Kesäloma alamäessä: Åre Bike Park

Kesä on kääntynyt syksyksi ja lomareissut ovat muisto ennen uusien matkojen tekemistä. Aloitimme kesälomanreissun Sappee Bikefesteiltä, josta jatkoimme matkaa Leville MTB-Enduron kolmanteen SM-osakilpailuun ja Leviltä suuntasimme reissun kohokohtaan, Åreen. Jo monta vuotta on matka ollut kohti Årea, mutta sinne päätymättä, joten tänä vuonna kävimmekin Ruotsin hohdokkaimmassa Bike Parkissa kaksi kertaa. Molemmat reissut tarjosivat nautinnollista ajamista ja itsensä haastamista.

Åre

Åre sijaitsee Jämtlandin läänissä Ruotsin keskiosissa Åreskutan-tunturin juurella ja se tunnetaan eritoten talviurheilumahdollisuuksistaan. Åren kunnan asukasluku on 10 677 (31.12.2015). Suositun talviurheilupaikan lisäksi Åre tarjoaa ehkä Pohjoismaiden parhaimmat Bike Park reitit ja se on suhteellisen helposti saavutettavissa sekä autolla että julkisilla liikennevälineillä. Matkailu on nykyisin merkittävin tulonlähde alueella eikä se ole ihme, jos Åressa on käynyt.

Talvisin Åren hiihtokeskus tarjoaa Skandinavian isoimman ja parhaan hiihtokeskuksen 42 hiihtohissillä, 89 rinteellä ja 890 korkeuserolla. Kesällä osan rinteistä valtaavat maasto- ja alamäkipyörät, kun 853 metrin korkeusero mahdollistaa nautinnollisen pitkät reitit. Kaikkiaan tarjolla on 34 merkattua pätkää, jotka ovat luokiteltu vihreä, sininen, punainen ja musta -värein. Parhaimmillaan pääsee yhdellä gondolilla Åreskutanin huipulle, josta voi rullailla sinisiä ja punaisia reittejä takaisin alas noin 8 kilometrin verran.

Åren keskusta
Åren keskusta

Ajomatka Tukholmasta ja Leviltä Åreen

Kesälomamatka Åreen tehtiin tänä vuonna kaksi kertaa, koska aikaisempina vuosina reissu oli jäänyt tekemättä. Juhannuksen aikoihin matkasimme Turusta laivalla Tukholmaan ja Järvsö Bike Parkin kautta E4:sta ja E14:sta pitkin. Tukholmasta Åreen ajaa noin 8 tuntia ja matkaamista nopeuttaa huomattavasti se, että kivoja taukopaikkoja ei matkan varrella ole. Max Burgerit ja Sibyllat tulivat tutuiksi ja noin Söderhamnin jälkeen tienvarret autioituvat.

Matkalla Järvsöstä Åreen ajoimme Sundsvallin kautta ja poikkesimme Skönvikin Bike Parkissa. Tai siis yritimme, mutta olimme liikkeellä vääränä päivänä, kun mäki oli auki vain keskiviikkoisin.

Hudiksvallin Max Burgers toimi
Hudiksvallin Max Burgers toimi

Skönvikin Bike Parkin sisäänkäynti
Skönvikin Bike Parkin sisäänkäynti

Skönvikin mäki näytti hyvältä
Skönvikin mäki näytti hyvältä

Heinä-elokuun vaihteessa matkamme suuntautui ensin Leville, josta heti Levi Midnight Enduro -kisojen jälkeen otimme suunnan Pellon kautta Kemiin ja reitille Haaparanta – Luulaja – Kalix – Arvidsjaur – Sorsele – Storuman – Dorotea – Östersund – Åre. Automatka Pohjois-Ruotsin läpi on lyhyesti kerrottuna ankea ja taukopaikoista ei kannata ajaa ohitse, jos on tarve pysähtyä: seuraavaan on matkaa satoja kilometrejä. Noin 15 tunnin jälkeen Åreskutan siintää edessä ja olet perillä.

Taukojumpat napapiirillä
Taukojumpat napapiirillä

Ruokapaikat olivat vähässä
Ruokapaikat olivat vähässä
Leirintäalueita oli tiheään, hyviä taukopaikkoja
Leirintäalueita oli tiheään, hyviä taukopaikkoja

Skistar asuntoarvonta
Skistar asuntoarvonta

Åre Bike Parkin reitit

Åre Bike Park reitit 2018
Åre Bike Park reitit 2018

Åre Bike Park tarjoaa hyvät edellytykset maastopyöräilyyn painovoiman avustuksella ja 853 metrin korkeuserolla ei hissille tarvitse kurvata joka toisen minuutin välein. 34 merkattua reittiä risteilee tunturin rinteillä sopivasti ja Åreskutanin huipulta pääsee alas yhdistelemällä useampaa reittiä. Åren hissiliput ovat hinnaltaan vain hieman kalliimpia kuin Suomen Bike Parkeissa ja etua tulee ostaessa useammman päivän lipun. Ostimme 8 päivän lipun, jonka sai 5 päivän hinnalla, muistaakseni noin 160 euroa.

Åren rinteillä pääsee nauttimaan pitkistä reiteistä ja esimerkkinä mainittakoon Stravaan nimetty The Whole 8ks, joka koostuu Easyrider – Organic – Manskogen – Getrappet -pätkistä. Noin 20 minuuttia ja 8 kilometriä nautintoa. Tässä muutamia otteita Åren reiteistä.

Åre Whole 8ks kokonaisuutena (Easyrider – Organic – Manskogen – Getrappet):

Pätkiä Easyriderilta, Downhillbanalta ja Getrappetilta:

Yksi mielenkiintoinen ja hieman omatoimista shuttlaamista vaativa pätkä löytyi Åre Bike Parkin reittien ulkopuolelta. Våfflan -reitti lähtee läheisen Copperhill-hotellin vierestä ja tarjoaa noin 8 minuuttia luonnonmukaisesti rakennettua singletrackia. Harmillisesti pätkä tuli ajettua vain kerran, mutta jäi sentään talteen Youtube-videolle.

Rentoa ja vauhdikasta ajoa sai toteuttaa Easyriderillä.

https://www.instagram.com/p/Bl6CYJSBUBR/

Juhannuksen jälkeisellä reissulla Bike Parkissa oli suhteellisen vähän muita turisteja laahaamassa, kun Åre Bike Festival alkoi vasta loppuviikosta, jolloin me suuntasimme jo takaisin Helsinkiin. Reitit olivat hyvässä kunnossa ja Kabinbanalla pääsi suoraan Åreskutanin päälle Easyriderin alkuun. Jälkimmäisellä reissulla Kabinbana oli pyhitetty vaellusturisteille ja ylös pääsi nyt auki olevilla VM8:lla ja H23 Gondolella, jotka toisaalta mahdollistivat paremmin joko tunturin yläosan tai alaosan ajamisen.

Tuolihisseissä oli telineet pyörille
Tuolihisseissä oli telineet pyörille

Kabinbanan ahdettiin täyteen
Kabinbanan ahdettiin täyteen

Aurinkoa ja kuivaa keliä riitti molemmilla reissuilla ja elokuun puolella myös muut turistit olivat löytäneet paikalle. Porukkaa oli selvästi enemmän, mutta ruuhkaa ei kuitenkaan ollut hisseissä ja reiteilläkin pääsi suhteellisen vapaasti ajamaan ja ohittelemaan. Strava-aikojen jahtaaminen oli kyllä hankalampaa. Elokuussa etenkin 15 Shimano ja 27 Flinbanan olivat aika raa’assa kunnossa jarrupatteineen. Onneksi kädet olivat jo paremmassa kunnossa kuin kesän alussa.

Åre Bike Park -kyltit ovat kuvauksellisia
Åre Bike Park -kyltit ovat kuvauksellisia

Kanonråretilla on kivat laiturit
Kanonråretilla on kivat laiturit

Åren reiteistä tuli usein ajettua Easyrideria, joka koostaa laelta lähtevän reittikokonaisuuden seuraavalle hissille. Sen jälkeen vaihtoehtoja reiteiksi aukesi muun muassa Shimano, Månskogen, Getrappet, Bräckebäcksleden, Uffes ja Downhillbanan. Parhaimman haasteen sai aikaan ajamalla yhtä soittoa ylhäältä alas. Easyrider muodostui Shimanon kanssa hauskaksi kokonaisuudeksi, jolla sai hyvän vauhdin kasaan ja hieman pöytähyppyrien hyppimistä.

Bermit Easyriderilla olivat maltillisia
Bermit Easyriderilla olivat maltillisia

Easyrider tarjoaa hyviä maisemia, jos ehtii katsomaan
Easyrider tarjoaa hyviä maisemia, jos ehtii katsomaan
Shimanon hyppy Åre Bike Parkille
Shimanon hyppy Åre Bike Parkille

Easyrider lähti Kabinbananin yläasemalta ja sitä pystyi jatkamaan ala-asemalle asti yhdistämällä siihen esimerkiksi Organicin, Månskogenin ja Getrappetin tai Shimanon.

Reitti haarautui puolessa välissä patikointireitin kanssa
Reitti haarautui puolessa välissä patikointireitin kanssa

Easyriderilla oli vauhdikkaita mutkia
Easyriderilla oli vauhdikkaita mutkia

Reiteillä oli välillä ruuhkaa
Reiteillä oli välillä ruuhkaa
1000-metersleden oli aika karu
1000-metersleden oli aika karu

Bräckebäcksledenin ja French Connectionin risteyksessä oli virkistävä vesiputous. Ja myös Bräckebäcksleden oli mielenkiintoinen, etenkin ensimmäisen ajopäivän tihkusateessa.

Bräckebäckledenin vesiputous
Bräckebäckledenin vesiputous

Hisseissä oli erilaisia tapoja kuljettaa pyörä. Erikoisin oli tuolihississä penkillä ja Worldcupliftenillä roikottaa satulan kiskoista.

Luottoa löytyy pyörän pysymiseen penkillä
Luottoa löytyy pyörän pysymiseen penkillä

Worldcupliften ja satulatolpan rasituskoe
Worldcupliften ja satulatolpan rasituskoe
Åre lunasti kaikkien odotukset
Åre lunasti kaikkien odotukset

Ajopäivien pituutta ja ajettuja reittejä voi tutkia Stravasta: päivä 1, päivä 2, päivä 3, vohvelipäivä; päivä 2, päivä 3, päivä 5, päivä 6.

Muuta nähtävää ja tekemistä

Åre ei ole kesällä pelkkää pyöräilyä, vaan lähistöltä löytyy muun muassa Ruotsin suurin vesiputous, Tännforssen.

Ruotsin isoin vesiputous: Tännforsen
Ruotsin isoin vesiputous: Tännforsen

Åreskutanin huipulle pääsee patikoimaan gondolin kyydillä, ellei huvita kävellä tunturin juurelta lähteviä patikointireittejä pitkin.

Maisemat Åreskutanilta
Maisemat Åreskutanilta

Maisemat Kabinbanan yläasemalta
Maisemat Kabinbanan yläasemalta

Kaupungin lähistöllä on myös dirtti.

Dirtillä oli kokoa ja se toimi
Dirtillä oli kokoa ja se toimi

Majoitus

Åressa on paljon majoitusta, mutta suurin osa paikoista on suunniteltu hiihtomatkailua ja -porukkaa ajatellen. Pyörän kanssa matkatessa yksi hyvä, joskin kallis, vaihtoehto on ottaa Holiday Clubin mökki. Mökki oli lähes käyttämätön ja toimi erinomaisesti, mutta niin oli sen hintakin: noin 1000 euroa viidestä päivästä. Mökiltä oli noin 15 minuutin pyörämatka Kabinbanalle, joka toimi hyvänä alkuverryttelynä.

Holiday Clubin mökkikylä Åreskutanin juurella
Holiday Clubin mökkikylä Åreskutanin juurella

Heinä-elokuun vaihteessa majoituksemme oli aivan Åre Torgin keskellä, Stadiumin talossa. Se oli halpa, joka näkyi myös mukavuudessa. Lämmin, ei parvekketta, eikä ilmastointia. Torin äänet kuuluvat. Maisemat olivat kyllä ihan ok.

Maisemat huoneistosta 15h ja 1075km jälkeen
Maisemat huoneistosta 15h ja 1075km jälkeen
Åre Torg 3: hankalat parkkitilat
Åre Torg 3: hankalat parkkitilat

Åre Torg 3: ei jatkoon
Åre Torg 3: ei jatkoon

Åre Torg 3
Åre Torg 3

Pyörävuokraus

Bike Parkeissa on usein tarjolla useita erilaisia vuokrapyöriä ja niin myös Åressa turisteille on vuokrattavana pääasiassa alamäkipyöriä lähtien Specialized Demosta Trek Sessioniin ja Giant Glorysta Nukeprooffin Profainiin. Yleensä vuokrapyörille ei ole ollut tarvetta, mutta jälkimmäisellä reissulla sekin osa-alue Bike Parkin palveluista tuli testattua.

Ensimmäisenä ajopäivänä ehdimme ajaa vajaan tunnin verran, kunnes Easyriderin jälkeen Organicilla Annen Orbea Rallonista lensi ulos 3-asentoinen säätövipu ja sen mukana toiveet ajaa omalla pyörällä loppuina viitenä päivänä. Rallonin Fox DPX2 iskunvaimennin oli koko kesän tuntunut oudolta, joten nyt se ainakin pääsisi takuuhuoltoon. Yritimme etsiä Åren pyöräliikkeistä ja -vuokraamoista varaosia DPX2:een tai sopivaa metristä 230 x 60 iskaria heikoin tuloksin. Lähin Foxin huolto olisi myös ollut Järvsö Bike Parkissa, mutta sielläkään ei ollut varaosia DPX2:een. Eivät olleet koko iskari edes nähneet Ruotsissa.

Onneksi nyt oli hyvä tilaisuus Annen kokeilla miltä erilaiset pyörät tuntuvat ja miten niiden erot näkyvät ajossa. Lisäksi koska himoittua Specialized Race Demo 8.1:stä ei ollut alkuviikosta saatavilla, oli myös pakko testata Trek Session 8:ia. Åre Guidernalta vuokrattiin ensiksi medium-koon Session 8, mutta vaihdettiin se seuraavana päivänä large-koon malliin. Åre Bikesilta large-koon Demo tuntui sopivalta. Molemmat vuokraamot tarjosivat samat palvelut ja hintaa päivävuokralle tarvittaessa ajokamojen kanssa tuli 850 / 895 kruunua, kaksi päivää ollessa 1650 / 1750 kruunua. Trek oli hieman halvempi.

Åre Bikesilla oli aamulla ruuhkaa
Åre Bikesilla oli aamulla ruuhkaa

Vuokrata sai myös kovatarakoita
Vuokrata sai myös kovatarakoita

Vuokrademossa ei sisuri kestänyt Downhillbanaa
Vuokrademossa ei sisuri kestänyt Downhillbanaa

Vuokrapyörissä ja vuokraamoissa huomaa, että ne ovat tarkoitettu turisteille, jotka eivät ole ajaneet juurikaan ja eivät ole niin tarkkoja esimerkiksi jousituksen suhteen. Sekä Åre Guidernalla että Åre Bikesilla ei otettu mitenkään huomioon kuskin ajotaitoja tai painoa, vaan pyörä otettiin telineestä suoraan ajoon. Etenkin medium-koon Sessionissa iskarit olivat säädetty turistien turvaksi jäykiksi, etteivät ne niiaa kuskien laahatessa pyötähyppyreissä. Pyörät olivat ihan kohtalaisessa kunnossa, vaikka renkaat olivat pääsääntöisesti jarruteltu loppuun.

Trek Session ja Specialized Demo toimivat hyvin Åren reiteillä ja ennakko-oletuksista poiketen Trek oli paremman tuntuinen heti kättelyssä, kun Demo vaati hieman enemmän ajamista. Åre Guidernalla oli Trekille tarjolla vakuutus (75 kruunua) isompien vahinkojen varalta, mutta mitään isompia ongelmia ei pyörien kanssa ollut. Hieman piti kääntää jarrukahvoja ja säätää satulan korkeutta. Ainoa ongelma ilmeni Downhillbananilla puolen välin jälkeen, kun Demosta tyhjeni sisärengas. Rinteen puolesta välistä on muuten ikävän pitkä matka kävellä takaisin alas, mutta onneksi vaihtamamme sisuri piti sen verran ilmaa, että pääsimme rullaamaan takaisin vuokraamolle.

Kotimatka

Aktiivinen lomaviikko kääntyi kohti loppua, samoin kuin kesäloma ja kesäiset säät. Sunnuntaiaamun koittaessa sade piiskari Åren rinteitä ja klo 8:30 startti kohti Tukholmaa sujui kaatosateessa. Aikaisemmin kesällä vietimme yhden välipäivän Tukholmassa ennen ajamista Viking Line Gabriellan autokannelle klo 16 aikoihin ja matkaa kohti Helsinkiä. Jälkimmäisellä reissulla optimoimme lomapäivien ja rahan käyttöä valitsemalla Tukholmasta Turkuun kulkevan Amorellan, joka lähti klo 18 aikaan. Toki olisi Åresta ajamalla ehtinyt myös Helsingin lauttaan, mutta mukavampi on nukkua pidempään ja viettää vähemmän aikaa laivassa.

Hudiksvallin Max Burgeria ei ohitettu kertaakaan
Hudiksvallin Max Burgeria ei ohitettu kertaakaan

Tukholmasta laivalla Turkuun
Tukholmasta laivalla Turkuun
Powaun breku oli mainio
Powaun breku oli mainio

Pari viikkoa ja pari tuhatta kilometriä
Pari viikkoa ja pari tuhatta kilometriä

Posted

in

,

by

Comments

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *