Ota pikakomennot ja näppäimistö haltuun AutoHotkeyn avulla

Windowsissa asiat voidaan tehdä joko helposti tai vaikeasti ja valitettavan usein turhankin vaikeasti. Windows itsessään ei tarjoa mahdollisuuksia pikakomentojen määrittämiseen käyttäjän haluamalla tavalla, vaan tätä varten tarvitaan kolmannen osapuolen ohjelmistoja. Yksi pikakomentoja ja näppäimistön hallintaa toteuttava ohjelmisto on avoimen lähdekoodin AutoHotkey, joka tarjoaa monipuoliset ominaisuudet erilaisten komentojen toteuttamiseksi.

Windows XP:ssä on vakiona tarjolla lukuisia käteviä pikakomentoja, mutta yksi jää uupumaan: ikkunan pienentäminen alapalkkiin. Se toki onnistuu Alt+välilyönti+n -yhdistelmällä, mutta on hieman liian monimutkaista. Tähän pieneen ongelmaa tarvitaan ratkaisuksi siis ohjelmaa, joka antaa käyttäjän määrittää omat pikakomentonsa.

AutoHotkey on käteväntuntuinen ohjelma, mutta valitettavasti sen käyttäminen ei ole ”klikkaa ja valitse” -tyylistä komentojen määrittämistä, vaan toiminnot määritellään erilliseen skripti-tiedostoon. Ohjelman käyttöön on kuitenkin saatavilla hyvät ohjeet ja malliskriptit, joten haluamansa pikakomennon määrittäminen onnistuu kohtalaisen helposti. Hieman hankalampaa kuin maksullisten ohjelmistojen kanssa, mutta ilmainen on aina ilmainen.

Yksinkertaiset skriptit ovat kohtalaisen helppoja määritellä ja esimerkiksi aktiivisen ikkunan pienentäminen alapalkkiin Win+h -yhdistelmällä onnistuu määrittelemällä seuraava komento ohjelman skripti-tiedostoon:

#h::WinMinimize,A

Saatavilla on myös skripti, jolla ikkunan voi pienentää tehtäväpalkkiin, ja kätevä skripti äänenvoimakkuuden säätöön OSD:n kera.

AutoHotkey tarjoaa monipuoliset ominaisuudet erilaisten komentosarjojen määrittelyyn, mutta ohjelman käytettävyys jättää hieman toivomisen varaa. Kätevä ohjelma kuitenkin, kunhan löytää oikeat komennot ja kasaa niistä haluamansa toiminnot tai etsii valmiit skriptit. Ehkä hieman liioittelua käyttää erillistä ohjelmaa vain ikkunoiden pienentämiseen, mutta eiköhän listalle löydy muitakin tarpeellisia komentosarjoja.


Posted

in

by

Comments

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *