Jolla ja Android-sovellukset

Mobiililaitteissa käyttöjärjestelmälle saatavien sovellusten määrä ja laatu ovat jossain määrin ratkaisevassa asemassa ja sitä ajatellen Jolla ja Sailfish OS tukevat myös Android-sovelluksia. Android-sovelluksia voi asentaa useista eri Android-sovelluskaupoista ja Jollan kaupasta on saatavilla yhteensopiviksi testattuja Android-sovelluksia. Tässä muutamia poimintoja Jollan kaupasta löytyvistä Android-sovelluksista ja muutamista muista lähteistä asennetuista sovelluksista.

Jollalle saatavat Android-sovellukset

Jollaan ja Sailfish OS:lle saatavien sovellusten määrää voi kätevästi laajentaa Android-sovelluksilla, joita varten tarvitsee vain ensin asentaa Jollan kaupasta Android Support -paketti, jonka jälkeen Android-sovelluksia voi asentaa haluamastaan lähteestä kuten Jollan kaupasta, Yandex.Storesta, Amazon App Storesta tai suoraan .apk-paketeista. Sovellukset toimivat libhybris-ratkaisun ansiosta yhtä sulavasti Jollassa kuin vastaavassa Android-puhelimessa.

Suurin osa Android-sovelluksista toimii hyvin myös Sailfish OS:ssä, jos ne eivät tarvitse Googlen Play -palveluita, ja suurin ero natiiveihin sovelluksiin toimintalogiikan lisäksi on, että kaikki Android-sovellukset toimivat samassa ”ikkunassa”. Listassa olevat sovellukset on testattu Sailfish OS 1.0.5.16 Paarlampi -versiolla. Aikaisemmin muun muassa Netflix on toiminut, mutta nyt en sitä saanut toimimaan.

Android-sovellukset Jollan kaupassa

Jollan kaupasta on saatavilla muutamia Jollan ja Sailfish OS:n kanssa toimiviksi testattuja Android-sovelluksia, mutta sovellukset ovat muuten samoja kuin muistakin lähteistä asennettavat. Tässä muutamia poimintoja Jollan kaupasta löytyvistä Android-sovelluksista. Android-sovellukset ovat kaupassa merkitty pienellä Androidin kuvakkeella. Listassa sovellukset ovat ryhmitelty kuten ne ovat Jollan kaupassa.

Internet


Pivo
Pankkitilin käytönseurantaan tarkoitettu sovellus, joka toimii muun muassa OP-Pohjolan tileille.


Tori.fi
Sovellus Tori.fi-osto/myynti -palvelun käyttöön.

Multimedia


Taloussanomat
Taloussanomien, Digitodayn ja It-viikon uutiset.


Yle Areena
Ylen Areena -palvelu.


Ilta-Sanomat
Ilta-Sanomien tuoreimmat uutiset ja sää.

Network


ReadWrite News
Lue ReadWrite News -IT-blogia.

Utilities


Aptoid Appstore
Aptoidin Android-sovelluskauppa. Aptoidesta löytyy erikseen Jolla-kauppa.


Time List
Lisää asioita listalle ajan kera ja vertaa aikaa nykyaikaan.


LOWs tag based prices
Lisää tuotteita listalle ja vertaa mitä olet niistä maksanut.

Muut Android-sovellusten lähteet

Jollan kaupan lisäksi Android-sovelluksia voi ladata useista kolmannen osapuolen sovelluskaupoista tai asentamalla suoraan .apk-paketeista. Jollan kaupasta löytyy Yandex.Store ja Aptoid App Store, mutta myös Amazon App Store toimii, ja myös Google Playn asentaminen on mahdollista.

Kolmannen osapuolen kaupoista tai Internetistä ladattujen ohjelmistojen asentamista varten pitää sallia Jollan asetuksista ensin ei-luotettu ohjelmistojen käyttö: Järjestelmä > Ei-luotettu ohjelmisto > Salli ei-luotettu ohjelmisto.

Yandex.Store


Jollan kumppani Android-sovelluskaupoissa on venäläinen Yandex.Store, joka tuntuu toimivan ihan kätevästi. Yandex.Storen asennuksessa pitää huomioida, että valitsee salasanan palautuksen tavaksi turvakysymyksen, sillä ulkomaisiin numeroihin (+358) tekstiviestin lähetys varmistusta varten ei Yandexilta onnistu.

Amazon App Store

Amazonin App Store on yksi vaihtoehto Android-sovellusten asentamiseksi ja se toimii ihan kätevästi. Kätevänä lisänä sovelluskauppaa voi käyttää myös tietokoneella selaimen kautta, jolloin ”ostetut” sovellukset löytyvät Menu > My Apps > Cloud > Refresh.

Amazonin kaupan asennus menee lyhyesti seuraavasti:

  1. Lähetä linkki sovellukseen sähköpostiisi ja avaa se Jollassa
  2. Lataa sovellus
  3. Avaa Notifikaatiot ja klikkaa ilmoitusta ladatusta apk:sta (tai: Mene Asetukset > Järjestelmä > Siirrot)
  4. Klikkaa AmazonApps-release.apk, jolloin uusi sovellus asennetaan ja se löytyy sovelluslistasta
  5. Kirjaudu Amazon AppStoreen Amazon.comin tunnuksillasi

APK-pakettien asentaminen

Androidin sovelluspakettien, eli .apk-tiedostojen, asentaminen on hieman monimutkaisempaa kuin suoraan sovelluskaupoista asentaminen, kun .apk-paketit pitää ensin hankkia jostain, kuten Android-puhelimesta purkamalla tai Internetin lähteistä. Paketin hankkimisen jälkeen kopioidaan se Jollaan esimerkiksi /data/app -hakemistoon, jonka jälkeen voidaan asentaa se selaamalla tiedostonhallinta-sovelluksella kuten Cargo Dock hakemistoon, jossa paketti on ja avaamalla se.

Itse olen käyttänyt .apk-pakettien saamiseen vain oikeaa Android-laitetta, josta AirDroidin avulla tuottanut .apk-paketit Jollaan siirtoa varten. Yksi vaihtoehto on käyttää APK-downloader-sivustoa tai Chrome-lisäosaa, joilla voi ladata Google Playssa olevia ilmaisia sovelluksia.

Ulkoisten sovelluskauppojen Android-sovellukset Jollassa

Suurin osa Android-sovelluksista toimii hyvin myös Sailfish OS:ssä, jos ne eivät tarvitse Googlen Play -palveluita. Tässä muutamien tunnettujen palveluiden Android-sovelluksia, jotka toimivat myös Sailfish OS:n Android-kerroksella ajettuna.

Pilvipalvelut


Dropbox
Dropboxin kanssa osaa toimia natiiveista Sailfish OS -sovelluksista Cargo Dock ja Sailbox. Android-sovelluksen lähde: Amazon App Store

Sosiaalinen media


Imgur
Imgurille on saatavilla myös natiivi Sailfish OS -sovellus Sailimgur Jollan kaupasta. Android-sovelluksen lähde: oma .apk-paketti tai Aptoide


Instagram
Lähde: oma .apk-paketti (Google Play) tai Aptoide.


Vine
Lähde: Amazon App Store


Reddit is fun
Redditistä on saatavilla myös natiivi Sailfish OS -sovellus Quickddit OpenReposta. Android-sovelluksen lähde: Amazon App Store

Pelit


Angry Birds II
Lähde: Amazon App Store


OpenSudoku
Lähde: oma .apk-paketti. (Google Play)

Muut


S-Pankki S-mobiili
S-Pankin mobiilisovellus, joka näyttää tilin ja bonuksen tiedot, ja jossa voi mm. skannata laskun viivakoodin kameralla maksamista varten. Lähde: oma .apk-paketti. (Google Play)


OP-mobiili
OP-Pohjolan mobiilisovellus, joka näyttää mm. tilien ja vakuutusten tiedot, ja jossa voi mm. skannata laskun viivakoodin kameralla. Lähde: oma .apk-paketti. (Google Play)


Posted

in

,

by

Comments

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *