Kolmiulotteinen näyttö tietokoneelle Wiin ohjaimen avustuksella

Nintendo Wii toi peleihin uudenlaisen idean ohjata ruudulla näkyviä pikku-ukkoja liikkeentunnistuksen avulla, mutta Wiin ohjaintekniikoita eli Wiimotea ja anturipalkkia voidaan käyttää luovalla tavalla muuallakin. Carnegie Mellon yliopiston jatko-opiskelija Johnny Lee on yhdistänyt Wiin, Wiimoten, normaalin monitorin ja tietokoneen ja saanut aikaan liikkeentunnistukseen perustuvan kolmiulotteisen efektin. Video kertoo enemmän.

Wii ei tietenkään ole ainoa laite, jolla päänliikkeiden seuranta on mahdollista ja Sonyn ohjelmoija Thomas Miller onkin viritellyt vastaavan tekniikan PlayStation 3:lle PlayStation Eye:n avulla. Enää vain tarvittaisiin pelejä, jotka hyödyntäisivät uudenlaisia ohjaustekniikoita. Päänliikkeisiin mukautuva näkymä olisi varmasti aika mahtavan näköinen FPS-räiskinnöissä ja seikkailupeleissä.

Yhteen peliin uusi liiketunnistus on kuitenkin jo suunnitteilla, sillä tietojen mukaan EA:n Wiille keväällä ilmestyvä ”party-peli” Boom Blox tulee sisältämään Easter Egginä ominaisuuden ohjata kuvakulmaa päänliikkeiden mukaan.

Leen Wii-projektisivulta löytyy myös muita projekteja Wiin liiketunnistustekniikkaan perustuen kuten Minority Report -tyylistä sormien seurantaa ja monipisteinen kynällä ohjattava kosketusnäyttö valkokankaalle tai pöydälle. Kaikenlaista sitä saadaankin aikaan käyttämällä infrapunakameraa eli Wiimotea ja infrapunavalolähdettä.

(via Zdnet, Ou)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *