Työmatkalla ja urheillessa on mukava kuunnella podcasteja ja musiikkia ja hyvillä kuulokkeilla siihen saa lisää mukavuutta. Olen käyttänyt Sennheiserin Momemtum In-Ear -nappikuulokkeita, jotka ovat toimineet hyvin. Mutta koska langattomuus on nykyaikaa, hankin niiden kaveriksi langattomat Meizu EP51 -nappikuulokkeet. Eli halvat, noin neljänkympin Bluetooth-napit, ideana testata langattomuuden tuomaa etua.
Meizu EP51 -nappikuulokkeet ovat modernisti muotoillut enemmän tai vähemmän urheiluun suunnitellut nappikuulokkeet, jotka toimivat Bluetooth 4.0 -yhteydellä esimerkiksi iPhonen kanssa. Kuulokkeiden korvanipukat ovat muotoiltu ergonomisesti ja niiden alumiiniset ulko-osat ovat magneettiset, jolloin kuulokkeet voi kietaista säilöön kaulan ympärille ilman pelkoa niiden putoamisesta. Virtansa kuulokkeet saavat 60mAh akusta, joka riittää speksien mukaan 6 tunnin kuunteluun ja 400 tunnin valmiustilaan, latautuen parissa tunnissa. Muita teknisiä arvoja ovat 20 – 20000Hz taajuusalueen toisto, 16 ohms impedanssi ja 88 dB herkkyys. Kuulokkeet ovat liitetty toisiinsa 55 cm johdolla, josta löytyy kaukosäädin äänenvoimakkuudelle, mikrofoni ja mikroUSB-latausliitin. Kaukosäätimestä voi myös vaihtaa soitettavaa kappaletta. Paketissa tulee mukana tulee useampi erikokoisia pehmusteita korvanipukalle, USB-latauskaapeli ja hyvä säilytyskotelo. Hintaa nappikuulokkeilla on riippuen ostopaikasta vajaasta 30 eurosta 50 euroon.
Ostin Meizu EP51 -nappikuulokkeet kokeilunhalusta, sillä langattomuus helpottaa etenkin pyöräillessä musiikin kuuntelua. Muotoilultaan Meizu EP51:t ovat hyvät ja istuvat korviin napakasti pitäen ne paikallaan myös urheillessa. Luvattua vedenpitävyyttä en ole vielä testannut. Äänenlaatu on mielestäni tasapainoinen, joskin helposti liian voimakas, vaikka ääni olisi säädetty pienimmälle. Jos iPhone vielä tukisi Bluetoothin Apt-X teknologiaa kuten Android, olisi äänenlaatu parempi. Langattomuus on selkeä etu, mutta tuo myös omat ongelmansa. Yleeensä yhteys iPhoneen toimii ongelmitta, mutta välillä puhelimen ollessa taskussa ja kaukosäätimen hupun alla piilossa, yhteys tuntuu pätkivän. Kuulokkeita pitää myös muistaa ladata, johon auttaa puhelimessa Bluetooth-kuvakkeen viereen tuleva kuvake akun varauksesta. Käyttömukavuudeltaan EP51:t ovat paljon paremmat kuin Audio Technican -urheilukuulokkeeni, joiden johtoa saa aina olla pujottamassa puhelimelle urheiluvaatteiden välistä.
Kokonaisuutena muutaman kymmenen euron hintaiset Meizu EP51 -nappikuulokkeet ovat erittäin toimivat ja tarjoavat vastinetta rahalle. Positiivinen yllätys pakkausta myöten. Kuulokkeiden muotoilu on modernia, äänenlaatu tasapainoinen ja napit pysyvät hyvin päässä. Valmistuslaadultaan ja rakenteeltaan ne eivät häpeä kalliimmille merkeille. Mitä muuta sitä langattomilta kuulokkeita pitäisi vaatia? Etenkin kun yleensä nappikuulokkeet ovat muutaman vuoden välein uusittavia.
Maastopyöräilyenduron SM-sarja lähestyi loppuaan, kun pyöräilijät siirtyivät syyskuun alkupuolella mittaamaan vauhtiaan Laajavuoren rinteille Jyväskylään. Tunnelmat kauden päättävälle Santa Cruz Enduro Seriesin viidennelle osakilpailulle olivat korkealla, kun pyörä oli jälleen iskussa ja edessä olisi jälleen kaksi pitkää päivää hyvien erikoiskokeiden parissa. Treenipäivän jälkeen tiesi, että kisasta ei hissinousuista huolimatta tulisi kevyt, sillä Laajiksen päälle noustiin ajamalla useampaan kertaan. Verrattuna kauden muihin kilpailuihin, tarjosi Laajavuoren kisa eniten polkutyylisiä pätkiä ja lisäksi vauhti-iloittelua alamäkiluisteluradalla. Eli hauskaa tulisi olemaan.
Santa Cruz Enduro Series, Laajavuori
Santa Cruz Enduro Seriesin viides ja viimeinen osakilpailu ajettiin Laajavuoren upeissa maisemissa. Maastot olivat kauden muihin kilpailuihin verrattuna enemmän polkutyylistä laskettelua ja vauhdikasta kurvailua ja vauhti-iloittelun makuun pääsi alamäkiluisteluradalla kurvanneella pätkällä.
Santa Cruz Enduro: Laajavuori
Laajavuoren kisassa oli kaikkiaan 13 erikoiskoetta, joista ensimmäisellä kierroksella ajettiin 8 ja toisella 5. Reitit osittain hyödynsivät samoja osuuksia, joka toi mukavaa vaihtelua. Millaisia erikoiskokeet sitten olivat? Parhaimman kuvan saa Jani Mähösen kuvaavista videoista:
Kisassa oli käytössä Laajiksen ankkurihissi, mutta erikoiskoe ja hissijonojen vähentämiseksi kilpailussa poljettiin useampi siirtymä Laajavuoden päälle. Ensimmäisen kierroksen Strava-jäljestäni voi tutkailla, millainen urakka se oli. Laajavuoren päälle ajaminen ulkoilureittiä pitkin ensimmäiselle ja viidennelle erikoiskokeelle oli ihan mukavaa, mutta pari kertaa rinnetien tunkkaaminen päälle ei mielestäni kuulu lajiin. Mutta eipä ollut jonoja :)
Kohti kilpailuaKisapäivä valkeni sumuisenaHienoja reittejäLennokasta menoaJuurakkoista laskua
Tulokset
Enduromaastopyöräilyn SM-sarjan viides osakilpailu Laajavuoressa ei mennyt omalta osaltani kuten ajattelin, kun neljännellä erikoiskokeella otin tukea puusta hieman liikaa. Kahdeksan erikoiskokeen jälkeen oli todettava, että murtuneella rystysellä ei kisaa kunnolla voinut jatkaa ja tauolle tultaessa oli pakko jättää kisa kesken. On ovela tunne, kun juurikkoryskeessä ei pysty pitämään tangosta kunnolla kiinni. Huvittavasti olin silti kahdeksannella erikoiskokeella 50., kun alusta oli suhteellisen sileää kurvittelua. Kun kuski oli vielä kunnossa, oli ajo aikaisemmista kisoista tuttua perusvarmaa suorittamista, siellä kolmenkympin sakissa. Hieman nopeampaa olisi kyllä saanut kulkea.
Santa Cruz Enduro Series, Laajavuori tarjosi hyvät maastot kisailuun ja nautittavia erikoiskokeita. Lopputulokset löytyvät MTB Enduron sivuilta ja jälkipuintia varten voi vertailla erikoiskoeaikoja. Yleisessä sarjassa kisan voittoon ajoi odotetusti Matti Lehikoinen ajassa 22:35, toiseksi kurvaili Aki Färm 47 sekunttia hitaamminen ja kolmanneksi kotipoluillaan ajanut Leo Kokkonen 1:10 voittajalle jääden. Naisissa voiton vei Suvi Vacker ajalla 28:35, toiseksi tuli Kaisa Härkönen jääden 24 sekunttia ja kolmanneksi Anna Ojala 1:34 perässä.
Virallista kisavideota ei Laajiksesta vielä ole, mutta raakavideoista voi katsoa, millaista maastoa oli tarjolla.
Tiukkaa switchbackia:
https://vimeo.com/185828834
Lennokasta menoa:
https://vimeo.com/185824045
Mountainbike Madness on koostanut omasta ajostaan pääkohdat:
Jälkitunnelmat
Enduromaastopyöräilyn kauden viimeinen SM-osakilpailu ajettiin hyvissä maastoissa ja nautittavilla reiteillä, mutta tunkattavat siirtymät olivat hieman ikäviä. Oma ajo oli perusvarmaa suorittamista ilman suurempia sähläämisiä, kunnes suhteellisen helpossa paikassa puu tuli käden ja tangon eteen, murtaen rystysen. Ajoin kyllä ensimmäisen kierroksen loppuun, jos vaikka olisi ollut vain tärähdys. Laajavuoren kisasta jäi paljon hampaan koloon, sillä ajofiilis oli hyvä. Specialized Enduro 29″-kiekoilla varustettuna toimi hyvin, vaikka muutamissa switchbackeissa oli vaikeuksia saada pyörää kääntymään.
Kisajärjestelyt toimivat Laajavuoren kisassa ihan hyvin, vaikkakin Laajiksen palvelut olivat hieman nihkeät, kun lounas loppui treenipäivänä kesken ja kisapäivänä tarjolla oli uunimakkaraa. Sauna olisi ollut myös mukava, mutta se oli ikävän viileä. Pieniä asioita, mutta niistä se kokonaisuus muodostuu.
Jyväskylän alue oli muihin tämän vuoden kisapaikkoihin nähden erikoinen, sillä majoituksen löytäminen oli hankalaa. Hotelleja ja Laajavuoren juurella olevaa Laajis-hostellia lukuun ottamatta mökkejä ei lähialueella ole, vaan lähimmät ovat Riihivuoressa Muuramessa, noin puolen tunnin ajomatkan päässä. Olimme liikenteessä hieman isommalla porukalla, joten Riihivuoren mökkikylän elämää nähneet mökit saivat kelvata. En suosittele ainakaan Riihirinne-mökkejä.
Tähän ei ole hyvä päättää kisakautta, mutta onneksi edessä oli vielä yksi kilpailu, Fiskarsissa ajettava MTB Enduron 20 v. juhlakilpailu. Harmillisesti Mielakan Cooldown Enduro jäi käden takia väliin, mutta Fiskarsissa ajo jälleen kulki sopivasti. Kolmen viikon tauko urheilusta toi sopivasti intoa. Tarinaa Fiskarsista ja kisasta tarjolla myöhemmin.
Valvontakameroita löytyy nykyään kaikkialta ja tekemisiämme kaupungilla ja kaupoissa seurataan monesta kulmasta. Myös oman kodin ja kiinteistön tilojen videovalvonta on yleistynyt ja markkinoilla on saatavilla erilaisia ratkaisuja sen toteuttamiseksi. Sain testiin Y-cam Evo -valvontakameran, joka on yksi vaihtoehto sisätilojen valvontaan. Kokeilujen perusteella kamera vaikuttaa ihan kätevältä siihen käyttötarkoitukseen, johon se on suunniteltu. Tässä lyhyt kameran esittely ja kokemukset kameran käytöstä autotallin valvomisessa.
Y-cam Evo
Langattomaan verkkoon liitetyillä kameroilla on helppo valvoa erilaisia tiloja ja brittiläisen Y-camin pieni Y-cam Evo Indoor HD on yksi kätevä vaihtoehto. Y-cam Evo on tarkoitettu sisäkäyttöön ja pienen koonsa ja muotoilun ansiosta se sulautuu nätisti sisutukseen. Jos näin nyt teknisistä vempeleistä voi ylipäätään sanoa. Kokoa sillä on 52 x 52 x 57 mm, jalustan kanssa korkeutta 70 mm ja painoa vastaavasti 49 g tai 96 g. Paketista kameran lisäksi paljastuu lyhyt ohjevihkonen, laturi sovittimen kera, parimetrinen USB-kaapeli virtaa varten ja metallilevy kiinnitykseen.
Teknisiltä ominaisuuksiltaan kamerasta löytyy ”HD resoluution” tarkkuus (1280×720), kuvakulma on 100 astetta, yönäkö infrapunavalolla 8 metriin, mikrofoni ja tietenkin WLAN ja Bluetooth -yhteydet. Virtaa varten takaa löytyy microUSB-liitin. Kamerassa itsessään ei ole mitään nappeja ja sen tila kerrotaan LED-valolla. Laitteessa palaa sininen valo asennuksen aikana, vihreä valo ollessaan päällä ja punainen valo pimeätilassa. Hintaa kameralla on 199 euroa ja sitä on saatavissa useilta jälleenmyyjiltä.
Liikettä havaittuaan kamera tallentaa videon Y-camin pilvipalveluun, jossa ne säilyvät kameran mukana tulevalla ilmaistilillä viikon ajan ja halutessaan ne voi ladata omalle koneelle talteen. Peruskäyttöön riittää siis vain kameran hankkiminen, eikä käyttö- tai kuukausimaksuja ole. Jos haluaa säilyttää palvelussa videoita pidempään, voi tilin päivittää kuukausimaksua vastaan. Standard-tilillä videot säilyvät kuukauden ajan ja Premium-tiliin voi palveluun liittää niin monta kameraa kuin haluaa.
Y-cam Evo
Kokemukset
Ensivaikutelmaltaan kamera on siro ja nivelletty muovinen jalusta tuntuu hieman heiveröiseltä. Magneettinen jalusta pitää kameran suhteellisen hyvin pystyssä ilman että sitä kiinnitetään mukana tulleeseen metalliseen levyyn. Jäykähkö USB-virtajohto liikuttaa helposti kameraa, joten kun haluttu sijoituspaikka on löytynyt, kannattaa metallilevy asentaa tueksi.
Kierrä ja liitä virtaan
Jalusta pitää kameran hyvin pystyssä
Y-cam Evon saaminen toimintakuntoon on suhteellisen yksinkertaista, jos kaikki osuu kohdilleen. Verkkovirtaan kytkemisen jälkeen asetukset tehdään Bluetooth-yhteyden avulla iOS- tai Android-älypuhelimen sovelluksella. Tämän jälkeen, kun kamera on yhdistetty langattomaan verkkoon ja Y-camin pilvipalveluun, voi sitä hallita myös web-käyttöliittymän kautta. Kameran valvonta onnistuu sekä mobiilisovelluksen että web-käyttöliittymän kautta.
Käytännössä kameran saaminen langattomaan verkkoon oli hieman monimutkaisempi prosessi, sillä langattomassa verkossani oli sellaiset verkon nimi ja salasana -asetukset, joita Y-cam ei hyväksynyt. Googlettamisen ja eri yhdistelmien kokeilemisen jälkeen löysin toimivat asetukset: ei välilyöntiä verkon nimessä, salasanassa ei erikoismerkkejä. Yllättävästi myöskään Apple TimeCapsulen tarjoama Guest-verkko ei kelvannut kameralle.
Kameran hallintakäyttöliittymässä joko puhelimella tai webissä osoitetaan kameralle suorakaiteen muotoinen liiketunnistusalue, jonka muutoksia se tarkkailee. Lisäksi jos asetuksissa on määritelty, lähettää kamera hälytyksen myös mobiililaitteeseen ja sähköpostiin. Hälytyksen saa halutessaan myös, jos kameraan ei saada yhteyttä kuten sähkökatkon tai Internet-yhteyden katkeamisen yhteydessä. Live-kuva kamerasta välittyy muutaman sekunnin viiveellä. Y-camin palveluun voi liittää useamman kameran, joilla valvoa laajempaa aluetta.
Mobiilisovellus on toimiva ja sen kautta voi katsella myös videoita asetusten säätämisen lisäksi
Palveluun liitettyjen kameroiden valintaVideot voi katsoa mobiilisti
Kameran asetukset
Y-camin pilvipalvelun käyttöliittymä on selkeä ja hieman insinöörimäinen. Se tarjoaa hieman kattavammat toiminnot kuin iPhone- ja Android-sovellukset.
Y-cam pilvipalvelu
Videoiden katselu on selkeää
Pilvipalvelusta onnistuu hyvin tallentuneiden videoiden katselu ja lataaminen. Teknisenä käyttäjänä tykkäisin myös, jos videot voisi ohjata johonkin kolmannen osapuolen pilvipalveluun.
Kameraa ei tarvitse pitää päällä jatkuvasti, sillä se voidaan ajastaa valvomaan kellonaikojen mukaan tai älypuhelimen paikannuksen avulla. Kun puhelin poistuu kameran läheisyydestä, kamera virittyy. Y-camin mobiilisovelluksesta ei tosin löytynyt mahdollisuutta ajastuksen säätöön, vaan se pitää tehdä web-palvelussa. Kameran LED-valo palaa aina kameran ollessa verkkovirrassa, joten se ei ole kovin huomaamaton. Olisi parempi, että valo palaa vain liikettä havaitessaan tai normaalitilassa ei mitään.
Palveluun tallentuvien videoiden kuvanlaatu on kohtalainen ja hieman rakeinen, etenkin jos kuvassa nopeampaa liikettä. Infrapunavalon pimeänäkö on yllättävän hyvä ja sen herkkyyttä kannattaa säätää tarpeen mukaan, sillä oletuksilla pimeässä autotallissa lennelleet ötökät aktivoivat kameran.
Yhteenveto
Y-cam Evo -valvontakamera vaikuttaa kätevältä vekottimelta, joka toimii hyvin käyttötarkoituksessaan. Kamera edellyttää langatonta verkkoa ja verkkovirtaa, joten sijoituspaikat voivat vaatia hieman säätämistä. Langattoman verkon osalta toiminnee myös WLAN-mokkula. Kuvanlaatu on kelvollinen ja eiköhän siitä riittävästi mahdollisen varkaan tunnistaisi tarvittaessa. GoPro-tason kuvaa on turha laitteelta odottaa. Vajaan parinsadan euron hinnalla Y-cam Evo tarjoaa helpon lähestymisen videovalvontaan, mutta lyhyen Internetin selaamisen perusteella ei ole markkinoiden edullisin ratkaisu.
Plussaa
Helppo asentaa
Pieni koko ja elegantti muotoilu
Selkeä hallintakäyttöliittymä
Ilmainen 7 päivän pilvipalvelu videoille
Miinusta
Ronkeli WLAN-asetusten osalta
Videoiden pakkaus ja rakeisuus (720p-tarkkuus)
Helposti havaittavissa, LED palaa jatkuvasti
Jalusta heiveröinen
Kokonaisuuden arviointia vaikeuttaa se, että itsellä ei ole kokemusta muista vastaavista ratkaisuista. Nyt olisikin hyvä testata esimerkiksi Opticamin tuotteita, jotka ovat tarkoitettu samaan käyttöön kuin Y-cam.
Kesä etenee kohti syksyä ja enduromaastopyöräilyn SM-sarja jatkui elokuun lopussa Tahkolla, jossa odotettavissa oli vauhdikkaita erikoiskokeita kivien säestämänä. Omat odotukset Santa Cruz Enduro Seriesin neljännelle osakilpailulle olivat korkealla hyvin menneen Levin osakilpailun jälkeen, mutta lähtökohdat eivät olleet lupaavat, kun kisaan piti lähteä 27,5+” semiläskirenkailla, jotka olin todennut liukkaiksi alla olevilla renkailla jo Himoksen mutavellissä. Kisapäivänä fiilis ei ollut aivan virkein ja se näkyi myös ajossa. Pienillä virheillä aikaa kului ja lopputuloksissa olin yleisessä luokassa 32. jääden kärjelle lähes neljä minuuttia. Tästä on hyvä lähteä parantamaan tulosta jo parin viikon päästä, syyskuun alkupuolella, edessä olevaan Laajavuoden kisaan.
Tahko tarjosi hienot puitteet kisoille
Santa Cruz Enduro Series, Tahko
Santa Cruz Enduro Seriesin neljäs osakilpailu ajettiin jälleen Tahkon upeissa maisemissa 20.-21.8 ja reitit olivat osittain tuttuja jo aikaisemmilta vuosilta, lisättynä kahdella uudella erikoiskokeella. Edessä olisi jälleen hyviä pätkiä Tahkon rinteillä ja riittävästi vauhdikasta kivikkoa ja hieman bermejä. Lisäksi oman lisänsä kisaan toisi pitkät siirtymät neljännelle ja viidennelle erikoiskokeelle.
Tahkolla riittää merkittyjä reittejä
Siirtymä 5. ek:lle oli haastava
Lauantain harjoitusten jälkeen näki, että omasta kisasta ei tulisi helppoa, sillä kosteilla kivillä ja nurmella plussakoon Schwalbe Nobby Nicit ovat ikävän liukkaat, eikä pitoa tunnu löytyvän. Nopeissa mutkissa perä liukui rinnalle ja juurakoissa pyörällä oli oma tahto. Eli pari napsua olisi otettava pois vauhdista.
Sunnuntaina ajettu kisa oli kokonaiskestoltaan lähes kuusi tuntia ja matkaa kertyi vajaat 50 kilometriä, kuten Strava-jäljestäni voi tutkailla. Muistelin viime vuodesta, että Tahkolla ei olisi yhtä paljon poljettavia osuuksia kuin Levillä, mutta olin väärässä. Penkistä sai polkea lähes jokaisella erikoiskokeella sykkeet maksimiin :) Lisäksi tänä vuonna kierroksen kaksi viimeistä erikoiskoetta olivat mukavan pitkien siirtymien takana, joten kuskien kuntoa koeteltiin huolella.
Kisa käyntiin, tunnelma jännittynytEK:lle lähdöissä oli lyhyitä jonoja3. Old skool1. Panama twist
Santa Cruz Enduro Series: Tahko
Erikoiskokeet olivat jälleen nautittavia ja menoa niillä voi katsoa kisavideosta
https://vimeo.com/182166336
Erikoiskoe 2:lla, Anette’s Anti-flow:lla, oli erittäin mukava kivikkosuora, kuten videosta voi päätellä
Enduromaastopyöräilyn SM-sarjan neljäs osakilpailu Tahkolla sujui suhteellisen hyvin, mutta oma ajo ei kulkenut sillä tasolla, jolla sen pitäisi olla. Erikoiskokeet menivät ilman suurempia ongelmia ajon tai kaluston osalta, mutta pienet virheet veivät aikaa tasaiseen tahtiin. Lopputuloksissa olin sijalla 32. ajalla 32:23, jääden voittajalle 3:58, johon en voi olla tyytyväinen.
Lopputulokset löytyvät MTB Enduron sivuilta ja jossittelua varten voi vertailla erikoiskoeaikoja. Yleisessä sarjassa kisan voittoon ajoi jälleen Petteri Leivo ajassa 28:25, 37 sekunnin erolla Aki Färmiin ja kolmanneksi ajoi Juhani Kettunen 40 sekuntia voittajaa jäljessä. Huomioitavaa on myös, että nuorissa ajanut Oskar Vuori olisi sijoittunut yleisessä sarjassa 8. ajalla 31:28. Naisissa voittoon ajoi Kaisa Härkönen ajalla 36:11, toiseksi Suvi Vacker 27 sekuntia myöhemmin ja kolmanneksi ajoi Salla Oksanen jääden 1:45.
Jälkitunnelmat
Tahkon kisaviikonloppu tarjosi jälleen loistavia, joskin kivikkoisia erikoiskokeita ja lauantain treenipäivän sateen jälkeen kivet ja juuret olivat edelleen mukavan liukkaita, tarjoten haasteita kuskeille. Haasteita oli omassa ajossakin, lähinnä rengasvalinnan osalta, kun plussakoon Schwalbe Nobby Nicit eivät vaan toimi, mutta vaihtoehtoja ei valitettavasti ollut. Muuten oli hyvä huomata, että oma perusvauhti tuntuu löytyneen, kun pienillä virheillä liukastellen saa ajettua lopputuloksen top 30 tuntumaan. Kovempaa toki pitäisi vielä päästä :)
Tahkon kisa jätti hieman hampaankoloon ajon osalta, mutta muuten olivat järjestäjät jälleen tehneet hyvää työtä kisan eteen. Kaikki toimi kuten pitikin, ajo- ja majoitusseura oli loistavaa, kiitokset siitä Kymin herroille, ja kalustokin säilyi ehjänä. Specialized Enduro 29 plussakoon renkailla palveli jälleen hyvin ja takana ollut Procore piti sekä renkaan että vanteen nyt ehjänä. Kiitokset Mountainbikeshopille myös vinkistä, että 27,5+” plussakoon renkailla Enduro on parempi ajaa, kun ohjainlaakerin alle laittaa 1 cm korotuspalan, joka nostaa keskiötä ja loiventaa ohjauskulmaa.
Tahkon kisaviikonlopun jälkeen on hyvä suunnata jo parin viikon päästä syyskuun alkupuolella edessä siintävään kauden päättävään Laajavuoren kisaan Jyväskylään. Ja tätä kirjoittaessa se onkin jo ajettu, mutta siitä lisää myöhemmin.
Heinäkuun viimeisenä viikonloppuna Levillä ajettiin enduromaastopyöräilyn Santa Cruz Enduro Seriesin kolmas osakilpailu ja vaikka sääennusteet lupailivat sateita, saatiin SM-osakilpailu ajaa lopulta aurinkoisessa kelissä. Levitunturi tarjosi hyvät puitteet kisalle ja korkeuseroiltaan reitit, joita ei Etelä-Suomesta löydy. Vaikka perjantain treenit jäivät lyhyeksi, sujui oma kisa lauantaina hyvin, kun lopputuloksissa olin yleisessä luokassa 19. ajalla 41:09, jääden voittajalle 3:18, eli noin 3-4 sekunttia per minuutti. Kannatti se 26 tuntia ja 2000 km Lappiin ja takaisin ajaa :)
Santa Cruz Enduro Levi (kuva Mika Salminen)
Santa Cruz Enduro Series, Levi
Saavuin Leville jo keskiviikkoiltana 1000 kilometrin ja 15 tunnin jälkeen, ja ja torstaina oli hyvä aikaa saada tuntumaa 29-tuumaisilla renkailla varustetun Specialized Enduron käyttäytymiseen Levin Bike Parkin bermeissä ja vauhdeissa. Tällaisia maastoja kun olisi myös pääkaupunkiseudulla. Bike Parkeissa ajaminen on jäänyt vähäiselle, joten kova vauhtinen treeni oli enemmän kuin tarpeen. Tuli myös vedettyä laituridroppeja, pöytähyppyjä ja lyhyitä tiegappejä, joita olen hieman aristellut ajaa. Turhaan. Hyvää itsensä voittamista. Kalustovaurioitta ei treeneistä selvitty, kun taka-akseli oli jälleen kiertynyt auki ja lopulta tippui paikaltaan vääntäen jarrulevyn. Onneksi oli varaosia mukana.
Viitasaaren ABC on hienoissa maisemissaMuutamia porojakin näkyi matkalla
Gondolihissillä ylös
Tuntumaa ajoon Bike Parkista
Bike Parkin laiturit olivat hyviä ajaa, kuten Hellu näyttää
Treenit
Torstai-iltana julkaistiin kisan erikoiskokeet, joille pääsi treenaamaan perjantaiaamulla. Hyvä että tuli torstaina ajettua muutama tunti Bike Parkissa, sillä osa pätkistä kulki samoja reittejä pitkin. Treenipäivä valkeni hieman usvaisena ja pienen sateen uhan alla, joten väkeä olikin reiteillä heti aamusta, joka näkyi pitkinä hissijonoina, etenkin kun gondoleita oli liikkeellä vähän. Jonossa meni helposti vartti odotellessa ja hyvää treeniaikaa hukkaan. Ensimmäisellä ajolla erikoiskokeet vaikuttivat hyviltä, sisältäen vauhdikasta ajamista ja myös polkemista. Radan merkkaus oli aamupäivällä joltain osin hieman vajavaista, ja 2. ja 5. erikoiskokeet tuli ajettua harhaan ensimmäisellä yrittämällä, kun en ollut riittävän tarkkana.
Treenipäivä valkeni sumuisena
Hissijono oli tuskastuttavan pitkä
Nopeaa nurmimutkaa
Jos hissi ei liiku, polkimet liikuttaa
Levin eturinteen kurvittelut
Hyppy ojan yli säästää aikaa, Jukka näyttää mallia
Puolen päivän aikaan hissijono sitten lopulta tyhjeni, kun ukkonen sulki hissit, mutta sadetta ei vielä saatu. Treenit jatkuivat nyt joko käyttämällä autoa pyörien huipulle viemiseen tai ajamalla tietä pitkin. Ei kovin reilua kaikkia kohtaan, etenkin kun itse poljin pari kertaa huipulle ja tunkkasin kerran, että sain kaikki pätkät ajettua edes kerran. Vajaat neljä tuntia ja 40 kilometriä jaksoi pyörää liikuttaa.
Treenipäivänä sai siis myös hyvää ylämäkitreeniä alamäessä ajamisen vastapainoksi, mutta olisi ratoihin voinut vielä toisenkin kerran tutustua, etenkin merkkauksen ollessa osittain vähäistä. Kisassa ei kyllä itsellä ollut ongelmia löytää rataa viimeisen erikoiskokeen maalia lukuun ottamatta, mutta Facebook-keskustelun perusteella kaikille rata ei ollut niin selkeä. Illalla sitten saatiin sitä luvattua sadetta, kun ukkoskuuro saapui vielä pehmentämään ja kuluttamaan radat.
Kisapäivä
Lauantain kisapäivä tulisi olemaan pitkä, sillä erikoiskokeita oli kaikkiaan 12 eli kuusi per kierros. Aikaa käytettäväksi kierrokseen oli noin 3,5 tuntia, joka piti aika hyvin paikkansa, sillä koko kisaan meni itsellä noin 6 tuntia ja matkaa kertyi noin 60 kilometriä nousut mukaan lukien. Kierrosten välillä oli noin parinkymmenen minuutin mittainen tauko. Polar M400 -mittari jotenkin temppuili, eikä tallentanut kuin noin 2/3 kisasta, joka löytyy Stravasta. Näköjään toisen kierroksen 1. pätkä, jomman kumman 5. ja 6. pätkä uupuvat.
Santa Cruz Enduro Levi, reitit
Kisa aloitettiin lämmittelysiirtymällä ensimmäisen erikoiskokeen alkuun tietä pitkin, joka olikin tullut jo tutuksi perjantailta. Ensimmäiselle pätkälle ajaessa pystyi varusterepun jättämään kätevästi pätkän maaliin ja tämän jälkeen sen pystyi pitämään hissin ala-asemalla. Ajoin myös Meri-Teijossa ilman juomareppua selässä ja se toimi hyvin, kun taas Himoksella kisan luonteesta johtuen reppu oli kannossa. Pelkällä suojapanssarilla ajaessa ajo on paljon jouhevampaa.
Tuttu asfalttinousu treenipäivältä
Aamupäivä ajettiin sumussa
1. erikoiskoe oli mukavaa rahkasammal polkua, hieman kivillä höystettynä. Treeneissä ei pätkällä juuri polkua ollut näkynyt, mutta nyt pyörää sai runtata selkeässä pehmeässä urassa. Hyvä aloitus, joskin vedin lopun mutkan leveäksi ja puuhun. Toisella kierroksella tulikin pannutettua kunnolla ja isosta kivestä OTB:t. Pyörä vielä päälle ja aikaa kului lopulta jotain 20 sekunttia. Mitään ei kuitenkaan hajonnut, joten tanko suoraan ja seuraavalle pätkälle. Ensimmäisellä kierroksella aikani oli 2:04 (22., kärkiaika 1:53), toisella 2:26 (105., kärkiaika 1:53).
2. erikoiskoe oli teknisesti ehkä haastavin, ollen vanhaa DH-reittiä ja jyrkkyyttä Levin maailman cup -rinteen vieressä riitti. Alussa kurvailtiin isoja bermejä ja jatkettiin sateen kuluttamalle jyrkän mutkitteluun. Lopussa vielä pätkä Bike Parkin punaista osuutta. Loppuajassa näkyi, että bermeissä ja varmaan myös jyrkässä osuudessa vauhti ei ollut sitä mitä pitäisi. Bermeihin pitäisi antaa päästää paremmin jarrut auki, mutta tuli ajettua aika varmasti. Ensimmäisellä yrityksellä aikaa meni 3:58 (34., kärkiaika 3:38), toisella kierroksella 3:50 (30., kärkiaika 3:26). Ensimmäisellä kierroksella yläosuuden sumu haittasi näkyvyyttä, mutta myös jyrkkäosuus kului paremmaksi toista kierrosta varten, joka näkyi ajoissa. Erikoiskokeella oli myös muutama paikka, jossa pystyi ajamaan mutkan suoraksi nauhoituksen puuttuessa. Kuulin myös huhua, että yläosuuden bermien kierrossa näkyi suoraan menneitä renkaiden jälkiä merkkauksesta huolimatta (ehkä aamun sumusta johtuen?), mutta tiedä sitten.
3. pätkä oli alusta pehmeää rinnemutkittelua, jonka jälkeen kurvattiin Bike Parkin siniselle linjalle. Hauskaa bermiä, nopeaa rinneosuutta ja kunnon runttaamista pienellä bermipolulla maaliin. Pitäisi vielä vain osata antaa kaikkensa suorilla pätkillä, sillä voimia jäi reserviin etenkin ekalla kiekalla. Erikoiskoeaika ensimmäisellä vedolla oli 3:16 (23., kärkiaika 3:01) ja toisella 3:12 (21., kärkiaika 2:56). Toisella kierroksella reitin alkuosuuden pehmeässä rinnepujottelussa näkyi hieman mutkien oikomisia, kohdissa joissa merkkaus oli lähes hävinnyt.
4. erikoiskoe oli teknisesti helpoin, mutta suhteellisen neitseellinen maasto, pehmeä multa ja piilokivet tekivät reitistä omalla tavallaan haastavan. Alun rinnepujottelun jälkeen metsään syöksyttäessä pystyi runnomaan kunnolla hyvät ajolinjat valiten. Lopussa oli vielä rinnepujottelua ja yksi kuumottava ojan yli hyppy. Ei tullut hypättyä, vaan ajettua pohjan kautta, joka vei aikaa jotain 5 sekunttia ylimääräistä. Erikoiskoeajat olivat 3:45 (22., kärkiaika 3:30) ja 3:41 (16., kärkiaika 3:26).
5. erikoiskoe alkoi samaa linjaa pitkää kakkosen kanssa ja jatkoi Bike Parkin pätkää ennen metsäosuutta. Metsosuudella oli samaa pehmeähköä mätäsmaastoa ja kivikkoa. Tällä pätkällä perjantaina alle laitetut Huck Norrikset luultavasti pelastivat rengasrikolta, kun takavanteesta löytyi kunnon vekki. Metsäpätkällä sai taas runtata kunnolla kivikkopolulla. Erikoiskoeajat olivat 4:10 (13., kärkiaika 3:53) ja 4:08 (15., kärkiaika 3:50).
6. Kierroksen viimeinen erikoiskoe laskettiin takaisin Zero Pointille. Alussa lyhyt rinnepujottelu josta pieni hyppy metsäkivikkoon jatkaen metsäautotielle ja lopulta eturinteen pujotteluun nurmikossa. Pätkän lopussa oli vielä hämäävä tiukka mutka ennen maalia. Etenkin ekalla kiekalla mutka yllätti, koska maalia ei ollut treeneissä merkitty. Erikoiskoeajat olivat 3:22 (17., kärkiaika 3:12) ja 3:17 (9., kärkiaika 3:04). Myös viimeisellä pätkällä rinnepujottelun tiukoissa kohdissa reitti oli hieman oiennut kulumisen johdosta.
Hissit olivat käytössä koko kisan ajan (onneksi)
Kisa ajettiin aurinkoisessa kelissä
Ajoin kisan tällä kertaa 29″-kiekoilla varustetulla Specialized Enduro 29:lla, joka toimi varmasti vauhdikkailla reiteillä, vaikkakin bermit taittuivat hieman kankeasti. Porukalla tuntui menevän aika paljon renkaita puhki, mutta todennäköisesti litkutetut Maxxis Minion DHF 2,3″ ja Minion DHR II 2,3″ Huck Norrikseilla varustettuina pelastivat renkaat monta kertaa. Huck Norris on köyhän miehen, kemiallisesti ristiinlinkitetystä monisoluisesta polyeteenista valmistettu, keveämpi vastine Schwalbe Procorelle tai DeanEasylle. Levin alamäkien kivikoissa renkaat ja vanteet olivat kyllä kovilla, joten lisäsuoja oli paikallaan.
Huck Norris
Suojaa vannetta kivien iskuja vastaan
Tulokset
Enduromaastopyöräilyn SM-sarjan kolmas osakilpailu sujui omalta hyvin, suhteellisen varmalla ajolla yhtä kaatumista lukuun ottamatta. Lopputuloksissa olin sijalla 19. ajalla 41:09, jääden voittajalle 3:18. Keskimäärin jäin 3-4 sekunttia per minuutti. Paljon oli kuskeja Leville asti lähtenyt, sillä yleisessä sarjassa ajajia oli 149. Kärki menee kyllä kovaa, mutta nyt oma ajo oli sillä tasolla, jolla se pitäisi olla, toisin kuin Himoksella. Pitää kyllä alkaa käymään enemmän etelän Bike Parkeissa treenaamassa vauhdikasta ajoa, jota ei Helsingin tai Espoon keskuspuistoissa saa harjoiteltua.
Kisan tulokset löytyvät MTB Enduron sivuilta ja jälkipuinteja varten voi tarkastella erikoiskoeaikoja. Yleisessä sarjassa kisan voittoon ajoi Petteri Leivo ajassa 37:51, 18 sekunnin erolla Aki Färmiin ja kolmanneksi ajoi Juhani Kettunen 45 sekunttia voittajaa jäljessä. Naisissa voitto meni ulkomaille, kun Jaclyn Paaso saapui maaliin ajassa 46:09, 22 sekunttia ennen Kaisa Härköstä. Kolmanneksi ajoi Suvi Vacker 52 sekunttia voittoaikaa myöhemmin.
Levin endurokisa oli hyvä kokemus, etenkin kun ajo tuntui kulkevan. Kisa oli aika rankka, kokonaisajan ollessa vajaat kuusi tuntia ja 60 kilometria, kun vielä erikoiskokeet olivat pitkiä ja keli lämmin. Mutta mikäs siinä hyvistä reiteistä nauttiessa. Kunto kyllä riitti hyvin kisan loppuun asti, eli merkki siitä ettei pätkille tullut annettua kaikkea mitä jaloista irtoaa. Radat olivat hyviä ja haastavia, vaikka osiltaan lähes koskemattomaan metsään vedetty polku on aika arvaamatonta ajettavaa, kunnes se kuluu riittävästi.
Perjantain treenit menivät ukkosen puolesta pieleen, etenkin kun autojen käyttö sallittiin. Se oli useamman ajajan mielestä väärä päätös, koska sitä mahdollisuutta ei kaikilla ollut ja täten asetti kuskit eriarvoiseen asemaan. Gondolissa oli myös liian vähän hyttejä, joka aiheutti pitkät jonot. Kisapäivänä ei hissijonoja onneksi näkynyt, ainakaan lähtönumerolla 44, ja erikoiskokeillekin pääsi nopeasti. Näiltä osin järjestelyt toimivat hyvin. Ensiavun osalta järjestelyt olivat hieman puutteelliset, sillä ainakin kaveri, joka mursi kylkiluunsa, joitui odottamaan ensiapuhenkilökuntaa ja ambulanssia suhteellisen kauan.
Alkuun sääennusteet lupailivat Leville sateita, mutta lopulta keli oli hyvä ja vaikka kunnon sateita saatiin iltaisin, treenit ja kisa saatiin ajaa hyvässä säässä. Onneksi ei tullut samanlaista kisaa kuin Himoksella. Hyttysiä tai mäkäräisiä ei Lapissa juurikaan ollut, joka oli plussaa etenkin erikoiskokeiden lähdön lyhyissä jonoissa.
Lapin reissusta jäi hyvä maku suuhun, vaikka onhan siinä tekemistä ajaa autolla edestakaisin. Lisäksi kelit eivät kyllä suosineet, kun sunnuntaina satoi puolet päivästä, eikä tehnyt mieli lähteä Levin eikä Ylläksen Bike Parkkiin vielä ajelemaan. Ensi vuonna pitää kyllä harkita junalla saapumista tai auton lastaamista autojunaan, tai muita järjestelyitä, vaikka tulihan sitä tutustuttua matkalla muutamiin uusiin ABC-huoltamoihin. Majoitus oli kyllä nyt kunnossa, sillä mökki sijaitsi aivan Levin keskuksessa ja seurakin oli mukavaa.
Nyt sitten vain lisää treeniä Tahkon osakilpailua odotellessa.
Kesä on taas mennyt joutuisasti maastopyöräilyn merkeissä ja kesäkuun puolessa välissä tuli pyörähdettyä Himoksella maastopyöräenduron SM-sarjan toisessa osakilpailussa. Santa Cruz Enduro Himos ajettiin 18.-19.6 Himoksen laskettelukeskuksen maastoissa ja omat odotukset kisalle olivat korkealla, olihan kauden lämmittelykilpailu mennyt hyvin. Himos tarjosi kuitenkin jotain aivan uutta ja erilaista, nimittäin vettä, mutaa ja paljon. Ajo ei sujunut, mutta olihan se tavallaan hauskaa. Kisasta ei paljoa kerrottavaa ole, lopputuloksissa olin yleisessä-sarjassa 55. ajalla 28:40, jääden kärjelle 5:17.
Santa Cruz Enduro Himos
Santa Cruz Enduro Himos
Enduromaastopyöräilyn SM-sarjan toinen osakilpailu, Santa Cruz Enduro Himos, ajettiin Himoksella ja kisan erikoisuus oli, että hissejä ei ollut käytössä. Eli samalla kaavalla mentiin, kuin sarjan ensimmäisessä osakilpailussa Messilässä, joka itselläni jäi ollessani samaan aikaan Tukholmassa ajassa. Edessä oli siis yhdeksän erikoiskoetta (alkujaan 10), joista jokaiselle kiivettiin Pohjois- ja Etelä-Himoksen mäkien päälle enemmän tai vähemmän ajamalla. Vielä kun kisaviikonloppu oli sateinen, muokkaantuivat radat varsinaisiksi mutaränneiksi.
Lauantai, treenit
Kisatreenit ajettiin lauantaina, joka valkeni puolipilvisenä, mutta eiköhän sieltä sadetta niskaan saatu pitkälle iltapäivään asti. Rohkeasti kuskit ratoja kiersivät, kun itse tyydyin aamupäivällä kävelemään kaikki pätkät läpi ja katsomaan hankalat paikat. Sateen tauottua kävin myös kaksi pätkää ajamassa, mutta kun radat olivat muuttuneet aivan mutavelliksi, päätin että enempää ajamisesta ei olisi juurikaan iloa. Ajolinjoja ei hankalia paikkoja sisältäneillä 2. ja 5. pätkillä juuri ollut hyötyä katsoa, sillä pyörä meni kulki rännissä melkein omalla tahdollaan.
Erikoiskokeeseen tutustuminenParhaan linjan pohdintaaHyvää polkua, kuivana
Jälkeenpäin on hyvä miettiä, että olisiko pitänyt ajaa enemmän ja käydä testaamassa mudassa rämpimistä myös 29″-renkailla, eikä vain 27,5+” -semiläskirenkailla. Kisassa nimittäin tuntui, että 27,5+” koon 2,8″-rengas vain kellui mudan päällä, eikä pyörään saanut kunnon pitoa tai ohjattavuutta. Käyttämäni 2,8″ Nobby Nic ei ole varsinainen mutarengas, toisin kuin 29″-kiekoissa olleet Minion DHF ja Minion DHR II.
Sunnuntai, kisapäivä
Sunnuntai valkeni lupaavasti pienessä sateessa ja lopulta kisaamaan päästiin poutaisessa säässä. Eihän se poutainen sää kisaratoihin tai kuivana pysymiseen juuri auttanut, mutta hieman mukavempaa kuin sateessa rämpiminen. Edessä oli siis 36,3 kilometriä ja hieman vajaat 4 tuntia ajamista. Kisatallenne Stravassa näyttää kivasti myös nousut Himoksen mäkien päälle, joista mäen päälle vievää tietä sai kisassa ajella riittämiin. Parempi se, kuin ensimmäisellä kierroksella toiselle pätkälle ja molemmilla kierroksilla kolmospätkälle tunkkaaminen. Ensimmäisen ja toisen kierroksen välissä oli lyhyt huoltotauko, joka jäi aika lyhyeksi sillä haastava keli viivästytti erikoiskokeiden kiertämistä. Ajajakokouksessa oli aamulla annettu lähtöaika toiselle kierrokselle, mutta se ei lopulta pitänyt paikkaansa, kun kärki lähti eteenpäin parikymmentä minuuttia aiottua myöhemmin. Myöhästymisestä lähdössä oli kerrottu saavan sakkominuutin per minuutti, mutta en tiedä toteutuiko se sitten käytännössä.
Himos, erikoiskokeet
Himoksen mutajuhlan erikoiskokeista ei ole paljoa kerrottavaa oman ajon suhteen. Jopa helpoimmalla ensimmäisellä erikoiskokeella tuli vedettyä kyljelleen ja se olikin kisan teema. Ainostaan kolmosolla tuli ajettua ilman konttaamista, joka myös näkyi pätkäajoissa. Teknisesti erikoiskokeet olivat keskitasoa, kun muta vei vauhdit, vaikka olihan viidennen pätkän loppumetsäosuuden kivikkolasku aika kuumottava. Pari kertaa ehdin pesemään pyörän suurimmista mudista kisan aikana, kunnes pesupaikalle muodostui kunnon jono, jonka jälkeen huuhtelin vain vaihteensiirron. Taktiikka toimi hyvin, sillä pyörän tekniikan kanssa ei ollut ongelmia.
Erikoiskokeet tuli kierrettyä hyvällä tahdilla, joten jälkeenpäin mietittynä aikaa olisi voinut käyttää enemmän kuskin ja varusteiden huoltoon. Maalissa palautin ajanotto-SIACin yhdentenätoista, vaikka lähdin numerolla 54. Kärki oli siis himmaillut.
Ajovarusteiden osalta käyttämäni Windstopper-ajotakki ja -housut olivat lopulta hieman kuumat, mutta pitivät suurimman kosteuden ja mudan ulkona. Polvisuojat pysyivät puhtaina housujen alla, mutta eipä niitä voinut sitten löysätä, kun alkoivat kiristää lopussa. Selkäpanssarina käytin vain Evocin suojareppua. Märkään keliin olin varsinaisesti varautunut ajohanskojen osalta ja Sealskinz Dragon Eye MTB -hanskat toimivat ihan hyvin, mutta vaikka vesi pysyy niissä ulkona, tulee kosteutta sisäpuolelle. Sealskinzin sukat toimivat samalla periaatteella ja ihan hyviltä vaikuttivat.
Himoksen enduro-kisan olosuhteista saa hyvän kuvan raakavideosta
https://vimeo.com/172721888
Virallinen kisavideo onkin paljon silotumpi, kun kärkikuskit ajavat puhtaasti :)
Enduromaastopyöräilyn SM-sarjan toinen osakilpailu meni omalta osaltani odotuksiin nähden alakanttiin, kun lopputuloksissa olin yleisessä-sarjassa 55. ajalla 28:40, jääden kärjelle 5:17. Ei mikään ihme, kun lähes jokaisella erikoiskokeella tuli oltua kyljellään tai muuten radalta sivussa. EK-ajoista näkee, että ajo oli kuitenkin tasaisen varmaa suorittamista, lukuun ottamatta enemmän poljettavaa sisältänyttä kolmos-erikoiskoetta, jonka pysyin pystyssä. Kisan kärki kyllä meni jälleen kovaa.
Jälkitunnelmat
Enduromaastopyöräilyn SM-sarjan toisesta osakilpailusta jäi lopulta ihan hyvä fiilis, vaikka tulokseen ei voi olla tyytyväinen ja pyörää sekä ajovarusteita piti huoltaa seuraavat pari päivää kisan jälkeen. Ajorepusta löytyy vieläkin Himoksen hiekkaa. Omalla tavallaan mudassa ajaminen oli mukavan haastavaa ja osoittaa, että sitäkin pitäisi treenata. Onneksi se on Suomen kesässä helposti mahdollista, jos vain viitsii. Itsehän ajan vain kauniilla kelissä, auringonpaisteessa kuivia polkuja.
Hissitön enduro-osakilpailu sujui lopulta ihan hyvin, mäen päälle jaksoi polkea jokaisella kerralla, kun se ajettavissa oli, vaikkakin parilla viimeisellä kerralla oli jalkojen kramppaamista havaittavissa. Olisi vain pitänyt ajaa tarkemmin, valita alle 29″-renkaat ja pysyä pystyssä :)
Maastopyöräilyn harrastamiseen on hyvät maastot pääkaupunkiseudulla, mutta välillä on hyvä matkata hieman pidemmälle ja saada vaihtelua metsä- ja kalliopolkuihin. Toukokuun puolessa välissä lähdin jälleen MTBCF:n, eli Mountainbike Club Finlandin, matkassa kohti Tukholmaa, jossa edessä odotti kolme päivää ajamista lähialueen maastoissa. Tänä vuonna tiesi jo hieman mitä matkalta odottaa, sillä tein vastaavan reissun myös vuosi sitten. Jälleen kerran Tukholma tarjosi kolme päivää, 12 tuntia ja 120 kilometriä unohtumattomia polkuja upean kesäisessä säässä. Nopea vilkaisu reissuun näkyy Instagram kuvistani.
Päivä 1, Hellasgården ja Solsidan
Matka Itämeren yli kohti Tukholman maastoja alkoi lähestyä loppuaan, kun Viking Gabriella lipui hiljaksiin satamaan. 30 innokasta maastopyöräilijää odottivat jo autokannella, että keulaportti avattaisiin ja pääsisivät viemään tavarat hotellille ennen suuntaamista lähialueen metsiin. Myös tänä vuonna matkan majapaikkana toimi viime vuonna hyväksi havaittu Scandicin Sjöfartshotellet aivan Slussenin nurkilla ja lyhyen ajomatkan päässä laivarannasta.
Laivarannassa ajoporukka jaettiin neljään eri ryhmään ajomieltymysten mukaisesti ja valitsemani ryhmä suuntasi hotellin kautta kohti Tukholman lähialueen luonnonpuistoa, Hellasgårdenia, joka tarjoaa alueen kenties parhaat pätkät ja käydä kääntymässä Solsidanissa. Kun viime vuonna sää oli kolea ja puolipilvinen, paistoi aurinko nyt pilvettömältä taivaalta ja lämpöasteita mukavat 23. Ennen metsään siirtymistä ehti vielä poiketa matkan varrella katselemassa miltä Specialized Concept Storen valikoimat näyttivät.
Ensimmäisenä ajopäivänä valitsin leppoisan ryhmän, joka suuntasi Hellasgårdenin läpi kohti Solsidania, jossa odottaisi lounas, ja sen jälkeen ajettaisiin takaisin Hellasgårdenin maastoja pitkin hotellille. Jyvis veti viiden kuskin ryhmää rauhallisella vauhdilla ja muun muassa A-Traililla ja Area 51:lla pystyi päästelemään omaa vauhtiaan. Aurinkoinen keli ja kuivat kalliot tarjosivat nautittavaa ajettavaa. Kivikkoiset maastot osoittivat myös renkaiden ja ajolinjojen merkityksen, sillä päivän aikana koettiin kolme rengasrikkoa, joista yksi vaati lopulta uuden takarenkaan hankkimisen.
Hellasgårdenisa Solsidaniin ja takaisin: 5 tuntia, 50 kilometiä
Reitti Hellasgårdenin läpi Solsidaniin ja takaisin oli pituudeltaan noin kuusi tuntia, josta ajoaikaa 4 tuntia ja 50 minuuttia. Matkaa kertyi 47 kilometriä 11,6 kilometriä tunnissa keskivauhdilla. Mukavaa ajamista. Takaisin hotellilla olimme lopulta hyvissä ajoin kello 17 aikoihin, kun poikkesimme vielä kaupassa hankkimassa tarvittavia eväitä iltaa ja seuraavia päiviä varten.
Tukholman maastot odottavatA-Trailin alkuaHuoltotauko, kallio voitti renkaanSolsidanin asemaEvästaukoja oli noin tunnin väleinHienoa nummipolkua ja kallioita
Päivä 2, Bogesund
Lauantai oli reissun niin sanottu pitkä päivä ja tällä kertaa lähes kaikki lähtivät tutustumaan uusiin maastoihin läheiseen niemeen, Bogesundiin. Päivä alkoi noin tunnin lauttamatkalla Vaxholmiin, josta oli lyhyt siirtymä Bogesundin merkityille reiteille. Vaxholmiin liikennöi useampia lauttoja, mutta pyörien kuljetustilat vaihtelevat ja paikat jaetaan saapumisjärjestyksessä. Aamulla lautalle tuli hieman kiire ja osa ryhmästä saapui myöhemmällä vuorolla. Muita ryhmiä odotellessa ajoimme muutaman polkupätkän ja pidimme evästauon Bogesundin linnan luona.
