Helsinki Beer Festival 2008 tarjosi makuelämyksiä

Viikonloppuna taas hellittiin oluen ystäviä Helsinki Beer Festivalsilla, jonka olutteemana tänä vuonna oli tanskalaiset pienpanimot, mutta joukossa oli toki myös tutumpiakin merkkejä. Olutvalikoima tarjosikin lukuisia maukkaita vaihtoehtoja ja maisteluun olisikin voinut käyttää molemmat päivät.

Tarjolla olleista oluista etenkin real ale oli maukas tuttavuus, monien muiden maukkaiden tuontioluiden joukossa. Festareilla olisi lisäksi ollut mahdollisuus ottaa osaa tunnin kestävään viskiklinikkaan, jossa ”tislatun oluen” asiantuntija opasti viskin maistelua. Ehkä ensi vuonna sitten.

Olutfestarin laajahkosta tarjonnasta jäi vielä paljon kokeilematta, mutta maistelua voi jatkaa Helsingin eri olutravintoloissa. Valitettavasti Suomessa on vain holhoamisyhteiskunnan toimesta hinnoiteltu oluiden maistelu suhteellisen tyyriiksi ja Beer Festivaleillakin osattiin ottaa rahat pois ennen kuin yhtään mallaspisaraa oli lasiin ehtinyt. Pienet tuopit sai sentään puoleen hintaa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *