Sony 40E5520 -taulutelevisio on taulumainen

Viikko sitten kävin katselemassa eri taulutelevisioita Expert Expossa, mutta ostokset jäivät ikkunaostoksiksi. Päätös hautui viikon ajan ja pienen lisäselvittelyn ja pohtimisen jälkeen valinta kohdistui Sonyn 40-tuumaiseen E-sarjan 5520 -malliin. Eli taulumaiseen taulutelevisioon, joka on varustettu hopeisilla alumiinisilla kehyksillä. Vastaavasti 5500-malli on saatavilla mustilla kehyksillä. Televisioiden osalta vaihtoehtoja on lukuisia ja olenkin ostosta jo tovin hauduttanut. Tosiasia kuitenkin on, että aina tulee uusia malleja ja hinnat laskevat, mutta joskus on kuitenkin vain tehtävä päätös ja kantaa kotiin valittu tuote.

Oikeastaan olin jo aikonut ostaa halvemman Samsungin LE40B557 -television, mutta perjantaina käydessäni Tammiston Expertillä kyseistä televisiota katsomassa, sai myyjä perusteltua 100Hz:n etuja, mutta sopivaa televisiota ei kuitenkaan ollut tarjota. Samalla reissulla kävinkin Jumbossa, jossa Sony Centerin palvelualtis myyjä teki sopivan tarjouksen Sonyn taulunomaisesta KDL-40E5520-mallista, jonka lauantaina kävin sitten noutamassa. Mukaan lähti myös Xbox 360:sta varten HDMI-kaapeli ja Macbookin liittämiseen DVI-HDMI -kaapeli.

Sonyn KDL-40E5520 on sisuskaluiltaan vastaava kuin testeissä hyvin menestynyt KDL-40W5500-malli, mutta on varustettu kauniimmalla ulkokuorella. Tekniikkajargonia sen verran, että 100Hz:n Motionflow-tekniikka pitää huolen urheiluohjelmien liitetoistosta ja Bravia Engine 3 huolehtii kuvan prosessoinnista. Digivirittimet löytyvät antenni- ja kaapelitelevisioon, sekä teräväpiirtolähetyksiä varten. Liitäntöjen osalta TV:stä löytyy muun muassa neljä HDMI-liitintä, kaksi SCARTtia, optinen äänen ulostulo, komposiittiliitäntä, VGA-liitäntä, USB-portti ja verkkoliitäntä. Eli ihan riittävästi.

Kuvaltaan televisio täyttää odotukset hyvin ja laadullisesti jopa normaalit televisiolähetykset näyttävät ihan kelvollisilta. Teräväpiirron osalta vertailukohta jää Nelonen HD -kanavan ja Xbox 360:n tarjoaman kuvamateriaalin asteelle, mutta hyvältä näyttää. Myös 40-tuumainen 1920 x 1080 -resoluutiolla varustettu Mac OS X -työpöytä näyttää kivalta. Mukava surffata sohvalta television kehyksiin sointuvan Applen alumiinisen näppäimistön ja Logitechin hiiren avulla, vaikka sohvapöytä onkin hieman turhan matala ja kaukana täysin miellyttävään käyttöön.

Teknisiltä ominaisuuksiltaan Sony ei loista monipuolisuudellaan, sillä saman hintaluokan Samsungissa (LE40B655) on vaikka mitä lisäominaisuutta. Muun muassa DNLA-toiminto eli kuvien ja videoiden toistaminen verkon kautta toimii useampien tiedostoformaattien kanssa Samsungissa kuin Sonyssa, vaikka ilmeisesti senkin käytännön toteutus on hieman kömpelö. Kuvan ja muotoilun (E-sarja) osalta Sony kyllä pärjää mainiosti. Lisäksi pelaamisen osalta Sony on parempi valinta, sillä Samsungia on moitittu suuresta input lagista. Ainakin Guitar Hero luontui entiseen malliin myös taulutelevisiolla, joten ongelmia sen suhteen ei ole. Lisäksi siro ja valkoinen kaukosäädin on paljon kivempi kuin Samsumgin halko.

Ei kaikki hyvää, ellei huonoakin. Ilmeisesti uusimmassa firmwaressa on television kanavien järjestely mahdotonta, joten niiden osalta pitää tyytyä hieman uuteen jakoon. Enemmän tämä haittaa Nelosen HD -kanavan sijainnin osalta, joka on kaukana normaalista Nelosesta. Myös Sonyn DNLA-tuki on erikoinen, sillä en saanut yhteyttä muodostumaan ushare- tai PS3 Mediaserver DNLA-palvelimilla, jotka toimivat esimerkiksi PlayStation 3:n kanssa. Liitäntöjen osalta seinälle kiinnittämistä varten on kaksi HDMI-liittimistä, samoin kuin verkko- ja USB-liitäntä sijoitettu laitteen sivulle, joka tuo helposti piuhat ikävästi laitteen sivusta esille.

Entinen JVC:n 28-tuumaisella tasaisella kuvaputkiruudulla varustettu laajakuvatelevisio pääsee kierrätykseen vanhemmilleni ja kelpo peli se vieläkin on. Ero 40-tuumaisen taulutelevision ja 28-tuumaisen kuvaputken välillä on kuitenkin huima ja hieman melkein harmittaa, miksen ole aikaisemmin saanut ostopäätöstä tehtyä. Toki nyt tietenkin säästi jotain neljän-viidensadan euron pintaan ja halvemmallahan sitä olisi voinut selvitä toisilla merkeillä kuten LG:n kanssa, mutta kyllä E-sarja on tyylikkyydeltään omaa luokkaansa.

Vielä jäi hankkimatta Wiin liittämiseen komponenttikaapeli, mutta SCART saa kelvata. Sen kautta kuvan pitäisi lisäksi olla hieman pehmeämpi, joka tässä tapauksessa on jopa toivottavaa, koska Wii ei Full HD -resoluutioihin kykene. Mahdollisesti ostoslistalla on myös toinen mini Display Port – DVI -välikappale ja pidempi DVI-HDMI -kaapeli, jotta Macbookin liitännän saa hieman paremmin kulkemaan lattiatasossa.

Sony 40E5500 Sony 40E5500

Valoa aamuherätyksiin sarastusvalolla

Philips Wake-up Light

Syksyn ja synkkien aamujen lähestyessä on taas aika vetää virtapiuha yöpöydällä kesän ”talvehtineesta” Philipsin Wake-up Lightista sähköpistokkeeseen ja herätä valon sarastukseen. Kevään ja kesän valoisina aamuina ei sarastusvalolla ole juuri virkaa, mutta vajaa vuosi sitten ostamani Philipsin sarastusvalo herättää mukavasti talven pimeisiin aamuihin. Vaikka virkeyttä on hieman hankala mitata, on ainakin henkisesti mukavampaa herätä valoisaan hetkeen, kuin perinteisen herätyskellon pirinään pimeässä. Talven pimeydessä pienikin lisävalo on plussaa.

Sarastusvalon periaate on valon voimistuminen hitaasti kohti määritettyä kirkkautta 30 minuuttia ennen asetettua herätysaikaa, jonka avulla elimistö herää pehmeämmin kuin perinteiseen shokkiherätykseen. Tuotekuvauksen mukaan ”Valo osuu silmiin ja vaikuttaa positiivisesti energiahormoneihin ja valmistelee hellävaraisesti elimistöä heräämiseen”. Maksimissaan 300 luksin valotehon lisäksi herätyksen tueksi saa linnun laulua, viidakon ääniä, tuulen suhinaa, merkkiäänen tai radion, joka onkin toiminut ihan hyvin, vaikka kuuluvuuden osalta joutuukin piuhaa virittelemään. Herätysääni voimistuu hiljaksiltaan, joten keskelle rokkikonserttia ei tarvitse säpsähtää. Valossa on lisäksi uniajastin, jolloin esimerkiksi valoa tai radiota voi käyttää ennen nukkumista halutun ajan.

Vaikka ostohinnaltaan sarastusvalo on suhteellisen tyyris, voi sitä rahojaan turhempaankin käyttää. Herääminen onnistuu hyvin, vaikka optimaaliseen käyttöön tarvitsisikin kaksi sarastusvaloa, yksi kummallekin puolelle sänkyä. Kylkeä on hieman liian helppo kääntää, kun valo alkaa paistaa silmiin. Lisäksi vain kahden metrin pituinen sähköjohto on hieman nihkeä, jos sängyn lähellä ei ole sähköpistoketta.

Q Acoustics 1030i -kauittimet jytäävät tahdikkaasti

Viime aikoina, lähinnä Spotifyn ansiosta on tullut tutustuttua musiikin tarjontaan hieman kattavammin ja löydettyä uusia bändejä. Töissä musiikin siirtämisestä tietokoneesta korvakäytäviin huolehtii Koss Porta Pro:t, mutta kotona Audio Pro Stage 4:t ovat jättäneet äänen suhteen hieman toivomisen varaa. Asialla oli tehtävä jotain ja Hifimaailma testasikin 2/2009 numerossaan sopivasti edullisia lattiakaiuttimia. Loppuarvosanoissa Simex SA4Ti -kaiuttimet kipusi keulapaikalle, mutta bassotoiston osalta kehotettiin hankkimaan lisäksi subwoofer ääntä jykevöittämään. Koska samat tähtimäärät saaneet Q Acoustics 1030i -kaiuttimet tarjosivat tasapainoisempaa kokonaisuutta, oli päätös suhteellisen selkeä.

Q Acousticsin 1030i -kaiuttimet eivät ole ulkonäöltään ihan perinteiset, mutta käytyäni katsomassa kaiuttimia Musiikin.comissa, ei kuvien perusteella hieman erikoinen ulkonäkö ollut oikeasti niin järeä. Yleisesti ottaen etenkin hieman parempien kaiuttimien ulkonäössä on usein yritetty hieman liikaa ja pyrkimys optimaaliseen äänentoistoon ajaa visuaalisen miellyttävyyden edelle. Kaiuttimet kustansivat ostohetkellä Musiikin.comista 399 euroa ja kaiuttimet tuotiin ystävällisesti vielä kotiin asti (4. krs.). Palvelu oli mainiota ja asiakasta muistettiin myös myöhemmin tiedustelemalla kaiuttimien sointia.

En ole varsinaisesti hifisti tai kultakorva, joten kaiuttimien soinnin analysointi jääköön osaavammille tahoille. Todettakoon vain, että ääni on nyt selkeämpi ja bassoakin löytyy ihan mukavasti. Liitäntöjen osalta kaiuttimista löytyy tuplajohdotus ja kaiutinkaapelit kiinnittyvät banaaniliittimillä. Kaiuttimet toimivat hyvin ja ääntä lähtee ihan riittävästi kerrostaloasunnossa soittamista ajatellen, joka ei ole muutenkaan kovin ystävällinen äänentoistoa ajatellen.

Uusien kaiuttimien myötä ajattelin päivittää myös AV-vahvistimen, mutta koska vanhan Sonyn STR-DE595 -vahvistimen teho tuntuu riittävän, jää uusi vahvistin toistaiseksi ostoslistalle. Lisäksi liitäntöjen osalta löysin vahvistimesta vielä yhden vapaan optisen sisääntulon, jota olin kaipaillutkin. Toki vahvistimen jousiliittimet kaiutinkaapeleille ovat aika naurettavat, mutta menkööt.

Q Acousticsin 1030i -kaiuttimet istuvat Ikeasta kasattuun sisustukseen ihan hyvin ja kun olohuoneen järjestyksen vielä käänsi 180 astetta, asettuvat kaiuttimetkin paremmin kokonaisuuteen nähden. Seinät kyllä kaipaisivat hieman piristystä, jos niissä vain olisi tauluille reiät valmiina.

Olohuone Olohuone

Huonekaluja ja käyttöesineitä pyörän osista

Polkupyörät ovat käteviä kulkuvälineitä ja pienellä laittamisella vanhastakin pyörästä saadaan tehtyä vielä kelpo peli. Kun aika pyörästä jättää, voi sen osia kierrättää esimerkiksi tekemällä niistä Bike Furniture Designin tyyliin huonekaluja.

Aika nättejä kalusteita pyörän vanteista, renkaista ja muista osista on saatu rakennettua, vaikkakin hieman erikoisia. Millaisiakohan nuo tuolit ovat istua, sillä kumi ei ole niitä mukavampia materiaaleja etenkään istuimissa.

Huonekalujen lisäksi pyörän osista voi askarrella hieman pienempiäkin esineitä, kuten Resource Revival tarjoaa. Esimerkiksi pyörän eturattaasta, saadaan kätevästi tehtyä seinäkellon, kun lisätään vain kellokoneisto. Polkupyörän ketjuista voi vastaavasti askarrella valokuvakehyksen tai kulhon ja takarattaista kynttilätelineen. Yhdistämällä vanteen kaari ja muutamat rattaat, saadaan aikaan CD-teline ja liittämällä pätkä ketjua rattaaseen valmistuu pullonavain. Näppärää.

Resource Revival Resource Revival Resource Revival Resource Revival Resource Revival Resource Revival

Pitääkin varmaan seuraavalla kerralla kotona käydessä tarkistaa mitä kaikkea kivaa pyörävajan sisällöstä saisikaan aikaan.

Pyörivät pistorasiat luovat tilaa useammille pistokkeille

Olen monesti miettinyt, miksi kaksi päällekkäin tai vierekkäin sijoitettua pistorasiaa on yleensä aina toteutettu siten, että niihin ei varmasti voi laittaa kahta maadoitettua pistoketta.

Ivory 360

Atlantin toisella puolella tämä on ymmärretty ja markkinoilla on saatavilla ongelmaan ratkaisu. Muun muassa Smarthome kauppaa 360 astetta kääntyviä pistorasioita, joihin saa helposti yhtäaikaisesti kaksi isoa töpseliä tai laturia. Kätevää ja edullistakin.

Vielä jos tällaisia olisi saatavilla myös sukopistorasioina, vaikka joissain jatkojohdoissa onkin pistorasiat käännetty hieman kulmittain.

En ole juuri sähkötekniikkaa lukenut, mutta luulisi olevan yhtä helppoa kääntää pistorasiat hieman sivuttain, kuin niiden suoraankin laittaminen. Vai onko sillä oikeasti jokin tarkoitus, että vuosikymmeniä on kahden pistorasian koteloiden tökkelit sijoitettu mahdollisimman epäkäytännöllisesti?

(via Gizmodo)

Apple Wireless Keyboard ja Logitech V470 -hiiri

Sain viimeinkin toteutettua työpöytäni siirron Macbookille, ja koska Macbook on varustettu Bluetoothilla, oli seuraava askel ostaa myös langaton näppäimistö ja hiiri. Langattomien oheislaitteiden tarjonta on kattavaa, mutta Bluetooth-laitteet ovat vähemmistönä. Radioaalloilla toimivia ja hillittömillä USB:hen liitettävillä lähettimillä varustettuja yhdistelmiä kyllä löytyi vaikka millä mitoin, mutta sellaista en halunnut. Turhaan sitä USB:hen yhtään ylimääräistä laitetta liittää, kun voi käyttää sisäänrakennettua Bluetoothia.

Päädyin lopulta valitsemaan Applen Wireless Keyboardin, eli sellaisen matalaprofiilisen ja alumiiniin koteloidun Bluetooth-näppäimistön, joka vastaa kooltaan Macbookin näppäimistöä. Hiiren osalta hieman pitkin hampain valitsin Logitechin V470 -hiiren, joka osaa myös liittyä itsenäisesti Bluetoothin välityksellä.

Apple Wireless Keyboard
Pidän matalista ja kannettavien tietokoneiden tyylisistä näppäimistöistä, joissa nappien liike on lyhyt ja näppäinten ääni vähäistä. Ei ole enää paluuta Keytronicien aikaan, jolloin näpytyksen kuuli naapurin mummokin. Applen Wireless Keyboard onkin tässä suhteessa erinomainen näppäimistö, sillä se on käytännössä kopio Applen Macbook-aikakauden kannettavien näppäimistöstä. Kuten aikaisemmin kirjoitin, Wireless Keyboard on kääritty matalaprofiiliseen elaksoidusta alumiinista valmistettuun koteloon.

<aargh>
Koska en halunnut odotella nettikauppojen toimitusaikoja, kävin hakemassa näppäimistön paikallisesta Apple-liikkeestä eli Lasipalatsin Tectorista. Tai ainakin vielä tässä vaiheessa kuvittelin, että odottelulta olisi säästytty, mutta olin väärässä. Valitettavasti en saanut edes näppäimistöä pois pakkauksestaan, kun se oli jo rikki.

Näppäimistön mukana toimitettujen kolmen pariston sisään iskemisen jälkeen sain todeta, että eihän näppäimistö saa virtaa. Tai saa, mutta vain jos patterikotelon kansi on tietyssä kohdassa tai sitä painaa lujaa. Eli näppäimistö oli selkeästi maanantaikappale, joka toisaalta oli ihan luonnollistakin, sillä ostinhan sen maanantaina.

Heti seuraavana päivänä pitikin siis taas käväistä keskustassa vaihtamassa näppäimistö uuteen, mutta tässäkin asiassa olin omissa kuvitelmissa. Eivätpä tietenkään antaneet hyllystä uutta näppäimistöä, vaan täyttivät huoltolähetteen ja näppäimistö lähti sitten kolmeksi viikoksi huoltoon. Kertoman mukaan, Apple toimittaa uuden näppäimistön, eikä kyseessä ole ”uusi hyllystä” -tuote, vaikka niitä hyllyssä näytti nipuittain olevankin. Syvältä.
</aargh>

Nyt kolmen viikon huoltokierroksen jälkeen, olen vihdoinkin päässyt syventymään mininäppäimistön naputteluun. Lyhyesti sanottuna se vaatii totuttelua pienuutensa ja näppäinasettelun takia, ja on nakkisormille turhankin pieni. Kun näppäimistöön tottuu, on sen käyttö kyllä ihan sujuvaa. Ainoastaan home/end, nuoli- ja page up/down -näppäinten puuttuminen ahdistaa.

Verrattuna normaaliin niin sanottuun Windows-näppäimistöön, on Macille suunniteltu näppäimistö pakollinen hankinta, jos haluaa painella oikeita näppäimiä, eikä vain arvailla. Ainakin Logitech UltraX:n näppäinasettelu on omituinen OS X:ssä käytettynä. Myös funktionäppäimistä löytyvät multimedianäppäimet toimivat ilman ylimääräistä säätämistä.

Mininäppäimistö ajaa asiansa ihan hyvin, mutta kaipaisin kuitenkin täysikokoisempaa näppäimistöä. Harmillisesti esimerkiksi Logitechin diNovo Edgestä ole Mac-versiota, sillä se voisi olla ihan kätevä sekä kooltaan että latausasemansa osalta, vaikka tarjoaakin työpöytäkäytössä paljon turhuutta.

No, kyllähän Wireless Keyboardin alumiininen rakenne ja esteettinen ulkoasu aina pienet puutteet paikkaa.

Logitech V470 -hiiri
Myös hiiren osalta jouduin valitsemaan niin sanotun kannettaville tarkoitetun hiiren, mutta Logitechin V470 -hiiri täyttää oleellisen valintakriteerin: Bluetooth. Valkoisella yläosalla ja harmaalla sivuilla väritetty hiiri sopii mainiosti aiemmin ostamani näppäimistön väritykseen, mutta hiirtä olisi saanut myös helmiäisen sinisenä. Kooltaan hiiri on sellainen kämmeneen häviävä, eikä täten ole aivan paras vaihtoehto aikuisen miehen kätöselle. Mutta minkäs teet, kun vaihtoehdot ovat vähissä.

Teoriassa hiiri on totuttua tavaraa, mutta käytännössä hiirenkin toimintaan pitää tottua, sillä ei se aivan samalla tavalla käyttäydy kuin normaali langallinen tai radiotaajuudella toimiva hiiri. Etenkin hiiren kursorin ”ensin hitaasti ja sitten nopeasti” -tyylinen toiminta on ärsyttävää. Olisin lisäksi kaivannut muutamaa lisänappia muun muassa selaimessa eteen/taaksepäin liikkumiseen, mutta määritin kyseiset toiminnot hiiren rullan sivuttaisliikkeelle.

Nykiminen ja outo käytös on ilmeisesti osittain Bluetooth-liitännän ja OS X:n ominaisuus, sillä myös langallinen Logitechin MX510 -hiirenikin liikkuu hämärästi OS X:ssä. Vastaavasti töissä Windows XP:n kanssa käytössä on V470-mallia vastaava, mutta radiotaajuuksia hyödyntävä Logitechin V450 -hiiri, joka liikkuu selkeästi sulavammin.

Hiiren osalta kokeilin nopeasti myös Applen langatonta Mighty Mouse hiirtä, mutta se ei oikein lämmittänyt. Vapaasti pyörivä rulla, erikoinen nappiratkaisu ja muotoilu eivät oikein olleet mieleeni. Ei kyllä V470:nkään muotoilu kokonsa osalta ole sitä mitä halusin.

Positiivisena puolena voi lisäksi mainita, että Applen valkoiseen ja alumiinin harmaaseen puettu hiiri sopii mainiosti valitun näppäimistön kaveriksi.

Yhteenveto
Tarjontaa langattomien näppäimistöjen ja hiirien markkinoilla on kohtalaisen runsaasti, mutta lähes poikkeuksetta kaikki kokoonpanot tarjoavat vain radiotaajuuksia tietokoneen kanssa kommunikointiin. Muutamia ja hieman kalliita vaihtoehtoja Bluetoothin ystäville on tarjolla, mutta tällöinkin vaihtoehdot jäävät muutamiin. Ja jos vieläpä sattuu haluamaan näppäimistönsä Mac OS X -tuella, ovat vaihtoehdot todella heikolla pohjalla.

Applenkaan tarjonta (langattomien näppäimistöjen ja hiirien osalta) ei ole kovin mielekästä, sillä näppäimistö on turhan pieneen tilaan ahdettu ja täysikokoinen vaihtoehto löytyy vain langallisena. Myöskään Mighty Mouse ei täytä nykyajan vaatimuksia muotoilunsa ja rullansa osalta.

Onkohan Bluetooth-tekniikka signaalin etenemistienä ja käyttöjärjestelmän puolella yhteyden toteuttamisen osalta edelleen sen verran erikoista ja ”hidasta”, ettei sitä kelpuuteta kunnon työvälineisiin. Ilmeisesti ”ei Bluetooth” -radiotaajuuksilla päästään parempaan väylänopeuteen ja pienempään viiveeseen, eli tarkempaan kontrolliin, jolloin myös käyttötuntuma on mukavampi.

Selvennettäköön vielä, että myös Bluetooth käyttää radioaaltoja tietokoneen kanssa viestintään, mutta eri protokollaa ja taajuusaluetta (2.4GHz) kuin tavalliset radiolähettimen kautta toimivat laitteet.

Kaukosäätimellä ohjattava pistorasia helpottaa arkea

Sähkö ei ole ilmaista ja sen turhanpäiväistä käyttöä onkin hyvä vähentää. Tämä onnistuu helposti sammuttamalla viihde-elektroniikka yön ajaksi valmiustilan asemesta, mutta useiden eri laitteiden napsuttelu sammuksiin yksitellen on työlästä ja virtakytkimellinen jatkojohtokin on usein hankalassa paikassa. Onneksi sähköä voi kytkeä myös muun muassa Clas Ohlsonin valikoimista löytyvällä kaukokytkimellä, eli kaukosäätimellä ohjattavalla pistorasialla.

Kaukokytkin-paketissa tulee mukana kolme kaukosäätimellä ohjattavaa pistorasiaa, jotka liitetään pistokkeen ja johdon väliin ja kaukosäädin, jolla voi ohjata neljää eri pistoketta. Pistorasioita voi kytkeä päälle ja pois erikseen tai kaikki kerralla ja kantamaksi ilmoitetaan enintään 70m. Hintaa paketilla on noin 35 euroa eli ihan kohtuullisesti.

Käytännössä Kaukokytkin lupaa paljon, mutta ei lunasta lupauksia ainakaan kantaman osalta. Kaukosäädintä saa tökkiä oikein kunnolla ja mieluiten läheltä kuin kaukaa, että vastaanotin suostuu yhteistyöhön. Vaikka toimintaa joutuukin hieman potkimaan, on kaukosäätimellä ohjattavien pistokkeiden ohjaus kuitenkin helpompaa, kuin kökkiä etsimässä jatkojohdon virtakytkintä. Viihde-elektroniikan lisäksi kaukokytkin on kätevä esimerkiksi vitriini- tai kirjahyllyvalaistuksen ohjaamiseen.

Kätevä laite hintaansa nähden, mutta toimintavarmuudesta voisi maksaa hieman enemmänkin.