Super Meat Boy viihdyttää haastavalla tasoloikalla

Pelit ovat jo tietoteknisen ajanlaskun alusta koukuttaneet pelaajia tarjoamalla haasteita ja saavuttamisen tunteita ja usein juuri vaikeudestaan tunnetut pelit ovat jääneet osaltaan historian kirjoihin. Yksi tällainen peli on retromaiseen ja suhteellisen yksinkertaisen tasoloikan perusideaan pohjaava Team Meatin, eli Edmund McMillen ja Tommy Refenes, kehittämä Super Meat Boy. Peli julkaistiin alkujaan Xbox 360:n XBLA-palveluun viime vuoden loppupuolella, hieman myöhemmin Steam-palvelun kautta Windowsille ja suunnitelmissa on myös pelin tuominen Linuxille ja Macille.

Lyhyesti kuvattuna Super Meat Boy on nopeatahtista tasoloikkaa varustettuna loistavalla ääniraidalla ja haastavilla kentillä, joiden pituus on kymmeniä sekunteja, jos kaikki osuu kohdilleen. Pelin tavoite on yksinkertaisesti pelastaa kaapattu prinsess… laastarityttö roistomaiselta tohtori Sikiöltä hyppien läpi vaarallisen ympäristön sirkkeleitä ja ansoja väistellen. Hyvän kuvan pelistä saa katsomalla pelin videota Steamista, joka ei tosin kerro miten hauskaa itse pelaaminen on. Parhaiten pelihahmo liikkuu käyttäen esimerkiksi tietokoneeseen liitettyä Xbox 360:n ohjainta, mutta näppäimistölläkin pelaaminen onnistuu.

Super Meat Boyn, eli SMB:n, kiehtovuus löytyy haastavuuden, ovelan kenttäsuunnittelun, nopean pelattavuuden ja itsensä voittamisen yhdistelmästä. Kuten pelaamisen historia on osoittanut, on haastavissa, mutta silti voitettavissa olevissa peleissä jotain, mikä pelaajia kiehtoo. Liian helpot pelit eivät kauaa jaksa innostaa, mutta esitäpä kunnon haaste, niin pelaaja on koukutettu. SMB onkin saanut kehuja kriitikoilta ja useissa arvosteluissa yli 90 pistettä. Lisäksi peli palkittiin IGN:n toimesta vuoden 2010 haastavimmaksi peliksi ja parhaaksi ladattavaksi peliksi GameSpotin ja Game Trailersin toimesta, kuten Wikipedia kertoo. Toki tällaisia pelejä joko rakastaa tai vihaa.

Pelin kentät ovat suhteellisen yksinkertaisia ja kestoltaan lyhyitä, joka on positiivista, sillä pienistäkin virheistä rangaistaan heti kuolemalla. Pelaaminen vaatii tarkkaa kontrollia ja murto-osasekunnin ajoitusta. Pelissä on vakiona 350 kenttää, joiden vaikeusaste nousee sopivalla tahdilla ja neljännessä maailmassa, eli noin 240 kentän jälkeen, ollaankin jo helvetissä. Lisäksi julkaisun jälkeen peli on saanut XBLAssa uuden “Teh Internets”-maailman, jossa on pelaajien äänestämiä lisäkenttiä. Kyseinen laajennus ja satoja uusia kenttiä on tulossa myös tietokoneelle, kunhan pelin kenttäeditori saadaan valmiiksi, joten pelattava ei heti lopu. Ja kuten peleissä nykyään on tapana, on tavoiteltavana 41 erilaista saavutusta, joista osa on lähes mahdottomia.

Pelattavana hahmona on alkuun vain nopealiikkeinen lihapoika, joka toimii kaikissa kentissä, mutta pelin edetessä salakentistä ja kerättävien laastareiden avulla saa avattua lisähahmoja, jotka ovat muista indie- ja isommistakin peleistä tuttuja. Periaatteessa ainakin useimmat saavutukset onnistuvat lihapojallakin, mutta koska avattavat hahmot ovat varustettu erilaisin kyvyin kuten Commander Video, joka osaa hetkellisesti liitää, helpottavat ne osittain tavoitteiden saavuttamista. Lisäksi XBLA:n ja tietokoneversion välillä avattavien hahmojen valikoima on erilainen ja esimerkiksi tietokoneella on Half-Lifen seiniin tarrautuva Headcrab.

Oma laastaritytön pelastukseni on vielä hieman vaiheessa, sillä en ole ehtinyt tahkota neljännettä maailmaa pidemmälle, mutta siihen mennessä onkin lähes kaikki kentät hakattu A+ -tavoiteaikaan, kerätty melkein 30 laastaria ja 5/41 saavutusta ansaittu. Erittäin viihteellistä, mutta silti ajoittain niin raivostuttavaa. Kuitenkin parhaimmat 7 euroa pitkään aikaan, mitä olen peliin sijoittanut, kun sen Joulun aikoihin Steamin alennusmyynnistä puoleen hintaan nappasin. Toki lisäksi piti ostaa HTPC ja asentaa siihen Windows 7, jotta peliä pääsisi paremmin pelaamaan, vaikka olisi se kyllä myös Vmware Fusionissa pyörinyt.

Aiheeseen liittyvät kirjoitukset

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *