Näppäimistöt ovat edelleen erittäin tärkeitä välineitä tietokoneen ja ihmisen vuorovaikutuksessa ja niiden toivoisi toimivan kitkattomasti. Mutta jos kaupasta tuo kotiin langattoman HTPC-käyttöön suunnitellun Rapoo E2700 -näppäimistön, jonka näppäimet ovat puolet pienempiä kuin sormet ja kosketuslevy luottokorttia pienempi, ei käyttömukavuudelta voi paljoa odottaa.
Rapoo e2700 -HTPC-näppäimistö
Rapoo e2700 on erittäin pienikokoinen HTPC-käyttöön suunniteltu langaton näppäimistö, josta löytyy näppäimistön lisäksi myös kapea kosketuslevy. Kooltaan metalliseen runkoon kasattu yhdistelmä on 82 x 254 x 5,8 mm, josta kosketuslevylle on varattu 79 x 47 mm, eli noin viidesosa. Aivan reunoille ulottuvat näppäimet ovat matalat ja ohuen näppäimistön muotoilu on yksinkertaista ja pelkistettyä. Metallirungon ansiosta tuntuma on kuitenkin jämäkkä. Näppäimistö toimii 2,4 GHz taajuudella ja 10 metrin etäisyydellä, mutta omassa olohuoneessani herkkyys kärsi jo lyhyemmilläkin etäisyyksillä, jos ”näköyhteys” ei ollut selkeä. Näppäimistö on yhteensopiva Windows XP-, Vista-, 7 ja 8 -versioiden kanssa, eikä erillisiä ajureita tarvita. Takuuta on kaksi vuotta.
HTPC-näppäimistön pieni fyysinen koko näkyy näppäinten koossa ja sijoittelussa. Näppäinasettelun ahtauden ja koon takia sormituntumaan ei voi luottaa ja näppäimistöön on vilkuiltava kirjoittaessa hiemankin enemmän. Lisäksi skandinaavisten näppäinten osalta on tehty suuria kompromisseja ja Ä- ja Å -kirjaimet ovat sijoitettu alariviin välilyönnin oikealle puolelle ja ne ovat Ö:n kanssa lähes puolta pienempiä, kuin muut kirjainnäppäimet. Myös muut alarivin näppäimet (Ctrl, Alt, Win) ovat pieniä, joka tekee niiden käyttämisestä jo valmiiksi pienessä näppäimistössä erittäin hankalaa. Lisäksi oikean käden pikkusormi harhailee helposti kosketuslevylle, joka aiheuttaa epätoivottuja asioita.
Näppäimet ovat erittäin matalia, muotoilultaan tasaisia ja niiden välit ovat käytännössä olemattomat. Näppäimissä käytetään saksimekanismia, joka e2700:n tapauksessa sallii hieman epätasaisen painumisen, näppäinhattujen heilumisen ja hienoisen helimisen. Näppäinten liikerata on lyhyt ja tuntuma kohtalaisen miellyttävä. Merkinnät on tehty näppäimiin printtaamalla.
HTPC-käyttöä ajatellen funktionäppäimet toimivat Fn-näppäimen kautta myös erilaisisa multimedia-, selain- ja pikavalintatoiminnoissa, ja nuolinäppäimistä löytyy PgUp/PgDn ja Home/End. Näppäimistön takapuolelta löytyy muovinen koroke, jossa keskellä on paristokotelo ja virtakytkin, ja toisessa päädyssä pieni aukko USB-lähettimen säilytykseen. Kumitassut ovat vain näppäimistön etukulmissa.
Kosketuslevy tukee muutamia kosketuseleitä, kuten kahden sormen vieritystä ja sen pinta on päällystetty karheapintaisella muovitarralla. Kosketuslevy on kooltaan pystysuunnassa riittävä, mutta leveyssuunnassa turhan kapea, joka tekee vedä & pudota -toiminnosta hankalan. Kosketuslevyn tuntuma on kohtalainen, mutta hieman epävarma, eikä näppäimistö lyhyen käyttämättömyyden jälkeen ”herää” eloon kuin näppäimistä.
Verkkokauppa myy E2700 -mallia 49,90 eurolla, mutta itse bongasin sen Stockmannin Hulluilta päiviltä 29,90 eurolla, joka näppäimistöä jonkin aikaa käytettyä on sille ihan sopiva hinta. Jos olisi pitänyt maksaa täysi hinta, olisin ennemmin päätynyt hieman kalliimpaan Rapoo E9080 -malliin (59,90e), joka on kooltaan myös suurempi ja täten kenties hieman mukavampi käyttää.
Tarkempaa analyysia ja vertailua pienestä HTPC-näppäimistöstä voi lukea Muropaketin testistä, jossa se oli kolmen muun edullisen HTPC-näppäimistön kanssa.
Yhteenveto
Rapoo e2700 HTPC-näppäimistön voi tiivistää olevan pieni, yksinkertaisen tyylikäs ja sopiva kevyeen käyttöön, mutta on hieman kaksijakoinen kokemus. Periaatteessa se ajaa asiansa, mutta ahdas ja sekava näppäinasettelu ja häiriöherkkyys takkuiluneen tekee hiemankin pidemmästä kirjoittamisesta epämiellyttävää, vaikka näppäintuntuma on ihan hyvä. Kokonaisuudesta olisi saatu paljon toimivampi, jos näppäimistö+kosketuslevy -yhdistelmästä olisi tehty hieman suurempi. Toisaalta voi todeta, että vaikka käyttömukavuus ei ole aivan parhain, on se käyttötarkoitukseensa nähden kelvollinen ratkaisu satunnaiseen HTPC-käyttöön.
Markkinoilla on tarjolla yrityskäyttöön monenlaisia kannettavia, eivätkä ne yleensä herätä suuria tunteita suuntaan eikä toiseen. Mutta jos työkannettavissa vertaa luotettavan ja perusvarman maineessa olevaa Lenovon ThinkPad -sarjaa esimerkiksi nyt työpöydältäni löytyvään Dell Latitude E6530 -kannettavaan, ovat mielikuvat ja tuntumat selkeästi erilaiset, ThinkPadin eduksi. Dell Latitude E6530 julkaistiin vuoden 2012 keväällä ja se tarjoaa 15.6″ kokoluokassa tehokasta suorituskykyä työkäyttöön ja on negatiivisessa mielessä juurikin sellainen, jonka yrityskäyttöön tarkoitetun työjuhdan olettaakin olevan.
Dell Latitude E6530
Yrityskannettavien markkinoilla Dell on omissa mielikuvissa samaa sarjaa muiden perustavaraa tuottavien PC-valmistajien kanssa ja sellainenhan se pöydälle testikäyttöön ilmestynyt korporaation uusi tehokannettava vaikuttaa olevan. Dell Latitude E6530 vaikuttaa päälisin puolin aikamoiselta möhkäleeltä ja poikkeaa alumiinisella kuorella selkeästi mattamustasta Lenovo ThinkPad W510:stä. Latitude E6530:n rinnalla ThinkPad W510 vaikuttaa jopa pieneltä ja kevyeltä kannettavalta, vaikka molemmat ovat samaa koko- ja teho-luokan kannettavia. Se, mitä Latitude häviää tyylikkyydessä, kerää se pisteet kotiin teknisten ominaisuuksiensa osalta.
Tekniset ominaisuudet
Teknisiltä ominaisuuksiltaan E6530 on kärkipäätä ja oma kokoonpanoni pitää sisällään Intelin neliytimisen Core i7-3720QM 2.90GHz -prosessorin, 2x 8 GB muistia, integroidun Intel HD Graphics 4000 -näytönohjaimen peruskäyttöön ja NVIDIA NVS 5200M 1GB -näytönohjaimen tehokäyttöön ja kokonaisuus on paketoitu 1920×1080 -resoluution 15.6″ LED -näytöllä varustettuun kuoreen. Lisäksi sisuksista löytyy 512GB SSD -levy, DVD+/-RW -asema, Web-kamera, TPM-turvapiiri ja tietenkin Bluetooth ja WLAN. Painoa koneella on noin 2,5 kg. Optisen aseman tilalle voi vaihtaa lisäakun, lisäkiintolevyn tai painonsäästömoduulin. Koneen takakannen saa avattua, joka tarvittaessa mahdollistaa muistin ja kiintolevyn päivittämisen ja tuulettimen puhdistamisen.
Näyttö: 15.6″, Full HD 1920×1080-resoluutiolla, LED-taustavalaistu, Anti-Glare
Lisäksi konepaketin mukana tuli Dellin E-Port II -telakka, joka ei tuntumaltaan ole lähelläkään Lenovon telakkaa, mutta suurin piirtein samoilla ominaisuuksilla varusteltu. Telakasta löytyy kaksi USB 3.0 porttia, kolme USB 2.0 porttia ja yksi USB/eSATA -portti. Näyttöjä voi liittää yhteen VGA-, yhteen DVI- tai DisplayPort -liittimeen ja verkkopiuhalle on RJ-45 -liitin. Lisäksi telakasta löytyy kuuloke- ja mikrofoni-liitännät ja sarjaportti. Telakkaan liittäminen ja pois ottaminen on hieman jäykähköä, mutta miellyttävämpää kuin näyttö- ja näppäimistöpiuhojen eestaas repiminen.
Käyttökokemukset
Käyttökokemukseni rajoittuvat suurilta osin kannettavan työpöytäkäyttöön, johon mielestäni Latitude E6530 on suunniteltukin, mutta ajoittain on Delliä tullut raahattua palavereihinkin. Yleistuntumaltaan E6530 on tukeva ja jämerä, kun kansi on harjattua alumiinia, saranat terästä ja runko magnesiumseosta, ja kuori ei taivu rannetuen, tai optisen aseman kohdalta kuten muovisissa koneissa. Tukevuus ei tosin tule ilmaiseksi, sillä kone tuntuu painavalta. Ulkoiselta olemukseltaan E6530 on mustan ja alumiinin yhdistelmänä kohtalaisen tyylikäs ja valmistuslaatu näyttää olevan hyvä.
Suurin käytännön ero löytyy heti kannen alta, kun Dell on varustanut näppäimistön erillisellä numeronäppäimistöllä, eikä näppäimistön reunoilta löydy kaiuttimia kuten Lenovossa. Erillinen numeronäppäimistö sekoittaa totuttua sormien paikkaa näppäimistöllä, kun Enter ei olekaan koneen reunassa, ja myös kosketuslevyn paikka on täten hieman sivussa näytön keskikohdasta. Ikävästi koneessani ei ole sormenjälkitunnistinta, joka ThinkPadia käyttäessäni on osoittautunut käteväksi. Nyt salasanan joutuu kirjoittamaan vähän väliä päivän aikana, mutta toisaalta sen ainakin muistaa.
Näppäimistön tuntuma on samaa tasoa ThinkPadin kanssa, mutta on hiljaisempi ja pehmeämpi. Näppäinten sijoittelu on ihan toimiva, joskin erilainen kuin ThinkPadissa. Muun muassa Fn-näppäin on nyt vasemmalta katsottuna Ctrl:n jälkeen. Page Up/Down -näppäimet ovat sijoitettu nuolinäppäinten viereen, joka voi aiheuttaa virhepainalluksia. E6530:een on saatavilla myös taustavalaistu näppäimistö, jota ei omassa mallissani ole, sillä eihän sitä valaistussa toimistossa tarvita.
Tattihiiri on ThinkPadiin verrattuna enemmän upotettu näppäinten väliin, jolloin sormi ei aina osu siihen kunnolla ja sen näppäimet, etenkin keskinappi (rullaus), ovat hankalasti muotoillut. Tai oikeastaan niitä ei ole muotoiltu ollenkaan. Kosketuslevy on kooltaan kohtalainen (80 x 45 mm) ja sen pinta on miellyttävän sileä. Kosketuslevy toimii herkästi ja tarkasti, mutta etenkin monikosketuseleet (jos niitä käyttää) kaipaisivat lisää tilaa. Kosketuslevyn tilaa syövät alalaidassa olevat napit, jotka ovat mielestäni turhan suuret ja hankalasti muotoillut.
Näyttö on tarkkuudeltaan Full HD -laatua, eli 1920×1080, joka tekee 15,6″ -näytöllä tekstin hieman pieneksi, mutta on kyllä edelleen luettavaa. Isompi tarkkuus tarjoaa paremmat työskentelytilat, jota arvostan, ja ThinkPadin 1600×900 -resoluutioon verrattuna isompi on parempi. Notebook Checkin arvostelussa kehutaan näytön mattapintaa, hyvää kirkkautta ja kontrastia ja keskitasoa parempia katselukulmia. Hyvältä näyttö vaikuttaakin.
Suurin parannus entiseen on Latitude E6530:n suorituskyky, joka SSD-levyllä varustettuna on selkeästi parempi entiseen verrattuna. Ohjelmat avautuvat nopeasti ja yleinen hitaus loistaa poissaolollaan. Toki myös prosessori- ja näytönohjaintehoa on enemmän, sekä muistia tuplasti. Tehoa tarvitaankin, sillä Symantecin kiintolevyn kryptaus ja McAfeen virustorjunta ottavat osansa. ThinkPadiin verrattuna Latitude puhisee kuorman alla lähes samalla tavalla, mutta on peruskäytössä kohtalaisen hiljainen.
Dellin ohjelmistotuki kannettavan ominaisuuksien hallintaan on suppea, eikä tarjoa Lenovon tavoin kattavaa valikoimaa kannettavan eri ominaisuuksien hallintaan. Voi tosin olla montaa mieltä, tarvitseeko ohjelmia, mutta etenkin Bluetoothin ja WLANin hallintaan, sekä Web-kameran tai mikrofonin hallintaan tarkoitetut ohjelmat ovat Lenovossa olleet käteviä. Äänenvoimakkuuden ja näytön kirkkauden säätöön löytyy ohjelmat, mutta ne eivät tarjoa numerotietoa asetuksista.
Windows 7 Experience -arvot, Dell Latitude E6530 vs. ThinkPad W510:
Yhteenveto
Dell Latitude E6530 on toimiva tehokannettava yrityskäyttöön ja tarjoaa kaiken, jota mielestäni voi kannettavalta odottaa, lukuun ottamatta tyylikkyyttä (mielipide), sormenjälkilukijaa ja ohjelmistotukea langattomien ominaisuuksien hallintaan. Tehoa löytyy mainiosti sovelluskehitykseen ja SSD-levy huolehtii myös yleisestä vikkelyydestä. Kokonaisuutena se ei kuitenkaan suurempia tunteita herätä, vaan on keskivertoa parempaa peruskauraa.
Vietin tänä vuonna talvilomani Sveitsin Alpeilla Laaxissa ja ensi kertaa perehdyin laskemisen lisäksi myös sen kuvaamiseen. Kun olin muutamaa viikkoa ennen matkaa huomannut netin keskusteluista edullisen AEE SD20 -toimintakameran, heräsi ajatus huikeiden rinteiden ja maisemien taltioimisesta. Myöhemmin kameraa voisi hyödyntää maastopyöräilyssä. AEE SD20 -videokameran 720p/60fps tarkkuus, erillinen LCD-näyttö, IP68-suojakotelo, kaukosäädin, 170 asteen laajakulmakuvaus ja MicroSDHC-kortille tallennus tarjoaisivat riittävät mahdollisuudet satunnaiselle amatöörikuvaajalle toimintakuvauksen maailmaan tutustumiseen. Eihän se toki GoPro olisi, mutta kun kameran ja lisävarusteet saa yli puolet halvemmalla Class Ohlsonilta, on hinta-laatu-käyttö -suhde kohdallaan.
AEE SD20 -toimintakamera
AEE SD20 on edullinen toimintakamera, joka kykenee Full HD -tarkkuuteen (1920x1080p/30fps), mutta suositeltava tarkkuus urheilukuvauksessa on 720p/60fps (1280x720p), jolloin kuva on teoriassa 170°:n laajakulma. Class Ohlsonilta ostetun 149 euron kamerapaketin mukana tulee irrotettava LCD-näyttö, 30 metriin asti vesitiivis suojakotelo (IP68), muutama liimattava kiinnike, USB-piuha latausta varten ja AV-kaapeli. Video ja ääni tallentuvat MicroSD/SDHC-kortille H.264-pakkauksella (mov), still-kuvien tarkkuus on 5 megapikseliä ja kamerassa on 3-kertainen digitaalinen zoom. Kuvaa voi kohdistaa lasersäteen avulla ja 1100 mAh:n akku tarjoaa 1,5-2 tunnin käyttöajan. Kamerassa on AV- ja Mini-HDMI-liitännät ja kameran ja suojakotelon pohjassa on normaali kameran jalusta (tripod) -kiinnike. Lisäksi Class Ohlsonista on saatavilla erilaisia tarvikkeita, kiinnikkeitä ja hihnoja, joista etenkin kypäräkiinnike ja kaukosäädin ovat käteviä.
Kameran ominaisuudet:
Kuvakenno: 8.0 megapikseliä ja 1/2,5 tuuman CMOS-kenno
Videokuvaus: 1080p/30 fps (1920 x 1080) 16:9, 960p/30 fps (1280 x 960) 4:3, 720p/60 fps (1280 x 720) 16:9, 720p/30 fps (1280 x 720) 16:9, XWGA/30 fps (1080 x 480) 16:9
Objektiivi: f/3.0, 128° (1080p) ja 170° (720p) laajakulmakuvaus
Muuta: 3.0x digitaalinen zoom, automaattinen valkotasapainon ja valotuksen säätö
Liitännät: Mini-USB -liitin, AV- ja Mini-HDMI-liitännät
Virtalähde: ladattava litium-ioniakku 1100 mAh (400mA@3.7V), 1,5 – 2 tunnin käyttöaika
Paino: 84g (akun kanssa
Mitat (LxKxS): 61x43x40mm
Muuta:
Lasersäde, joka näyttää kameran kuvaussuunnan
Videokuvan kääntö horisontaalisesti
VOX -toiminto, nauhoituksen käynnistys äänestä
Mahdollisuus automaattiseen nauhoitukseen, jos ulkoinen virtalähde on päällä
Mahdollisuus nauhoituksen kierrättämiseen poistaen vanhimman videon, jos muistikortti täynnä
Automaattinen virransäästö
Sisäänrakennettu kaiutin ja mikrofoni
LCD-näytön kautta videoiden toisto, muokkaus, poisto
AEE SD20:sta myydään useilla eri tuotenimillä ja netistä löytyy jonkin verran keskusteluja ja videomateriaalia AEE SD20:sta. Muun muassa CamAhoy! on pikatestannut kameraa ja Helmetcam experience -blogi on testannut tarkemmin kameran kuvakulmia ja videolaatua maastopyöräilyssä ja laskenut laajakuvakulmiksi seuraavaa (vaaka/diagonaalinen kulma): 1080p 78º/85º; 720p 106º/114º; 960p 106º/118º.
Remmeillä kiinnitettävä kypäräkiinnike käy muun muassa laskettelukypärään. Liimattava kiinnike olisi parempi, mutta omassa kypärässäni ei ole oikein kunnollista tasaista pintaa sitä varten. Kiinnikkeellä kamera pysyy aika tukevasti paikallaa, jos sen köyttää tiukasti. Ylimääräiset lenkit kannattaa tunkea tukevasti piiloon, sillä ne pääsevät helposti läpsyttämään tuulessa, joka kuuluu myöhemmin videossa. Etenkin pidettäessä kameraa kiinni kypärässä, tulee lisävarusteena saatava kaukosäädin tarpeeseen. Kaukosäädin toimii hyvin (10m kantama) ja painalluksen merkiksi siinä välähtää punainen ledi ja kamerasta kuuluu (liian) hiljainen merkkiääni.
Kameran mukana tuleva irrotettava LCD-näyttö on kätevä videoiden nopeaan tarkasteluun kuvaustauoilla, mutta sen kuvanlaatu ja tarkkuus jättävät toivomisen varaa. Sen avulla voi kuitenkin nopeasti tarkistaa kameran kuvaussuunnan, sillä suojakotelossa ollessaan ei kamerassa oleva lasersäde näytä kunnolla. Kuvatessa hankalinta olikin oikeastaan kameran suuntaus ja siihen kätevintä olisi, jos kuvan voisi siirtää langattomasti puhelimen ruudulle kuten GoProlla. AEE:n sivuilla mainostetaan tuota ominaisuutta, mutta en ole kyseistä tarviketta vielä löytänyt.
Kameran ominaisuuksissa luvataan akun riittävän noin 1,5 – 2 tunnin kuvaukseen ja käytännössä Alpeilla ollessani se riitti aika hyvin koko laskupäivän kuvauksiin. Muutamana päivänä latailin kameraa laskutauoilla neljällä AA-paristolla ladatulla USB-laturilla. Lisäakku olisi kyllä tarpeen. Videon tilankulutuksen osalta viiden päivän kuvauksella, eli mitä kameran akku aina kesti, sain materiaalia aikaan 720p/60fps -tarkkuudella noin 30 GB, eli ennen matkaa hankkimani 32 GB ja 16 GB MicroSDHC UHS-1 -muistikortit olivat enemmän kuin riittävästi.
Kuvaamani materiaali on vielä suurilta osin leikepöydällä, mutta tälläistä jälkeä kameralla ja iMoviella saa aikaan. Video on kuvattu 720p/60fps tarkkuudella, mutta iMovie tekee siitä väkisin 30 fps:n videon. 60 fps on tarpeen oikeastaan vain silloin, jos haluaa videoon hidastuksia.
Kameran still-kuvat ovat tarkkuudeltaan 5 megapikseliä, eli samaa tasoa mitä edullisella kännykkäkameralla saa aikaan. Kuvissa on kameran laajakulman tuottama tynnyrivääristymä.
Yhteenveto
AEE SD20 on edullinen toimintakamera, joka tarjoaa hyvän hinta-laatu -suhteen aktiviteettien tallennukseen, etenkin jos kuvaus on satunnaista. Kuvanlaadun osalta en osaa kunnolla sanoa, miten se vertautuu GoPron tuotoksiin vastaavilla tarkkuuksilla, mutta ihan kelvollista jälkeä se tuottaa. Harrastekuvaaja saa toimivan paketin pienillä kustannuksilla, etenkin kun kameran lisäksi myös tarvikkeiden hinta on edullinen.
Viimeisten vuosien aikana kannettavien tietokoneiden markkinat ovat täyttyneet ohuista, keveistä ja tyylikkäistä laitteista eli Ultrabookeista. Myös Fujitsu julkaisi keväällä 2012 uuden Ultrabook-tuoteperheensä ja osana Fujitsun LIFEBOOK4Life-kampanjaa pääsin testaamaan LIFEBOOK U772 -kannettavaa: 14″, Ivy Bridge Core i5, 4GB, 128GB SSD, 3G/LTE, 1.4kg. Punainen kokonaisuus osoittautui erittäin toimivaksi paketiksi, joka on positiivinen uudistus verrattuna Fujitsun peruskannettaviin, mutta joka vielä kaipaisi pientä hienosäätöä. LIFEBOOK4Life-kampanjassa osallistujat ja vaadittavat tehtävät suorittaneet saivat pitää testaamansa kannettavan. LIFEBOOK4Life-projektin profiilistani voi lukea kampanjaa varten tekemäni tehtävät LIFEBOOK U772 -kannettavan ominaisuuksista.
Fujitsu LIFEBOOK U772: sopii tyylikkäille pukumiehille
Ensituntumat
Ensituntumaltaan ruskeaa pahvilaatikkoa avatessa Fujitsu LIFEBOOK U772 on neutraali, mutta kun itse kannettavan käärii ulos suojamuoveista, ilme kirkastuu. Punainen, kevyt ja käsinkosketeltavan tukeva 14″ kannettava herättää heti positiivisia mielikuvia. Kannettavan lisäksi paketista löytyy laturi, Windows 7 Pro- ja muutamia ohjelmistolevyjä ja sovitin verkkopiuhaa varten.
Tuntuma on miellyttävämpi ja laadukkaampi, kuin aikaisemmin testaamieni LIFEBOOK T901 ja LIFEBOOK S761 -kannettavien osalta, sillä ohut U772 Ultrabook on koteloitu jämäkästi alumiiniin ja magnesiumiin ja muotoilu on nykyaikaisempi.
Muotoilu on suhteellisen selkeää ja minimaalista. Vasemmalta reunalta löytyy virtaliitin, tuuletusaukot, Kensigton-lukko, USB 2.0 -portti ja kuulokeliitäntä. Oikea reuna on varattu mini-Ethernet-liittimelle, HDMI-portille, kahdelle USB 3.0 -portille ja SD-kortinlukijalle. Etureunasta löytyy muutamia merkkiledejä ja takaa suojakuoren alta paikka SIM-kortille. Pohja on muuten sileä lukuun ottamatta telakointiliitintä ja tuuletusaukkoa. Eli tyylikästä Ultrabook-konseptin muotoilua.
Magneusiumista valmistetun kannen avatessa paljastuu erittäin ohuilla reunoilla varustettu 14″ mattapintainen näyttö, chiclet-näppäimistö, isohko kosketuslevy ja virtanäppäimen lisäksi ECO-näppäin virransäästöominaisuuksien kytkemiseksi. Tuntumaltaan näppäimistö on hieman kaksijakoinen, sillä pidän chiclet-näppäimistöistä (eli jokainen näppäin selkeästi erikseen), mutta LIFEBOOK U772:n näppäimistön tuntuma on jotenkin jäykkä ja näppäinten liikerata on lyhyt, eikä se tarjoa juurikaan palautetta painalluksista. Hieman samaa tuntumaa on kosketuslevyssä, joka on positiivisesti riittävän iso, mutta tuntumaltaan välillä hieman epäresponsiivinen.
Tekniset ominaisuudet
Saamani LIFEBOOK U772 oli varustettu seuraavalla kokoonpanolla (pdf):
Näyttö: 14″ (35.6cm), 1366 x 768 -resoluutiolla, LED-taustavalaistu, mattapintainen
Tekniikasta kiinnostuneena avasin myös U772:n takakanne, joka oli kiinnitetty normaaleilla ruuveilla, jotka on piilotettu punaisten kumitarrojen alle. Halusin tietää, voiko kiintolevyä, muistia ja akkua tarvittaessa vaihtaa itse. Ja kyllähän se onnistuu. Etenkin muistipalikan ja kiintolevyn päivitys ovat sellaisia asioita, joita kaipaan esimerkiksi Macbook Aireilta.
Sovellukset
Fujitsu on pakannut Lifebookin mukaan muutamia sovelluksia, joilla voi hallita koneen ominaisuuksia. Sormenjälkitunnistimen käyttöön on OmniPass Security, 3G-verkkoihin AirCard Watcher, verkkotilojen hallintaan PlugFree Network ja Web-kameralle löytyy CyberLink YouCam. Eli samat sovellukset kuin keväällä testaamassani LIFEBOOK T901:ssä ja S761:ssä. Yleisiä apuohjelmia ovat Fujitsu Display Manager näyttöjen hallintaan, DeskUpdate ajureiden päivittämiseen, LaunchCenter alkuun pääsemiseen ja Battery Utility akun tietoihin. Hyödyllisin sovelluksista on DeskUpdate, jolla voi päivittää kätevästi kannettavan ajurit. Muiden sovellusten tarve on hieman niin ja näin.
Kannen alta ja käyttökokemuksia
Ohut ja kevyt U772 sopii matkakaveriksi
LIFEBOOK U772 on varustettu Ivy Bridge -arkkitehtuurin Intelin Core i5-prosessorilla, joka tarjoaa hyvän suorituskyvyn ja nyt myös integroidun näytönohjaimen suorituskyky on kohtalainen. SSD-levy tekee koneen yleiskäytöstä vikkelää ja kone käynnistyy hetkessä. Integroidussa näytönohjaimessa riittää potkua normaaliin työpöytäkäyttöön ja pelaamiseen varauksin. Esimerkiksi Darksiders pyöri alhaisilla resoluutioilla kohtalaisesti, mutta mikään pelikone ei U772 ymmärrettävästi ole. Normaalikäytössä kone on kuitenkin hiljainen ajoittaista tuulettimen pyörähdystä lukuun ottamatta, mutta kuormituksen alaisena koneen jäähdytys herää puhaltamaan innokkaasti, joten vaikuttaa että se olisi hieman alimitoitettu. Lisäksi pohjassa olevan sisääntulevan ilman tuulettimen tehokkuus on niin ja näin. Virrankulutuksen osalta koneessa riittää sähköä noin 6 tunniksi.
Mattapintainen LED-taustavalaistu näyttö on netin tietolähteiden mukaan keskitasoa oleva LG:n LP140WH6-TS3 -paneeli, joka on kohtalaisen kirkas, vaikka ei ulkotiloissa loistakaan. Näyttö avautuu 155 astetta. Näytön 1366 x 768 -resoluutio on mielestäni hieman nihkeä ja näkisin mieluummin tässä kokoluokassa vähintään 1440 x 900 -resoluution tai mieluummin 1600 x 900, joka tarjoaa paremmat työskentelytilat. Esimerkiksi samassa kategoriassa olevien Samsungin Series 9 900X3B:n tarkkuus on 1600×900 ja Asuksen Zenbook UX31A:n 1920×1080. Kaiuttimet ovat pienet, eivät kovin tehokkaat ja niiden ääni on painottunut puhetaajuuksille, joka on tarpeen työkäytössä, joten musiikin kuunteluun on parempi käyttää kuulokkeita.
Verkko-ominaisuuksien osalta sisäänrakennettu 3G/LTE-moduuli on näppärä ja bitti liikkuukin ihan rivakasti, mitä muiden testaajien kanssa juttelin. Myös Anytime USB -lataustoiminto on kätevä, jolla USB:sta saa virtaa koneen ollessa sammutettunakin.
Tietoturvan osalta muun muassa TPM-moduuli mahdollistaa Windows 8 Prossa mukana tulevan BitLocker-kiintolevysalauksen käyttämisen käyttäjälle läpinäkyvisti. Eli kiintolevyn salausta ei tarvitse erikseen avata vaan se hoituu Windowsiin kirjautuessa. Kätevämpää kuin DiskCryptorin tai Symantecin PGP Desktopin käyttäminen. Lisäksi pääasiassa yrityskäyttöön LIFEBOOKeista löytyy tuki Intelin Anti-Theft ja Active Management -teknologioille, joilla kannettavan saa suojattua varkailta ja hallittua sitä etänä esimerkiksi lukitsemalla se tai tyhjentämään. Fujitsu käyttää edellä mainituista ominaisuuksista Advanced Theft Protection (ATP) -nimitystä.
Muutaman kuukauden käytön jälkeen suurimmat käyttömukavuuden puutteet ovat näytön tarkkuudessa, näppäimistön tuntumassa ja kosketuslevyssä. Etenkin, kun jäykähköllä ja lähes tunnottomalla näppäimistöllä näppäimiä joutuu painakaan keskelle ja kohtalaisella voimalla, sillä muuten painallukset eivät aina tunnistu. Asian huomaa etenkin välilyönnin kanssa. Myös näppäimistön asettelu on epäonnistunut, sillä PgUp ja PgDown ovat ahdettu nuolinäppäinten viereen ja vahinkopainalluksia tapahtuu helposti. Home ja End ovat sijoitettu hankalasti näppäimistön yläosaan. Lisäksi vaikka kosketuslevy on positiivisen iso ja pinta sopivan liukas ja sileä, käyttäytyy se välillä oudosti ja hiiri jumittaa. Kosketuslevyn alareunassa olevat napit ovat myös kohtalaisen jäykkiä painaa. Saamani laite on merkitty tuotenumeroltaan vielä demo-tekstillä, joten ongelma voi olla jäykkyyden osalta vain kyseisen sarjan malleissa.
Muilta ominaisuuksiltaan LIFEBOOK U772 on mielestäni toimiva toimistokäyttöön ja tarjoaa hyvät ominaisuudet liitäntöjen ja verkkoyhteyksien osalta. En ehkä tätä itselleni hankkisi, sillä laitteen hintaluokka on 1500-1700 euron tuntumassa ja samassa hintaluokassa on muun muassa Macbook Air ja paremmin omaan käyttööni soveltuvia Ultrabookkeja. Hieman vastaava kokoonpano LIFEBOOK U772:sta irtoaa Verkkokaupasta vajaalla 1600 eurolla.
Suorituskykytestit
Windows 7 Prosessionalissa suorituskykyjä testattaessa LIFEBOOK U772 saa Windows 7 Experience -arvoksi 4,8 (T901 4,7; S716 4,6) ja 3DMark 06:sta 4330 pistettä. Aikaisempaan Sandy Bridge -arkkitehtuuriin pohjautuva T901 Core i5-2520M @ 2.5 GHz -prosessorilla sai 3472 ja S761 Core i5-2410M @ 2.3GHz -prosessorilla 3637 pistettä ja Thinkpad W510 Core i7-720QM @ 1.6 GHz -prosessorilla ja erillisellä näytönohjaimella varustettu 6807 pistettä. PCMark 7 tuottaa 3937, kun vastaavasti T901 sai 2450 pistettä ja W510 sai 1935 pistettä. WPrime v1.55 32M meni aikaan 49.155 sekuntia ja wPrime v2.09 32M 54,549 sekuntia. Ajelin testejä myös Windows 8 Prossa, jossa 3DMark 06:sta tuli 4501 ja PCMark 7:ssa 4146. Windows 8 Experience -arvoksi sain 4,1.
Jos suorituskyky verrattuna muihin Ultrabookkeihin kiinnostaa enemmän, kannattaa lukaista Notebook Checkin arvostelu tai Notebook Reviewin arvostelu Fujitsu LIFEBOOK U772:sta. Toimistokäytössä U772 pärjää hyvin suorituskyvyn osalta ja on samalla tasolla kilpailijoihin nähden tai paremmin. Graafista suorituskykyä vaativissa asioissa se ei vastaavasti loista, sillä Notebook Reviewin testien mukaan Fujitsu ilmeisesti priorisoi prosessoria kovassa kuormassa ja ottaa tehoa näytönohjaimelta estääkseen laitetta ylikuumentumasta.
Yhteenveto
Fujitsu LIFEBOOK U772 on avaus Ultrabook-markkinoille ja se on mielestäni onnistunut kohtalaisesti. 14″-kokoisessa, tyylikkäästi muotoilussa ja jämäkässä paketissa on paljon hyviä puolia, mutta myös asioita, joiden pitäisi toimia paremmin. Se on varustettu mattapintaisella ja keskitason resoluutiolla varustetulla näytöllä, kyvykkäällä prosessorilla ja hyvillä verkko-ominaisuuksilla. Vastaavasti näppäimistö ja kosketuslevy on toiminnaltaan kohtalaisia, samoin kuin kannettavan jäähdytys, joka puhisee kuorman alla innokkaasti. Lisäksi perinteinen musta laturimöhkö ja virtaliitin eivät ole kovin tyylikkäitä tai käteviä. Macbookiin tottunut jää kaipaamaan MagSafe-liitintä.
Kokonaisuutena Fujitsu LIFEBOOK U772 on osittain positiivinen, mutta tiukassa Ultrabook-kannettavien sarjassa ehkä siellä keskitasolla etenkin näppäimistön ja näytön tarkkuuden osalta.
Pelikonsolien ohjaimet ovat muotoilultaan hyvinkin erilaisia, mutta perustoiminnoiltaan samanlaisia. Yksi asia, jota jäin kaipaamaan siirryttyäni pelaamaan pääasiassa PlayStation 3:lla, on Xbox 360:n mainio peliohjain. Se on tukeva ja hyvin muotoiltu, kun Dualshock 3 -ohjain on muovipalikkamainen, jossa etenkin liipaisimet ovat kelvottomat ilman ”Real Triggers” -palikoita. Koska en vielä omistanut toista PS3-ohjainta, hankin kuukausi sitten kakkosohjaimeksi Nyko Raven (alternative) -peliohjaimen, joka muistuttaa monilta osin Xbox 360:n ohjainta. Käyttökokemusten perusteella ohjain ei kuitenkaan lunastanut odotuksia.
Nyko Raven (Alternative)
Nyko Raven (Alternative) on langaton peliohjain PlayStation 3:lle, jossa on samat ominaisuudet kuin alkuperäisessä ohjaimessa. Muuta samaa ohjaimessa ei olekaan, sillä se on muotoiltu rakenteeltaan, analogisten tattien sijainnin ja liipaisimien ja olkanappien osalta samalla tapaa kuin Xbox 360 -ohjain. Lisäksi ohjain on tukevan painava ja päällystetty pehmeällä kumimaisella pinnoitteella. Lisäominaisuutena ohjaimessa voi vaihtaa olkanappien ja liipaisimien toimintaa päitten. Ohjain vaatii erillisen langattoman USB-vastaanottimen, eikä käytä Dualshock 3 -ohjaimen tapaan Bluetoothia konsolin kanssa kommunikointiin. Verkkokauppa.comista ohjain lähtee mukaan 39,90 eurolla.
Ominaisuudet:
Ergonomisesti muotoiltu
Pehmeä kumimainen pinta
Analogiset tatit sijoitettu vinoittain kuten Xbxo 360 -ohjaimessa
Analogisten tattien herkkyys 255 astetta
Mahdollisuus vaihtaa liipaisimet ja olkanapit (L1/R1 ja L2/R2) päitten
Tärinätuki ja liikkeentunnistus (Multi-Axis)
Langaton (2,4 GHz), oma USB-vastaanotin, kuuluvuus 7,5 metriä
Li-Ion akku, 25 tuntia peliaikaa
Lataus miniUSB-kaapelilla
Pelikokemukset
Nyko Raven (alternative) -peliohjain on monilta osin miellyttävämpi käyttää kuin PlayStation 3:n Dualshock 3 -ohjain ja on tuntumaltaan paljolti kuin Xbox 360:n ohjain. Se on riittävän tukeva ja asettuu painoltaan Dualshock 3:n 192 gramman ja Xbox 360:n 265 gramman väliin. Muotoilu sopii ainakin omiin käsiini ja sekä tattien sijoittelu että liipaisimien muotoilu ovat toimivat. Mutta hyvästä muotoilusta ja miellyttävästä tuntumasta huolimatta, Nyko Raven ei lunasta odotuksia ohjaimen toiminnan osalta. Analogisten tattien liikerata on pienehkö ja niissä on kohtalaisen suuri tyhjä alue. Ero pelihahmon juoksun ja kävelyn välillä on pieni. Lisäksi liikealueella on epäjohdonmukainen kiihdytys, joka tekee tähtäämisestä ja liikkumisesta nykivää ja ylireakoivaa. Liipaisimet ovat erinomaiset, vaikkakin vaste ja liikerata eivät aivan ole samaa tasoa kuin Xbox 360:n ohjaimessa. Lisäksi toimintonapit ovat jäykät ja niiden toiminta on epävarmaa, ne eivät usein reakoi ensimmäisellä painalluksella. Onneksi ristikko-ohjainta ei yleensä peleissä tarvi, sillä sen tuntuma on epämääräinen.
Ohjaimella pelattaessa pelituntuma on selkeästi heikompi kuin Dualshock 3 -ohjaimella, mutta vastaavasti Nyko Ravenia on mukavampi pitää kädessä pidempiäkin pelisessioita. Samoja kokemuksia oli IGN:n testaajalla, mutta Gametrainin testaaja ei tattien epätarkkuutta kommentoinut. Lisäksi miinuspuolena voi pitää sitä, että ohjain käyttää omaa langatonta USB-vastaanotinta, joka syö yhden kahdesta USB-paikasta, eikä konsolia saa päälle ohjaimesta.
