Tietotekniikasta on kirjoitettu lukuisia teoksia eri aihepiireistä ja toiset teoksista kestävät aikaa paremmin kuin toiset. Petteri Järvisen kirjoittama Tietoverkot: opas tulevaisuuden tietoyhteiskuntaan, on hyvä esimerkki tietokirjasta, jonka sisältö ei enää ole relevanttia, mutta toimii hyvänä otteena tietotekniikan ja tietoverkkojen historiaan. Tietotekniikan lyhyehkön historian aikana muutosvauhti on ollut nopeata ja vaikka teos on kirjoitettu vuonna 1994, ei kirjassa mainittuja tietoverkkoja tai palveluita juuri nykyään löydä, Internetiä lukuun ottamatta. Toisaalta kirjassa käsitellään sähköisten palveluiden tulevaisuutta ja visioita, jotka eivät ole tähänkään päivään mennessä vielä yleistyneet tai toteutuneet.
Tietoverkot -teos on oiva otos tietoverkkojen historiasta ja kirjassa käsitellään lyhyesti tietoliikenteen perusteet (90-luvun alkupuolen standardien mukaisesti), modeemit ja modeemitekniikat, purkit, sähköposti ennen Internettiä, suomalaiset sähköiset palvelut (mm. pankkipalvelut, Infotel, Telesampo, Elisa, Telebox) ja Internet. Lisäksi teoksessa on liitteinä muun muassa modeemien AT-komennot, purkkien numeroita, hyödyllisiä sähköpostiosoitteita ja Internet-linkkejä.
Etenkin modeemitekniikka ja tietoverkkojen alkuaika ovat mielenkiintoista lukemista. Antaa hieman kontrastia nykypäivän helppouteen ja etenkin ilmaisuuteen: tietoverkkojen alkuaikoina netin käyttäminen maksoi hunajaa ja oli hidasta. Toisaalta kirjassa on kohtia, jotka pistävät hymyilyttämään ja ihmettelemään. Kirjassa kerrotaan muun muassa IRCistä seuraavasti: ”kanavat 1-999 ovat julkisia, joille kuka tahansa IRC-käyttäjä voi liittyä. Siitä eteenpäin kanavat ovat salaisia ja niille pääsee mukaan vain kutsusta.”
Lisäksi: ”useampien kanavien yhtä aikainen käyttö edellyttää käytännössä graafista IRC-asiakasohjelmaa”
. Irssikin kun julkaistiin Wikipedian mukaan vasta 1999 tammikuussa ja IrcII ”tavallaan” mahdollisti useat yhtäaikaiset kanavat.
Teoksessa Internettiä käsitellään kokonaisen luvun verran, jossa käsitellään nyyssejä, FTP:tä ja muita nykyisin jo lähes unohtuneita palveluita. Lisäksi ollaan jo huolissaan IP-osoiteavaruuden loppumisesta ja kritisoidaan hankalia URL-nimiä, joista ei tähän päivään mennessäkään ole päästy juurikaan pidemmälle. Toki hakukoneista on tullut nykyajan palveluvalikoita ja IPv6 odottelee nurkan takana, parin korttelin päässä.
Järvinen hahmottelee myös tietoverkkojen tulevaisuutta ja loogisesti päättelee sen rakentuvan mahdollisesti PC:n ympärille. Monikäyttöinen kotitietokone onkin kaikella järjellä ajateltuna järkevä alusta tulevaisuuden sähköisille palveluille, vaikka monet voivat edelleen olla toista mieltä. Myöskään kirjoitustaidon merkitystä ei unohdeta ja muistutetaan äidinkielen opetuksen tärkeydestä, sillä kirjoitettu viesti jättää äänenpainot ja eleet välittymättä. Tietenkin myös konekirjoitustaitoa tarvitaan, sillä jos yksi sormi kirjoittaa ja yhdeksän etsii, ei nopeinkaan nettiyhteys ole kovin nopea, vaikka omglolwtf:n nopeasti naputteleekin.
Tulevaisuuden palveluina kirjassa hahmotellaan muun muassa kaksisuuntaista TV:tä, tilausvideoita, asiointi- ja ostospalveluita ja tietenkin seksi- ja viihdepalveluita. Lisäksi ilmaan heitetään teledemokratia ja eduskunnan korvaaminen ”kansalainen ja ääni”-demokratialla. Palveluita rakennettaisiin Bill Clintonin ja Al Goren luoman Information superhighway-hankkeen eli tiedon valtatien varaan. Käytännössä hankkeen tarkoituksena oli luoda samanlainen infrastruktuuri kuin tieverkko, mutta aloitteessa ei otettu kantaa miten kyseinen tietoverkko pitäisi toteuttaa. Nyt toki tiedämme, että vaikka vielä tuohon aikaan Internetiä ei pidetty tiedon valtatien synonyymina, muun muassa sen epäluotettavuuden ja siirtonopeuden muuttuvuuden takia, muodostui Internetistä tiedon valtatie. Tietenkin epäluotettavuus ja siirtonopeudet ovat edelleen hieman haittana.
Teoksen viimeisessä kappaleessa Tietoverkkojen vaikutukset kritisoidaan yhteiskunnan jatkuvaa monimutkaistumista, auktoriteettiuskon häviämistä, tiedon lisääntyvää määrää, tiedon inflaatiota, tasa-arvoa ja vaikka mitä diipadaapaa. Maailma muuttuu, onneksi, eikä kaikkea kerrottua tarvitse uskoa, vaan voi etsiä faktat ja muodostaa omat mielipiteensä. Se nyt on jo nähty moneen kertaan, että ainakaan Arkadianmäellä ei juurikaan auktoriteetteja istu.
Järvinen on myös huolissaan digitaaliajan tekijänoikeuksista ja ennustaa piraattipurkkien kaltaiset järjestelmät (tulevaisuuden ”palvelut”), joista voi ladata uusimmat CD-levyt ja elokuvat. Samalla myös pohditaan, että ”ellei tekijänoikeuksia onnistuta valvomaan, saattaa edessä olla kaupallisen kustannus- ja julkaisutoiminnan romahtaminen; siirtyminen luovan työn kommunismiin, jossa kaikki digitaalimuodossa julkaistut työt ovat verkkojen ansiosta yhteistä omaisuutta.”
-Tietoverkot, 1994. Tämä jää nähtäväksi. Samoin vielä tuolloin ilmeisen pelottava ajatus, keinotodellisuus eli maailma, jossa kaikki on mahdollista, antaa odottaa itseään. ”Datalasit päähän ja datapuku päälle” -skenaario on kyllä viime aikoina lähestynyt todellisuutta. Toisaalta, jo tuolloin pelit olivat lasten keinotodellisuutta ja nyt nuorten ja hieman vanhempienkin aikuisten keino paeta todellisuutta. Vastaavasti saippuaoopperat olivat ja ovat edelleen naisten ja kotiteatterit miesten keinotodellisuutta.
Tietoverkot: opas tulevaisuuden tietoyhteiskuntaan -kirjaa ei voi tietosisällön näkökulmasta sanoa hyödylliseksi, mutta on hyvää luettavaa tietotekniikan opiskelijoille tietoverkkojen historiaa käsittelevänä teoksena. On hyvä tietää mistä ja miten tähän on tultu. Hieman kuin jos peruskouluissa jätettäisiin historia opettamatta. Opusta voi tietenkin lukea myös huumorimielellä ja naureskella vanhoille palveluille ja Järvisen aivoituksille. Esimerkkinä Internetin riittämättömyys kaupallisia palveluita ajatellen, koska Internetistä puuttuu keskitetty laskutusjärjestelmä. Kai nyt jo sentään 90-luvullakin oli luottokortteja.
Petteri Järvinen: Tietoverkot – opas tulevaisuuden tietoyhteiskuntaan
951-0-19825-0. WSOY 1994, 439 sivua.