SASin kone laskeutui viime sunnuntaina Helsinki-Vantaalle ja näin oli vajaan viikon loma (14.7 – 19.7.2009) Skotlannissa ohitse. Hieno loma olikin, viskit maistuivat hyviltä ja tällä reissulla niitä oppi maistelemaankin kunnolla. Juomakulttuuriin tutustumisen lisäksi tuli vuokra-autolla kierreltyä katsomassa hieman Skotlannin linnoja ja niiden raunioita, sekä ihailemassa ylämaiden lampaiden kansoittamia maisemia.
Matkamme alkoi Helsingistä Blue1:n lennolla Heathrow:n kentälle Lontooseen, josta bmi:n kone jatkoi parin tunnin vaihtoajan jälkeen eteenpäin Skotlannin pääkaupunkiin, Edinburghiin. Vuokra-auto alle ja kohti noin kolmen kilometrin päässä Edinburghin keskustassa sijaitsevaa Royal Ettrick Hotellia. Ensimmäinen automatka väärällä kaistalla apukuskin paikalta ajettuna oli kuskin mielestä kuulemma ”mielenkiintoinen” ja apukuskia ajoittain hirvitti. Hotellimme oli pienehkö 16 huoneen viihtyisä kokonaisuus ja hintaan sisältyi aamiainen, joka tarjosi perinteisen puuro-jugurtti-muro-paahtoleipä -annoksen tai Skotlantilaisen aamiaisen pekonin, munan, haggiksen ja sienien kera.
Matkaohjelmamme rakentui suuripiirteisesti Skotlantilaiseen viskiin tutustumiseen, mutta nähtävyydet toimivat hyvinä välipaloina. Keskiviikkona suuntasimmekin kohti Edinburghin nähtävyyksiä kuten Edinburghin linnaa, jossa aikaa kului Skotlannin kansallisessa sotamuseossa, Sodan vangit -näyttelyssä ja rakuuna-museossa. Museoita ja linnojen kiertelyä varten hankimme Explorer -passin, jolla pääsi viiden päivän aikana vapaasti valittavina kolmena päivänä kaikkiin linnoihin ja raunioille. Passista sai vielä kätevästi opiskelija-alennusta. Juomakulttuurin puolesta keskiviikkona huolehti Scotch Whisky Experience -kierros, jossa opetettiin maistelemaan viskiä ulkonäön, hajun ja maun perusteella ja kerrottiin eri viskialueiden ominaispiirteistä.
Torstaina suuntasimme kohti Fort Williamia ja Ben Neviksen tislaamoa, samalla käyden matkan varrella olleissa Blackessin linnassa ja Stirlingin linnassa. Stirlingin jälkeen alkoikin varsinainen ajomatka pitkin kapeita ja mutkaisia teitä kohti Fort Williamia, jonne saavuimme juuri parahiksi viimeiseen kierrokseen tislaamolla (16.40). Tislaamon miehellä oli rento asenne viskin tislaamiseen ja tarinoiden jälkeen matkaan tarttui pullo 12-vuotiasta Ben Nevis Deluxe Blended -viskiä. Sitten vielä hieman ruokaa ja takaisin kohti Edinburghia kiertäen maisemareittiä pitkin. Kuskikin pääsi pidemmän ajorupeaman aikana vauhtiin ja välillä takapenkilläkin tuntui, että peilit jäävät matkan varrelle.
Matkareittimme oli suurin piirtein seuraava:
Perjantaina suuntasimme pitkin rannikkoa kohti Aberdourin linnan raunioita, josta pienen arpomisen jälkeen tähtäsimme Famous Grousen tislaamolle Crieffiin. Tänään olin itse ajovuorossa, joten viskin maistelu jäi niukoille, mutta matkaseurue nautti tislaamon viskivalikoimasta senkin edestä. Matka jatkui Loch Levenin linnan raunioille, jotka tosin jäivät järven keskelle. Kaikki nähtävyydet sulkevat ovensa ikävän aikaisin jo hieman virka-ajan loputtua (keskimäärin klo 17.30). Burger Kingin aterioiden jälkeen suunta kohti kiintopistettä ja pyörähtämään vielä Edinburghin keskustassa. Vuokra-autosta olin positiivisesti yllättynyt ja Vauxhall Astra 1.9 cdti hoiti homman mainiosti. Diesel ja turbo toivat ajoon sopivaa pehmeittä ja ripeyttäkin löytyi riittävästi. Aika nopeasti sitä tottui vaihtamaan vaihteita vasemmalla kädellä ja kapeat tietkään eivät häirinneet.
Reittimme kiersi rannikkoa mukaillen kohti sisämaata ja moottoritietä takaisin:
Juomakulttuurin osalta Skotlantilaiset oluet kuten Belhaven Best, McEwan’s 80, Old Speckled Hen, Deuchar’s IPA ja Tennets Lager olivat erinomaisia ruokajuomia. Mutta oluita varten ei Skotlantiin matkattu, joten viskien osalta tuli tutustuttua 38 erilaiseen makuun. Viskit tarjoiltiin nippeinä, eli noin 2,5cl annoksina, jotka soveltuivat mainiosti maisteluun. Iän ja tislaamon sijainnin vaikutus makuun tarjosi paljon maisteltavaa ja suuriakin eroja eri juomien välille. Viskin juomisesta matkalla selvisi yksi yhtenäinen näkemys: ei jäitä, koska ne imevät maut. Vettä voi hieman lisätä maun selventämiseksi, mutta vain teelusikallisesta ruokalusikalliseen.
Eri viskejä on hankala laittaa paremmuusjärjestykseen, sillä hyvissä viskeissä on makua, mutta erilaisina luonteina. Ardberg ja Lagavulin olivat omaa luokkaansa savuisina ja maultaan vahvoina viskeinä ja pehmeämmistä, helposti lähestyttävistä, viskeistä Macallan, Highland Park ja Talisker kuin sulivat suuhun. Myös Balblair ja ancnoc olivat maukkaita ja pääsääntöisesti hyvät viskit vain paranivat iän kasvaessa. Toisaalta ”huonoa” viskiä kuten Tomintoulia ei ikä oikein pelastanut, kuin vasta 27 vuoden kohdalla. Sekoitetut viskit jäivät hieman pienemmälle painoarvolle, vaikka hyviä nekin muutamat oli, joita tuli testattua. Esimerkiksi Famous Grousessa on yhdistetty muun muassa Macallania, Highland Parkkia ja Glenturretia.
Pienet annokset, suuret maut:
Tislaamot olivat sisältä päin hyvinkin samanlaisia, tislauspannuja lukuun ottamatta:
Skotlannista jäi hyvä mielikuva, vaikka sää koittikin ajoittain kastella. Ruoka toki oli mitä oli, kalaa ja ranskalaisia tai kuivahkoja hampurilaisia, mutta silti ihan maittavaa. Haggiskin oli kuin suomalaista maksalaatikkoa. Nähtävyyksissä oli oppaat kertomassa tarinaa värikkäästä historiasta rotevalla murteella, josta sai selvää aika hyvin, joten linnojen ja raunioiden kiertely ei ollut aivan oman mielikuvituksen varassa. Lauantaina kävimme vielä Edinburghin Deep Sea Worldissa, jossa oli muun muassa haita ja muita meren eläviä.
Skotlannin nähtävyyksistä jäi vielä paljon näkemättä, koska käytettävissä olleen ajan puitteissa keskityimme vain Edinburghin lähialueisiin. Skotlannin ylämailta löytyisi muun muassa Loch Ness, lisää linnoja ja enemmän kuuluisia viskitislaamoja. Eli seuraavaa reissua varten on jo kohdelista haarukassa. Ainakin Edinburghin alueelle kannattaa suunnata kolmen-neljän vuoden päästä, kun Stirlingin linnan restaurointi ja Edinburghin pääkadun, Princess Streetin, raitiovaunukiskot on saatu valmiiksi.