Kulttuurimatka: Guru 07 -pelimessut Lahdessa

Matkustin viime lauantaina Lahteen Guru 07 -pelimessuille, jotka järjestettiin siis 16.-17.6.2007. Matkaa voi luonnehtia kulttuurimatkaksi, joskin kokonaisuus jäi aika laihaksi. Pelitarjonta oli kohtalaisen tylsää ja suurimmalta osin jo kaikkialla nähtyä.

Nintendo Wii:llä oli pelattavana perinteiset Sports, Party-pelit ja muutamia muita heikkoja esityksiä, vaikkakin Mortal Kombat näytti ovelalta huitomiselta. Edes Zeldaa tai virtuaalikonsoli-pelejä ei ollut pelattavana, vaikkakin Zeldan ja lukuisten muiden pelilaatikot näin. Olisi varmaan pitänyt kysyä, joskin Wii:t olivat jatkuvasti käytössä.

Xbox 360:lle löytyi hieman parempaa ja jopa loistavaa pelattavaa. Forza Motorsport 2 tuntui loistavalta, samoin kuin Colin McRae DIRT. Pikaisesti kokeiltuna Test Drive Unlimited taas oli pääasiassa tylsää kaahailua, jossa autot olivat betonia. Peliständeiltä löytyi myös peruskaura-arcadekaahailut kuten Burnout, NFS Carbon ja ilmeisesti Ridge Racer ja lisäksi pelattavana oli joku kiekkopeli, Tiger Woods golf-mätkintä, jotain lentelyä ja siinäpä ne taisivatkin olla. Vaikka Forza 2:sta oli pelattavana useammassakin laitteessa ja ihan syystä, olisin toivonut laitteista löytyvän enemmän erilaisia pelejä ja katsausta Xbox 360:n tarjontaan hieman laajemmin.

PlayStation 3:n pelitarjonta oli muutamilla esillä olleilla laitteilla erittäin laihaa. Motorstorm tuntui typerältä kuminauha-arkadelta, NFS Carbon on nähty jo muilla alustoilla ja joku mätkintäpeli ei eronnut mitenkään niistä tusinasta muusta. Jos PS3:n pelitarjonta oli pelimessuilla heikkoa ja varsinaiset hittipelit uupuivat täysin, ei ihme että järkyttävän hintainen pelikonsoli käy kaupaksi lähinnä Blu Ray -soittimena.

Yleisesti ottaen olisin kuvitellut, että paikalle olisi tuotu enemmän pelejä, jotka olisivat houkutelleet pelaajat konsolien pariin, eikä tuollaisia jo kaikkialla nähtyjä peruspelejä. Kenties odotin taas hieman liikaa, kun lähdin liikenteeseen hieman optimistisin aattein, aurinkoisen sään vallitessa. Vai onko konsolien pelitarjonta sitten niin köyhää, ettei tusinapelien sijasta löydy riittävästi loistavia pelejä, kuten Xboxilla Forza Motorsport -sarja ja Nintendolla Zelda-sarja.

Lukuun ottamatta messujen pelitarjontaa, oli messupaikka toimiva. Messut olivat Sibeliustalossa, joka oli tilana aika onnistunut tuollaisille pienille messuille. Paikalta löytyi erillisiä pelihuoneita ja sohva-nurkkauksia isoilla TFT-näytöillä (tai plasma-näytöillä) varustettuna ja iso aula täyttyi juuri sopivasti pelaajista Xbox 360 -pelikioskien, Guitar Heron, tanssipelien ja Warhammer-miniatyyritaistelijoiden avustuksella. Paikalla oli myös Skenegroupin porukkaa ylikellotuskokeen parissa, mutta en jaksanut nestemäisellä typellä suoritettuja kellotuksia seurata loppuun asti. Pelimessuja juonti tekopirteä Pelkosen Jaana, joka oli yllättävän pienikokoinen näin Livenä nähtynä.

Salin keskellä isossa nyrkkeilykehässä oli tarjolla kilpailuita eri peleissä ja Liven kautta pelanneet Mighty44:n kaverit (näytti kyllä enemmänkin ”opetetulta kuskilta”) jyrättiin Forza Motorsport 2:ssa useamman surkeaakin surkeamman ajon toimesta. Joko Microsoftin ratti-poljin -yhdistelmä on vaikea käyttää pelinojatuolilta ajettuna, tai kuskit vain olivat yksinkertaisesti huonoja.

Messujärjestelyt toimivat kohtalaisesti, jos sikamainen 10 euron lippu jätetään huomioimatta. Kilpailuita ja tekemistä riitti hyvin ja kolme-neljä tuntia kului joutuisasti. Kyseisistä messuista ehkä 5-7 euroa olisi ollut asiallisempi hinta, kun kahvikin maksoi aivan liikaa ja terassia en edes viitsinyt tarkistaa. Paikalla oli tietenkin myös pakollinen GSM-liittymien ja tilpehöörin myyjä ja peli- ja pelivälinekauppa.

Lauantain kokonaissaalis oli vahvistus käsitykselle, että pelit ovat yleisesti ottaen ideaköyhiä ja vain harvat pelit pystyvät nousemaan massan yläpuolelle. Xbox 360 olisi kyllä harkittava ostos jo hehkuttamani Forza 2:n ja DIRT:n ansiosta ja kaapista jo löytyy ilmais Gears of War. Wii olisi Marioitten ja Zeldan puolesta kiinnostava, mutta pelitarjonta on laihaa, jos party-pelejä ei lasketa mukaan. Pitänee odotella hyviä tarjouksia, tai kunnes houkutus käy liian suureksi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *