Titeenien taistot ja paluu arkeen

Viime lauantaina (11.3.2006) lappeen Ranta vei voiton Titeenien taistossa, joka tänä vuonna järjestettiin Tampereella. Titeenien taistossa kaikki, tai ainakin lähes kaikki, Suomen tietotekniikan killat kisailevat leikkimielisesti sotakirveestä ja tietoteekkarien herruudesta. Kisailulajit olivat tänä vuonna hyviä ja etenkin teekkarisotamölkky ilotulitteineen oli mahtava. Kisailut ratkesivat, kuten aikaisemminkin, illalla järjestettyyn viimeiseen lajiin, joka oli tällä kertaa Herwanta-peli. Clusterin urheat soturit näyttivät kyntensä ja hieman muutakin ja niin sotakirves matkasi lappeen Rantaan.

Jatkossa kisailun voittaminen ja järjestysvuoro on eriytetty toisistaan, eli voittaja ei enää perinteisesti järjestä kisailuja. Voittaja saa lisäksi kilven Titeenien taistot -tauluun. Ensi vuonna taistot taistellaan lappeen Rannassa, joten nyt sekä voitto että järjestysvuoro osuivat samalle killalle. Toivottavasti voiton ja järjestysvuoron eriyttäminen ei vie kisailusta teekkarihenkistä leikkimieltä.

Titeenien taistot olivat Cluster ry: Kotimaan Rankka 2006:n viimeinen kohde. Sitä ennen oli torstaina vierailtu Hartwallilla Lahdessa, Microsoftilla Espoossa ja pelattu Otaniemi-peliä Otaniemessä. Perjantaina vierailtiin Saunalahdella ja suunnattiin Tampereelle, jossa illalla oli vuorossa vierailu Plevnassa. Rankka oli onnistunut reissu ja tänä vuonna yritysvierailut piristivät matkaa.

Rankan ja kiireellisimpien hommien jälkeen voi taas yrittää palata normaaliin päivärytmiin. Blogikirjoittelu on hieman koulukiireiden takia jäänyt viime aikoina vähemmälle, mutta eiköhän tämä taas tästä. Kevään lähestyessä harjoitustyöt, tentit ja kaiken maailman tapahtumat täyttävät mukavasti viikon ja ajankäytännöllisiä ongelmia ei kyllä kerkiä tulemaan. Kesätöiden hakeminenkin näyttää taas perinteisen nihkeältä. Toivottavasti mahdollisen diplomityön tekeminen antaa parempia mahdollisuuksia myös kesätöiden hakuun.


Posted

in

by

Tags:

Comments

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *