Burton T6 ja K2 Auto Ever pitävät miehen alamäessä

Talvi lähestyy hiljaksiin myös Etelä-Suomea, ja nyt on hyvä aika tarkistaa välineet ja tehdä hankintoja. Viime vuonna ennen Levin matkaa varustauduin uusimalla lautailukengät ja hankkimalla kypärän, joten tänä vuonna oli lumilaudan ja siteiden vuoro. Toki olisi sitä voinut jatkaa vuokraamolinjalla, mutta omat välineet ovat aina omia ja nyt voi luottaa siihen, että alla on hyvä lauta, eikä se mitä vuokraamosta sattuu löytymään.

Katselin alkuun Burtonin mallistosta Supermodel ja Custom -lautoja ja myyjän ehdottamia Nitron Panteraa ja Riden Conceptia. Lisäksi viime kauden laudoista löytyi Burtonin T6 ja K2:n Zero. Burton on kuitenkin aina Burton, joten kun T6:n hinta oli 40%:n alennusten jälkeen laskenut järkyttävästä lähtöhinnasta kohtuulliselle tasolle, oli valinta selvä. Samalla tarvitsin lautaan myös siteet ja hyllystä löytyi sopivasti viime kauden K2 Auto Everit. Lisäksi mukaan tarttui Burtonin 166cm:n pehmustettu lumilautalaukku ja kaapelilukko suojaamaan rakkaita välineitä sillä välin, kun omistaja on rinnekahviossa kaakaolla.

Rahamieshän olisi sylkäissyt vanhan kauden välineille ja napannut hyllystä mukaan kauden 2010 trendiväreissä olevan Supermodel X:n tai Custom X:n, mutta koska ei se raha tunnu edelleenkään puissa kasvavan, pitää hieman miettiä mihin sitä syytää. No, eipä välineet yleensä vuodessa miksikään muutu kuin väritysten osalta, joten laatuvälineet lähtevät kerrankin sopivaan (lue järkevään) hintaan. Kun vielä kokonaissummasta sai plussakortilla 20% alennusta, lähti Marko kamat kainalossa kohti autoa erittäin tyytyväisin mielin.

Nyt vain sitä lunta ja paljon! (pakkasta voisi olla kyllä hieman vähemmän kuin -20 C)

burton t6 2009 burton t6 2009

Burton T6 (2009)

k2

Burton T6 on kevyt ”all-mountain freestyle” -lumilauta rakennettuna alumiini-puuydin yhdistelmällä. Lautaa mainostetaan Terje Haakonsenin ja Nicolas Mullerin nimillä, jotka syöksyvät laudalla lumen läpi ja ilmassa ääntä nopeammin. Smooth Ride -teknologia vähentää laudan aiheuttamaa tärinää laskijalle, kun samaan aikaan alumiininen hunajakennoydin pitää laudan tarkasti kurssissaan ja tekee siitä kestävän.

Teknisesti ja arvosteluiden perusteella lauta siis näyttäisi mainiolta, mutta tositoimiin ja laskuominaisuuksien testaukseen pääsen vasta parin viikon päästä Rukan rinteillä.

Burton T6 162 (2009) ominaisuudet lapun mukaan ovat (englanniksi):

  • Feel: 8
  • Shape: Directional
  • Flex: Directional
  • Base: Sintered N2O WFO Vision
  • Core: Alumafly Core With Multizone EGD And Even Profile
  • Fiberglass: Triax Response
  • Sidewalls: Slantwall
  • Edges: Stainless Steel Pressure Distribution Edges With Grip And Rip Tune
  • Length: 162cm
  • Eff. Edge: 125.50
  • Waist Width: 24.80cm
  • Nose/Tail Width: 29.35cm
  • Sidecut: 8.12m
  • Extra: Smooth Ride, Pro-Tip, Infinite Ride

K2 Auto Ever (2009)

k2

Lumilauta ilman siteitä on kuin… no, sellaiset kuitenkin tarvittiin, ja koska vuoden 2009 T6:ssa on vielä perinteiset kiinnikkeet siteille, pystyi valikoimaa katsomaan myös muiden kuin Burtonin mallistosta. Tämä olikin erittäin hyvä asia, sillä katselin jo aikaisemmin K2:n Auto siteitä, joissa ”erikoisuutena” varvassträppi kiristyy ja avautuu automaattisesti nilkkasträpin kanssa.

Sen mitä netistä siteistä luin, on niiden hyvinä puolina helppokäyttöisyys, siteessä on riittävästi pehmustetta ja säärituki on sopivan joustava. Siteen rungosta löytyy hiilikuitua, joka tekee siitä myös kevyen. Miinuspuolina pohditaan kiristyssysteeminen hajoamista, jota voi olla vaikea korjata. Asia selvinnee kuluvien vuosien aikana.


Posted

in

by

Comments

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *