Kirjat: The Hitchhiker’s Guide To The Galaxy

Sain viimeinkin luettua Douglas Adamsin kirjan ”The Hitchhiker’s Guide To The Galaxy”, josta on siis tehty myös samanniminen elokuva. Alkujaan oli tarkoituksena lukea kirja ennen kyseisen elokuvan katsomista, mutta kirjakaupoista en löytänyt pelkkää ”The Hitchhiker’s Guide To The Galaxy” -kirjaa, vaan tarjolla olisi ollut Adamsin ”Linnunrata” -sarja kokonaisuudessaan. En tykkää muutenkaan lukea tiiliskiven kokoisia kovakantisia teoksia, vaan pidän pokkareista.

”Linnunradan käsikirja liftareille” on kirjana hieman erilainen kuin elokuvana. Pokkarina teos on vain 216 sivua. Perusjuoneltaan elokuva on kirjan mukaan sama, mutta ohessa on paljon muita tapahtumia, joita itse kirjasta ei löydy. En ala erittelemään tarkemmin kirjan ja elokuvan eroja. Vaikka elokuva on aika hyvin uskollinen kirjan tarinalle, on toteutuksessa otettu hieman vapauksia tarinankerronnan ja juonen kuljetuksen suhteen.

Kirjana Adamsin tarina on ihan hyvä, mutta en oikein ymmärrä teoksen saamaa ”kulttimainetta”. Hieman sama kuin J. R. R. Tolkienin ”Lord of The Rings” -sarjan kanssa. Yliarvostettuja kirjoja, mutta juuri sen maineen takia molemmat piti lukea. 216 sivuja kyllä sujui paljon kivuttomammin kuin Tolkienin kolme tiiliskiveä unilääkettä. Ei ”The Hitchhiker’s Guide To The Galaxy” huono kirja ole, mutta parempiakin olen lukenut.

ps. alkuperäiskielellä teokset ovat rock.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *