PlayStation 3 avattuna

PlayStation 3 julkaistiin viikonloppuna Japanissa, mutta myyntiin saatiin toimitettua vain 100 000 kappaleen erä, joka myytiin loppuun muutamassa tunnissa. 20 gigatavun kiintolevyllä varustettu malli oli hinnoiteltu 330 euroon ja 60 gigatavun malli 415 euroon. Japanilaiset onnekkaat saivat jo siis omansa, mutta Yhdysvalloissa laitetta saadaan odottaa vielä muutama päivä marraskuun 17. päivään asti ja Euroopassa maaliskuuhun 2007 asti. Sonyn suunnitelmissa on toimittaa kuusi miljoonaa PS3:sta maalistuun 2007 loppuun mennessä. (via Muropaketti)

Useilla laitteisto- ja tekniikkasivustoilla onkin ollut paljon juttua PlayStation 3:sta ja kuvia laitteesta. DailyTech -sivusto on avannut PS3:n ja esittelee kuvien kera mitä PlayStation 3 pitää sisällään. Artikkelissa käsitellään PS3:n tekniikkaa ja osa-alueita ja luo hyvän käsityksen mistä PS3 rakentuu. Artikkelin mukaan PS3 on tehty helposti purettavaksi ja isompi, 320GB, kiintolevykin asentui helposti ja laitteella on potentiaalia muuhunkin kuin konsolikäyttöön.

PlayStation 3:sta voi lukea lisää muun muassa seuraavista linkeistä:

Cluster Lan-Party 4

Lappeenrannan teknillisen yliopiston tietotekniikan kilta Cluster ry järjesti viikonloppuna (3-5.11.2006) järjestysnumeroltaan neljännet Lan-Partyt. Lanit järjestettiin ensimmäistä kertaa vuoden 2005 keväällä (11-13.3.2005) ja tapahtuma on ollut suosittu, joskin luulisi n. 4500 opiskelijan yliopistosta löytyvän hieman enemmän kuin n. 20 lanittajaa.

Olin tänäkin vuonna paikalla niin sanotusti järjestäjän puolelta, mutta kuten viime kevään lanien tapaan, mukanani oli vain iBook ja annos lanitushenkeä. Aikaisempina kertoina olen ollut paikalla ihan pelikoneen kanssa, mutta tällä kertaa (ja keväällä) olin osittain laiska ja realisti, sillä uudemmat pelit eivät olisi kuitenkaan toimineet nykyisellä kokoonpanollani. Lanit sujuivat siis iBookilla hieman koodatessa ja pelatessa. Hieman kuin Assemblyissä.

Yksi hienoimmista laitteista laneilla oli Logitechin G25 -ratti, jolla tuli pelattua muun muassa Live For Speediä. Gamecubella tuli hakattua hieman Mario Sunshinea ja parit NHL -matsit. Myös tälläkin kertaa Lan-Partyillä kilpailtiin perinteitä kunnioittaen C64:n Decathlon -pelissä ja lisäksi paremmuudesta miteltiin C64:n International Karatessa ja PC:llä Flatout 2:ssa. Kilpailupelien valinta on aina hieman vaikeaa, sillä hyvässä kisapelissä tarvitaan sopivassa suhteessa onnea ja taitoa. Vaikka Decathlon tarjoaa lähinnä paljon vemputusta ja kipeitä ranteita, on siinä jotain kiehtovaa ja hauskaa. Suosittuja pelejä tällä kertaa tuntuivat olevan muun muassa Battlefield 2142, Company of Heroes ja F.E.A.R Combat. Guitar Herokin sai aikaan huomiota.

Nykyään nopeat Internet-yhteydet hieman nostavat kynnystä lähteä lanittamaan, sillä miksi raahata tietokonetta ja mahdollisesti vielä painavaa CRT-näyttöä pelipaikoille, kun kotona voi pelata lähes samalla lailla. Lanien yksi etu on kuitenkin se tunnelma ja toisten pelaajien huudot ja kiroamiset. Lisäksi jälkipelit voidaan puida saunassa, eikä laneilla ole häiriötekijöitä pelejä keskeyttämässä.

Not Found 404 -virhesivun voi tehdä myös tyylillä

Yleensä Internet-sivun löytymättömyys ilmoitetaan surffaajalle tylsällä ”Not Found 404” -virheilmoitus -sivulla, joka ei tyylillä kursaile. Onneksi usein näkee sivuston yleiseen ilmeeseen muokatun virhesivun, jossa on myös lyhyet ohjeet mistä tietoa kannattaa etsiä ja mikä meni pieleen.

Virhesivut voidaan myös tehdä tyylikkäästi ja pienellä huumorilla, joka ilahduttaa käyttäjää vaikkei haluttua sivua löytyisikään. 365questions.org -sivustolle on kerätty muutamia tyylikkäitä ja oivaltavia 404 -virhesivuja. Myös 404 Research Lab -sivustolta ja Sendcoffee -sivustolta voi klikkailla erilaisia 404 -virhesivuja.

Futuraman uudesta tulemisesta promo-video

Speedbump Studios on tehnyt promo-videon Futuraman uudesta tulemisesta. Sivuilta voi lisäksi ladata 3D-mallit, joista promo-video on tehty. Comedy Centralhan aloittaa uusien Futurama-jaksojen lähettämisen vuoden 2008 aikana.

Mitä lukisin seuraavaksi

What Should I Read Next -sivustolla voi lukimiensa kirjojen pohjalta hakea, mitä kannattaisi lukea seuraavaksi. Palvelu ei oikein ohjelmointi-kirjoista tehtyjen hakujen perusteella tuntunut löytävän mitään suositeltavaa teosta, mutta ”House Atreides – Brian Herbert, Kevin J. Anderson” -kirjan pohjalta sivusto ehdotteli kohtalaisen järkeviä teoksia kuten ”The Battle of Corrin” ja ”The Lord of the Rings”.

Järjestelmässä on sivuston mukaan yli 20,000 teosta, joten kovin suuri ei kirjavalikoima vielä ole. Kunhan tietokantaan lisätään kirjoja, parantunee myös suositeltavien kirjojen osumatarkkuus.

Yellow Dog Linux PlayStation 3:lle

Yellow Dog Linux on tiedottanut, että yhtiön Linux V5.0 julkaistaan PlayStation 3:lle. Tietojen mukaan Yellow Dog Linux on varustettu E17 työpöytäympäristöllä ja paketissa tulee mukana Firefox, Open Office ja mitä ohjelmia käyttäjä nyt haluaakaan asentaa. (via OS news)

Jo aikaisemmin on julkistettu tietoja PS3:n Linux-tuesta, mutta tarkempia tietoja ei vieläkään ole, miten täydellisesti PS3:ssa ajettava Linux pystyy hyödyntämään Cell-arkkitehtuuria ja PS3:n ominaisuuksia. Cell-arkkitehtuurihan on suunniteltu käytettäväksi tietokoneissa, mutta varsinaisia laitteita ei ole juurikaan markkinoilla näkynyt. PlayStation 3 onkin ensimmäinen Cell-arkkitehtuurin pohjautuva laite, joka massamarkkinoille julkaistaan.

PlayStation 3:n 20GB/60GB kiintolevy ja hiiri/näppäimistö -tuki tarjoaa hyvät mahdollisuudet käyttää pelikonsolia, kuin normaalia tietokonetta ja 1080p -mahdollisuus tekee PS3:sta hyvän alustan mediatietokoneeksi. Nähtäväksi jää, kuinka hyvin Sony toteuttaa Linux -tuen ja sallitaanko kaikkien ominaisuuksien hyödyntäminen. Olisi toivottavaa, että PS3:sta voisi pelikonsolin ohessa käyttää myös medialaitteena.

Yellow Dog Linux (YDL) V5.0 on yrityksen verkkokaupassa hinnoiteltu tuen ja verkkoasennuksen kanssa 100 dollarin pintaan ja ilman tukea YDL:n voi ostaa 50 dollarilla. YDL 4.1 on saatavilla muun muassa Applen PowerPC -laitteille, mutta ilmeisesti PS3:n julkistamisen ja YDL V5:n myötä Applen PowerPC -versioiden kehitys lopetetaan ja jatkossa tarjotaan vain päivityksiä.

Space Invaders -kalvosinnapit

Oldskool -pelaaja voi edustaa tyylikkäästi ja samalla pienin yksityiskohdin ilmentää, että pelaaminen on veressä, pukemalla puvun kanssa Space Invaders -kalvosinnapit. Sterling-hopeasta valmistetut Space Invaders -alusten malliset kalvosinnapit ovat tyylikäs yksityiskohta, jolla varmasti oikeassa seurassa herättää kateellisia katseita.

Klassista pelaamista edustavien kalvosinnappien saatavuudesta ei ole tietoa, mutta kyseiset napit myytiin Etsy -sivustolla 35 dollarin hintaan. Asiakkaan halutessa taitava kultaseppä valmistanee kuvan pohjalta samanlaiset. (via Gizmodo)

Space Invaders cufflinks