Assembly, nörttien taivas 2006

Assembly 2006 loppui eilen ja tuo kolmipäiväinen rupeama nörttien taivaassa meni nopeasti ja vähäisellä unella. Ensikertalaisen kokemus assyistä oli positiivinen ja tunnelma oli hieman odotusten mukainen; paljon melua ja huonoa musiikkia, kompoja, nörttejä ja tietokoneiden sinivalomeri. Olimme kavereiden kanssa paikalla siis perjantai-illasta sunnuntai aamupäivään, joka oli väsymyksen asteesta päätellen ihan riittävä rupeama. Assythan alkoivat jo torstaina, mutta LTY:n kesäkoulu viivästytti lähtöä. Varusteinamme oli kannettavat tietokoneet, joten saavuttuamme paikalle olivat pelipaikat nopeasti viritettynä; piuha kiinni kytkimeen ja kansi auki. Tarjolla olisi ollut myös Wlan, mutta nopealla testauksella se lagaili hieman liikaa. Hartwall Areena tarjosi hyvät puitteet tapahtumalle ja ruokapuolesta paikanpäällä huolehtivat Assy-hinnoitellut R-kioski, Hesburger ja Pizza Hut.

Viisi konepaikkaamme olivat Areenan alatasolta, jossa suurin osa konepaikoista oli. Lisäksi konepaikkoja oli yläkatsomossa ympäri hallia, yhdessä osassa hallia kiertävää käytävää ja oldskool-alue hallin kolmannessa kerroksessa. Kompojen seuraamisen ja parempien penkkien suhteen olisi tietokonepaikka ollut parempi yläkatsomosta kuin lattiatasolta, mutta ei nytkään ollut mitään valittamista. Ylhäältä katsottuna hallin sinisenä hohtava valomeri oli jotain uskomatonta ja nörttien koteloviritykset pääosin jotain aivan hirveetä.

Assemblyssä oli itse pelaamisen lisäksi tarjolla paljon nähtävää eri kompojen puolesta ja useita yrityksiä oli paikalla markkinoimassa ja myymässä tuotteitaan. Mukaan tarttuikin kaulanauhoja ATi:lta, AMD:ltä, Operalta ja Asukselta, Star Wreck t-paita ja Effin kahvikuppi. Microsoft oli myös vahvasti esillä ja joka toisessa kulmassa oli pystyssä Xbox360-peliteline ja ständillä oli jaossa Vistan Beta 2 DVD- ja Visual Studio Express levyjä. ATin ständillä oli houkuttimena Xbox360 kytkettynä lcd-televisioon ja varustettuna langattomilla peliohjaimilla puhumattakaan ATi-tytöistä. Creativen osastolla kisattiin kasaamalla mp3-soittimia pinoon ja AMD kisailutti minigolfissa ja renkaanheitossa. WoWin ystäville oli tarjolla oma kisansa hahmon kehittämisessä ja IRC-gallerian osastolla sai pelata WoWia ja tanssia tanssimatolla. Rautapuolesta huolehti Asus, joka oli tuonut nähtäville emolevyjä, läppäreitä ja SLI-kokoonpanoja, joista hiljainen ilma/passiivijäähdytteinen kokoonpano oli aika hieno. Nähtävää ja tekemistä riitti siis itse pelailun ja kompojen lisäksi.

Assyjen kompot tarjosivat hienoja animaatioita ja musiikkia, joskin välillä tuntui, että ”Kill all audio and lights” kuului hieman liiankin tiheästi, mutta demot ja kompot ovat oleellinen osa Assemblyjä. En ole aikaisemmin juurikaan demoihin tutustunut, mutta hienoja ja muutamia uskomattomia esityksiä oli saatu aikaan. Samalla reissulla tuli myös tutustuttua Boozemblyyn, joka ei tosin oikein vakuuttanut. Kuten laneilla kuuluukin, ei unta paljon kertynyt ja jo kesäkoulussa kasaantunut univaje sai jatkoa huolimatta siitä, että kävin ensimmäisenä yönä nukkumassa kaverin sohvalla. Viimeinen yö menikin sitten lähes nukkumatta ja tuli tavattua muutama irkkaajakin. Assembly oli ihan hieno reissu, vaikka alkuun hieman mietinkin jaksanko paikalle lähteä. Sopivalla porukalla sitä voisi harkita lähtevänsä uudestaankin.

MBnetissä on nähtävillä kuvia tapahtumasta ja kompojen tulokset ja kompot. Vaikka kompot ovat saatavilla MBnetistä, ei kaikkien katsominen kotikoneella onnistu mm. erikoisten alustojen takia. Olisikin ollut toivottavaa, jos kompoista olisi ollut saatavilla esimerkiksi videopätkät varsinkin pelinkehityskomposta. MBnetissä on myös Assyblogi, jossa seurattiin tapahtuman etenemistä ja hyvä yleiskuva Assembly-hallista.

Alla muutamia kuvia Assyilta omalla (surkealla) pokkarikamerallani kuvattuna. Ekassa kuvassa tunnelmaa ylimmästä kerroksesta nähtynä ja seuraavassa näkyy screeni, josta näytettiin kompot ja tiedotukset. Paikalla olleista yrityksistä F-Securella oli esillä virustilastoa ja skanneri, joka näytti ohi menevät Bluetooth-kännykät ja niissä mahdolliset olevat virukset. Viimeisessä kuvassa näkyy suosittu ja toimiva nukkumistapa, vaikka Areenalla olikin varattuna erilliset nukkumisalueet.

assyt yläkuva assyt yläkuva assyt f-secure assyt uneliaat

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *