Kolme päivää Tukholman parhailla poluilla

Maastopyöräilyn harrastamiseen on hyvät maastot pääkaupunkiseudulla, mutta välillä on hyvä matkata hieman pidemmälle ja saada vaihtelua metsä- ja kalliopolkuihin. Toukokuun puolessa välissä lähdin jälleen MTBCF:n, eli Mountainbike Club Finlandin, matkassa kohti Tukholmaa, jossa edessä odotti kolme päivää ajamista lähialueen maastoissa. Tänä vuonna tiesi jo hieman mitä matkalta odottaa, sillä tein vastaavan reissun myös vuosi sitten. Jälleen kerran Tukholma tarjosi kolme päivää, 12 tuntia ja 120 kilometriä unohtumattomia polkuja upean kesäisessä säässä. Nopea vilkaisu reissuun näkyy Instagram kuvistani.

Päivä 1, Hellasgården ja Solsidan

Matka Itämeren yli kohti Tukholman maastoja alkoi lähestyä loppuaan, kun Viking Gabriella lipui hiljaksiin satamaan. 30 innokasta maastopyöräilijää odottivat jo autokannella, että keulaportti avattaisiin ja pääsisivät viemään tavarat hotellille ennen suuntaamista lähialueen metsiin. Myös tänä vuonna matkan majapaikkana toimi viime vuonna hyväksi havaittu Scandicin Sjöfartshotellet aivan Slussenin nurkilla ja lyhyen ajomatkan päässä laivarannasta.

Laivarannassa ajoporukka jaettiin neljään eri ryhmään ajomieltymysten mukaisesti ja valitsemani ryhmä suuntasi hotellin kautta kohti Tukholman lähialueen luonnonpuistoa, Hellasgårdenia, joka tarjoaa alueen kenties parhaat pätkät ja käydä kääntymässä Solsidanissa. Kun viime vuonna sää oli kolea ja puolipilvinen, paistoi aurinko nyt pilvettömältä taivaalta ja lämpöasteita mukavat 23. Ennen metsään siirtymistä ehti vielä poiketa matkan varrella katselemassa miltä Specialized Concept Storen valikoimat näyttivät.

Ensimmäisenä ajopäivänä valitsin leppoisan ryhmän, joka suuntasi Hellasgårdenin läpi kohti Solsidania, jossa odottaisi lounas, ja sen jälkeen ajettaisiin takaisin Hellasgårdenin maastoja pitkin hotellille. Jyvis veti viiden kuskin ryhmää rauhallisella vauhdilla ja muun muassa A-Traililla ja Area 51:lla pystyi päästelemään omaa vauhtiaan. Aurinkoinen keli ja kuivat kalliot tarjosivat nautittavaa ajettavaa. Kivikkoiset maastot osoittivat myös renkaiden ja ajolinjojen merkityksen, sillä päivän aikana koettiin kolme rengasrikkoa, joista yksi vaati lopulta uuden takarenkaan hankkimisen.

Hellasgårdenisa Solsidaniin ja takaisin
Hellasgårdenisa Solsidaniin ja takaisin: 5 tuntia, 50 kilometiä

Reitti Hellasgårdenin läpi Solsidaniin ja takaisin oli pituudeltaan noin kuusi tuntia, josta ajoaikaa 4 tuntia ja 50 minuuttia. Matkaa kertyi 47 kilometriä 11,6 kilometriä tunnissa keskivauhdilla. Mukavaa ajamista. Takaisin hotellilla olimme lopulta hyvissä ajoin kello 17 aikoihin, kun poikkesimme vielä kaupassa hankkimassa tarvittavia eväitä iltaa ja seuraavia päiviä varten.

Tukholman maastot odottavat
Tukholman maastot odottavat
A-Trailin alkua
A-Trailin alkua
Huoltotauko, kallio voitti renkaan
Huoltotauko, kallio voitti renkaan
Solsidanin asema
Solsidanin asema
Evästaukoja oli noin tunnin välein
Evästaukoja oli noin tunnin välein
Hienoa nummipolkua ja kallioita
Hienoa nummipolkua ja kallioita

Päivä 2, Bogesund

Lauantai oli reissun niin sanottu pitkä päivä ja tällä kertaa lähes kaikki lähtivät tutustumaan uusiin maastoihin läheiseen niemeen, Bogesundiin. Päivä alkoi noin tunnin lauttamatkalla Vaxholmiin, josta oli lyhyt siirtymä Bogesundin merkityille reiteille. Vaxholmiin liikennöi useampia lauttoja, mutta pyörien kuljetustilat vaihtelevat ja paikat jaetaan saapumisjärjestyksessä. Aamulla lautalle tuli hieman kiire ja osa ryhmästä saapui myöhemmällä vuorolla. Muita ryhmiä odotellessa ajoimme muutaman polkupätkän ja pidimme evästauon Bogesundin linnan luona.

Jyviksen ja Kapun vetämässä ryhmässä 16 kuskia nautti singletrack-tyylisistä poluista ja paikoittaisista kalliopätkistä auringon lämmittäessä pilvettömältä taivaalta. Korkeuseroja ei Bogesundin reitillä juurikaan ollut, joten ajo sujui leppoisasti. Rantapolulla näkyi useita majavien kaatamia puita ja osa polusta oli kaatuneiden puiden katkomaa. Päivän aikana koettiin vain yksi tekninen ongelma, joka osoitti että kannattaa pitää repussa ketjun pikalinkkuja, että katkenneen ketjun voi liittää takaisin yhteen.

Bogesund
Vaxholm ja Bogesund: 4 tuntia ja 48 kilometriä

Bogesundissa pyöriteltiin kampia kaikkiaan 4 tuntia ja 48 kilometrin verran, eli 12,5 kilometrin keskivauhdilla. Lounasta varten koukkasimme takaisin Bogesundin linnan alueelle ja Cafe Parkvillaniin, josta aamulla olimme metsään suunnanneet. Ajopäivän pituus oli parin tunnin lauttamatkat mukaanlukien noin yhdeksän tuntia.

Bogesundin linna toimi aloituspisteenä
Aloituspisteenä Bogesundin linna
Tässä ollaan, tänne mennään
Tässä ollaan, tänne mennään
Siirtymä maalaismaisemissa
Siirtymä maalaismaisemissa
Lounastauko pienessä kahvilassa
Lounastauko pienessä kahvilassa
Vaxholmissa riittää ajettavaa
Vaxholmissa riittää ajettavaa
Iltaisin kalustohuoltoa, uusi takavaihtaja
Iltaisin kalustohuoltoa, uusi takavaihtaja

Päivä 3, Hellasgårdenin parhaat

Viimeisen ajopäivän perinne on ollut, että ajetaan läheisen Hellasgårdenin parhaat pätkät ja se tehtiin myös tänä vuonna. Nyt Jusu veti hieman vauhdikkaampaa 11 kuskin ryhmää ja yllättävän hyvin sitä vielä klassikkopätkille riitti energiaa, vaikka väsymyksen kyllä liikkeessä huomasi. Lounas syötiin Hellasgårdenin kahvilassa, jossa oli hyvät vohvelit. Ajoa sävytti jälleen muutamat rengasrikot.

Hellasgården
Hellasgården: 3,5 tuntia ja 35 kilometriä

Hellasgårdenin parhaita pätkiä ajettiin kaikkiaan 3,5 tuntia ja matkaa kertyi 35 kilometriä 11,5 kilometrin keskivauhdilla. Metsästä olikin sitten hyvä suunnata hotellin tavarasäilytyksen kautta suoraan laivarantaan ja kohti Gabriellan saunaosastoa.

Aamuinen ajajakokous
Aamuinen ajajakokous
Palanut metsä jo vihersi
Palanut metsä jo vihersi
Vanhoja rakennettuja shoreja
Vanhoja rakennettuja shoreja
Reitit ovat hyvin merkattu
Reitit ovat hyvin merkattu
Ryhmä kasaan ennen teknistä paikkaa
Ryhmä kasaan ennen teknistä paikkaa
Vaativia laskujakin löytyi
Vaativia laskujakin löytyi

Varustautuminen

Useamman päivän reissulle varustautuminen vaatii hieman pohdintaa, mitä laukkuun pakkaa mukaan sekä vaatteiden että varaosien osalta. Energiapitoista purtavaa on hyvä varata reilusti mukaan, vaikka päivän aikana aina poikettiin lounaalla. Viime vuoden tapaan itselläni oli mukana energiapatukoita, pähkinöitä, keksejä ja rusinoita hieman liikaakin, mutta parempi niin, kuin että energiat loppuisivat metsässä. Juomavarastoja oli mahdollisuus täydentää kerran pari ajopäivän aikana ja ruokaa sai lisää ajopäivän jälkeen lähikaupasta. Pankkikortti toimi jokaisessa paikassa, jossa maksaa tarvitsi, mutta kannattaa toki varata mukaan myös kruunuja.

Tavarat ja kolmen litran juomasäiliö kulkivat kätevästi 16 litran Evoc FR Enduro Blackline -juomarepussa, johon mahtui hyvin eväät, varaosat, työkalut, pari vararengasta ja tuulelta suojaava takki. Juomareppuni toimii myös kevyenä suojana, sillä siitä löytyy integroituna selkäpanssari. Tarkempaa listausta juomareppuni sisällöstä voi tarkastella viime vuoden Tofkholm-kirjoituksesta.

Olin lisäksi varustautunut uusilla kevyemmillä polvisuojilla. Specializedin Atlas-polvisuojat toimivat hyvin, eivätkä häiritse ajamista samalla tapaa kuin endurossa käyttämäni Race Facen Ambush -suojat tai viime vuonna käyttämäni 661:n Kyle Straitit.

Matkatavarat pakkasin tänä vuonna 71 litran North Face Duffel Bagiin, joka täyttyi ajovarusteista sopivasti ja sen päälle pystyi kätevästi köyttämään ajorepun siirtymien ajaksi. Uusi laukku olikin hyvä sijoitus, sillä se oli huomattavasti mukavampi kantaa, kuin viime vuonna käyttämäni Varustelekan keikkalaukku.

Tukholman kallioisissa ja juurakkoisissa maastoissa täysjoustomaastopyörä on omiaan ja suurin osa kuskeista olikin matkaan lähtenyt endurohenkisillä 27,5″ tai 29″ -renkailla ja 130-150 mm joustavilla pyörillä. Itselläni alla oli Specialized Enduro Comp 29, eli 29-tuumaisilla renkailla varustettu maastopyörä, joka oli omiaan Tukholman maastoihin. Viime vuonna ajoin saman merkin 29″ Stumpjumperilla, joka ei ollut aivan yhtä kätevä kalliopätkillä. Kalusto toimi koko reissun ajan loistavasti, enkä kokenut yhtään teknistä ongelmaa. Maxxiksen 2,4″ Ardentit kestivät litkutettuina hyvin kallioiden ja kivien haasteet ja pitoa löytyi riittävästi kuivalla kelillä.

Ajokalusto ja kamat pakattuna
Ajokalusto ja kamat pakattuna

Jälkitunnelmat

Kolme päivää Tukholman lähimaastoissa meni jälleen nopeasti ja vaikka ajopäivien aikana vauhti oli sopivan leppoisaa, matka ja pitkät päivät tekevät tehtävänsä, eikä jalat olisi enempää ajamista jaksaneet. Etenkin viimeisenä päivänä jo huomasi, että suurin into reuhata poluilla oli jo käytetty. Tänä vuonna olin saanut hieman enemmän pidempiä lenkkejä alle ennen reissua, joten ajopäivät sujuivat hieman kepeämmin kuin vuosi sitten.

Mutta millaista se ajaminen Tofkholmassa sitten on? Toni Sihvonen tallensi oman ryhmän matkastaan näppärät videot.

Pitkässä retkiajossa voi kohdata vaikka mitä ongelmia, joten olin varautunut matkalle viime vuoden tapaan aika runsain varaosin. Varaosat jäivät onneksi käyttämättä, mutta ajoryhmässäni oli useampia rengasrikkoja ja yksi ketjun katkeaminen. Lisäki toisessa ryhmässä oli hajonnut ainakin hissitolpan vaijeri, sekä vääntynyt takavaihtaja ja sen korvake. Kokonaisuudessaan matka sujui aika pienin vaurioin sekä kaluston että kuskien osalta. Hyvä niin.

Tänä vuonna tuli ajettua enemmän Hellasgårdenissa, mutta uutena alueena Bogesund oli erittäin mukava tuttavuus. Tyrestan kansallispuiston lammasmakkarat jäivät edelleen syömättä, mutta nyt tuli sentään nähtyä toinen palaneista metsistä. Eli Tukholmaan jäi vielä paljon ajettavaa ja eiköhän sinne tule vielä uudestaan lähdettyä. Viimeistään vuoden kuluttua.

Maastopyöräilijoillä on Tukholmassa aivan oma Gröna Lundinsa
Maastopyöräilijoillä on Tukholmassa aivan oma Gröna Lundinsa

Enduro-kauden aloitus: G-Form Enduro WarmUp

Kesän lähestymisen huomaa aina siitä, että ensimmäinen maastopyöräilykilpailu on edessä ja lajiharjoittelua on aina liian vähän talven jäljiltä. Tänä vuonna aloitin kisakauden maastopyöräilyn enduron SM-sarjan lämmittelykilpailulla Meri-Teijossa, joka tarjosi mahtavan aurinkoisen kelin ja 12 mukavaa erikoiskoetta. Vajaan parin minuutin sprinttejä alamäkipainotteisesti oli jälleen hauskaa ja sopivan haastavaa omille ajotaidoille. Kisassa tuli koettua myös onnistumisen tunteita, kun yleisessä sarjassa sijoitukseni oli 16. Mukava parannus viime vuoden Tahkon kisan sijaan 69.

G-Form Enduro WarmUp

Meri-Teijossa ajettava WarmUp -kisa on useana vuonna aloittanut lämmittelyn Enduron SM-sarjaan ja näin oli myös tänä vuonna. Meri-Teijo on noin parin tunnin ajomatkan päässä Helsingistä, joten erikoiskokeita pääsi harjoittelemaan ennakkoon pienellä vaivalla. Normaalisti kisat ajetaan sunnuntaina, jolloin treenipäivänä toimii lauantai ja paikan päällä ollaan usein myös yötä, sillä kisa-aamuna ei rataa ehdi yleensä kiertämään.

WarmUpissa radat olivat merkattuina jo vappuna, jolloin en paikalle päässyt, mutta onneksi helatorstai oli vapaapäivä, jolloin erikoiskokeet tuli ajettua kolmisen kertaa läpi. Teknisessä vauhtiajossa on itsellä vielä tekemistä, joten treenipäivät kisapätkillä ovat tarpeen. Kuten Teemu Vahteran erikoiskokeiden ajovideoista ja kisakoosteesta näkee, eivät Meri-Teijoon rakennetut pätkät ole kovin teknisiä, mutta sitäkin nautittavampia.

Meri-Teijon WarmUp -kisa ajettiin lauantaina, jolloin aamulla ehti vielä kiertää erikoiskokeet kerran ja palauttaa mieleen missä mutkat ja kivet sijaitsivat. Kisakauden aloittajissa paikalla oli runsaasti osanottajia, kaikkiaan hieman vajaat 200 ja yleisessä sarjassa 158. Onneksi sain, ilmeisesti viime vuoden Tahkon osakilpailun tulosten perusteella, lähtönumeron 63, jolloin starttia ei tarvinnut odotella kuin parikymmentä minuuttia. Tahkolla sitä odottelinkin tunnin verran.

Kisan lopputulokset löytyvät pätkäaikoineen järjestävän HHCMB:n sivuilta. Voiton vei Matti Lehikoinen ajalla 18:15, Petteri Leivon ollessa toinen ja Jarmo Valtosen ollessa kolmas. Oma loppuaikani oli 20:37, jolla sijoituttiin yleisessä luokassa 16., häviten voittajalle 02:22. Noin 12 sekunttia per erikoiskoe. Ei yllättävää, sillä Lehikoinen on maailmanluokan kuski. Parempi vertailukohta on ero kolmannen sijan 19:16 aikaan, eli 6,75 sekunttia per erikoiskoe, joka on toki paljon huomioiden ajettavan matkan. Kolmas sija ajettiin muuten 3″ semiläskeillä renkailla, eli Specialized Stumpjumper FSR 6Fattiellä. Virallista videota ei kisasta vielä ole, mutta muutamia kuvia löytyy, esimerkiksi Tuomo Elorannan ottamana.

Erikoiskoeaikojani katsellessa ajoin molemmilla kierroksilla aika tasaisesti, sekunnin sisään, ja loppua kohden hieman nopeammin ensimmäistä polkuvoimaa vaatimaa pätkää lukuun ottamatta. Ajoista voi tulkita, että kuntoa näyttäisi riittävän kisan ajamiseen tehokkaasti loppuun asti tai sitten vauhtiin alkoi tottumaan ja jarruilla tuli roikuttua vähemmän. Pyörä kyllä menisi nopeammin, mutta mies ei vielä uskalla. Ajotavassa on kyllä vielä säätämistä, sillä lyhyillä erikoiskokeilla voisi runtata huolella, eikä voimia tarvitse säästellä kuten maastopyöräilyssä.

Kisasuoritukseni löytyy myös Stravasta, joka kertoo, että matkaa kertyi vajaat 18 kilometriä ja aikaa kului kaikkineen 1 tunti ja 39 minuuttia. Kokonaisaikaa suoritukseen meni noin neljä tuntia, vaikka erikoiskokeiden välissä ei ylimääräisiä taukoja juuri tullut pidettyä. Erikoiskokeet menivät ilman suurempia ongelmia, joskin treeneistä huolimatta muutamat tiukat mutkat tulivat molemmilla kierroksilla yllätyksenä ja aikaa kului. Ainoana ongelmana oli, että ketjut tippuivat kolmannella pätkällä, mutta onneksi vasta polkuosuuden jälkeen. Ketjun linkki oli saanut iskua ja jäykistynyt, mutta onneksi se ei ajoa myöhemmin haitannut. Edellä ajaneita kuskeja tuli vain kerran selkä edellä vastaan, mutta sopivassa kohdassa ja ohitse pääsi nopeasti eri ajolinjaa pitkin.

Ajokalustona toimi viime vuoden tapaan Specialized Enduro 29, joka täksi vuodeksi sai allensa 27,5″+ koon renkaat, jotka 2.8″ leveydellä tarjosivat mukavasti pitoa ja muuttivat pyörän geometrian paremmaksi, eli keskiö laskeutui jonkin verran. Eron huomaa etenkin kallistetuissa mutkissa, joissa Tahkolla oli hieman ongelmia pysyä, kun pyörä oli korkea. Saman suuntaisen geometriamuutoksen saa aikaan myös käyttämällä offset puslaa tai Enduro 650b:n linkustoa, jolloin myös ohjauskulma loivenee. Offset puslaa testasin muutamalla lenkillä, mutta en sitä nyt kisaan laittanut, sillä 27,5″+ renkaiden kanssa vie polkimet pitkin kiviä. Vaatii vielä hieman enemmän testausta.

Meri-Teijo WarmUp Enduro

Erikoiskoe 1 ja 5

Kisa aloitettiin siirtymällä tietä pitkin ensimmäisen pätkän alkuun, joka tulisi olemaan kisan poljentavoittoisin ja kestoltaan pisin. Mukavaa alaspäin viettävää polkua hieman yli puolen välin, muutamat kallistetut kurvit ja tiukkojen mutkien osuus ennen maalia. Molemmilla kierroksilla huokutteleva sisäkurvi vei vauhdit tiukkaan käännökseen mentäessä, mutta muuten ei ongelmia pätkällä ollut. Ensimmäisellä kierroksella aika oli 02:27.25 (14.) ja toisella 02:28.88 (14.), kun kärki ajoi aikaan 02:16.57 ja 02:18.00. Paras erikoiskoesijoitukseni oli juuri tällä paljon poljettavaa sisältävällä ja enemmän maastoajoa muistuttavalla pätkällä, kuten viime vuonna saman tyylisellä pätkällä Tahkolla.

Erikoiskoe 2, 7 ja 12

Kisan toisena pätkänä oli niin sanottu yleisöerikoiskoe, joka sisälsi muutamia pöytähyppyreitä, peräkkäisiä nyppylöitä ja lopuksi mukava osuus kallistettuja kurveja. Alkuun sai vielä sprintata loivaan ylämäkeen ja välissäkin sai haettua vahvoilla jaloilla etua. Radassa oli muutamia hankalia kohtia ajolinjan osalta ja keskivaiheen pienet peräkkäiset kumpareet olisi pitänyt ilmeisesti hypätä, sillä osuus sujui aikaan 01:54.50 (24.), 01:55.25 (26.) ja 01:53.43 (21.). Kärki ajoi 01:39.63, 01:40.57 ja 01:39.25.

Menoa erikoiskoe 2:lta (kuva: Tuomo Eloranta)
Menoa erikoiskoe 2:lta (kuva: Tuomo Eloranta)

Erikoiskoe 3 ja 8

Kolmannen pätkän alussa sai jälleen hakea happoja jalkoihin sprinttiosuudella ennen metsään syöksymistä ja kivikko-osuutta. Ensimmäisellä kierroksella onnistuin tiputtamaan ketjut heti polkemisosuuden jälkeen, joten pätkä menikin rennosti pumppaillen. Kelloon nähden rennosti pumpatessa tuli ajolinjat katsottua tarkemmin ja aikaa ei lopulta mennyt kovin paljoa hukkaan, kun lopussa oli vielä pitkähkö loppusuora, jota ennen vauhdit vielä tiputettiin. Ensimmäisellä kierroksella osuus sujui aikaan 01:38.13 (24.) ja toisella 01:36.82 (20.). Taas hävittiin kärjelle aika runsaasti, joka ajoi 01:25.37 ja 01:23.75. Toisella kierroksella saavutin edellä ajaneen kuskin, mutta onneksi edessä oli juuri leveämpi kohta, jossa toista ajolinjaa pitkin pääsi hyvin ohitse.

Erikoiskoe 4, 9 ja 11

Kisan toinen kolmeen kertaan ajettava erikoiskoe alkoi rinneajolla, jonka päätteeksi hypättiin ojan yli metsään. Ei mitään kovin ihmeellistä, mutta lopun tiukka mutka yllätti joka kierroksella. Hieman myös ylimääräistä säätöä metsäosuudella. Virheet näkyivät ajassa, 01:16.94 (31.), 01:15.88 (28.) ja 01:14.37 (20.). Viimeisellä kierroksella lopun tiukka hidastus meni jo paremmin. Kärkiajat olivat 01:05.87, 01:05.50 ja 01:06.00.

Välillä sai odotella pätkien alussa
Välillä sai odotella pätkien alussa (4. pätkä)

Meri-Teijo tarjosi hienot puitteet
Meri-Teijo tarjosi hienot puitteet (4. pätkän alku)

Erikoiskoe 5 ja 10

Viides pätkä oli kisan ehkä haastavin pätkä teknisesti lähinnä lyhyen kalliomutkalaskun ansiosta, joka ei lopulta ollut kovin hankala, mutta kuumottava. Osuusajat olivat 01:28.56 (26.) ja 01:27.43 (19.). Voittaja lasketteli pätkän aikoihin 01:17.69 ja 01:17.44.

Yhteenveto

WarmUp-kisan reitit olivat erinomaisia, kaikki asiat toimivat hyvin ja Meri-Teijo tarjosi toimivat puitteet, vaikka suihkua olisi kyllä kaivannut kisan jälkeen. Kiitokset järjestäneelle Habanero Mountainbikers seuralle. Talkoita ratojen eteen oli kuuleman mukaan tehty pitkin iltoja ja se kyllä näkyi. Järjestäjillä oli vielä ollut hieman ylimääräistä säätöä, kun SPORTident-ajanottolaitteet olivat jääneet terminaaliin ja tilalle piti järjestää perinteiset emitit, jotka vaativat lähtöjen ja maalien uudelleen järjestelyä.

Kisan lopputulos oli itselle pienoinen yllätys, sillä vauhdikasta ajoa ei ole paljoa takana, joten ilmeisesti kaluston päivitys oli onnistunut ja rata sopi hyvin omille taidoilleni. Tälläistä pitää kyllä saada lisää ja sitä olisikin jo tarjolla parin viikon päästä Messilässä, kun Enduron SM-sarja alkaa virallisesti. Harmillisesti on jo muita reissuja kalenterissa samaan aikaan, joten kisaaminen jääköön odottamaan Himosta kesäkuun puolessa välissä.

Hissillä ylös, vauhdilla alas
Hissillä ylös, vauhdilla alas

Pyörä puhtaaksi käsikäyttöisellä paineilmaruiskulla

Maastopyöräily on mukavaa kelistä riippumatta, mutta lenkin jälkeen mutaisen pyörän peseminen on usein hieman ongelmallista urbaanissa ympäristössä. Missä se vesiletku taas olikaan ja kuka on taas piilottanut avaimen vesipostiin? Onneksi vaihtoehtoja löytyy kaupasta, kuten Biltemasta saatava paineilmaruisku. Sellainen köyhän miehen painepesuri, joka hoitaa homman ihan toimivasti.

Sprayer paineilmaruisku

Bilteman paineilmaruisku on kahdeksan litran säiliöllä varustettu muoviastia, jonne paine saadaan kahvasta käsin pumppaamalla. Alkujaan Sprayer on tarkoitettu esimerkiksi torjunta-aineiden ja rasvanpoistoaineiden levittämiseen, mutta se toimii kätevästi myös pelkän veden ruiskuttamiseen. Kun säädettävän messinkisen suihkusuuttimen asettaa tarkemmilleen, saa aikaan jo ihan hyvän paineen lian irroittamiseen. Pesemisen helpottamiseksi virtauksen säädön voi lukita jatkuvaa ruiskuttamista varten. Painetta ilmaruisku antaa 2–3 baria, kun oikea pienehkö painepesuri antaa 20 – 120 baria. Hintaa Bilteman paineilmaruiskulla on noin parikymmentä euroa.

Sprayer-paineilmaruisku on kätevä etenkin kerrostalossa asuvalle, kun vekotin ei vaadi sähköä toimiakseen ja vesikin löytyy suoraan ruiskun säiliöstä. Eli kaikki tarvittava pyörän huuhtelemiseen lenkin jälkeen on yhdessä paketissa. Ei muutaman barin paineella kyllä samanlaista puhdasta jälkeä saa aikaan, kuin oikealla painepesurilla, mutta eipä pienemmällä paineella tuleva vesi myöskään puske kaikkia rasvoja pois laakereista ja muualta. Suurimmat liat lähtevät helposti ja työ on helppo viimeistellä rätillä pyyhkimällä, jos tarvetta.

Parempaa ääntä Sennheiser Momentum In-Ear -tulppakuulokkeilla

Työmatkoilla on mukava kuunnella muun muassa podcasteja ja koska iPhonen mukana tuli aivan luokattomat nappikuulokkeet, piti hankkia paremmat sellaiset, jotka toimisivat myös videoneuvotteluissa. Valinta kohdistui Sennheiser Momentum In-Ear -tulppakuulokkeisiin, jotka ovat pärjänneet hyvin arvosteluissa ja tarjoavat hyvää ääntä. Hyviä kuulokkeita sitä odottaisikin saavansa vajaalla sadalla eurolla.

Sennheiser Momentum In-Ear -kuulokkeet

Sennheiser Momentum In-Earit ovat Sennheiserin tyylin mukaisesti modernisti muotoillut tulppakuulokkeet pehmeillä korvasovitteilla, kaukosäätimellä, mikrofonilla ja litteällä kaapelilla. Korvasovitteita tulee paketissa neljää eri kokoa ja kaapelin pituus on riittävät 1,3 metriä. Mukana tulee myös säilytysrasia, joka isokokoisena ei tosin ole kovin käytännöllinen. Kuulokkeista on oma mallinsa iOS- ja Android-laitteille. Painoa kuulokkeilla on 16 g, joka on riittävän kevyt, etteivät ne väsytä korvia.

Teknisistä arvoista kiinnostuneille kerrottakoon, että taajuusalue, jonka kuulokkeet pystyvät toistamaan on 15 – 22 000 Hz. Suurimmassa osassa digitaalista musiikkia tämä alue on 20 – 20 000 Hz. Taajuusalue ei tosin kerro mitään äänenlaadusta, joka sen sijaan määrittyy käytettyjen osien ja tuotannon laadulla. Momemtum In-Earien impedanssi on 18 Ohm, joka kertoo paljon tehoa kuulokkeet kestävät. Tyypillisesti pienemmällä impedanssilla saadaan helpommin suurempi äänenvoimakkuus tavallisesta kuulokeliitännästä. Herkkyys on 118 dB/mW ja mitä suurempi herkkyys, sitä suuremman äänenvoimakkuuden kuulokkeet pystyvät toistamaan.

Äänenlaadun osalta en osaa mutu-tuntumaa enempää sanoa, joka on mielestäni hyvä. Ääni on soinnikas, hieman bassorikas, muttei liikaa. Äänenvoimakkuutta löytyy riittävästi. Samaa mieltä ovat myös netin sivustot, joilla kuulokkeita kehutaan hyvästä, bassorikkaasta äänestä ja moititaan lähinnä keskialueen äänistä. Kuulokkeet kuulostavat paremmilta kuin Audio Technica ATH-CKP500RD SonicSport -kuulokkeeni tai muutamat Nokian matkapuhelimien mukana tulleet tulppakuulokkeet.

Sennheiser Momentum In-Ear -kuulokkeet

Kuulokkeet istuvat korviin hyvin ja ovat mukavat, vaikkakin hyvän äänenlaadun takia korvan ulkopuolelle jäävä osuus on hieman kookas. Kolmen napin kaukosäädin toimii hyvin ja äänenvoimakkuuden lisäksi sillä voi hoitaa puhelut ja vaihtaa kappaletta. Keskinapista kaksi painallusta vaihtaa eteen ja kolme taakse. Litteähkön kaapelin sanotaan vähentävän sotkeentumista ja ehkä se pitää paikkansa, vaikka kyllä näidenkin kuulokkeiden johto sotkeentuu.

Sennheiser Momentum In-Ear -tulppakuulokkeet ovat mielestäni toimivat, tuottavat hyvää ääntä ja mukavat käyttää. Ne toimivat hyvin myös hands-free -käytössä tai videoneuvotteluissa. Aivan edullisimmat ne eivät kyllä ole ja kuulokkeiden oston jälkeen ei parane sitten vaihtaa matkapuhelinta, jos haluaa käyttää kaukosäädintä. En koe, että kuulokkeet aivan tarjoaisivat hinnalleen vastinetta, mutta pitäisi ehkä vertailla enemmän eri malleja sen varmistaakseni.

Kierros Hyvinkään hiihtoladuilla

Jatketaan vielä hetki talviurheiluteemalla, kun hiihtokelejä vielä on, mutta tällä kertaa siirtyen hieman pohjoisemmaksi, Hyvinkään hiihtoladuille. Noin 50 kilometrin päässä Helsingistä sijaitseva Hyvinkää tarjoaa hyvät hiihtoladut ja perinteisen hiihdon ystävät voivat kiertää koko kaupungin latuja pitkin. Vapaan tyyliin hiihtoon yksi hyvä 18 kilometrin etappi on Martin aallopista Lentokentän takamaastoon ja takaisin.

Hyvinkään hiihtoladut: lentokentän kierros

Hyvinkää tarjoaa talvisin hyvät hiihtomaastot ja luntakin yleensä riittää hyvin, sillä Salpausselän vaikutus lumisateisiin näkyy. Hiihtoreittejä löytyy monipuolisesti, vaikkakin eniten perinteisen tyylin hiihtoon, jolloin voi kiertää vaikka koko kaupungin. Luisteluhiihtoon löytyy latuja Hyvinkää Sveitsin ulkoilualueelta, lentokentän ympäristöstä ja Erkylän Majalta. Sveitsin ulkoilualueen kuntoradan 4 km ja 6 km reiteille voi lähteä Hyvinkään uimalalta, jäähallin parkkipaikalta tai Sveitsin hiihtokeskuksesta. Lentokentän reiteille pääsee kätevästi Lentokentäntien alusta ja sieltä voi hiihdellä myös Erkylän Majalle, jossa on myös hyvä lähtöpaikka. Myös Sveitsin laduilta voi hiihdellä yhdyslatua pitkin lentokentälle.

Lentokentän latujen aloituspiste

Sveitsin kuntoradan ladut sopivat valaistuina latuina hyvin arkihiihtoon, mutta itse pidän enemmän Hyvinkään lentokentän alueen laduista, jotka ovat suhteellisin tasaisia ja leveitä. Tarvittaessa voi koukata Erkylän Majan kilpaladuille, jos haluaa enemmän mäkiä treeniin. Lentokentän reitit koostuvat kolmesta osasta: lentokentän sivussa menevä latu 1,5 km, koiralatu 2,7 km ja Niinistön lenkki 1,7 km. Koiralatu (kuvassa 7 ja 8) ja Niinistön lenkki (9 ja 16) pysyvät hyvinä kohtalaisen pitkään, sillä ne ovat auringolta puiden suojassa. Lentokentältä koiraladulle vievä osuus (5 ja 13) on leveää latua ja nousee koko matkan loivasti.

Lentokentän kierrokset
Lentokentän kierrokset

Lentokentän vieressä kulkevat ladut ovat leveitä ja suhteellisen avoimia, joten vastatuuli tuo oman lisänsä hiihtelyyn. Hiihdon ohessa voi myös bongata pienkoneita.

Lentokentän vierellä voi nähdä lentokoneita
Lentokentän vierellä voi nähdä lentokoneita

Lentokentältä toiseen suuntaan lähdettäessä pääsee hiihtämään aina Puolimatkaan asti, joskin matkalla on useampia tien ylityksiä. Oma lenkkini lähti Jokelantieltä, josta hiihdin lentokentälle ja takaisin. Matkaa kertyi mukavat 18 kilometriä.

Jokelantieltä lentokentälle ja takaisin
Jokelantieltä lentokentälle ja takaisin

Hiihdetty: Paloheinän ulkoilualueen ladut

Muutama viikko sitten kirjoitin Leppävaaran kuntoradan laduista ja tämän jälkeen hiihtokelit ovatkin olleet suotuisia. Joskaan arkisin ei ehdi hiihtoladuille suunnata, mutta viikonloppuisin auton suunta on kohti jotain lähialueen latuverkostoa. Tänä viikonloppuna kävin testaamassa Paloheinän ulkoilualueen vapaan tyylin hiihtoladut ja ne olivatkin loistavassa kunnossa.

Paloheinän ulkoilualueen ladut

Paloheinä on yksi Helsingin ulkoilualueista ja tarjoaa hyvät mahdollisuudet kesäisin muun muassa maastopyöräilyyn, juoksemiseen ja golfin pelaamiseen ja talvisin alueelta löytyy monipuoliset ladut. Palveluiden osalta löytyy kahvila ja paikalla on myös Suomen Ladun hiihtopalvelu, josta voi vuokrata tai ostaa hiihtovälineitä. Paloheinän ladut ovat suosittuja, joten parkkipaikka on usein aika täynnä. Joukkoliikenteen ystävät pääsevät perille hyvin myös bussilla, etenkin kun Paloheinän alitse kulkee joukkoliikennetunnelissa runkolinja 560 Kuninkaantammeen.

Paloheinän ulkoilualueen ladut

Ulkoilualueen ladut ovat osaltaan tyypillisiä kuntoratojen latuja (1,8km, 3km, 5,2km ja 7,5km), mutta vastapainona löytyy leppoisampi peltolenkki, joka kulkee Pitkäkosken puolelle. Paloheinästä on myös yhdysladut Pirkkolaan, Tuomarinkartanoon ja Kaarelaan, jotka taitavat olla enemmän sopivia perinteiseen hiihtoon. Paloheinän ladut ovatkin sopivan monipuoliset ja reittejä yhdistelemällä saa kierrettyä mukavasti vaihtelevan lenkin, eikä tarvitse hinkata samaa lenkkiä monesti. Keväällä etenkin peltolenkki on nautittavaa hiihdettävää auringonpaisteessa ja pellolla puhaltava vastatuuli tuo oman pikantin lisänsä.

Leppoisa peltolenkki
Leppoisa peltolenkki

Tänä vuonna olin toista kertaa Paloheinässä hiihtämässä ja aurinkoisella pakkaskelillä pari kierrosta kuntorataa ja peltolenkin sivakointi olivat nautittavaa hyvän luiston siivittäessä eteenpäin. Viikko sitten keli olikin aivan toinen, nollan tuntumassa uudella lumella ei luistanut mihinkään, vaikka ladut olivat juuri ajettu. Pellolla puhalsi jälleen kiva vastatuuli, mutta onneksi muista hiihtäjistä sai sopivan peesin haettua. 22 kilometriä meni mukavasti puolessatoistatunnissa.

7km, 5km, siirtymä ja peltolenkki
7km, 5km, siirtymä ja peltolenkki

Paloheinän ladut ovat luisteluhiihtäjille pääkaupunkiseudun monipuolisimmat ja nautittavat kaikentasoisille hiihtäjille. Tarvittaessa palveluita löytyy Paloheinän majalta ja oivalliselle munkille voi hiihtää Pitkäkosken majalle. Peltolenkki tarjoaa sopivan leppoisaa profiilia luisteluhiihdolle ja sykkeet saa ylös kuntoradan lenkeillä, etenkin jos kipuaa vielä Paloheinän mäen päälle. Hyvällä kelillä on ehkä hieman enemmän ruuhkaa kuin muualla, mutta toisaalta etenkin peltolenkki on leveää baanaa, jossa mahtuu hyvin ohittamaan. Ladut ovat myös hyvin hoidetut, mutta peltolenkki aukeaa vasta myöhemmin talvella, kun lunta on riittävästi.

Paloheinän peltolenkki iltahämärässä

Seuraavaksi pitänee suunnata testaamaan ehkä Hakunilan, Malmin lentokentän tai Espoon keskuspuiston reitit.

Hiihdetty: Leppävaaran urheilupuiston kuntorata

Hiihto on yksi mieluisista talvilajeista ja pääkaupunkiseudullakin sen harrastamiseen on hyvät mahdollisuudet, jos vain lunta riittää. Viime vuosina talvet ovat olleet enemmän tai vähemmän vähälumisia ja heikkoja, joten onneksi muutamilla kuntoradoilla hiihtäjien iloksi latupohjaa avustetaan tykkilumella. Yksi tykkilumetettu kuntorata löytyy Leppävaarasta ja se tarjoaakin kelvot reitit ja hiihdon jälkeen voi pulahtaa uusitun uimahallin altaisiin.

Leppävaaran urheilupuiston kuntoradan hiihtoreitit

Leppävaaran urheilupuisto tarjoaa hyvät mahdollisuudet monipuoliseen urheiluun ja kuntorata toimii kesäisin mainiona juoksualustana ja talvisin hiihtäjät pääsevät nauttimaan mäkisistä laduista. Leppävaaran urheilupuisto löytyy Espoosta osoitteesta Veräjäpellonkatu 17 ja sinne pääsee kätevästi juna-asemalta esimerkiksi busseilla 26, 27 tai 28, jos ei halua kävellä noin 1,2 km matkaa.

Leppävaaran kuntorata

Leppävaarassa on muutama erilainen lenkki ja ladut ovat yleensä hyvässä kunnossa, etenkin koska ainakin tänä talvena ne ovat lumetettu ja tykkilumi säilyy hyvänä myös lämpimämmässä ja sateisessa kelissä. Reiteiltään ladut ovat tyypillisiä kuntoratojen lenkkejä, eli mäkisiä. Kaikki lenkin lähtevän Leppävaaran yleisurheilukentältä ja yleensä 2,7 km lenkki on parhaimmassa kunnossa, sillä pisintä 5,4 km ja sen osalenkkiä 3,5 km ei aina ajeta. Vaikuttaisi, että haastavimmalle lenkille ei ole yhtä paljoa levitetty tykkilunta. Harmillista, sillä pisin 5,4 km lenkki on profiililtaan mukavin, joskin haastavin, sillä kipuamista mäkien päälle riittää. 2,7 km lenkillä on yksi pitkä nousu ja pari lyhyempää ja se on hieman tylsähkö.

Kuntoradan lenkit olivat hieman raskaat talven ensimmäisille hiihdoille, mutta kohtalaisen hyvin sekä 2,7 km lenkki että mäkisempi 5,4 km lenkki sujuivat, eikä ankalle tarvinnut mennä. Ylämäet menevät helposti sohjolle, jos keli on lämpimämpi, joten helpot ladut eivät Leppävaarassa ole.

2,7 km ja 5,4 km lenkit
2,7 km ja 5,4 km lenkit

Leppävaaran kuntoradan tarjoamat hiihtolenkit ovat kelvollisia, mutta eivät vaihtelevuudeltaan samaa luokkaa kuin esimerkiksi Oittaan tai Petikon ladut. Leppävaaran etuna on, että ladut pysyvät tykkilumen ansiosta hyviä huonommallakin säällä, joka on Etelä-Suomessa yleistä. Toki myös Oittaalla latuja on lumetettu.

Latu kunnossa sateellakin
Latu kunnossa sateellakin

Urheilukentän kierros
Urheilukentän kierros

Hiihdon jälkeen on mukava käydä uimassa vieressä olevassa Leppävaaran uimahallissa, joka on viimeinkin avattu remontin jäljiltä. Kohtuullisella viidellä eurolla pääse uimaan ja kuntosalille saa pääsyn kuudella eurolla. Lounastakin näytti olevan tarjolla viikonloppuna, mutta sitä en testannut.