Jyviksen ja Kapun vetämässä ryhmässä 16 kuskia nautti singletrack-tyylisistä poluista ja paikoittaisista kalliopätkistä auringon lämmittäessä pilvettömältä taivaalta. Korkeuseroja ei Bogesundin reitillä juurikaan ollut, joten ajo sujui leppoisasti. Rantapolulla näkyi useita majavien kaatamia puita ja osa polusta oli kaatuneiden puiden katkomaa. Päivän aikana koettiin vain yksi tekninen ongelma, joka osoitti että kannattaa pitää repussa ketjun pikalinkkuja, että katkenneen ketjun voi liittää takaisin yhteen.
Vaxholm ja Bogesund: 4 tuntia ja 48 kilometriä
Bogesundissa pyöriteltiin kampia kaikkiaan 4 tuntia ja 48 kilometrin verran, eli 12,5 kilometrin keskivauhdilla. Lounasta varten koukkasimme takaisin Bogesundin linnan alueelle ja Cafe Parkvillaniin, josta aamulla olimme metsään suunnanneet. Ajopäivän pituus oli parin tunnin lauttamatkat mukaanlukien noin yhdeksän tuntia.
Aloituspisteenä Bogesundin linnaTässä ollaan, tänne mennäänSiirtymä maalaismaisemissaLounastauko pienessä kahvilassaVaxholmissa riittää ajettavaaIltaisin kalustohuoltoa, uusi takavaihtaja
Päivä 3, Hellasgårdenin parhaat
Viimeisen ajopäivän perinne on ollut, että ajetaan läheisen Hellasgårdenin parhaat pätkät ja se tehtiin myös tänä vuonna. Nyt Jusu veti hieman vauhdikkaampaa 11 kuskin ryhmää ja yllättävän hyvin sitä vielä klassikkopätkille riitti energiaa, vaikka väsymyksen kyllä liikkeessä huomasi. Lounas syötiin Hellasgårdenin kahvilassa, jossa oli hyvät vohvelit. Ajoa sävytti jälleen muutamat rengasrikot.
Hellasgården: 3,5 tuntia ja 35 kilometriä
Hellasgårdenin parhaita pätkiä ajettiin kaikkiaan 3,5 tuntia ja matkaa kertyi 35 kilometriä 11,5 kilometrin keskivauhdilla. Metsästä olikin sitten hyvä suunnata hotellin tavarasäilytyksen kautta suoraan laivarantaan ja kohti Gabriellan saunaosastoa.
Aamuinen ajajakokousPalanut metsä jo vihersiVanhoja rakennettuja shorejaReitit ovat hyvin merkattuRyhmä kasaan ennen teknistä paikkaaVaativia laskujakin löytyi
Varustautuminen
Useamman päivän reissulle varustautuminen vaatii hieman pohdintaa, mitä laukkuun pakkaa mukaan sekä vaatteiden että varaosien osalta. Energiapitoista purtavaa on hyvä varata reilusti mukaan, vaikka päivän aikana aina poikettiin lounaalla. Viime vuoden tapaan itselläni oli mukana energiapatukoita, pähkinöitä, keksejä ja rusinoita hieman liikaakin, mutta parempi niin, kuin että energiat loppuisivat metsässä. Juomavarastoja oli mahdollisuus täydentää kerran pari ajopäivän aikana ja ruokaa sai lisää ajopäivän jälkeen lähikaupasta. Pankkikortti toimi jokaisessa paikassa, jossa maksaa tarvitsi, mutta kannattaa toki varata mukaan myös kruunuja.
Tavarat ja kolmen litran juomasäiliö kulkivat kätevästi 16 litran Evoc FR Enduro Blackline -juomarepussa, johon mahtui hyvin eväät, varaosat, työkalut, pari vararengasta ja tuulelta suojaava takki. Juomareppuni toimii myös kevyenä suojana, sillä siitä löytyy integroituna selkäpanssari. Tarkempaa listausta juomareppuni sisällöstä voi tarkastella viime vuoden Tofkholm-kirjoituksesta.
Olin lisäksi varustautunut uusilla kevyemmillä polvisuojilla. Specializedin Atlas-polvisuojat toimivat hyvin, eivätkä häiritse ajamista samalla tapaa kuin endurossa käyttämäni Race Facen Ambush -suojat tai viime vuonna käyttämäni 661:n Kyle Straitit.
Matkatavarat pakkasin tänä vuonna 71 litran North Face Duffel Bagiin, joka täyttyi ajovarusteista sopivasti ja sen päälle pystyi kätevästi köyttämään ajorepun siirtymien ajaksi. Uusi laukku olikin hyvä sijoitus, sillä se oli huomattavasti mukavampi kantaa, kuin viime vuonna käyttämäni Varustelekan keikkalaukku.
Tukholman kallioisissa ja juurakkoisissa maastoissa täysjoustomaastopyörä on omiaan ja suurin osa kuskeista olikin matkaan lähtenyt endurohenkisillä 27,5″ tai 29″ -renkailla ja 130-150 mm joustavilla pyörillä. Itselläni alla oli Specialized Enduro Comp 29, eli 29-tuumaisilla renkailla varustettu maastopyörä, joka oli omiaan Tukholman maastoihin. Viime vuonna ajoin saman merkin 29″ Stumpjumperilla, joka ei ollut aivan yhtä kätevä kalliopätkillä. Kalusto toimi koko reissun ajan loistavasti, enkä kokenut yhtään teknistä ongelmaa. Maxxiksen 2,4″ Ardentit kestivät litkutettuina hyvin kallioiden ja kivien haasteet ja pitoa löytyi riittävästi kuivalla kelillä.
Ajokalusto ja kamat pakattuna
Jälkitunnelmat
Kolme päivää Tukholman lähimaastoissa meni jälleen nopeasti ja vaikka ajopäivien aikana vauhti oli sopivan leppoisaa, matka ja pitkät päivät tekevät tehtävänsä, eikä jalat olisi enempää ajamista jaksaneet. Etenkin viimeisenä päivänä jo huomasi, että suurin into reuhata poluilla oli jo käytetty. Tänä vuonna olin saanut hieman enemmän pidempiä lenkkejä alle ennen reissua, joten ajopäivät sujuivat hieman kepeämmin kuin vuosi sitten.
Mutta millaista se ajaminen Tofkholmassa sitten on? Toni Sihvonen tallensi oman ryhmän matkastaan näppärät videot.
Pitkässä retkiajossa voi kohdata vaikka mitä ongelmia, joten olin varautunut matkalle viime vuoden tapaan aika runsain varaosin. Varaosat jäivät onneksi käyttämättä, mutta ajoryhmässäni oli useampia rengasrikkoja ja yksi ketjun katkeaminen. Lisäki toisessa ryhmässä oli hajonnut ainakin hissitolpan vaijeri, sekä vääntynyt takavaihtaja ja sen korvake. Kokonaisuudessaan matka sujui aika pienin vaurioin sekä kaluston että kuskien osalta. Hyvä niin.
Tänä vuonna tuli ajettua enemmän Hellasgårdenissa, mutta uutena alueena Bogesund oli erittäin mukava tuttavuus. Tyrestan kansallispuiston lammasmakkarat jäivät edelleen syömättä, mutta nyt tuli sentään nähtyä toinen palaneista metsistä. Eli Tukholmaan jäi vielä paljon ajettavaa ja eiköhän sinne tule vielä uudestaan lähdettyä. Viimeistään vuoden kuluttua.
Maastopyöräilijoillä on Tukholmassa aivan oma Gröna Lundinsa
