1,8km, 3km, 5,2km ja 7,5km), mutta vastapainona löytyy leppoisampi peltolenkki, joka kulkee Pitkäkosken puolelle. Paloheinästä on myös yhdysladut Pirkkolaan, Tuomarinkartanoon ja Kaarelaan, jotka taitavat olla enemmän sopivia perinteiseen hiihtoon. Paloheinän ladut ovatkin sopivan monipuoliset ja reittejä yhdistelemällä saa kierrettyä mukavasti vaihtelevan lenkin, eikä tarvitse hinkata samaa lenkkiä monesti. Keväällä etenkin peltolenkki on nautittavaa hiihdettävää auringonpaisteessa ja pellolla puhaltava vastatuuli tuo oman pikantin lisänsä.
Leppoisa peltolenkki
Tänä vuonna olin toista kertaa Paloheinässä hiihtämässä ja aurinkoisella pakkaskelillä pari kierrosta kuntorataa ja peltolenkin sivakointi olivat nautittavaa hyvän luiston siivittäessä eteenpäin. Viikko sitten keli olikin aivan toinen, nollan tuntumassa uudella lumella ei luistanut mihinkään, vaikka ladut olivat juuri ajettu. Pellolla puhalsi jälleen kiva vastatuuli, mutta onneksi muista hiihtäjistä sai sopivan peesin haettua. 22 kilometriä meni mukavasti puolessatoistatunnissa.
7km, 5km, siirtymä ja peltolenkki
Paloheinän ladut ovat luisteluhiihtäjille pääkaupunkiseudun monipuolisimmat ja nautittavat kaikentasoisille hiihtäjille. Tarvittaessa palveluita löytyy Paloheinän majalta ja oivalliselle munkille voi hiihtää Pitkäkosken majalle. Peltolenkki tarjoaa sopivan leppoisaa profiilia luisteluhiihdolle ja sykkeet saa ylös kuntoradan lenkeillä, etenkin jos kipuaa vielä Paloheinän mäen päälle. Hyvällä kelillä on ehkä hieman enemmän ruuhkaa kuin muualla, mutta toisaalta etenkin peltolenkki on leveää baanaa, jossa mahtuu hyvin ohittamaan. Ladut ovat myös hyvin hoidetut, mutta peltolenkki aukeaa vasta myöhemmin talvella, kun lunta on riittävästi.
Seuraavaksi pitänee suunnata testaamaan ehkä Hakunilan, Malmin lentokentän tai Espoon keskuspuiston reitit.
Hiihto on yksi mieluisista talvilajeista ja pääkaupunkiseudullakin sen harrastamiseen on hyvät mahdollisuudet, jos vain lunta riittää. Viime vuosina talvet ovat olleet enemmän tai vähemmän vähälumisia ja heikkoja, joten onneksi muutamilla kuntoradoilla hiihtäjien iloksi latupohjaa avustetaan tykkilumella. Yksi tykkilumetettu kuntorata löytyy Leppävaarasta ja se tarjoaakin kelvot reitit ja hiihdon jälkeen voi pulahtaa uusitun uimahallin altaisiin.
Leppävaaran urheilupuisto tarjoaa hyvät mahdollisuudet monipuoliseen urheiluun ja kuntorata toimii kesäisin mainiona juoksualustana ja talvisin hiihtäjät pääsevät nauttimaan mäkisistä laduista. Leppävaaran urheilupuisto löytyy Espoosta osoitteesta Veräjäpellonkatu 17 ja sinne pääsee kätevästi juna-asemalta esimerkiksi busseilla 26, 27 tai 28, jos ei halua kävellä noin 1,2 km matkaa.
Leppävaarassa on muutama erilainen lenkki ja ladut ovat yleensä hyvässä kunnossa, etenkin koska ainakin tänä talvena ne ovat lumetettu ja tykkilumi säilyy hyvänä myös lämpimämmässä ja sateisessa kelissä. Reiteiltään ladut ovat tyypillisiä kuntoratojen lenkkejä, eli mäkisiä. Kaikki lenkin lähtevän Leppävaaran yleisurheilukentältä ja yleensä 2,7 km lenkki on parhaimmassa kunnossa, sillä pisintä 5,4 km ja sen osalenkkiä 3,5 km ei aina ajeta. Vaikuttaisi, että haastavimmalle lenkille ei ole yhtä paljoa levitetty tykkilunta. Harmillista, sillä pisin 5,4 km lenkki on profiililtaan mukavin, joskin haastavin, sillä kipuamista mäkien päälle riittää. 2,7 km lenkillä on yksi pitkä nousu ja pari lyhyempää ja se on hieman tylsähkö.
Kuntoradan lenkit olivat hieman raskaat talven ensimmäisille hiihdoille, mutta kohtalaisen hyvin sekä 2,7 km lenkki että mäkisempi 5,4 km lenkki sujuivat, eikä ankalle tarvinnut mennä. Ylämäet menevät helposti sohjolle, jos keli on lämpimämpi, joten helpot ladut eivät Leppävaarassa ole.
2,7 km ja 5,4 km lenkit
Leppävaaran kuntoradan tarjoamat hiihtolenkit ovat kelvollisia, mutta eivät vaihtelevuudeltaan samaa luokkaa kuin esimerkiksi Oittaan tai Petikon ladut. Leppävaaran etuna on, että ladut pysyvät tykkilumen ansiosta hyviä huonommallakin säällä, joka on Etelä-Suomessa yleistä. Toki myös Oittaalla latuja on lumetettu.
Latu kunnossa sateellakin
Urheilukentän kierros
Hiihdon jälkeen on mukava käydä uimassa vieressä olevassa Leppävaaran uimahallissa, joka on viimeinkin avattu remontin jäljiltä. Kohtuullisella viidellä eurolla pääse uimaan ja kuntosalille saa pääsyn kuudella eurolla. Lounastakin näytti olevan tarjolla viikonloppuna, mutta sitä en testannut.
Santa Cruz Enduro Series 2015 jatkui Tahkovuorella ja nyt myös oma maastopyöräni löytyi lähtöviivalta. Viimeinkin vuosien jahkailun jälkeen pääsin ajatuksesta tekoihin, kun sain myös kaluston päivitettyä lajiin sopivammaksi. Eli ahtasin kamat ja pyörän pieneen Golfiin ja suuntasin perjantaina kohti Tahkoa. Lauantaina ohjelmassa oli treenit ja itse kilpailu sunnuntaina 23.8. Reissu oli rankka, mutta erittäin antoisa ja vauhdin hurmasta sai nauttia kahtena helteisenä päivänä.
Kisavauhdissa B:n kallistetuissa mutkissa (kuva Antti Suokas)
Enduro Series 2015, SM4: Tahkovuori
Tahkovuori on ollut useamman kerran enduropyöräilyn näyttämönä ja täksi vuodeksi uudistetut pätkät olivatkin erinomaisia sekä kunnoltaan, vauhdillisesti, että teknisen haastavuuden osalta. Jo radoista annettu teaser antoi odottaa paljon. Enduro-pyöräilyn SM-sarjan, eli Santa Cruz Enduro Series 2015, aikaisemmat osakilpailut ajettiin Messilässä, Himoksella ja Levillä. Kauden finaali on syyskuussa Sappeella.
Santa Cruz Enduro Series 2015 SM#4 Tahkovuori -osakilpailu ajettiin upeissa puitteissa ja helteisessä kelissä. Treenipäivän jälkeen tiesi, että kisasta tulisi rankka sekä kuskille että pyörälle. Kisaan starttasi yhteensä 159 kuskia, joista maaliin pääsi 137 ja keskeytti 21. Etenkin renkaille olivat pätkät ankaria, enkä ollut ainoa, joka joutui rengashommiin.
Kisan lopputulokset löytyvät pätkäaikoineen EBA:n sivuilta. Voiton vei Aki Färm, Santtu Nymanin ollessa toinen ja Juhani Kettusen kolmas. Oma loppuaikani oli 36:32, jolla sijoituttiin yleisessä luokassa 69., häviten voittajalle 06:49. Noin 41 sekunttia per erikoiskoe. Voittajan vauhdista ja resursseista kertonee myös se, että kaatui kunnolla kerran ja ajoi yhden pätkän maaliin tyhjällä renkaalla (vanteen tuhoten). Endurossa ei paljon pyörää säästellä.
Kisasta on tehty jälleen myös hieno koostevideo. Näyttääpä pätkät videolla helpolta etenkin kärkikuskien ajaessa, tuolta se omakin ajo omassa päässä näyttää :)
Tahkovuoren osakilpailu oli ensimmäinen alamäkipainotteinen kilpailu, johon osallistuin ja se myös näkyi, kun lisäksi kisaan valmistautuminen jäi aika ohkaiseksi. 29-tuumainen Specialized Enduro 29 Comp päätyi talliin vasta pari viikkoa aikaisemmin ja suojavarusteiksi Fox Titan Sport -suojapanssari ja MET Parachute HES -kypärä samalla viikolla. Onneksi pääsin testaamaan paketin toimivuutta Porvoon Kokonniemen Bike Parkissa, jossa sai hieman tuntumaa lajiin ja etenkin vauhtiin. Lisäksi lauantain treenipäivä oli erittäin tervetullut, sillä XC-henkinen ajaminen ja kalliokikkailu ei ollut tällaiseen rääkkiin valmentanut :)
Majoitus
Majoitukseni Tahkolla oli Sokos Hotel Break Tahkossa ja se ei oikein vakuuttanut, vaikka oli ihan perusvarma paketti. Huone oli tilava ja viihtyisä, kaksi erillistä sänkyä ja kaksi laivahytin kerrossänkyä. Huoneessa oli miniminijääkaappi, joka ei käytännössä kylmennyt ja piti silti hirveää meteliä. Huoneeni oli Piazzalle päin, jossa on ilmeisesti yökerho, sillä basson jytke kuului huoneeseen pitkälle yöhön. Hotellimajoituksen paras puoli oli kelvollinen aamiainen ja myös saunaosasto toimi pitkien ajopäivien jälkeen. Lyhyt uima-allas oli kylmällä vedellään virkistävä. Majoitus kustansi yhdelle hengelle 65 euroa per yö.
Lauantai, treenit
Hissillä pääsi onneksi ylös
Lauantain treenipäivä alkoi numeron ja ajan seurantaan käytettävän Siacin hakemisella, jonka jälkeen kamat niskaan ja kohti tuolihissiä. Enpä ollut aikaisemmin ollut pyörän kanssa tuolihississä, etenkään turvakaari auki, mutta hyvin se pyörä ylös enemmän tai vähemmän sylissä tuli. Helpointa oli asettaa pyörä siten, että keula osoitti eteenpäin, jolloin satulan ja polkimet sai tuettua tuolihissin rakenteisiin. Näin poistuessa pyörän pystyi laskemaan maahan ennen tuolista nousemista.
Aloitin pätkien treenaamisen B:llä, joka oli hyvää laskettelua pitkin kallistettuja mutkia, sisälsi lyhyen metsäpätkän ja hieman teknistä kivikkoa. Kyllä huomasi, että vauhtienduroa ei ole tullut ajettua, kun polkimilla seisominen ottaa reisiin ja kädet väsyy :) Seuraavaksi vuorossa oli Oldskool, jossa sai polkea hieman enemmän ja pätkältä löytyi ehkä treenatuin mutka: tiukka juurakkoinen ja kivinen käännös heti puun jälkeen, johon ei saanut helpolla hyvää linjaa. Reitin rankin osuus oli El Granden ja Rahasmäen -lenkin kiertäminen, jossa pätkien jälkeen sai polkea ylöspäin viettävää hiekkatiesiirtymää ja lopulta kavuta takaisin hissin yläasemalle. Erikoiskokeet olivat mukavaa kivikkoista ja vauhdikasta metsäautotietä ja eniten polkemista sisältäviä, mutta muuten teknisesti helpohkoja. Ennen lounastaukoa oli vuorossa vielä Anette’s Anti-flow -pätkä, joka oli teknisin erikoiskoe sisältäen kapeaa metsärinnettä ja kivikkojuurakkoa.
Lounastauolla vaihdoin alle Specialized Butcher Control -renkaan eteen, sillä Maxxis Ardentissa tuntui uupuvan sivuttaispitoa rinteellä. Taakse vaihdoin Specialized Slaughter Controllin, jossa oli myös enemmän sivunappulaa ja keskellä pienempää ja tiheämpää nappulaa. Muiden rengasvalintoja katsellessa löytyi usealta Maxxis Minion DHF:n edestä ja takaa Highroller II:n. Niitä vain ei omasta varustearsenaalista löytynyt. Paikalla olleilta pyöräliikkeiden edustajilta, Ride Morelta tai Pyöräliike Lundbergilta ei myöskään 29″ versioita kyseisistä renkaista ollut myydä.
Iltapäivälle ohjelmassa oli El Finale ja tuolihissille laskevien pätkien ajaminen toistamiseen. El Finale, joka ajetaan vasta kisapäivän päätteeksi, oli aika mukavaa pätkää, kunnes saavuttiin kohtalaisen jyrkkään juurakkokivikko-osuuteen. Ajettavaa kyllä, mutta tarkkana sai olla. Iltapäivällä sain myös tuntumaa maahan, kun B:llä vedin tangon yli. Onneksi oli kattavat suojavarusteet. Reittien rankkuus kalustolle tuli myös testattua, kun Oldskoolilla hieman lujempaa lasketellessa takarengas pohjasi ja sisärengas tietenkin puhki. Päivän päätteeksi ajoin vielä El Finalen, josta sai hyvin mielin kurvata hotellille.
Seitsemän tunnin treenien jälkeen kyllä tiesi ajaneensa ja oli hyvä todeta, että into ajamiseen oli ollut sen verran suuri, että valokuvia ei tullut erikoiskokeilta otettua. Onneksi kisan koostevideo kertoo enemmän kuin tarpeeksi ja paremmin.
Sunnuntai, kisa
Kisapäivänä ei maisemia ehtinyt ihailemaan
Sunnuntaiaamu valkeni aurinkoisena ja ajajakokouksen jälkeen oli noin tunnin odottelu, että pääsi itse lähtemään reitille, kun numeroni oli 189. Odottavan aika oli pitkä, vaikka se menikin nopeasti muiden kuskien kanssa jutustellessa. Päivän ajotaktiikka oli ajaa kaikki pätkät varmasti turhia riskejä ottamatta, eli ne muutamat hankalimmat paikat kiertäen, ja polkuosuuksilla polkea minkä jaksaisi.
Erikoiskokeet ajettiin järjestyksessä El Grande, Rahasmäki, B, Old Skool, Anette’s Anti-flow, jonka jälkeen oli huoltotauko. Toisella kierroksella jätettiin Rahasmäki väliin ja päivän päätteeksi ajettiin El Finale. Eli yksi pitkä hiekkatiesiirtymä ja kaksi kertaa pitkähkö siirtymä ja tunkkaus mäen päälle, erikoiskokeiden lisäksi. Jos lauantaina pätkien ajamiseen meni koko päivä, enteili myös se kisapäivästä pitkää ja rankkaa. Nyt ei olisi aikaa levätä.
Kisajännityksen huomasi ensimmäisellä erikoiskokeella, sillä unohdin lähdössä laittaa ajolasit päähän, mutta ei se vauhtia haitannut. El Grande tulikin posoteltua hyvää vauhtia, kunnes hieman ennen loppua takarengas luovutti ilmat pihalle. Onneksi pääsin ajamalla maaliin, mutta kisa ei alkanut lupaavasti. Pätkäaikani oli 29. nopein, 3:51. Kärki ajoi aikaan 3:39. Vaikka toisen kierroksen veto pätkällä tuntui menevän paremmin, kun ajoin satula ylhäällä paremman polkemisen takia, oli kello eri mieltä. Aika 4:04 ja sijoitus 72. Kärki ajoi aikaan 3:25.
Pitkän siirtymähinkuttamisen jälkeen Rahasmäellä odotti pitkä jono kanssakisailijoita, joten ihan hyvin olin vielä aikataulussa renkaanvaihdonkin jälkeen. Rahasmäelle tiputin hieman vauhtia, sillä tavoitteena oli vain päästä ehjänä maaliin sekä kaluston että kuskin osalta. Se myös näkyi kellossa ollessani 89. ajalla 3:12. Kärkiaika 2:28. Pätkän lopussa olleen mutakuopan kiertäminen ei ehkä ollut nopein ratkaisu, mutta varmempi.
Päivän kolmannelle pätkälle tunkattiin takaisin mäen päälle ja siitä alkoi kisan teknisimmät osuudet. Erikoiskoe B oli vielä suhteellisen helppoa, mutta pätkäajassani näkyi, että kallistettujen mutkien ja vauhdikkaan alamäen ajamista ei ole tullut treenattua. Lisäksi treenipäivän OTB lopun kivikossa näkyi varovaisuutena. Olin 104. ajalla 2:47, kun kärki ajoi aikaan 2:13. Toisella kierroksellakaan pätkä ei mennyt nopeammin, vaikka mutkat sujuivatkin paremmin. Sijoitus 108. ja aika 2:51. Kärki ajoi aikaan 2:15. Molemmilla vedoilla kiersin mutkaosuudella olleet hyppyrit, eli kiemurtelin lisää aikaa kelloon.
Old Skool oli päivän neljäs ja seitsemäs pätkä ja se sujui kisapäivänä ihan hyvin, kun sain ajettua suhteellisen sujuvasti teknisen metsäosuuden tiukan käännöksen. Jalan ottaminen polkimelta ja pyörän kääntäminen mutkaan alamäkeen ei ole nopein tapa, mutta tuntui varmemmalta ratkaisulta. Ensimmäisellä kierroksella hieman ennen loppua metsän kivikkoisessa laskussa sain jälleen iskettyä renkaan kiveen, joka tyhjeni hieman ennen loppua. Ei tosin näkynyt ajassa, sillä ensimmäisellä kierroksella 4:10 (68.) ja toisella 4:23 (86.) Kärki ajoi aikaan 3:21 ja 3:27. Pätkän polkuosuudella olisi pitänyt vain runtata enemmän ja ajaa pari teknistä kohtaa suorempaa eikä ns. chicken-lineä.
Anette’s Anti-flow ajettiin viidentenä ja kahdeksantena erikoiskokeena ja huomasi kyllä, että jalat alkoivat olemaan jo loppu, vaikka pätkä sujuikin sujuvasti. Aika ensimmäisellä yrittämällä 3:45 (99.) ja toisella 3:40 (76.). Kärkiajat olivat 2:49 ja 2:54. Ensimmäisellä kierroksella oli edessä hitaampi kuski, joka ehkä söi hieman aikaa. Toisella kierroksella meni vaihdevaijeri poikki hieman ennen alamäkivoittoista osuutta ja se saattoi näkyä ajassa vain positiivisesti. Isoimmalla vaihteella oli pakko runtata.
Anti-flown jälkeen ensimmäisellä kierroksella oli onneksi huoltotauko, jossa poljettiin takaisin kisakeskukseen. Varasisärenkaat olivatkin jo juomarepusta käytetty, joten täydennys sekä varaosien, juoman että energian osalta oli enemmän kuin tarpeen.
Toisella kierroksella erikoiskokeet menivät ihan sutjakkaasti, eikä nyt hajonnut enää renkaita. Vajaan 3 barin paineet takana toki auttoivat asiaa, mutta kyllä pyörä pompottikin enemmän ja käsivarret alkoivat kipeytyä. Kunto tuntui riittävän yllättävän hyvin myös toisella kierroksella, vaikka kyllähän jalassa jo poljetut kilometrit painoivat.
Kisapäivän päätti El Finale, joka ei ollut niinkään tekninen pätkä, mutta sitäkin jyrkempi. Ennen pätkää yritin vaihtaa rikkoutuneen vaihdevaijerin, sillä erikoiskokeella oli alkupuolella poljettavaa osuutta, jossa isoin vaihde olisi ollut turhan raskas väsyneille reisille. Pienen säädön jälkeen tyydyin asettamaan vaihteen kiinteästi. Aikani oli 3:49 (82.), kun kärki ajoi aikaan 2:53. Polkuosuudella välitykseni oli hieman liian pieni tehokasta ajoa ajatellen. Jyrkkä laskuosuus meni paremmin kuin odotin, sillä treenipäivänä ajo oli hieman haparoivaa.
Kisapäivä meni kokonaisuudessaan ihan sujuvasti ja tavoitteisiin päästiin, eli kaikki pätkät ajettua ja maaliin. Toki kalusto olisi voinut olla paremmin säädössä ja reidessä enemmän jerkkua. Kisaamattomuuden kyllä huomaa, sillä pätkillä ei saanut kaikkea tehoja irti ja tuli jälkeenpäin ajateltuna ajettua polkuosuudet turhan laiskasti. 3 minuutin pätkillä ei paljoa tarvitse säästellä. Kisapäivänä aikaa meni kaikkiaan noin 7 tuntia, jossa ajoa kertyi vajaat 36 kilometriä ja ajoaikaa oli noin 3,5 tuntia (hissinousut ja suurimmat odottelut leikattuna). Kisakelloon aikaa kertyi vajaat 37 minuuttia. Ajoni löytyy myös Stravasta.
Omat erikoiskoeaikani olivat (ja kärkiaika alempana):
Kierros:
1
2
El Grande
29-03:51
72-04:04
1-03:29
1-03:25
Rahasmäki
89-03:12
1-02:28
B
104-02:47
108-02:51
1-02:13
1-02:15
Old Skool
68-04:10
86-04:23
1-03:21
1-03:27
Anette’s Anti-flow
99-03:45
76-03:40
1-02:49
1-02:54
El Finale
82-03:49
1-02:53
Yhteensä
69-36:32
1-29:43
Yhteenveto
Tahkovuoren enduro-kilpailu oli mahtava kokemus ja osoitti jälleen, miten hauskaa kilpaileminen on. Muutaman vuoden ajan olen seurannut enduropyöräilyn kehittymistä radan varrelta, mutta vaikka on harrastanut maastopyöräilyä 90-luvun alkupuolelta lähtien ja kilpaillut nuorten SM-luokissa, oli paluussa kilparadoille henkinen kynnys. Ei tarvitse olla edes tulostavoitteita, mutta kun kisanumeron kiinnittää pyörään, se on aina kaikki irti miehestä tai ei mitään.
Pyörä toimi treeneissä ja kisassa hyvin, vaikka sisärenkaita menikin useampi, sekä ilmeisesti tyyppiongelmana SRAMin takavaihtajan vaijeri. Aivan täydellisessä säädössä ei pyörä ollut, sillä iskareissa oli ehkä liikaa ilmaa ja rengasrikkojen jälkeen pistin renkaisiin varmasti riittävästi ilmaa, että maaliin päästäisiin. Pitäisi ehkä viimeinkin siirtyä ajamaan litkuilla ja luopua sisärenkaista. Muita pyörään liittyviä parannuskohteita tulee olemaan parempien renkaiden hankkiminen ja 1×11-voimansiirtoon vaihtaminen. 32t ja 11-42 -yhdistelmä voisi toimiva yleiskäytössäkin paremmin kuin 30t ja 10-36.
Helteisenä päivänä suojapanssari verotti hieman voimia ja olin sen osalta hieman liiankin hyvin suojautunut, etenkin kun katsoi muita ajajia, mutta parempi enemmän kuin liian vähän. METin Parachute -kypärä toimi kyllä hyvin ja oli hengittävä, vaikka 28 asteen helteessä sen pitkillä hiekkatiesiirtymillä otinkin pois päästä.
Savo-MTB ja ratamestari Aku Tuunainen olivat loihtineet Tahkon rinteisiin loistavat radat, jotka haastoivat etenkin tällaisen enemmän perinteistä maastopyöräilyä harrastaneen kuskin sekä vauhdillisesti että vauhdin yhdistämisessä teknisiin pätkiin. Pitää vain suunnata enemmän bike parkkeihin, että saa tuntumaa miten viedä pyörää alamäkeen ja treenata lyhyitä vetoja. Myös jarruilla laahaamista voisi vähentää, sillä jarrulevyt olivat pätkien jälkeen mukavan kuumat. Ja varustautua paremmilla renkailla sekä lla.
Hauskaa oli koko rahalla kahden helteisen päivän ajan ja siitä suuret kiitokset järjestäjille ja kanssakisailijoille. Tästä on hyvä lähteä eteenpäin ja todennäköisesti Tahkon endurokilpailu saa jatkoa viimeistään ensi vuonna, sillä on vielä epävarmaa pääsenkö osallistumaan Sappeelle.
Pyöräilyharrastukseni täydentyi jokin aika sitten hieman järeämmällä täysjoustomaastopyörällä, kun viikottaiset lenkit pääkaupunkiseudun kallioilla eivät oikein sujuneet toivotulla sutjakkuudella vanhalla kalustolla. Uuden pyörän etuna tuli myös mahdollisuus käydä ajamassa Bike Parkeissa, eli maastopyöräilyä laskettelukeskuksen rinteisiin tehdyillä reiteillä ja ylös mennään kätevästi hissillä. Alkuun kävin tutustumassa Porvoon Kokonniemen Bike Parkin tarjontaan.
Kokonniemen hiihtokeskuksessa Porvoossa (Kokonniementie 17, 06100 Porvoo) sijaitseva Bike Park on yksi pääkaupunkiseudun läheisyydessä olevista paikoista harrastaa hissipyöräilyä ja se osottautui ihan toimivaksi paketiksi. Testihetkellä reittejä löytyi kahdeksan ja ylös vei ankkurihissi. Bike Park on auki tiistaina ja torstaina klo 17.00 – 21.00 ja lauantaina ja sunnuntaina klo 12.00 – 16.00. Päivälippu maksoi 22 euroa ja kaksi tuntia 18 euroa. Keskus myös vuokraa pyöriä, sekä suojavarusteita.
Aivan Porvoon keskustassa
Ankkurihissillä ylös. Rinteessä More is more.
Bike Parkista löytyi testaushetkellä kahdeksen eri reittiä, jotka tarjosivat sekä rentoa mutkittelua että teknistä ja haastavampaa pätkää. Sinisiä, eli helppoja ja rullattavia pätkiä löytyi kaksi, mutta eivät punaisetkaan kovin pahoja olleet, vaikka vaativat hieman enemmän ajotaitoa ja uskallusta ajaa paikat vauhdin kanssa. Mustilla pätkillä lähinnä hypyt olivat sellaisia, joihin ei oma uskallus riittänyt. Ne olivat myös selkeämmin alamäkipyörällä ajettavaksi tehtyjä, sillä myös oman kaluston kestävyys pohditutti niissä. Oma suosikki oli pätkä numero 7, eli More is more, jossa sai kantata bermeihin ja hieman ilmaa hypyistä. Myös teknisempi 10, eli Keiner Boogie, oli hyvän haastava. Jokaisesta pätkästä on kätevät videot Bike Parkin sivuilla, joista voi katsoa mallia, miten pitäisi ajaa.
Kokonniemi Bike Parkin reitit
Olin liikenteessä 29-tuumaisella Specialized Enduro -pyörällä, joka on nimensä mukaisesti tarkoitettu enduromaiseen ajoon, eli enemmän mutkittelevaa bermiä, singletrackia ja vähemmän isoja leiskautuksia ja droppeja. Tai sellaista pätkää itse tykkään ajella. Olin hieman yllättänyt, miten hyvin isopyöräinen täysjousto Bike Parkissa toimi, mutta onhan Endurossa toki joustoa ihan reilusti, edessä 160mm ja takana 155mm. 27,5-tuumainen tai perinteinen 26-tuumainen täysjousto olisi ollut varmasti ketterämpi, eikä olisi tuntunut menevän niin korkealla mutkissa. Olin myös itseeni tyytyväinen, sillä olin ensimmäistä kertaa Bike Parkissa ja bermeihin ajo sujui yllättävän hyvin ja hypyistäkin sai sopivasti ilmaa. Samalla tuli testattua ensimmäistä kertaa Foxin Titan Sport -suojapanssari ja MET Parachute HES -full face -kypärä Utopia Slayer Pro -lasien kanssa. Hyvin toimivat.
Seuraavaksi kohti More is more -pätkää
Porvoon Kokonniemen Bike Parkissa vierailu oli mukava kokemus ja varmasti tulee käytyä uudestaan. Nyt sai hyvää pohjaa tulevaa Tahkon endurokilpailua varten ja tuntumaa sekä vauhtiin että teknisiin laskuihin. Tehokkaasti ajettuna kahden tunnin lippu olisi ehkä riittänyt, mutta koko päivän lipulla saa ajettua rennommin. Ajoa ei nytkään tullut kuin vajaa pari tuntia, mutta aikaa meni vajaat kolme tuntia. Pitää vain muistaa jatkossa lähteä sen verran aikaisemmin, että ei juutu Kehä I:n ruuhkiin, jolloin matka-aika Espoosta Porvooseen helposti tuplaantuu.
Pyöräily on hyvä harrastus ja etenkin matkustaessa sillä näkee kaupunkia paremmin kuin kävellen, etenkin jos kaupunki on yhtä hyvin suunniteltu pyöräilyä ajatellen kuin Tukholma. Mutta kun alle laitetaan maastopyörä ja mukana on MTBCF:n väkeä, jää kaupukiarkkitehtuurin ihailu vähemmälle, mutta sitä enemmänkin tulee koettua upeita polkuja ja kallioita. Helatorstain pitkän viikonlopun vietin Tofkholmassa, eli pyörän kanssa Itämeren yli ja kolme päivää ajelua pitkin Tukholman lähialueiden polkuja ja kallioita hyvässä seurassa.
Päivä 0: Gabriella
Matka kohti Tukholman maastoja alkoi keskiviikkoiltana, kun porukka lastautui maastopyörien kanssa Viking Line Gabriellaan. 34 pyöräilijää tavaroineen oli aikamoinen näky Katajanokan terminaalin edessä ja ajaessa letkassa autokannelle. Pyörät nippuun ja kohti buffetia, tankkaus seuraavaa päivää alkakoon. Matkan aikana oli hyvä myös speksata tulevien päivien reittejä. Laivamatkalle oli ennustettu tuulta ja kyllä se laiva kivasti keinutti.
Autokaistalta laivaanPyörien niputus
Päivä 1: Hellasgården
Ensimmäinen ajopäivä alkoi rantautumisella Ruotsin maaperälle, jakaantumisella neljään ryhmään ja laukkujen viemisellä hotellille. Tänä vuonna hotellina toimi Sjöfartshotellet, joka on Slussenin lähistöllä, eli sopivan ajomatkan päässä laivalta. Valitsemani ryhmä suuntasi hotellilta kaakkoon, Tyresöhön päin, viileähkössä ja puolipilvisessä kelissä. Lämpöasteita oli noin 9.
Lyhyen siirtymän jälkeen saavuimme niitylle, josta hyvin puihin maalilla merkitty reitti alkoi. Huomasi hyvin, että edellisinä päivinä oli satanut runsaasti, sillä mutaa ja vesilammikoita riitti. Maxxiksen 2,4″ Ardentit toimivat renkaina hyvin liukkaassa juurakossa. Liukkaus teki reitistä vielä hieman haastavamman, kuin se olisi muuten ollut, mutta hauskaa pätkää silti.
Ajopäivä muodostui lopulta noin 6 tunnin pituiseksi, josta ajoaikaa oli noin 4 tuntia ja noin 50 kilometriä siirtymät mukaan lukien. Ensimmäinen päivä näytti, mitä muut päivät tulisivat olemaan, eli ajamista noin tunti, jonka jälkeen joko evästauko tai lounas. Lounas nautittiin Tyresön linnan alueella olevassa kahvilassa. Pankkikortti toimi kätevästi, mutta annosten kanssa oli pientä säätämistä. Kaikki kyllä saivat syötyä ja vesivarastot täydennettyä. Paluumatkalla ajoimme hieman parempia kallioisia pätkiä ja ilmeisesti myös Area 51:stä ja Roswelliä. Matka 50,4 km, keskinopeus 11,9 km/h, ajoaika 4:12:23 tuntia, kesto 4:47:18 tuntia.
Hotellille saavuimme takaisin klo 18 aikoihin ja lyhyen pyörähuollon jälkeen oli hyvä suunnata saunaan ja päivälliselle. Vietnamilainen ravintola lyhyen kävelymatkan päässä tarjosi loistavaa riisinuudelia kanalla.
Reitit olivat merkitty selkeästiTankkaus on tärkeä osa ajoaSuunnistustaukoTyresön linnaan lounaalleOlet tässäHuoltotoimia metsässäTukholmaa ehti ihailla vain etäältä
Päivä 2: Knivsta – Uppsala
Toisena päivänä, eli niin sanottuna pitkänä päivänä, valitsemani ryhmän suuntana oli Lunsen Uppsalan lähistöllä, jonne ajettaisiin Knivstasta. Muut ryhmät lähtivät Södertäljeen ja Hellasgårdenin maastoihin. Junan kanssa oli alkuun hieman säätämistä, sillä Uppsalan suuntaan kulkeva juna ei lähtenytkään Stockholm Södran rautatieasemalta, vaan meidän piti vaihtaa siihen Karlbergin asemalla. Pyörän kanssa junassa liikkumisessa on lisäksi hyvä tietää, että Stockholm Centralille ei pyörillä ole asiaa. Muutenkin Tukholman junat eivät olleet kovin hyviä pyöränkuljetusta ajatellen verrattuna VR:n Flirt-juniin.
Ennakkoon perjantaiksi oli lupailtu sadetta, mutta onneksi ennusteet ja keli muuttuivat, eikä lyhyitä sadekuuroja lukuun ottamatta vettä taivaalta näkynyt. Toki, mutaa ja liukkaita juuria riitti myös perjantaina, mutta nyt polut olivat tasaisempaa kangasmaastoa. Keli oli viileä, vain noin 7 astetta, mutta metsässä ei pahemmin tuullut. Ajopäivälle kertyi pituutta 11 tuntia, josta hieman yli pari tuntia siirtymiseen junalla. Metsässä ajoa oli noin 4 tuntia ja 45 kilometriä. Matka 44,3 km, keskinopeus 11,8 km/h, ajoaika 3:44:45 tuntia, kesto 4:02:06 tuntia. Ajoporukan GPS-jälki Stravassa.
Pyörähuoltoa aamullaRyhmiin jakaantuminenVälillä oli lyhyitä tiesiirtymiäLunsentorpetin makkarapaikkaHyvin nouseeVauhti vapaa pätkien jälkeen odoteltiin loppuryhmääHieman haastavampi pitkospuu kuolleessa metsässäKosteikon palautusprojektiLunsenin reitit olivat hyvin viitoitettu29″ kiipesi helposti tekniset nousutPitkänä päivänä energiat kävivät vähiin
Päivä 3: Hellasgården
Viimeinen päivä ennen laivalle suuntaamista ajettiin Hellasgårdenin maastoissa, Nackan luonnonpuistossa, jossa ajelimme osittain jo ensimmäisenä päivänä. Päivä valkeni aurinkoisena ja kohtalaisen lämpimänä, 14 asteen tuntumassa. Ei tullut otettua lyhyttä ajopaitaa turhaan mukaan. Polut ja kalliot olivat nyt huomattavasti kuivemmat, kuin torstaina, vaikka jotenkin vetäjämme läskipyörä löysi mutaa ihan riittävästi reitille.
Hellasgårdenin maastoista löytyvät Tukholman lähialueen parhaat polut, eivätkä ne ajamalla lopu kesken. Suurilta osin ajamamme pätkät olivat lyhyitä kallionousuja ja laskuja peräjälkeen, eli hauskaa teknistä ajamista. Etenkin A-trail oli mainiota kalliota ylös-alas pätkää. Kunpa Helsingin keskuspuistossa olisi samanlaisia pitkiä kalliopolkuja. Lounas syötiin Hellasgårdenin kahvilassa, jossa oli hyvät pannukakut. Yllättävän hyvin sitä jaksoi klassikkopätkät vielä ajella, vaikka väsymys sekä tuntui että näkyi ajossa. Kallioilla kierrettiin noin 4 tuntia ja 35 kilometriä. Matka 34,3 km, keskinopeus 10,9 km/h, ajoaika 3:08:29 tuntia, kesto 3:49:07 tuntia. Ajoporukassa reitti merkittiin kätevästi Stravaan.
Kaikki hauska loppuu aikanaan, joten kolmen jälkeen oli aika suunnata hakemaan laukut hotellilta ja ajaa takaisin laivaan.
Aamun ajajakokousLähellä keskustaa, mutta silti aivan metsässäVauhdikkaita laskujaMastoillaJoskus tie nousee pystyynFatbike kiipesi helposti haastavat nousutMaisemat kallioilta olivat mainiotTakaisin laivaan
Varustautuminen
Useammalle päivälle varustautuminen vaatii hieman pohdintaa, mitä laukkuun pakkaa mukaan sekä vaatteiden että varaosien osalta. Myös energiapitoista purtavaa on hyvä varata reilusti mukaan, vaikka päivän aikana poikettiin kahvilla tai syömässä. Itselläni oli mukana energiapatukoita, pähkinöitä, keksejä ja rusinoita hieman liikaakin, mutta parempi niin, kuin että energiat loppuisivat metsässä. Juomavarastoja oli mahdollisuus täydentää kerran ajopäivän aikana ja ruokaa sai lisää ajopäivän jälkeen lähikaupasta. Yleensä pankkikortti toimi, mutta kannatti varata myös kruunuja mukaan.
Tavarat ja 3 litran juomavarastot kulkivat kätevästi Evocin Stage 12l:ssa, johon mahtui hyvin myös varaosat, työkalut, pari vararengasta ja sään mukaan sadevaatteet tai tuulelta suojaava takki. Aivan tyytyväinen en kyllä ollut repun istuvuuteen verrattuna aikasempaan CamelBak M.U.L.E:een , sillä olkahihnat painoivat.
Juomarepussa mukana kulki:
Kuusiotyökalu ja 2-8mm+ torx kärkinen avain
Varasisärengas tai kaksi
Rengasraudat
Takavaihtajan korvake+kiinnitys hilppeet
Pumppu
Iskaripumppu
Ketjutyökalu
Pätkä ketjuja ja pikalukkoja ketjuun
Rattaanpultteja ja vastakappaleita
Sekalaisia pultteja, esim. satulatolppaan, jarruihin
Nippusiteitä, rautalankaa
Satulatolpan panta
Veitsi, esim. Leathermanin monitoimityökalu
Ilmastointiteippiä, jolla voi paikata vaikka revenneen ulkorenkaan
Ompelutarvikkeet, kalastajanlankaa ja nahkaneula
Pinna-avain ja pinnoja+nippelit
Paikkoja, liimaa, hiekkapaperia
Ensiapupakkaus, kyypakkaus, punkkipihdit
Hammasharja, rätti, ketjuöljy
Nenäliinoja
Säädetty takavaihtaja ja vaihdevaijeri
Jarrupalat
Klossit ja kiinnitysruuvit
En yleensä ole lenkeillä käyttänyt suojia, mutta Tofkholmaan mukaan lähti 661 Kyle Strait -polvisuojat, jotka ovat odottaneet hyllyssä käyttöä muutaman vuoden. Maasto on etenkin Hellasgårdenissa samantyylistä kalliopolkua kuin paikoitellen Helsingin keskuspuistossa, joten polvisuojat ovat hyvä olla. Yllättävän hyvin suojien kanssa pystyi ajamaan ja ne pitivät viileässä kelissä polvet lämpiminä. Olisivat voineet tosin olla hieman kevyemmät.
Ajokaluston osalta itsellä on 29-tuumainen Specialized Stumpjumper FSR Comp, joka kiipesi kätevästi kallioita ja rullasi juurakoiden yli. Ajoporukan kalusto oli pääasiassa täysjoustoja 120-160mm joustomatkalla ja vaihtelevasti 26″ ja 27.5″ -rengaskoolla. 29-tuumaisia oli muutamia, sekä kaksi fatbikea. Fatbiket menivätkin kepeän näköisesti mudassa ja kallioilla. Merkeistä Santa Cruz, Pivot ja Specialized taisivat olla enemmistössä. Pyörästä ei Tofkholmassa ajaminen jää kiinni.
Stumpjumper FSR Comp 29Evoc Stage 12l ja tavarat
Jälkitunnelmat
Kolmipäiväinen ajoreissu Tukholmaan sujui mainiosti ja oli kiva ajaa uusia ja hyviä baanoja mahtavassa seurassa. Tukholman poluista jäi myös visuaalista muistikuvaa, kun eräs ryhmässäni ajanut kuvasi toimintakameralla ja teki hienot videokoosteet ajopäivistä. Ennen Tofkholmaan lähtöä itseä hieman arvelutti, miten kevätkuntoisena jaksaisi ajaa pitkiä päiviä ja miten paikat kestäisivät, mutta yllättävän hyvin jaksoin myös viimeisenä päivänä. Vauhtihan ei sinällään ollut kova ja kaikkia odoteltiin, mutta päivät tekevät tehtävänsä. Kuulemma neljä pidempään lenkkiä olisi ollut hyvä saada pohjalle, mutta en keväällä ehtinyt kuin pari pidempää maastolenkkiä ajamaan.
Olin varautunut matkalle kohtalaisin varaosin, mutta niitä ei tarvittu. Omassa ajoryhmässäni oli vain pari teknistä taukoa kolmen päivän aikana, kun takavaihtajan korvake katkesi ja jarrukahvan pultti korvattiin nippusiteellä. Aikaisempina vuosina Tukholmassa on kuulemma hajonnut mitä erikoisimpia kohtia fillarista, joten varautuminen pahimpaan kannattaa. Riittävä varautuminen näkyi myös mukanani olleessa tavaramäärässä, Brittiläinen 80-100 litran keikkalaukku täyttyi sopivasti, mutta ei se kyllä mukava ollut kantaa.
Tukholmaan jäi vielä paljon ajamattomia polkuja ja muun muassa kuollut metsä jäi näkemättä, sekä lammasmakkara syömättä Tyrestan kansallispuistossa. En kyllä ymmärrä, miksi en ole aikaisempina vuosina Tofkholmaan lähtenyt, mutta nyt kyllä pitää pyrkiä lähtemään matkaan seuraavina vuosina. Tukholman lähialueen reitit ovat hyvin merkittyjä, että teoriassa sinne voisi tehdä myös kesälomamatkan itsenäisesti.
Viikko sitten päivä valkeni aurinkoisena ja pienessä pakkasessa, joten oli hyvä tilaisuus suunnata kohti Espoon metsiä ja Oittaan ulkoilualuetta. Tarjoaisiko Oittaan hiihtoladut yhtä hyviä reittejä sivakoitavaksi, kuin edellisenä päivänä testaamani Petikon reitit Vantaalla. Ei aivan, mutta hien sai pintaan ja sykkeet korkealle. Kuntorata oli nimensä mukaisesti kuntorata. Ihan kivaa hiihdettävää ja lenkin jälkeen pääsi mukavasti lounaalle Oittaan kartanoon, jossa oli tarjolla maukasta lohikeittoa ja karjalanpaistia.
Oittaalta lähtee latuja useaan suuntaan
Oittaa sijaitsee Espoossa Kehä III:n tuntumassa Bodomjärven rannalla ja sanovat, että se olisi pääkaupunkiseudun hienoin ja palveluiltaan paras hiihtokeidas. Ehkä. Oittaalla on monipuoliset ja kaikille sopivat ladut, vaikkakin enemmän perinteisen hiihtäjille, kuin vapaan tyylin taitajille. Perinteisen latuja pitkin pääseekin vaihteleville ja erämaamaisille maisemille, mutta luisteluhiihtäjät joutuvat tyytymään kuntoradan tiukkoihin nousuihin ja vauhdikkaisiin laskuihin. Oittaan ladut pidetään hyvässä kunnossa, sillä ne kunnostetaan ensisijaisesti Leppävaaran ja Espoon Keskuspuiston kanssa. Kuntorata on valaistu klo 22.00 asti. Oittaalle pääse helpoiten omalla autolla ja julkisilla ottamalla lähijunan Espoon keskukseen, josta bussi 86 vie perille.
Hiihtolenkin jälkeen voi käydä lounaalla Oittaan kartanon vanhassa kivinavetassa, jossa on kahvila ja ravintola. Lisäksi siellä on välinevuokraamo ja suksien huoltopiste.
Lounaspaikka kivinavetassa
En omista perinteisen suksia, joten suunta oli 4,4 kilometrin kuntoradalle, joka on latuprofiililtaan samaa luokkaa kuin Leppävaaran urheilupuiston kuntorata, eli kohtalaisen rankka, sillä ylämäkiä riittää. Reittin on ihan mukavaa hiihdettävää, jos vielä ylämäissä saisi loikan päälle. Ainakin sykkeet pysyivät ylhäällä, kun alamäissä ei kovin paljoa ehdi huilaamaan ennen uutta ylämäkeä. Loppuosalla ennen uutta kierrosta on hieman tasaista, jossa voi palautella. Endomondoon kertyi hyvää käyrää, ja vaikka kävin edellisenä päivänä testaamassa Petikon ladut, hiihto kulki jopa paremmin. Keskisykkeet olivat kyllä hieman korkeammat (163 vs. 156), mutta se selittyy latuprofiililla.
Endomondon käyrät Oittaalta
Mukavaa hiihtobaanaaTuulinen sää oli tehnyt esteitä
Pääkaupunkiseudun hiihtoladuista Oittaan tarjoama luisteluhiihtäjälle on hieman kapea, mutta sitäkin rankempi. Seuraavaksi hiihtovuorossa on käydä testaamassa Paloheinän peltolenkki ja kuntorata, ja jos hiihtokelit jatkuvat, Espoon keskuspuiston reitit sekä Vantaan Hakunilan ladut, jotka ovat pääkaupunkiseudun vaativimpia ja sopivat aktiivikuntoilijoille.
