Cooltek 3000 HTPC -kotelo Muropaketin testissä

Muropaketti testasi Cooltek 3000 HTPC -kotelon, joka on varustettu integroidulla seitsemän tuuman kosketusnäytöllä. Kotiteatterikäyttöön suunnitelluissa koteloissa erillinen näyttö on kätevä esimerkiksi musiikin kuunteluun ilman television tai videotykin käynnistämistä. Yleensä kosketusnäytölliset kotelot ovat hinnoiteltu suolaisella lisähintalapulla, mutta Cooltek 3000 HTPC -kotelo löytyy Jimm’s PC-Storesta houkuttelevaan 349 euron hintaan.

Oikeastaan Cooltek 3000 HTPC:n kotelon selkein poikkeama normaaleihin koteloihin verrattuna, hieman ahtaamman sisätilan lisäksi, on vain etupaneelin ominaistarkkuudeltaan 800 x 480 (WVGA) oleva 7″ kosketusvärinäyttö. Näyttö kykenee maksimissaan 1600 x 1200 kuvantarkkuuteen, mutta skaalattuna ja pieneltä näytöltä kuva ei ole tällöin kovinkaan käyttökelpoinen.

Pienellä laajakuvanäytöllä artikkelissa harrastettiin kuitenkin onnistuneesti kaikkea mitä normaalikokoisellakin näytöllä. Parhaimmillaan pikkunäyttö onkin HTPC:n kakkosnäyttönä, etenkin jos käytössä on jokin helppokäyttöinen käyttöliittymä. Artikkelin mukaan vastaavan kokoisia ja laatuisia alumiinisia HTPC-koteloita saa selvästi alle 200 euroon, joten yli 150 euroa 7″ kosketusnäytöstä on mielestäni kohtalaisen paljon.

Sen enempiä artikkelia referoimatta, Muropaketin Cooltek 3000 HTPC -artikkelin loppukommentit totevat kotelon olevan ihan asiallinen HTPC-kotelo.

Toki OrigenAE S21T HTPC -kotelo, josta kirjoitin aikaisemmin, on noin kolme kertaa kalliimpi kuin Cooltekin versio kosketusnäytöllisestä kotelosta, mutta on ainakin kaksi kertaa elegantimpi toteutus.

Formula 1, Montreal: täynnä toimintaa

Kerrankin Formula 1:n katsojat saivat kanavapakettimaksuilleen vastinetta, kun normaalin perässä ajelun ja varikkotaktikoinnin sijasta nähtiin lukuisia ajovirheitä, kolareita, ohituksia ja turva-autoja. Hamilton otti ensimmäisen voittonsa, rajusti seinään ajanut Kubicakin selvisi pienillä vammoilla ja Alonso näytti ajotaitonsa, kun tiimikaveri olikin nopeampi, ja ajeli pitkin nurmikoita useamman kerran. Nähtävää riitti, vaikka aivan näin toimintapitoista kisaa ei välttämättä olisikaan toivonut.

Liikuntasuoritusten seurantatyökalut: SportsTracker

Harrastan vapaa-ajallani tietotekniikan lisäksi myös liikuntaa, kesäisin maastopyöräilyä ja uintia ja talvisin lisäksi hiihtämistä. Toki aina ajoittain myös muitakin lajeja, kuten sulkapalloa, rullaluistelua, laskettelua ja lumilautailua. Koska tykkään seurata liikuntasuorituksiani, pidän taulukkolaskentaohjelman avulla taulukkoa mitä urheilin, missä, milloin ja kuinka paljon. Tilastoja onkin kertynyt jo useilta vuosilta.

Luin aiemmin keväällä Linux.com -sivustolla olleen esittelyn kahdesta avoimen lähdekoodin projektista, joilla voi pitää kirjaa urheilusuorituksista ja piirtää käppyröitä ja tilastotietoja. Jotenkin ei ole koskaan aikaisemmin tullut mieleen etsiä jotain ohjelmaa liikuntasuoritusten seurantaan, sillä omat taulukoinnit ovat olleet ja ovat edelleen ihan kätevä ja riittävä keino. Urheilusuoritusten seurantaan esiteltiin kaksi eri ohjelmaa: SportsTracker ja Pytrainer, josta kenties myöhemmin enemmän.

SportsTracker
SportsTracker on urheilusuoritusten seurantaohjelmisto, joka toimii käyttäjäystävällisesti sekä Linuxissa että Windowsissa. Ulkoasultaan ohjelma on selkeä ja erilaiset toiminnot ovat helposti löydettävissä. Sovellus on toteutettu käyttämällä C#:ia ja GTK#:ia, eli .NET:iä vastaavaa Mono -alustaa. Windowsille ei ole saatavilla valmista asennusohjelmaa, vaan käyttäjän pitää itse kääntää ohjelma skriptien avustuksella ja tarvittaessa asentaa vielä Mono-alusta. Kokonaisuutena ohjelman asennusprosessi oli kuitenkin yksinkertainen. Linuxissa valmiit paketoinnit löytyvät Ubuntulle, Debianille, Mandrivalle ja Gentoolle ebuild Bugzillasta. Testasin ohjelmasta 2.5.1-versiota.

Toiminnaltaan SportsTracker on selkeähkö ja ohjelmalla voidaan seurata urheilusuorituksia luomalla eri lajeille omat kategoriat ja alalajit kuten ”pyöräily” ja ”maastopyöräily”. Alalajien luonti on pakollista, joka tosin tuntuu hieman monimutkaiselta tavalta joidenkin lajien kohdalla. Harrasteuimarille uintityylien lajittelu krooliin ja sammakkoon tuntuu hieman turhalta, mutta urheilusuoritusten kategorisointi alaluokkiin on hyvä ja toimiva idea.

Käyttöliittymältään ohjelma on minimalistinen ja yleisesti ottaen hieman liiankin yksinkertainen ja asetuksia on vähän. Käyttö on helppoa, mutta urheilusuoritusten lisäämisessä toivoisi hieman enemmän kenttiä haluttujen tietojen tallentamiseen. Urheilusuoritusten tallettamisen jälkeen halutuista tai kaikista urheilulajeista näkee erilaisia tilastoja halutulta aikaväliltä, esimerkiksi kaikkien suoritusten kokonais-, keskimääräisen ja minimi ja maksimikeston. Suorituksista saa myös graafista tilastoa käppyrän muodossa, joka voi näyttää esimerkiksi matkaa, keskinopeutta ja kalorikulutusta. Graafisten tietojen näyttäminen ei tosin suostunut toimimaan Windowsissa, vaan ohjelma kaatui joka kerta kyseistä nappia painettaessa. Vielä on siis kehitettävää myös perustoiminnoissa.

Sykemittarin omistajat voivat tallettaa sykemittarin harjoitustiedostot integroidun PolarViewerin kautta ja liittää ne urheilusuorituksiin. Harmillisesti omasta sykemittaristani ei tietokoneliitäntää löydy. Ohjelma tukee Polarin ja CicloSportin sykemittareita, mutta SportsTracker ei osaa itse ladata harjoitustiedostoja mittareista, joten niiden lisäämiseksi tarvitaan vielä sykemittarien omia työkaluja.

SportsTracker tallentaa kaiken datansa XML -muodossa, joten urheilusuoritusten lukeminen onnistuu ilman ohjelmaakin ja myös mahdollinen siirto toisiin ohjelmiin on kohtalaisen helppoa verrattuna jos tiedot olisivat binäärimuodossa tai ohjelman omassa formaatissa.

SportsTrackerin sivuilta löytyy ruudunkaappauksia ohjelman eri toiminnoista Linuxissa käytettynä ja Windowsiin verrattuna ulkoasu on Linuxissa kyllä paljon nätimpi. Totesin ohjelman muutaman suorituksen lisäyksen jälkeen hieman liian yksinkertaiseksi omiin tarpeisiini, joten omien ruudunkaappausten näyttäminen ei sanoisi ohjelmasta mitään.

SportsTracker on varmasti ihan hyvä ohjelmisto urheilusuoritusten seuraamiseen ja suorituksista saa irti erilaisia tilastoja, jos sellaisia haluaa. Ohjelman ominaisuudet vain ovat hieman rajatut, mutta riippuen käyttötarpeista, varmasti ihan riittävät. Pikaisella testauksella ohjelman toimivuudesta on vaikea sanoa enempää, mutta ainakin Windowsissa asennuspaketoinnissa ja käppyrän piirrossa riittää vielä kehitettävää. Myös ohjelman ominaisuuksiin toivoisi hieman lisäystä.

Launchy tuo OS X -tunnelmaa ohjelmien käynnistämiseen

OS X:ssä ohjelmia voi käynnistää käyttämällä Spotlightia tai vielä helpommin Quicksilverillä; muutamalla näppäinpainalluksella. Samantapaista toimintoa Windows -maailmassa tarjoaa ilmainen ja avoimen lähdekoodin Launchy.

Launchy on joustava ja kevyt taustalla pyörivä apuohjelma ohjelmien ja dokumenttien aukaisemiseen. Launchy indekstoi ”Käynnistä”-valikon, käyttäjän määrittelemät hakemistot ja halutut tiedostotyypit ja tarjoaa ohjelmat parilla näppäinpainalluksella. Pikanäppäimen voi valita itse ja itse valitsin pikanäppäimeksi Win+Spacebar, joka on idealtaan hieman sama kuin Omena+Spacebar OS X:ssä.

Nyt ohjelmien käynnistäminen Windows XP:ssä sujuu hetkessä, eikä ”Käynnistä”-valikkoa tarvitse selata ja etsiä mistähän kansiosta haluttu ohjelma löytyisi. Riittää kunhan muistaa ohjelman nimen ja kirjoittaa siitä muutaman kirjaimen ja Launchy ehdottaa eri vaihtoehtoja.

Olen käytellyt Launchyä viime syksystä alkaen ja perustoiminnallisuuden lisäksi Launchy osaa nyt muitakin temppuja, kuten hakea muun muassa Googlesta, tarkistaa sään, selata hakemistoja ja toimia laskimena.

En ole vielä ehtinyt testailemaan, miten Microsoftin kopioitu Spotlight Vistan ”käynnistä” -valikossa toimii käytännössä, mutta toivottasti edes samalla tavalla kuin Spotlight tai Launchy, joten ei siitä enempää.

Onneksi saatavilla on kolmannen osapuolen ohjelmistoja, jotka tarjoavat käyttöjärjestelmäkehittäjien unohtamia ominaisuuksia. Miksei tälläisiä ohjelmia ole ollut jo vuosikausia, myös Windows -maailmassa?

Launchy search with open

Google Reader Theme vapaaksi ja 1.0 versio

Hickdesignin suunnittelema Google Reader Theme päivittyi versioon 1.0 ja samalla muuttui avoimeksi: ”do what you like with them” -luvalla.

Jon Hicks kirjoittaa, että on nyt tyytyväinen teemoihin ja aikaa Googlen Readeriin tekemien muutosten korjaamisen ei liiemmälti ole. Alkuperäinen tarkoitus oli luoda jotain itselle, joka on nyt täytetty. Samalla myös muut saivat mainion teeman Google Readeriin.

”Feel free to re-distribute them anywhere you like, whether slightly tweaked or massively altered. They’re yours to do with as you please! Give them a good home and let me know what do with them (hopefully something better!)”
– Jon Hicks

Teema on mielestä huima parannus verrattuna Googlen oletusteemaan. Toivoisikin, että joku pitäisi teemaa ajantasalla ja tarvittaessa lisäisi tarvittavat muutokset, joita Google Readeriin tekee. Esimerkiksi tällä hetkellä Trends -linkki on ilman kuvaketta ja varmasti lisää muutoksia on tulossa.

Pikanäppäin ikkunan pienentämiseen Windowsissa

Tietotekniikassa aina oppii jotain uutta. Tänään opin, että Windowsissa pikanäppäin ikkunan pienentämiseen on Alt + Spacebar + N. Vastaavasti ikkunan maksimoimiseen + X ja palauttamiseen + R. Lähtökohtaisesti looginen pikanäppäin, kunhan tietää että Alt + Spacebar avaa ikkunavalikon.

Ilmeisesti ikkunan pienentäminen ei toimi kaikkien ohjelmien kohdalla, sillä ainakaan nuTTY ja RealVNC Viewer eivät totelleet pikanäppäintä, vaikka klikkaamalla ikkunan yläkulmaa ikkunavalikko aukenikin.

Kuvittelin, että kyseinen toiminto toimisi kaikissa ohjelmissa ja olisi liitetty Win-näppäimeen (esim. Win-H), mutta olihan se taas liikaa toivottua. Macissa tämäkin on toteutettu paremmin.

Asiasta toiseen. Tänään totesin, että kokeneellekin tietotekniikan ammattilaiselle kopioi/liitä/leikkaa -toiminto käyttämällä CTRL+C/V/X -yhdistelmää, voi olla uusi tuttavuus. Käyttöjärjestelmien kehittyessä varmaan moni muukin usein käytetty toiminto on löytänyt tiensä pikanäppäimiin, mutta vanhat toimintatavat muuttuvat hitaasti.

Erikoisia käyntikortteja

Käyntikorttien suunnittelussa voi käyttää myös mielikuvista ja idearikkailla korteilla ainakin erottuu perinteisistä yhteen muottiin leikatuista paperiliuskoista. Flickr:ssä on esiteltynä 480 otosta erilaisista käyntikorteista ja joukossa on enemmän tai vähemmän erikoisia kortteja.

Muutamina poimintoina otettakoon:

(via Sporadinen nyanssi)