Yhteenveto
Nyko Raven (Alternative) -peliohjain on paljon lupauksia herättävä tarvikepeliohjain PlayStation 3:lle, joka ei valitettavasti lunasta odotuksia, sillä ohjaimen pelituntuma on epätarkka. Analogisten tattien nykivän käytöksen ja nappien epävarman toiminnan huomaa etenkin räiskintäpeleissä. Fyysiseltä tuntumaltaan, analogisten tattien sijainnin ja liipaisimien muotoilun osalta ohjain toisaalta on paljon miellyttävämpi käyttää kuin Dualshock 3. Kokonaisuutena Nyko Raven (Alternative) kannattaa kuitenkin jättää kaupan hyllylle ja tilata esimerkiksi PowerA Pro Elite.
Markkinoilla on tarjolla useita erilaisia tabletteja ja olin harkinnut sellaisen hankkimista jo jonkin aikaa, joten kun Asuksen valmistama Nexus 7 -Android tabletista tuli saataville suomalaisille jälleenmyyjille 3G-versio, piti sellainen viimein hankkia. 7″ -koko on juuri sopivan suuri kirjojen ja viihteen katsomiseen, mutta riittävän pieni, että laitteen fyysinen koko ja paino pysyvät sopivana. Vajaan kuukauden käytön perusteella Nexus 7 3G -tabletti tarjoaa paljon pienellä rahalla.
Asus Nexus 7 -tabletti
Googlen Nexus 7 -Android-tabletti on Asuksen valmistama ja varustettu 7″ LED-valaistulla IPS-paneelilla ja 1280×800 pikselin resoluutiolla. Konepellin alta löytyy neliytiminen 1,3 GHz Nvidian Tegra 3 -prosessori 4-plus-1 -tekniikalla, jossa neljä ydintä hoitavat tehoa vaativat asiat ja viides ydin on vähävirtaisiin tehtäviin kuten aktiiviseen valmiustilaan ja musiikkiin. Tablettia on saatavilla sekä 16 GB että 32 GB versioina, sekä 3G -mallina. Fyysisesti laite on kooltaan 197 x 120 x 10,5 mm. Näyttöä ympäröivästä mustasta reunuksesta löytyy 1,2 Mpix -web-kamera. Laite tukee lisäksi NFC:tä. Paketissa tulee mukana microUSB-liittimeen kytkettävä latauskaapeli ja laturi. Ostamani 32 GB 3G -malli maksoi Verkkokauppa.comissa 329,90 euroa ja pelkkä 16G B:n WiFi-malli 269,90 euroa.
Tabletti ei kursaile ulkonäöllään, vaan on muotoiltu hillitysti ja geneerisesti. Etupuoli on kokonaan lasin peitossa, joka on naarmutuksen kestävää, mutta ei Gorilla-lasia. Näyttö on reunustettu mustalla alueella ilman painikkeita tai logoja ja reunusta on leveämmin ylä- ja alapuolella, joka helpottaa käsittelyä, mutta kasvattaa ulkomittoja. Kyljestä löytyvät äänenvoimakkuuden säätöpainikkeet ja virtanäppäin. Toiselta kyljeltä löytyy paikka micro-SIM-kortille ja pinnit vielä julkaisematonta lataustelakkaa varten. Ainoat liittimet ovat alareunassa olevat 3,5 mm ja microUSB-liitin.
Muovikuorella päällystetty runko on valmistettu magnesiumista ja takakannen päällä on kumimainen pinnoita, joka tekee tabletista miellyttävän pitää kädessä. Takapuolen alareunasta löytyy pitkä kaiutinaukko Asuksen logon kera ja yläosaa koristaa kookas ”Nexus”-teksti. Tabletti tuntuu jämäkältä, eikä juurikaan nitise tai natise. Takakuori eri ole tarkoitettu käyttäjän irrotettavaksi, mutta se on kiinni vain muovikynsillä, joten se irtoaa helpohkosti sopivilla työkaluilla.
Suorituskyvyltään Nexus 7 on vastaava kuin muutkin Tegra 3 -pohjaiset tabletit ja vertailukohtana Fujitsun Stylistic M532 sai Quandrantissa 4463, Vellamossa 1405, Taijissa 19,65, GLBenchmarkissa 51 fps ja offscreen 29 fps, Antutu 2.9:ssä 11157 (cpu 6627, gpu 1449, ram 2575, i/o 506), SunSpiderissa 1708,5ms ja Peacekeeperissa Chrome 18:lla 417. Erikoisesti Quandrantissa ero on vajaat tuhat, mutta muuten arvot ovat samalla tasolla, jota voikin olettaa, sillä molemmat tabletit ovat sisuskaluiltaan samanlaisia.
Käyttökokemukset
Nexus 7 -tablettia voisi kuvailla kuin hieman isommaksi puhelimeksi, jolla ei tosin voi soittaa. Isomman 7″ -näytön ansiosta on parempi katsella esimerkiksi elokuvia Netflixistä tai lukea kirjoja. 3G -ominaisuus on kätevä matkoilla, kun WLAN-verkkoja ei ole saatavilla, mutta mutu-tuntumalla vaikuttaa, että sen kuuluvuus voisi olla parempikin. Mitä netistä voi lukea, ei näytön värintoistossa ole valittamista, mutta sen heikkoutena on vaatimaton kirkkaus. Lisäksi suojalasi on vielä poikkeuksellisen heijastava, joka haittaa luettavuutta hyvin valaistuissa olosuhteissa.
Nexus 7 -tabletti on suhteellisen kätevä, mutta seitsemän tuuman koko on hieman vedenjakaja. Se on toisaalta kätevän pieni ja riittävä moneen askareeseen, mutta toisaalta voisi olla isompikin. Toisaalta taas syksyllä testaamani Fujitsun Stylistic M532 -Android-tabletti, joka oli varustettu 10″ -näytöllä, oli käyttökohteiltaan monipuolisempi ja mukavampi elokuvia katsellessa ja kirjoja lukiessa, mutta oli toki myös painavampi pitää kädessä ja isompi kantaa mukana.
Android-tabletteja on markkinoilla tukuittain, mutta samassa hintaluokassa ei mielestäni ole kunnollista kilpailijaa Googlen Nexus 7 -tabletille. Hieman enemmän pitäisi muihin vaihtoehtoihin laittaa rahaa, mutta tällöin toki saa jo enemmän. Eihän se tietenkään mikään iPad monessakaan mielessä ole, mutta monilta ominaisuuksiltaan kilpailukykyinen ja etenkin hinta- ja laatusuhteeltaan erinomainen. Androidin 4.2 -versio on tuonut käyttöjärjestelmään kaivattua vikkelyyttä ja pieniä uudistuksia käytettävyydessä. Nexus 7:ssa on puhelinkäyttöliittymä tablettikäyttöliittymän sijaan, mikä toimiikin 7″ tabletissa melko hyvin.
Harkitsin myös hieman iPad Minin hankkimista, josta löytyy 0.9″ isompi näyttö pienemmällä resoluutiolla, isompi fyysinen koko, mutta hieman vähemmän painoa, takakamera ja 110 euroa kalliimpi hinta (3G, 32GB malli). Käytännössä valinta tablettien välillä on iOS- ja Android-mieltymyksen ja lompakon paksuuden mukaan. Monipuolisuus ja edullisuus ratkaisi oman valintani.
Yksi suuri ero iPadien eduksi on tarvikkeiden ja lisävarusteiden saatavuus. Koska erilaisia Android-tabletteja on lukuisia, ovat lisävarusteet kuten suojat ja kotelot myös mallikohtaisia ja tarjonta tietylle laitteelle voi olla heikkoa. Nexus 7:lle alkaa jo olemaan monipuolisesti erilaisia suojia ja itse hankin Amazonista Sweesin smart cover -kotelon. Hinta oli halpa ja sellainen se tuotekin on. Kotelo kyllä toimii, mutta on hieman erilainen kuin kuvassa ja magneettinen läppä sulkee helposti näytön, vaikka kotelo on auki. Toinen vaihtoehtoja olisi ollut kehuttu Blurexin suojakotelo, mutta sitä ei lähetetä Suomeen. Lisäksi tilasin Xtreme Guardin näyttösuojan, joka on vielä matkalla.
Googlen Nexus 7 -tabletti on toimiva kokonaisuus ja hinta/laatu -suhde on kohdallaan. Seitsemän tuuman koko on mielestäni aika sopiva, sillä laite on fyysiseltä kooltaan näppärän pieni, sekä kevyt, joka tekee siitä kätevän matkakumppanin ja miellyttävän pitää kädessä kirjoja lukiessa. Myös sisällä pyörivä Android 4.2 Jelly Bean on kaivattu parannus 4.0:aan verrattuna. Suojalasi voisi olla vähemmän kiiltävä ja microSD-paikka, sekä takakamera voisivat olla ihan käteviä lisäyksiä. Kokonaisuutena kuitenkin positiivinen paketti edulliseen hintaan.
Positiivista
Suorituskyky
Koko ja paino
Yhteysominaisuudet: 3G, WiFi, Bluetooth
Tukeva ja laadukas rakenne
Negatiivista
Näytön kirkkaus ja heikko näkyvyys auringonvalossa
Kirjoitin muutama viikko sitten saaneeni testiin Philipsin HF3550 -herätysvalon osana Philipsin Wake Up Experiment -koetta. Testin koekaniini on saanut kokea marraskuun puolesta välistä lähtien mitä erilaisimpia herätyksiä, mutta omat aamuni ovat olleet herätykseltään rauhallisia ja normaaleja. Tarkoituksena oli testata joulukuun aikana auringonnousua simuloivaa sarastusvaloa, mutta koska en omista (vieläkään) iPhonea tai iPod Touchia, piti herätä vanhemman sarastusvalon kirkkauteen.
Philipsin sarastusvalot ovat mielestäni näppärä tapa helpottaa aamujen heräämisiä muuttamalla aamun pimeys asteittain kirkastuvan valoon. Muutaman talven ajan olen herännyt FM-radiolla varustetun sarastusvalon avulla, joten olisi ollut kätevää verrata sen toimintaa uuteen Philipsin HF3550 -sarastusvaloon, jossa valo simuloi nyt auringonnousua väreissä ja toimii vain yhteistyössä telakkaan asetettavan iPhonen tai iPod Touchin kanssa. Lamppu on sulavan pyöreä ja miellyttävämpi silmälle ja toimintoja ohjataan Wake-up -sovelluksella, jolla voi seurata myös nukkumisrutiineja. Tässä onkin lampun suurin heikkous: riippuvaisuus iOS-laitteista.
Lamppua testannut Köyttöliittymä-blogi on kirjoittanut laitteesta ensikokemukset ja etenkin jutun kommenteissa on hyviä kysymyksiä iPhoneen ja sovellukseen sidotun tuotteen elinkaaresta. Odotankin mielenkiinnolla, miten lampun käyttöminen on pidemmän ajan kuluessa sujunut, sillä alku ei ollut kovin jouheva. Köyttöliittymä kirjoittaa, että ”iPhonen hyödyntäminen asetusten säätämiseen on hyvä idea, mutta toteutuksessa on vielä parantamisen varaa”. Lisäksi puhelimen on pakko olla kiinni telakassa, että herätys toimii, joka estää puhelimen käyttämisen sillä aikaa. Mielestäni aika hankalaa.
Idealtaan Philipsin HF3550 -sarastusvalo iPhone-telakalla ja sovelluksella on hauska, mutta käytäntö taitaa olla toinen. Herätyskellon pitäisi kuitenkin olla suhteellisen yksinkertainen ja luotettava ilman monimutkaisia vaiheita. Oikeastaan, en ymmärrä mikä idea on sitoa koko lampun perustoiminnallisuus iPhone tai iPod Touch -laitteisiin, eikä tehdä tuotteessa sekä että -mallia. Tekniikka kehittyy, laitteet vaihtuvat, mutta lampun voi olettaa toimivan useampia vuosia. Vielä kun HF3550-mallin valo kustantaa 189 euroa, voi ostopäätöstä joutua miettimään tovin.
Philipsin Wake-up Light -valojen malliston ilman iOS-laitetta toimiva ja FM-radiolla varustettu HF3520 olisi ollut vaihtoehtoisella iPhone-telakalla oiva sarastusvalo. Tai vielä parempi olisi toteuttaa se ilman telakkaa, eli vaikkapa Bluetooth- tai NFC -aktivoinnilla, jos toiminta halutaan sitoa sovellukseen. Tällöin se voisi toimia myös Androidilla ja Windows Phonellakin.
Omalta osaltani ”herätyskoe” meni hieman pieleen, mutta palannen auringonvaloa simuloivan herätysvalon kokemuksiin, kunhan saan hankittua Applen iPhone 4 -puhelimen. Tai myytyä nykyisen ja hankittua FM-radiolla varustetun HF3520-mallin.
Oma Philips Wake-up Light HF3550 -sarastusvalo iPhone-telakalla odottaa siis edelleen käyttöä:
