MTB-Enduron kausi avattu G-Form Enduro WarmUpissa Meri-Teijossa

G-Form Enduro WarmUp 2018

Kauden 2018 maastopyöräenduron kisakausi avattiin viime viikonloppuna Meri-Teijossa perinteisellä G-Form Enduro WarmUp kisalla ja sää suosi kilpailijoita viikonlopun ajan. Kärkisijat eivät juuri yllätäneet, kun miehissä voiton vei Petteri Leivo ja naisissa Suvi Vacker. Omassa ajossani näkyi pitkä talvi ja vähäinen maastoajo kevään aikana, kun vasta Meri-Teijossa pääsin ensimmäistä kertaa hissimäkeen ja vauhdikkaan ajon pariin. Näillä lähtökohdilla miehissä sija 26. oli odotettu, mutta pienoinen pettymys verrattuna aikaisempiin vuosiin (top 20). Olin myös EBA ry:n roolissa paikalla toteuttamassa kisan ajanottoa, jossa testattiin uutta ajanottosovellusta. Kisaviikonloppu oli jälleen mukava, ajo nautittavaa, kaikki sujui hyvin ja Habanero Mountainbikers oli rakentanut Meri-Teijoon hyvät radat. Tästä on hyvä jatkaa kohti kesän seuraavia kisoja.

G-Form Enduro WarmUp 2018 (kuva: Antti Sinisalo)

G-Form Enduro WarmUp 2018

Maastopyöräenduron kilpailukausi avattiin perinteiseen tapaan toukokuun alussa 6.5.2018 Meri-Teijossa aurinkoisessa kelissä. Habanero Mountainbikers oli rakentanut jälleen loistavat reitit, jotka tarjosivat monipuolisen otoksen maastopyöräenduroon. poljettavaa osuutta, bermimutkia, teknistä kivikkoa, hankalampia laskuja ja vauhdikkaita osuuksia. Erikoiskokeita oli merkitty kuusi kappaletta ja Yleisessä-luokassa (Miehet, Naiset, Nuoret, M-40 ja M-50) ne ajettiin kaikki kaksi kertaa. Erikoiskokeista viisi olivat samoja kuin viime vuonna (1, 2, 3, 4, 5) ja yksi erikoiskoe (6) tarjosi hieman vanhaa ja uutta. Osa erikoiskokeista oli lopusta lyhennetty, sillä pitkän talven jälkeen rinteen alaosat olivat märkiä ja erittäin mutaisia.

G-Form Enduro WarmUp 2018
G-Form Enduro WarmUp 2018

Erikoiskokeista tai kisasta ei ole paljon kommentoitavaa, sillä asiat rullasivat hyvin sekä kisan että järjestelyiden osalta, jos ei ensimmäisen kierroksen säheltämistä kivikoissa lasketa ja toisen kierroksen paria pannutusta. Omassa ajossa näkyi selvästi ajamisen puute, etenkin kun tänä vuonna talvi ylsi pitkälle kevääseen, eikä tullut käytyä ajamassa viikkoa Finale Liguressa kuten viime vuonna. Noin 150 kuskia mahtui reiteille hyvin ja ainakin numerolla 10 ajaessa ei erikoiskokeiden lähdöissä tai hissijonossa ollut jonoja.

Lyhyt videopoiminta omasta kisavedosta:

Kilpailun tulokset löytyvät lajijärjestön EBA ry:n -sivuilta. Yleisessä-luokassa voiton vei Petteri Leivo ajalla 15:20.66, 16.12 sekunnin erolla Kari Veikkolaiseen, Ville Huikurin ollessa kolmas jääden voittajalle 29.65 sekunttia. Naisissa voiton vei odotetusti Suvi Vacker ajalla 19:12.43, josta toiseksi tullut Hanna Soinila jäi 35.38 sekunttia ja Johanna Havula 2:10.73 minuuttia.

Enduro WarmUpissa käytettiin ensimmäistä kertaa uutta SiTiming-ajanottojärjestelmää, jota olin avustamassa EBA ry:n roolissa. Aikasemmin on käytössä ollut EResults-ajanottosovellus, joka on jättänyt toivomisen varaa. SiTiming-ajanottosovellus tarjoaa parempia mahdollisuuksia kisan läpivientiin ja tulosten näyttämiseen sekä kisan aikana että jälkeenpäin. Uusi järjestelmä toimi hyvin ja sitä tullaan käyttämään myös parin viikon päästä alkavassa MTB-Enduron SM-sarjassa.

Omat nopeimmat kisavetoni löytyvät YouTubesta Finnish Enduro MTB 2018 -videolistasta. Molempien kierroksieni ajat olivat muutamien sekunttien sisällä, joten voimat eivät hyytyneet kisan edetessä. Alun jälkeen ajo alkoi jo sujumaan ja tuntui, että pätkille sai jätettyä kaikkensa. Lopputuloksissa olin Miehissä sijalla 26. ajalla 18:29.53, jolla jäi voittajalle 3:08.87 minuuttia. Jos spekuloidaan, niin ilman säheltämistä ja ajovirheitä, olisi loppuajasta lähtenyt 28 sekunttia. Kisa-ajosta löytyy myös Strava-jälki.

Erikoiskokeiden ajat:

  • 1. kierros: 2:12.40 (19th); 1:17.35 (21st); 1:04.76 (53rd); 1:58.63 (32nd); 1:05.29 (27th); 1:24.74 (24th)
  • 2. kierros: 2:12.54 (15th); 1:17.31 (21st); 1:00.27 (33rd); 2:13.75 (53rd); 1:09.09 (31st); 1:33.40 (53rd)

Kisan jälkeen on hyvä analysoida omaa ajamista ja tiesihän sen jo kisan aikana, että ajolinjat moneen mutkaan eivät olleet aivan parhaimmat. Jos maastoajoa on takana ennen kisaa muutama kerta, eikä yhtään vauhdikkaampaa vetoa, niin etenkin alku menee varman päälle ajellen. Lisäksi lauantain treenipäivänä ajoin pätkät läpi pääasiassa kerran rullaillen ja pari vauhdikkaammin. Kisapäivän aamuna ajoin vielä hieman vauhdikkaammin kaikki paitsi poljettavan ykkös-erikoiskokeen. Suurempia ongelmia ei ajossa ollut, ellei muutamaa ajolinjan virhettä ja paria kaatumista lasketa.

Jälkeenpäin videoilta katsottuna olisi pitänyt treenipäivänä katsella muutamien erikoiskokeiden ajolinjoja tarkemmin, sillä reittimerkkaukset olivat väljiä ja sisämutkia pystyi oikaisemaan muutamasta kohdin ainakin erikoiskokeilla 2 ja 6. Tässä muutamia havaintoja niin sanotuista agenttilinjoista:

ek 2, 1

ek 2, 2

ek 2, 3
ek 6, 1

ek 6, 2

ek 6, 3

Kaudelle 2018 jatkoin ajokaluston osalta samalla kuin viime kaudella. Specialized Enduro Elite 6 Fattie 2017 toimi mainiosti, eikä mitään suurempia ongelmia ollut. Takavaihtaja otti osumaa jossain vaiheessa, mutta korjaantui hieman taivuttamalla. Vaihdoin kisaan alle eteen Specialized Butcher GRID Gripton 29×2,6″ ja taakse Specialized Purgatory GRID Gripton 29×2,6″ ja lisäksi vanteiden suojana oli edessä ja takana Huck Norrikset. Vaikutti hyvältä ja toimivalta yhdistelmältä, sillä kisassa monella oli rengasongelmia. Kiitoksia Mountain Bike Shopille takaiskarin nopeasta huollosta kisareissua edeltävänä päivänä.

G-Form Enduro WarmUp 2018 (kuva: Samu Nisula)

G-Form Enduro WarmUp 2018 (kuva: Antti Sinisalo)

Kisasta löytyy myös kuvia:

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *