Fujitsu Forum 2011 esittelee uusia suuntia ja ratkaisuja

Viimeisen kuuden viikon aikana olen testannut Fujitsun Lifebook S761 -kannettavaa osana Fujitsun Lifebook4Life -kampanjaa, jossa matkustin virtuaalisesti Euroopan eri maissa suorittaen niihin suunniteltuja testitehtäviä. Matka oli mielenkiintoinen ja sen toteutus matka-aiheella oli toimiva. Lifebookkien ominaisuuksia käsitteleviä tehtäviäni voi lukea kirjoituksessa, jossa luon katsauksen omaan Lifebook4Life -matkaani. Matkan päätteeksi saan pitää testaamani läppärin ja lisäksi sijoituttuani Top-10:een (10.), saan myös matkalahjakortin. Ei siis aivan turhaa kirjoittamista ja hauskaa se kyllä oli.

Yksi tehtävä on vielä kuitenkin edessä: kertoa tulevasta Fujitsu Forum 2011 tapahtumasta ja pohtia miltä tietotekniikan tulevaisuus voisi näyttää. Fujitsu Forum 2011 on vuotuinen asiakkaille ja IT ammattilaisille tarkoitettu näyttely ja konferenssi, jossa käsitellään ajankohtaisia aiheita yritysten tietotekniikkaan liittyen. Tapahtuma järjestetään 9.-10.11.2011 Münchenissä.

Tänä vuonna aiheet liikkuvat teeman ”Reshaping IT”, eli tietotekniikan uudistumisen ympärillä, ja käsittelevät kysymyksiä kuten ”Mihin IT maailma on suuntaamassa?”, ”Meneekö kaikki pilveen ja mitkä ovat vaihtoehdot?” ja ”Mitkä trendit ja teknologiat tulevat lähitulevaisuudessa määrittelemään IT:n?”. Kiinnostavia kysymyksiä, joihin ei varmaan yhtä ja oikeaa vastausta ole, mutta paljon mielenkiintoisia vaihtoehtoja ja mahdollisuuksia. Kansainväliset asiantuntijat, visionäärit ja alan johtavat henkilöt kertovat, mihin nykyaikainen IT infrastruktuuri kehittyy ja miten Fujitsu voi auttaa uudistamaan asiakkaiden IT:tä vastaamaan paremmin nykyisen dynaamisen ja globaalin talouden vaatimuksiin.

Fujitsu Forum 2011:n konferenssiosuudessa käsitellään siis yritysten tietotekniikan uudistumiseen liittyviä asioita. Ideat, konseptit ja innovaatiot IT:n modernisoimiseksi, ketteröittämiseksi ja optimoimiseksi määrittelevät keskusteluiden ydinsisällön. Konferenssi on jaettu neljään osa-alueeseen: avainpuheenvuorot, innovaatiofoorumi, Breakout sessiot ja asiantuntija-keskustelut. Aiheiden tarkoituksena on tehdä IT:stä nopeampi, tehokkaampi, sopeutuvampi ja edullisempi, mutta silti pysyä nopeasti etenevän globaalin talouden mukana. Tapahtuma esittelee, miten tämä voidaan saavuttaa käyttämällä laajaa valikoimaa älykkäistä tuotteista, ratkaisuista ja palveluista koostuvia rakennuspalikoita. Käsiteltävät aiheet vaikuttivat suurilta osin kiinnostavilta ja oma kuvitteellinen ohjelma, jos vaikka paikanpäälle pääsisin, täyttyi aika hyvin.

Vierailevina puhujina paikalla ovat Iso-Britanniasta aivotieteilijä Susan A. Greenfield ja Venäjältä shakkimestari Garry Kasparov. Greenfieldin puheenvuoro käsittelee mahdollisia skenaarioita ja mahdollisuuksia ihmiselämän ylläpitämiseen tällä vuosisadalla ja sen jälkeen. En ole aivan varma mitä englanninkielisessä kuvauksessa tarkoitetaan, mutta koska sen esittää aivotieteilijä, kuvittelen sen tarkoittavan Futurama-tyylistä purkitettua päätä. Toinen vierailevista puhujista, Garry Kasparow, kertoo mitkä siirrot voivat parantaa päätöksentekoa yritysmaailmassa.

Fujitsu Forum 2011:n näyttelyosuudessa Fujitsu ja kumppanit esittelevät muun muassa konesaleihin, pilvipalveluihin, työpisteen tuottavuuteen ja IT:n tulevaisuuteen liittyviä asioita, sekä esittelee seuraavan sukupolven Fujitsu-tuotteita. Tapahtuman juhlaosuudessa illalla esiintyy Anastacia.

Fujitsu Forum 2011 vaikuttaa ihan mielenkiintoiselta tapahtumalta, vaikka aiheet ovatkin suurilta osin tarkoitettu enemmän konsulttien, tietohallinnon tai käyttöpalveluiden näkökulmaan, kuin sovelluskehittäjälle. Lifebook4Life -kampanja lähettää Fujitsu Forum 2011:een viisi osallistujaa ja saa nähdä riittääkö ideat siihen. Tämän kirjoituksen lisäksi pitäisi vielä innovoida IT:n tulevaisuutta, josta voitte lukea lähiaikoina Lifebook4Life-blogista.


Posted

in

by

Comments

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *