Katsaus vuoden 2014 kirjoituksiin

Vuosi 2014 on lopuillaan ja on aika tehdä pieni katsaus mitä aiheita vuoden aikana tuli blogissa käsiteltyä. Kirjoituksia kertyi yhteensä 23 kappaletta, joka on saman verran kuin vuosi sitten. Aiheet voi pääpiirteittäin jakaa kolmeen kategoriaan: mobiilisovellukset, vimpaimet ja tapahtumat. Eli teknologiapitoista sisältöä, kuten pitääkin, joskin yksi täyteläinen juustokakku mahtui myös sekaan.

Pelaaminen

Pelaan ajoittain konsoli- ja tietokonepelejä, joten perinteinen katsaus viime vuoden pelaamisen arvoisiin peleihin kasvatti jälleen pelijonoa. Vuoden aikana listalta tuli pelattua muun muassa GTA V, DuckTales Remastered, Papers, Please ja hieman Tomb Raideria. Ajelin myös virtuaaliautoilla ja Gran Turismo 6:sta ajatellen sijoitin viimeinkin kunnon rattiin ja polkimiin, kun olohuoneen nurkkaan ilmestyi Logitechin G27 ratti- ja poljin -yhdistelmä. Ei mikään Fanatec toki, mutta oiva peli.

Teknologia: vempeleet

Teknologiarintamalla testasin alkuvuoden aikana Fujitsun Lifebook U904 -kannettavaa osana Master your Business -kampanjaa. Lisäksi loppuvuodesta alkoi uusi kampanja, josta testiin saapui Stylistic Q704 tabletti ja kävin jälleen Fujitsu Forumissa.

Fujitsu Lifebook U904

Fujitsu Stylistic Q704

Alkusyksyn aikana rakensin myös uuden HTPC:n korvaamaan vanhaa Asus S1:sta ja aika kätevä tietokone mini-ITX-koteloon sai ahdettua. Lisäksi Rapoon kelvoton mininäppäimistö vaihtui hieman parempaan Microsoftin All-in-One media -näppäimistöön. Ei sekään täydellinen ole, mutta edullinen ja toimiva. Vuoden aikana Jolla sai suojakseen Insmatin suojalaukun ja kesällä tekemää jenkkireissua varten hankin Lumia 925:lle edullisen autotelineen.

Palikat kasaamista vaille.

Microsoftin All-in-One Media -näppäimistö

Teknologia: sovellukset

Vuosien aikana olen kirjoitellut mobiilisovelluksista erilaisten listausten muodossa, sillä sovelluksia on paljon ja kelvollisten löytäminen on välillä hankalaa. Vuoden 2013 lopussa hankin Jolla-puhelimen, joten vuoden aikana käsittelin useassa kirjoituksessa Sailfish OS -sovelluksia Jollalle: osa 1, osa 2, osa 3 ja osa 4 ja Android-osio. Ja koska olen sovelluskehittäjä, piti myös tutustua Sailfish OS -kehitykseen ja tein Jollalle muutamia sovelluksia, kuten Haikala- ja Ampiaiskala -uutislukijat.

Alkukesästä sain viimeinkin käyttööni paremman työpuhelimen, kun tilasin valikoimissa olleen Nokia Lumia 925:n. Hyvästi Lumia 800 ja Windows Phone 7.8, tervetuloa Windows Phone 8 -käyttöjärjestelmä. Eli monilta osilta parempi kokonaisuus kuin aikaisempi Lumia ja etenkin uusi käyttöjärjestelmä tarkoitti parempaa sovellustarjontaa, joskaan ei se edelleenkään kovin loistavaa ollut.

Osaamisen kehittäminen

Teknologia ja tietotekniikka kehittyy huimaa vauhtia, joten osaamisen kehittäminen on tärkeää. Tänä vuonna on suorittanut yhtään uutta sertifikaattia, vaikka suunnitelmissa olikin, mutta kävin muun muassa IxDA Helsingin tapahtumassa kuuntelemassa pikaprototypoinnista. Myös OpenStackFin -käyttäjäryhmän tapahtuma DevOpsiin liittyen oli mielenkiintoinen. Pitäisi vain alkaa hyödyntämään DevOpsia myös omassa työssä.

Nopea prototypointi muistiinpanot perinteisesti paperille. Voittamaton käyttökokemus.

Miksi ja miten hyötyä DevOpista?

Ammatillisen kehittymisen osalta kävin ensin keväällä ja uudestaan syksyllä Reaktorin vetämällä Käytännön Kanban -kurssilla, joka avasi mainiosti ketterää ideaa. Ketterän kehityksen sanomaa oli esillä myös Agile Community -päivänä, jossa käsiteltiin muun muassa SaFEa, jatkuvaa toimitusta ja testausta.

Kanban ydinperiaatteet

Jatkuva toimitus ja DevOps

Marraskuussa vierailin myös perinteikkäässä DigiExpossa, johon olin tänä vuonna saanut bloggaajapassin, eli pääsin paikalle jo perjantaina pari tuntia ennen ovien avaamista ja kaikkina päivinä. Kaksi päivää tulikin messuja kierrettyä, mutta uusien pelien näkemistä lukuun ottamatta anti jäi laihaksi.

DigiExpo 2014

Mikko Hyppönen ja Netin tulevaisuus

Katse uuteen vuoteen

Uusi vuosi, vanhat jutut. Uudenvuodenlupauksena pidän edelleen tavoitteen kehittää itseä sekä fyysisesti että ”henkisesti”, eli kovaa treeniä ja uusien asioiden opiskelua myös vuoden 2015 aikana. Suunnitelmissa on laajentaa mobiilisovellusten kehityksessä osaamista myös iOSin ja Androidin puolelle ja ehkä myös Windows Phonelle. Ja tietenkin osaamista on syvennettävä myös Java EE:n osalta töitä ajatellen. Ehkä saan myös aikaa suorittaa Java-sertifikaatteja. Urheilun saralla olisi tarkoitus, jälleen, tähdätä kilparadoille maastopyöräenduron osalta tai sitten perinteiseen XC-kisailuun. Kannattaa siis seurata sekä ”Se on kiva sillo” että ”Rule of Tech” -blogien syötteitä ja tietenkin Twitter-tiliäni.

Näillä eväin kohti uutta vuotta. Koko vuosi aikaa tehdä uusia asioita.


Posted

in

by

Tags:

Comments

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *