Aurinkoa ja nopeita rinteitä MTB-Enduron SM-sarjan avauksessa Messilässä

Sportax Enduro Series SM 1: Messilä

MTB-Enduron SM-sarjan kisakausi avattiin toden teolla toukokuun puolessa välissä, kun Sportax Enduro Series 2018 ensimmäinen osakilpailu ajettiin Messilän aurinkoisissa maastoissa. Luvassa oli sekä lauantaina että sunnuntaina riittävästi ajamista, kun 11 erikoiskokeen kilpailu ajettiin ilman hissejä ja treenattavana oli 8 pätkää. Meri-Teijon WarmUpin jälkeen oma ajo sujui jo paremmin, mutta hieman varmistellen ajaminen näkyi lopputuloksissa. Miehissä sijoitukseen 62 ei voi olla tyytyväinen, mutta samalla 22 minuutilla oli noin 30 ajajaa, joten kilpailu kärjen takana oli tasaista. Kokonaisuutena kilpailuviikonloppu sujui hyvin aurinkoisissa tunnelmissa, energiat riittivät hyvin sekä treeneihin että kisaan, kalusto ja mies toimivat mainiosti ja ajo oli hauskaa. Ajaminen oli ehkä liiankin rentoa, sillä voimia jäi jäljelle ja hieman enemmän puristamalla tulos olisi varmasti ollut parempi. Hyvän kisan jälkeen kisakuntoa etsimään jo ensi viikonloppuna ajettavassa Ride More Cupin Mielakan osakilpailussa.

Sportax Enduro Series SM 1: Messilä (kuva: Black Sheep Design)

Sportax Enduro Series 2018, SM1 Messilä

Maastopyöräenduron kilpailukausi avattiin perinteiseen tapaan toukokuun puolessa välissä 19. – 20.5.2018 Messilän aurinkoisissa maastoissa. Messilän ja Tiirismaan metsät haastoivat noin 300 ajajaa vauhdikkailla polkuosuuksilla ja rinteisiin oli kepitetty nopeaa mutka-ajoa. Myös haastavutta oli reiteille saatu kivikoiden ja kallioiden muodossa, mutta pääpaino kisassa olivat nopeat polkupätkät. Erikoiskokeita oli merkitty kahdeksan kappaletta ja Yleisessä-luokassa (Miehet, Naiset, Nuoret, M-40 ja M-50) pätkiä ajettiin yhteensä 11, eli kolme erikoiskoetta kahdesti (1, 2 ja 3). Osa reiteistä oli ilmeisesti osittain samoja kuin aikaisempina vuosina, mutta tämä oli itselle ensimmäinen kerta, kun Messilässä MTB-Enduroa ajoin.

Sportax Enduro Series SM 1: Messilä

Reitit olivat vauhdikkaita, kuten kisavideosta voi todeta:

Kilpailun tulokset löytyvät lajijärjestön EBA ry:n -sivuilta. Miehet-luokassa voitosta käytiin tiukka taistelu ja lopulta kisan vei Leo Kokkonen ajalla 19:38.55, toiseksi ajoi Simon Carlsson +0:02.15 ja kolmas oli Petteri Leivo +0:04.46. Naisissa selkeään voittoon ajoi Suvi Vacker ajalla 22:56.40 ja podiumille nousivat myös Hanna Soinila +1:20.14 ja Anni Mononen +1:54.12. Nuorissa Ville Soukka ajoi voittoon ajalla 20:51.34, toiseksi tuli Onni Rainio +0:01.88 ja kolmas oli Eetu Frilander +2:00.22.

Kilpailu ajettiin viime vuoden tapaan käännetyllä lähtöjärjestyksellä ja oma lähtöaika oli numerolla 59 ajaessa kätevästi tasan klo 11:00, kun ensimmäiset lähtivät reitillä klo 10:00. Tasatunnilla lähtiessä oli helppo seurata paljonko aikaa seuraavalle erikoiskokeelle määriteltyyn lähtöaikaan oli, mutta aikataulu oli tänä vuonna sen verran väljä, että siirtymän ehti ajaa erittäin rauhallisesti ja silti jäi jopa liikaa aikaa (8-10 min) ennen lähtöä. Kisa lähti sujumaan hyvin jo ensimmäisestä pätkästä lähtien ja samalla tahdilla mentiin maaliin asti. Kokonaiskestoa kisalle tuli noin viisi tuntia ja 32 kilometriä. Suunto näytti nousumetreiksi 852 ja laskumetreiksi 902.

Messilässä oli hieno ilma (kuva: Antti Sinisalo)
Mukavaa rullailua Messilän maastoissa (kuva: Jonne Sjögren)

Molempien kierroksieni ajat olivat muutamien sekuntien sisällä, joten voimat eivät hyytyneet kisan edetessä, vaikka kisapäivä oli rankka. Oikeastaan se osoittaa, että kisan aikana ei tullut käytettyä kaikkia voimia, ja siltä kyllä kisan jälkeen tuntuikin. Lopputuloksissa olin Miehissä sijalla 62. ajalla 22:59.90, jolla jäi voittajalle +3:21.35 minuuttia. Kisa-ajosta löytyy myös Strava-jälki. Tällä kertaa en käyttänyt kisassa GoPro:ta, sillä helteistä keliä ennakoiden ostin Bell Super DH -kypärän, joka oli mukavan viileä, mutta sen GoPro-kiinnike kypärän päällä on hieman hankala ja etenkin ruma, eikä kameraa saa lippaan tukevasti kiinnitettyä.

Erikoiskokeiden aikani:

1. kierros: 1. 2:34.14 (68th); 2. 2:16.02 (60th); 3. 1:57.96 (65th); 4. 1:42.72 (89th); 5. 1:45.63 (74th); 1. 2:33.17 (70th)
2. kierros: 2. 2:14.25 (54th); 3. 1:56.70 (54th); 9. 2:30.25 (55th); 10. 1:49.20 (64th); 11. 1:39.86 (83rd)

Erikoiskokeista 1. (EPO) ja 2. (N-duro) olivat Messilän eturinteissä ajettavia nopeita pätkiä, jotka kiersivät hieman metsässä juurikossa ja kivikossa ja rinteiden off camber -mutkissa. Kolmas erikoiskoe (Tiirismaa) ajettiin pitkän siirtymän jälkeen Tiirismaan puolella hiekkakuopan reunoilla ja nopealla reitillä pujoteltiin ahtaissa switchbackeissa. Neljäs pätkä (Iso-Tiiri) laski Iso-Tiiren rantaan alun nopeaa kivikkopolkua ja haastaen lopussa jyrkemmällä kivikolla ja tiukoilla mutkilla. Ärsyttävän siirtymän jälkeen viidennellä erikoiskokeella (Makkara) palattiin metsän siimekseen ja työnnettiin lujaa nautinnollista metsäautotietä ja polkua pitkin puiden lomassa. Ensimmäinen kierros päätettiin ensimmäiselle erikoiskokeelle.

Toinen kierros aloitettiin kiipeämällä Messilän huipulle ja ajamalla toinen pätkä uudestaan, josta jatkettiin kolmannelle erikoiskokeelle. Kisan haastavin pätkä oli erikoiskoe yhdeksän, jossa viime vuonna nähtiin useita kaatumisia. EK 9:lla (Kanjoni) alku oli helppoa metsäpolkua, jonka jälkeen tiputettiin kivikko-osuudelle, jota ryskättiin loppuun asti Iso-Tiiren rantaan. Kymmenennellä erikoiskokeella (Pinball) oli käynyt haaveri ja nilkkansa loukannutta kuskia kuljetettiin paareille pois, joka viivästytti lähtöä noin 30 minuuttia. Odottelun jälkeen päästiin työntämään nopeaa metsäosuutta ja lopussa haastavaa jyrkähköä kivikkoa. Viimeiselle erikoiskokeelle (Loppulasku) oli rento siirtymä Golf-kentän kupeesta ja loppulasku oli nopeaa rinnepolkua.

Lähdin Messilän kisaan sillä ajatuksella, että ajetaan rennosti ja katsotaan mihin oma varma ajo riittää. Ja se näkyy lopputuloksissa. MTB-Enduron taso on noussut vuosien aikana selvästi ja perusajolla ei korkealle sijoituta. Omaa ajoa kuvaa hyvin myös se, että myös usea nuorten-sarjalainen ajoi lujempaa ja myös naisten voittaja :/ Kilpailusta jäi kuitenkin hyvä fiilis ja nyt vain tarvitsee saada enemmän vauhdikasta ajamista alle. Kiitoksia kilpakumppaneille ja ajoporukalle, jonka kanssa kisa kierrettiin. Speed Ranking vaikutti toimivan, sillä muutaman edellä lähteneen ja takana tulleiden kanssa ajoimme kisan 10 sekunnin sisään. Ja kiitokset myös kisaorganisaatiolle toimivista järjestelyistä ja hyvistä reiteistä, vaikka kaikki siirtymät eivät olleetkaan nautittavia.

Jos ensi vuonna vielä kisataan Messilässä ja osallistun, niin en ala ajamaan takaisin Espooseen treeni- ja kisapäivän välillä, vaan yövyn Lahdessa. Messilään ajaa noin 1,5 tuntia, mutta kamojen ja pyörien tunkkaaminen vie oman energiansa.

Ajokalustona oleva Specialized Enduro Elite 6Fattie 2017 toimi myös Messilässä hyvin ja pitoa riitti Specialized Butcher GRID Gripton 29×2,6″ ja Specialized Purgatory GRID Gripton 29×2,6″ -rengasyhdistelmällä. Vanteiden suojana oli edessä ja takana Huck Norrikset.

Kisasta löytyy useiden kuvaajien ottamia kuvia:

Muita kisaraportteja Messilästä on ainakin Roni Lukkarisen mainio videoblogi.

Kaikki siirtymät eivät olleet kovin ajettavia
Rentoa odottelua metsän keskelllä

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *