Pieni Karhunkierros koiran kanssa

Luontoretkeily on viime vuosina nostanut suosiotaan ja etenkin tänä vuonna Korona-viruksen jälkimainingeissa tuntuu, että jokainen kansallispuisto ja retkeilyreitti on täynnä patikoijia. Kesälomareissulla pohjoiseen poikkesimme Oulangan kansallispuistossa retkeilemässä Pienen Karhunkierroksen koiran kanssa.

Oulangan kansallispuisto ja Pieni Karhunkierros

Oulangan kansallispuisto sijaitsee 50 km Kuusamon pohjoispuolella ja tarjoaa nähtävyyksinä koskien kuohua, riippusiltoja ja ainutlaatuisia maisemia. Useimmat nähtävyydet sijaitsevat muutaman kilometrin kävely- tai melontamatkan päässä pysäköintialueilta.

Nähtävyyksistä helpoimmin saavutettavissa on Kiutakönkään koski, joka sijaitsee vain yhden kilometrin päässä Oulangan luontokeskuksesta. Jyrävän luonnontilainen koski on toinen helposti saavutettava kuohuva nähtävyys, joka sijaitsee Pienen Karhunkierros -reitin varrella, noin 3,5 kilometriä Juuman pysäköintialueelta. Se on hyvä kohde päivävaelluksena ja kiersimme sen ohikulkumatkalla. Reitille löytyy Metsähallituksen reittiopas ja kartta vuodelta 2017.

Pieni Karhunkierros on 12 kilometrin rengasreitti, joka johdattaa reppuretkeilijän Oulangan kansallispuiston eteläisimpään osaan. Maisemareitiksi kutsutun päiväreitin varrella pääsee ihastelemaan upeaa Oulangan luontoa: kuohuvia koskia, jyrkkiä kallioita ja suojaisia metsiä.

Pieni Karhunkierros

Pieni Karhunkierros -reitti on vaikeustasoltaan keskivaativa, mutta lähinnä korkeuserojen vuoksi. Reitti on sorastettu ja helppokulkuinen, joten oikea vaikeustaso keskivertoihmiselle on helppo. Arvioitu kulkuaika on 4 -6 tuntia. Reitti on merkitty vihreillä maalimerkeillä reitin varren puihin, eikä opasteita ja sorastusta seuraamalla voi eksyä. Lähtöpisteenä voi olla Juuman pysäköintialue tai Basecamp Oulanka, joissa Juumassa on isompi parkkialue. Heinäkuun puolessa välissä aurinkoisessa kelissä Juuman parkkipaikka oli aivan täynnä autoja tienvarsia myöten, joten suuntasimme hiekkatietä pitkin Basecamp Oulankaan, jossa oli juuri yksi vapaa parkkipaikka vapaana. Basecampilta lähdettäessä reitti on noin pari kilometriä lyhyempi.

Reippaasti kävellen pienen kääpiövillakoiran tahtia ja välillä maisemia ihaillen reittiin meni noin 3 tuntia ja matkaa kertyi 10 kilometriä (Strava-jälki).

Pieni Karhunkierros alkaa Juumasta, josta suunnataan kohti Myllykoskea vajaan parin kilometrin päähän. Myllykoskella on päivätupa, tulentekopaikka ja käymälä. Sulan maan aikaan kulkusuunta on määritelty myötäpäivään Kallioportin korkean nousun ja porrastuksen takia, joten Myllykoskella ylitetään Kitkajoki riippusiltaa pitkin ja taivalletaan kohti Pyöreälampea. Matkan varrella on kosteissa kohdissa pitkostusta ja polku on osin kulunut kivikkoiseksi.

Pyöreälammelle tultaessa on hyvä pitää pieni juomatauko tulentekopaikalla ja jatkaa matkaa Kallioportille. Kallioportilla on näköalatasanne, jolta avautuvat huikeat näköalat Kitkajoen laaksoon. Matkaa Juumasta kertyy 3,2 kilometriä.

Kallioportilta matka jatkuu Harrisuvantoon helppokulkuista kangasmaastoa pitkin, mutta reitillä on myös vaikeakulkuista laskua ja maaporrastuksia. Tai näin ainakin reittikuvaus kertoi, vaikka todellisuus oli helppokulkuista maastoa Kallioportin portaiden ja 100 metrin maaportaiden jälkeen.

Harrisuvannosta löytyy tulentekopaikka, jossa on hyvä ottaa evästä ennen riippusillan ylittämistä. Matka jatkuu nousemista kohti Kalliosaaren "näköalapaikkaa" kangasmaastoon tehtyä helppokulkuista hiekkauraa pitkin.

Kalliosaaren kohdalta reitti alkaa laskemaan kohti Siilastuvan tulentekopaikkaa ja Jyrävää. Matkaa Kallioportilta kertyy 4,6 kilometriä. Jyrävän suvannosta löytyy myös toinen tulentekopaikka ja käymälä. Jyrävällä on hyvä hetki ihastella valkoisena kuohuavaa Jyrävän koskea, joka putoaa muutaman metrin matkalla 9 metriä.

Jyrävältä on hieman kiivuttavaa takaisin kohti Myllykoskea ja matkalla voi ihastella kauempana siintävää Aallokkokoskea. Osuus on helppokulkuista kangasmaastoa, mutta sisältää porrastettuja korkeuseroja. Ennen Juumaa ylitetään vielä uudestaan Niskakosken riippusilta. Matkaa Jyrävältä Myllykoskelle tulee 2 kilometriä ja päätepisteeseen Juumaan tulee 3,5 kilometriä.

Pieni Karhunkierros on hyvä päiväretki ja sopii mainiosti perheille ja myös ahkerammille kulkijoille välipäivän aktiviteetiksi. Hyvällä säällä reitti voi olla ruuhkainen, sillä se on erittäin tunnettu ja helposti saavutettavissa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *