Kuuntelen usein pyöräillessä musiikkia ja hyvät korvissa pysyvät kuulokkeet ovat siinä oleelliset mukavan kokemuksen saavuttamiseksi. Aikaisemmin käytin normaaleita matkapuhelinten mukana tulleita nappikuulokkeita, mutta päätin viimeinkin hankkia tilalle kunnon urheilukuulokkeet. Pohdinnan ja internetin selailun jälkeen valinta kohdistui Audio Technica ATH-CKP500RD SonicSport -kuulokkeisiin.
Audio Technica ATH-CKP500RD
Audio Technica ATH-CKP500 SonicSport -kuulokkeet ovat urheiluun suunnitellut vedenkestävät in-ear -kuulokkeet ja muutaman käyttökerran jälkeen tehtävässään ihan toimivat. Merkkinä Audio Technica on tunnettu laadusta ja loistavasta äänenlaadusta, joten jää nähtäväksi miten kuulokkeet kestävät käytössä. Äänenlaatu on ainakin korvin havaittavasti parempi, kuin tusinanappikuulokkeissa.
Kuulokkeet ovat ulkonäöltään aika perinteisen in-ear -kuulokkeiden näköiset, mutta niiden jujuna on pieni C:n muotoinen silikoninen lisänipukka, joka pitää huolen kuulokkeiden paikallaan pysymisestä. Nipukka asettuu korvan ulompaan poimuun ja on alkuun hieman erikoinen ratkaisu, mutta toimiva. Kuulokkeiden mukana erikokoisia korva- ja nipukkasovitteita, sekä vähemmän ääntä eristäviä poimutettuja korvasovitteita. Poimutetut sovitteet ovat käteviä tilanteissa, joissa on hyvä kuulla ympäristön ääniä, kuten liikennettä.
Asymmetrisessä kuulokejohdossa oikea puoli on pidempi kuin vasen ja sen voi pujottaa niskan takaa. Kuulokejohto on lyhyt käsivarsikäyttöä ajatellen ja sitä voi jatkaa mukana tulevalla 0,6 metrin lisäosalla. Kuulokkeet ovat IP5X vesisuojattu, joten ne voi pestä käytön jälkeen, mutta ne eivät ole täysin vesitiiviit. Väreinä on saatavilla musta, punainen, valkoinen ja sininen.
Tilasin kuulokkeet Amazon US:stä, koska en löytänyt niitä aluksi Suomesta, mutta kuulokkeita näyttää saavan myös esimerkiksi Musiikin.com-kaupasta. Jenkeistä kuulokkeille hintaa tuli 47,98 dollaria.
Plussaa
Äänenlaatu
Pysyvät hyvin paikallaan
Kätevä jatkojohto
Edulliset
Miinusta
Ei kaukosäädintä ja mikrofonia puhelinkäyttöön (jos sellaista kaipaa)
Eivät aivan istu täydellisesti omiin korviini
Jatkojohdon liitin välillä vetää kuulokkeita
Saa nähdä kuinka pitkään kuulokkeet toimivat, mutta niitä voi ostaa pari-kolme kappaletta samalla hinnalla, kuin mitä saisi Sennheiser OCX 686G SPORTS -kuulokkeista maksaa.
Ketterien menetelmien hyödyntäminen sovelluskehityksessä on nykyään arkipäivää, mutta ketteryyttä voi harjoittaa monella eri tapaa. Erilaisia menetelmiä on useita ja harvoin ne aivan suoraan soveltuvat käytettäväksi ketterissä projekteissa, joten oli hyvä kuulla CGI:n Agile Community -päivässä, miten SAFe oli otettu käyttöön asiakkaalla, miten DSDM:ää hyödynnetään Iso-Britanniassa ja mikä on LeSS. Hyvää jatkumoa viime syksynä Agile Community -päivälle. Tässä lyhyt yhteenveto tilaisuudesta.
Käytännön kokemuksia SAFen käyttöönotosta
SAFe eli Scaled Agile Framework on yksi menetelmä ketterän kehityksen, tai tässä tapauksessa, Scrumin skaalaamiseen isompia projekteja ajatellen, josta Anna Ferguson kertoi käytännön kokemuksia. Vuoden aikana on vesiputous-mallia käyttävästä kehityksestä siirrytty SAFen soveltamiseen, joka ei ole ollut aivan yksinkertaista, sillä muutos ei tapahdu hetkessä, jos kehitystä on tehty vesiputous-mallilla 20 vuotta. Tärkeänä osana muutosta on ketterän kehityksen perusperiaatteiden ja ketterien julkaisujunien valmentaminen. Käytännönläheistä tekemistä. Ei ole yhtä oikeaa tapaa toteuttaa SAFea, vaan se vaatii soveltamista.
Tavoitteena oli saavuuttaa niitä etuja, joita ketterä kehitys mahdollistaa, eli aikaista arvontuottoa, nopeuttaa läpimenoaikaa pienentämällä eräkokoa, saada parempi palautesykli asiakkailta ja rajoittaa yhtä aikaa käynnissä olevan työn määrää. Lean-periaatteita. Asiaa lähdettiin edistämään kahdella pilotilla ja SAFen julkaisujunien valmennuksella. Tavoitetilassa ylläpitotiimeissä käytettäisiin Kanbania ja kehityksessä SAFea palveluiden tuottamiseen ketterien julkaisujunien kautta. Tärkeänä osana muutosta oli myös koulutus SAFeen ja henkilökohtaisten kehityssuunnitelmien tekeminen.
Poimintoina kokemuksista mainittakoon, että muutos ketteryyteen vaatii valmennusta. Aikaa menee keskusteluun käyttäjätarinoiden ja määrittelyiden suhteesta ja edelleen tehdään helposti liian tarkkoja määrittelyitä jo alkuvaiheessa. Pienien eräkokojen, ketteryyden minimikriteerien määrittely ja testiautomaation tärkeyttä ei voi myöskään sivuuttaa. Ongelmana voi olla myös henkilöiden allokaatio. Testauksen kannalta oleellista on, miten ominaisuudet ovat jaettu, että ne ovat järkevästi testattavissa.
Uuden työtavan käyttöönotto ei koskaan suju ilman muutosvastarintaa, mutta asioihin tottuu. Omissa huoneissa -tekemisestä on vaikea siirtyä yhdessä tekemiseen, sopiiko menetelmä juuri meidän liiketoimintaan, jos ei tehdä määrityksiä ennalta, miten tiedetään mitä tehdään ja koska tarinat ovat pieniä, miten nähdään kokonaiskuva. Tekemistä ei kannatakaan verrata suoraan SAFe-malliin, vaan siihen, missä vuosi sitten oltiin ja kuinka pitkälle ollaan päästy. Vaikka tekemissä ei ollut erikoisia metriikoita, on vuoden julkaisuaikataulusta päästy kolmeen kuukauteen.
Dynamic Systems Development Method, eli DSDM
Päivän toinen aihe käsitteli DSDM:ää, eli Dynamic Systems Development Methodia. Tämä oli itselle uusi tuttavuus ketterien menetelmien osalta ja hieman avoimeksi se kyllä esityksenkin jälkeen jäi. DSDM:stä kuultiin videon välityksellä, joka nopeaan puhumiseen yhdistettynä ei ollut se tehokkain media esittää asia.
Ketteryys on jo vakiinnuttanut asemansa ja erilaisia metodeita on kehitetty erilaisiin lähestymistapoihin ja konteksteihin. Valinnanvaraa oikean työkalun valinnassa tehtävään riittää: Scrum, Kanban, SAFe, Xp ja DSDM. DSDM:n voi kiteyttää olevan iteratiivinen ja inkrementaalinen ketterämalli, joka on saanut alkunsa sovellusten kehityksestä, mutta kattaa nykyään näkymän tietojärjestelmään (bisnes, projekti, teknologia). Vuonna 1994 julkaistiin ensimmäinen versio mallista, 2007 toinen Atern -nimellä ja 2014 APF.
DSDM:n Atern -versiota voi kuvata lyhyesti seuraavien kuvien avulla, jotka esittävät projektin muuttujia ja elinkaarta.
DSDM ja projektin elinkaari (dsdm.org)DSDM ja projektin muuttujat (dsdm.org)
DSDM:stä ei oikein selkeää kuvaa tullut, mitä se käytännössä tarkoittaa ketterän kehityksen kannalta, mutta jos asia kiinnostaa, niin siitä voi lukea lisää vaikka Wikipediasta.
LeSS is more
Vähemmän on enemmän? Kysymys pitää paikkansa, mutta tällä kertaa ei ole kyse sananmukaisesti vähemmästä tai tarkoiteta CSS-tyylien kirjoittamiseen tarkoitettua kieltä, vaan ketterän teeman hengessä puhe on Large-scale Scrumista. Tiina Jääheimo kertoi suhteellisen uudesta menetelmästä skaalata Scrum isompaan kontekstiin, joka tekee asian kevyemmällä ja enemmän Scrum-tyylisellä otteella kuin SAFe. LeSS:n säännöt vakiinnutettiin 2013 ja SAFen tapaan se on lähtöisin Nokiasta. Suomessa on vain yksi sertifioitu LeSS-kouluttuja, Ran Nyman Goseilta.
LeSS on tuotekehitys-kehys, joka laajentaa Scrumia skaalautumiseen liittyvillä säännöillä ja ohjelinjoilla tarjoten Basic LeSS -mallin 2-8 tiimille ja Huge LeSS -mallin yli 8 tiimille. SAFeen verrattuna LeSS säilyttää monet Scrumin käytännöt ja ideat, kuten sen että tiimit työskentelevät samassa sprintissä.
LeSS yleiskuva (less.works)LeSS ydin (less.works)
Scrumiin verrattuna eroina on muun muassa Sprint planningit, joita on kaksi kappaletta. Yksi suunnittelutilaisuus kaikille tiimeille ja yksi jokaiselle tiimille erikseen. Retroja on myös jokaiselle tiimille erikseen ja yksi yhteinen. Skaalautuvuus näkyy Open Space -keskusteluissa, Town hall -tilaisuuksissa ja Scrum of Scrumeissa, joita pidetään useamman kerran viikossa informaation jakamiseksi ja koordinointia varten. Scrumiin tapaan tiimeillä on omat Sprint backlogit ja päivittäiset Scrum-tilaisuudet. Samoin tuotteen backlogin tarkennus tehdään tiimikohtaisesti asioille, joita tiimi todennäköisesti aikoo toteuttaa. Sprint Review pidetään kaikille tiimeille yhteisenä.
LeSSin periaatteet ovat käytännöllisiä kaikkeen tekemiseen sovelluskehityksessä.
LeSSin periaatteet (less.works)
LeSSissä myös ScrumMasterin ja tuoteomistajan roolit muuttuvat. ScrumMaster ei ole osa tiimiä, eikä tee työtä tiimissä, vaan keskittyy asiaan kokonaisuutena ja palvelee yhdestä kolmeen tiimiä. Tuotteella on yksi tuoteomistaja ja tuotebacklogi, jota useat tiimit tukevat. Tiimit työskentelevät suoraan asiakkaan ja sidosryhmien kanssa. Definition of Done on yhteinen koko tuotteelle ja sen pitäisi olla laaja ja käyttäjäkeskeinen. Tähän tarvitaan organisaatiorakenteen, roolien ja käytäntöjen muutoksia, joka ei välttämättä ole helppoa.
Scrumin tapaan kaikki tekeminen on tiimien sisällä, sisältäen muun muassa jatkuvan palvelun, laadunhallinnan, testauksen ja arkkitehtuurin, vaikka helposti nämä jäävät niin sanotun Undone-osaston vastuulle, joka tekee viimeiset silaukset tuotteelle. Tiimit ovat 7+-2 hengen moniosaaja-tiimejä, jotka tekevät käyttäjälähtöisen ominaisuuden kokonaisuudessa. Projektipäälliköiden on hyvä pysyä poissa tiimien läheltä.
LeSS vaikutti esityksen perusteella käytännönläisemmältä ja selkesti yksinkertaisemmalta lähestymiseltä skaalatuvaan ketterään kehitykseen.
Pyöräily on hyvä harrastus ja etenkin matkustaessa sillä näkee kaupunkia paremmin kuin kävellen, etenkin jos kaupunki on yhtä hyvin suunniteltu pyöräilyä ajatellen kuin Tukholma. Mutta kun alle laitetaan maastopyörä ja mukana on MTBCF:n väkeä, jää kaupukiarkkitehtuurin ihailu vähemmälle, mutta sitä enemmänkin tulee koettua upeita polkuja ja kallioita. Helatorstain pitkän viikonlopun vietin Tofkholmassa, eli pyörän kanssa Itämeren yli ja kolme päivää ajelua pitkin Tukholman lähialueiden polkuja ja kallioita hyvässä seurassa.
Päivä 0: Gabriella
Matka kohti Tukholman maastoja alkoi keskiviikkoiltana, kun porukka lastautui maastopyörien kanssa Viking Line Gabriellaan. 34 pyöräilijää tavaroineen oli aikamoinen näky Katajanokan terminaalin edessä ja ajaessa letkassa autokannelle. Pyörät nippuun ja kohti buffetia, tankkaus seuraavaa päivää alkakoon. Matkan aikana oli hyvä myös speksata tulevien päivien reittejä. Laivamatkalle oli ennustettu tuulta ja kyllä se laiva kivasti keinutti.
Autokaistalta laivaanPyörien niputus
Päivä 1: Hellasgården
Ensimmäinen ajopäivä alkoi rantautumisella Ruotsin maaperälle, jakaantumisella neljään ryhmään ja laukkujen viemisellä hotellille. Tänä vuonna hotellina toimi Sjöfartshotellet, joka on Slussenin lähistöllä, eli sopivan ajomatkan päässä laivalta. Valitsemani ryhmä suuntasi hotellilta kaakkoon, Tyresöhön päin, viileähkössä ja puolipilvisessä kelissä. Lämpöasteita oli noin 9.
Lyhyen siirtymän jälkeen saavuimme niitylle, josta hyvin puihin maalilla merkitty reitti alkoi. Huomasi hyvin, että edellisinä päivinä oli satanut runsaasti, sillä mutaa ja vesilammikoita riitti. Maxxiksen 2,4″ Ardentit toimivat renkaina hyvin liukkaassa juurakossa. Liukkaus teki reitistä vielä hieman haastavamman, kuin se olisi muuten ollut, mutta hauskaa pätkää silti.
Ajopäivä muodostui lopulta noin 6 tunnin pituiseksi, josta ajoaikaa oli noin 4 tuntia ja noin 50 kilometriä siirtymät mukaan lukien. Ensimmäinen päivä näytti, mitä muut päivät tulisivat olemaan, eli ajamista noin tunti, jonka jälkeen joko evästauko tai lounas. Lounas nautittiin Tyresön linnan alueella olevassa kahvilassa. Pankkikortti toimi kätevästi, mutta annosten kanssa oli pientä säätämistä. Kaikki kyllä saivat syötyä ja vesivarastot täydennettyä. Paluumatkalla ajoimme hieman parempia kallioisia pätkiä ja ilmeisesti myös Area 51:stä ja Roswelliä. Matka 50,4 km, keskinopeus 11,9 km/h, ajoaika 4:12:23 tuntia, kesto 4:47:18 tuntia.
Hotellille saavuimme takaisin klo 18 aikoihin ja lyhyen pyörähuollon jälkeen oli hyvä suunnata saunaan ja päivälliselle. Vietnamilainen ravintola lyhyen kävelymatkan päässä tarjosi loistavaa riisinuudelia kanalla.
Reitit olivat merkitty selkeästiTankkaus on tärkeä osa ajoaSuunnistustaukoTyresön linnaan lounaalleOlet tässäHuoltotoimia metsässäTukholmaa ehti ihailla vain etäältä
Päivä 2: Knivsta – Uppsala
Toisena päivänä, eli niin sanottuna pitkänä päivänä, valitsemani ryhmän suuntana oli Lunsen Uppsalan lähistöllä, jonne ajettaisiin Knivstasta. Muut ryhmät lähtivät Södertäljeen ja Hellasgårdenin maastoihin. Junan kanssa oli alkuun hieman säätämistä, sillä Uppsalan suuntaan kulkeva juna ei lähtenytkään Stockholm Södran rautatieasemalta, vaan meidän piti vaihtaa siihen Karlbergin asemalla. Pyörän kanssa junassa liikkumisessa on lisäksi hyvä tietää, että Stockholm Centralille ei pyörillä ole asiaa. Muutenkin Tukholman junat eivät olleet kovin hyviä pyöränkuljetusta ajatellen verrattuna VR:n Flirt-juniin.
Ennakkoon perjantaiksi oli lupailtu sadetta, mutta onneksi ennusteet ja keli muuttuivat, eikä lyhyitä sadekuuroja lukuun ottamatta vettä taivaalta näkynyt. Toki, mutaa ja liukkaita juuria riitti myös perjantaina, mutta nyt polut olivat tasaisempaa kangasmaastoa. Keli oli viileä, vain noin 7 astetta, mutta metsässä ei pahemmin tuullut. Ajopäivälle kertyi pituutta 11 tuntia, josta hieman yli pari tuntia siirtymiseen junalla. Metsässä ajoa oli noin 4 tuntia ja 45 kilometriä. Matka 44,3 km, keskinopeus 11,8 km/h, ajoaika 3:44:45 tuntia, kesto 4:02:06 tuntia. Ajoporukan GPS-jälki Stravassa.
Pyörähuoltoa aamullaRyhmiin jakaantuminenVälillä oli lyhyitä tiesiirtymiäLunsentorpetin makkarapaikkaHyvin nouseeVauhti vapaa pätkien jälkeen odoteltiin loppuryhmääHieman haastavampi pitkospuu kuolleessa metsässäKosteikon palautusprojektiLunsenin reitit olivat hyvin viitoitettu29″ kiipesi helposti tekniset nousutPitkänä päivänä energiat kävivät vähiin
Päivä 3: Hellasgården
Viimeinen päivä ennen laivalle suuntaamista ajettiin Hellasgårdenin maastoissa, Nackan luonnonpuistossa, jossa ajelimme osittain jo ensimmäisenä päivänä. Päivä valkeni aurinkoisena ja kohtalaisen lämpimänä, 14 asteen tuntumassa. Ei tullut otettua lyhyttä ajopaitaa turhaan mukaan. Polut ja kalliot olivat nyt huomattavasti kuivemmat, kuin torstaina, vaikka jotenkin vetäjämme läskipyörä löysi mutaa ihan riittävästi reitille.
Hellasgårdenin maastoista löytyvät Tukholman lähialueen parhaat polut, eivätkä ne ajamalla lopu kesken. Suurilta osin ajamamme pätkät olivat lyhyitä kallionousuja ja laskuja peräjälkeen, eli hauskaa teknistä ajamista. Etenkin A-trail oli mainiota kalliota ylös-alas pätkää. Kunpa Helsingin keskuspuistossa olisi samanlaisia pitkiä kalliopolkuja. Lounas syötiin Hellasgårdenin kahvilassa, jossa oli hyvät pannukakut. Yllättävän hyvin sitä jaksoi klassikkopätkät vielä ajella, vaikka väsymys sekä tuntui että näkyi ajossa. Kallioilla kierrettiin noin 4 tuntia ja 35 kilometriä. Matka 34,3 km, keskinopeus 10,9 km/h, ajoaika 3:08:29 tuntia, kesto 3:49:07 tuntia. Ajoporukassa reitti merkittiin kätevästi Stravaan.
Kaikki hauska loppuu aikanaan, joten kolmen jälkeen oli aika suunnata hakemaan laukut hotellilta ja ajaa takaisin laivaan.
Aamun ajajakokousLähellä keskustaa, mutta silti aivan metsässäVauhdikkaita laskujaMastoillaJoskus tie nousee pystyynFatbike kiipesi helposti haastavat nousutMaisemat kallioilta olivat mainiotTakaisin laivaan
Varustautuminen
Useammalle päivälle varustautuminen vaatii hieman pohdintaa, mitä laukkuun pakkaa mukaan sekä vaatteiden että varaosien osalta. Myös energiapitoista purtavaa on hyvä varata reilusti mukaan, vaikka päivän aikana poikettiin kahvilla tai syömässä. Itselläni oli mukana energiapatukoita, pähkinöitä, keksejä ja rusinoita hieman liikaakin, mutta parempi niin, kuin että energiat loppuisivat metsässä. Juomavarastoja oli mahdollisuus täydentää kerran ajopäivän aikana ja ruokaa sai lisää ajopäivän jälkeen lähikaupasta. Yleensä pankkikortti toimi, mutta kannatti varata myös kruunuja mukaan.
Tavarat ja 3 litran juomavarastot kulkivat kätevästi Evocin Stage 12l:ssa, johon mahtui hyvin myös varaosat, työkalut, pari vararengasta ja sään mukaan sadevaatteet tai tuulelta suojaava takki. Aivan tyytyväinen en kyllä ollut repun istuvuuteen verrattuna aikasempaan CamelBak M.U.L.E:een , sillä olkahihnat painoivat.
Juomarepussa mukana kulki:
Kuusiotyökalu ja 2-8mm+ torx kärkinen avain
Varasisärengas tai kaksi
Rengasraudat
Takavaihtajan korvake+kiinnitys hilppeet
Pumppu
Iskaripumppu
Ketjutyökalu
Pätkä ketjuja ja pikalukkoja ketjuun
Rattaanpultteja ja vastakappaleita
Sekalaisia pultteja, esim. satulatolppaan, jarruihin
Nippusiteitä, rautalankaa
Satulatolpan panta
Veitsi, esim. Leathermanin monitoimityökalu
Ilmastointiteippiä, jolla voi paikata vaikka revenneen ulkorenkaan
Ompelutarvikkeet, kalastajanlankaa ja nahkaneula
Pinna-avain ja pinnoja+nippelit
Paikkoja, liimaa, hiekkapaperia
Ensiapupakkaus, kyypakkaus, punkkipihdit
Hammasharja, rätti, ketjuöljy
Nenäliinoja
Säädetty takavaihtaja ja vaihdevaijeri
Jarrupalat
Klossit ja kiinnitysruuvit
En yleensä ole lenkeillä käyttänyt suojia, mutta Tofkholmaan mukaan lähti 661 Kyle Strait -polvisuojat, jotka ovat odottaneet hyllyssä käyttöä muutaman vuoden. Maasto on etenkin Hellasgårdenissa samantyylistä kalliopolkua kuin paikoitellen Helsingin keskuspuistossa, joten polvisuojat ovat hyvä olla. Yllättävän hyvin suojien kanssa pystyi ajamaan ja ne pitivät viileässä kelissä polvet lämpiminä. Olisivat voineet tosin olla hieman kevyemmät.
Ajokaluston osalta itsellä on 29-tuumainen Specialized Stumpjumper FSR Comp, joka kiipesi kätevästi kallioita ja rullasi juurakoiden yli. Ajoporukan kalusto oli pääasiassa täysjoustoja 120-160mm joustomatkalla ja vaihtelevasti 26″ ja 27.5″ -rengaskoolla. 29-tuumaisia oli muutamia, sekä kaksi fatbikea. Fatbiket menivätkin kepeän näköisesti mudassa ja kallioilla. Merkeistä Santa Cruz, Pivot ja Specialized taisivat olla enemmistössä. Pyörästä ei Tofkholmassa ajaminen jää kiinni.
Stumpjumper FSR Comp 29Evoc Stage 12l ja tavarat
Jälkitunnelmat
Kolmipäiväinen ajoreissu Tukholmaan sujui mainiosti ja oli kiva ajaa uusia ja hyviä baanoja mahtavassa seurassa. Tukholman poluista jäi myös visuaalista muistikuvaa, kun eräs ryhmässäni ajanut kuvasi toimintakameralla ja teki hienot videokoosteet ajopäivistä. Ennen Tofkholmaan lähtöä itseä hieman arvelutti, miten kevätkuntoisena jaksaisi ajaa pitkiä päiviä ja miten paikat kestäisivät, mutta yllättävän hyvin jaksoin myös viimeisenä päivänä. Vauhtihan ei sinällään ollut kova ja kaikkia odoteltiin, mutta päivät tekevät tehtävänsä. Kuulemma neljä pidempään lenkkiä olisi ollut hyvä saada pohjalle, mutta en keväällä ehtinyt kuin pari pidempää maastolenkkiä ajamaan.
Olin varautunut matkalle kohtalaisin varaosin, mutta niitä ei tarvittu. Omassa ajoryhmässäni oli vain pari teknistä taukoa kolmen päivän aikana, kun takavaihtajan korvake katkesi ja jarrukahvan pultti korvattiin nippusiteellä. Aikaisempina vuosina Tukholmassa on kuulemma hajonnut mitä erikoisimpia kohtia fillarista, joten varautuminen pahimpaan kannattaa. Riittävä varautuminen näkyi myös mukanani olleessa tavaramäärässä, Brittiläinen 80-100 litran keikkalaukku täyttyi sopivasti, mutta ei se kyllä mukava ollut kantaa.
Tukholmaan jäi vielä paljon ajamattomia polkuja ja muun muassa kuollut metsä jäi näkemättä, sekä lammasmakkara syömättä Tyrestan kansallispuistossa. En kyllä ymmärrä, miksi en ole aikaisempina vuosina Tofkholmaan lähtenyt, mutta nyt kyllä pitää pyrkiä lähtemään matkaan seuraavina vuosina. Tukholman lähialueen reitit ovat hyvin merkittyjä, että teoriassa sinne voisi tehdä myös kesälomamatkan itsenäisesti.
Avokonttorissa työskennellessä on välillä hyvä saada työrauha ja paeta sermien erottamilta käytäviltä kantautuvaa keskustelun sorinaa laittamalla kuulokkeet päähän ja musiikki soimaan. Käytin aikaisemmin Sennheiser PX 200-II -kuulokkeita, jotka toimivat kelvollisesti, mutta ääni oli hieman kalpea, joten alennusmyynneistä ostoskoriin päätyi Sennheiser Momentum On-Ear -kuulokkeet. Parempaa ääntä hieman isommassa paketissa. Lyhyen käyttökokemuksen perusteella Momentum On-Earit toimivat hyvin, ääni on hieman bassorikas ja Alcantara-pehmusteet ovat mukavat korvien päällä. Ainoa miinus on, että sangat eivät taitu ja kaukosäädin toimii vain Applen-laitteissa§.
Sennheiser Momentum On-Ear (1. sukupolvi)
Korvien päälle tulevat Sennheiser Momentum On-Ear -sankakuulokkeet ovat suunniteltu käytettäväksi mobiililaitteiden kanssa, joka näkyy lähinnä lyhyehkössä 1,4 metrin johdossa. Kuulokkeiden ulkonäkö on hillityn tyylikäs, rungon ollessa ruostumatonta terästä ja pehmusteet mukavaa ja hengittävää Alcantaraa. Mukana tulee kaksi 1,4 metrin pituista kuulokejohtoa, joista toinen on taitetulla 3,5 mm liittimellä ja handsfree-toiminnoilla ja toinen suoralla liittimellä. 160 grammaa painavat kuulokkeet voi pakata mukana tulevaan kuljetuslaukkuun tai pussiin. Väreinä on valittavana pinkki, vihreä, valkoinen, sininen, ruskea, punainen ja musta. Hintaa kuulokkeilla on noin 140 euroa.
Momentum On-Ear -kuulokkeet tuntuvat mukavilta, ja vaikka en ole hifisti, äänenlaatu on selkeästi parempi verrattuna pienempiin PX 200-II:iin. Ääni on täyteläinen ja hieman bassoon painottuva, kuten arvosteluissakin (en) kerrotaan. Ulkopuolista ääntä kuulokkeet eivät kovin hyvin eristä, vaikka ovat taustaltaan suljetut, koska pehmuste vuotaa. Kooltaan kuulokkeet ovat päässä ja korvien päällä ihan mukavat, mutta kannettaessa sangat voisivat taittua, kuten toisen sukupolven Momentumeissa. 1,4 metrin kuulokejohto riittää juuri ja juuri työpöytäkäytössä, jos kannettava on telakassa pöydällä, eikä aivan vieressä. Tietokoneen kanssa käytettäessä kaukosäätimelle ei ole niin tarvetta, mutta olisihan se kiva, että se toimisi myös muissa kuin Applen-laitteissa. Asia onkin korjattu seuraavan sukupolven mallissa, joista on erikseen mallit Androidille ja iOS:lle.
Sennheiser Momentum On-Ear -kuulokkeet ovat ihan kätevät ja tälläiselle satunnaiselle musiikin kuuntelijalle toimivat. Halvat ne eivät toki ole ja melkein satsaisin suoraan toisen sukupolven malliin, kääntyvän sangan ja paremman kaukosäätimen takia. Hintaeroa ensimmäisen ja toisen sukupolven mallien välillä ei montaa kymppiä ole, ellei löydä kuulokkeita alennusmyynnistä, kuten itse tein.
Urheillessa on tärkeää pitää huolta lihaksista, mutta usein tämä helposti unohtuu, kunnes paikat ovat aivan jumissa. Venyttely ja esimerkiksi hierontarullan käyttö auttaa pitämään lihakset liikkuvina, mutta mikään ei korvaa kunnon hierontaa. Olikin siis kymmenien vuosien jälkeen hyvä aika käydä avaamassa jumituneita lihaksia Suomen Urheiluhierontakeskuksella.
Suomen Urheiluhierontakeskus (SUHK) tarjoaa urheiluhieronnan lisäksi muun muassa fysioterapiaa ja osteopatiaa, ja toimii Suomenojalla, Kivenlahdessa, Tapiolassa ja Leppävaarassa. Tarjolla on kätevästi myös ilta-aikoja. Kävin testaamassa urheiluhierontaa Leppävaarassa, jossa toimipiste on ollut noin vuoden verran. Ajanvaraus toimi helposti netin kautta ja varauksesta tuli vielä erillinen kuittaus sähköpostitse.
Leppävaaran toimipiste sijaitsee kätevästi kävelymatkan päässä kauppakeskus Gallerian vieressä ja toimitilat ovat siistit. Auton saanee parkkiin Gallerian halliin tai Läkkitorille. Uuden hierontapaikan ja hierojan valinta on aina hieman arpapeliä, sillä hierontaa voi tehdä monella eri tavalla. Aikavaraukseni osui Niko Iivoselle, joka hoiti jalkojen tunnin hieronnan ihan hyvin. Radiossa soi muistaakseni Metro Helsinki. Hieronta tuntui lihaksissa, reisien ja säärien jumiutuminen tuntui hieman helpottavan ja polviin heijastunut kipu lievittyi. Tunnin hieronta kustansi 50 euroa.
Yhdellä hierontakerralla ei lihaksia vielä avata, joten pitää vielä ainakin muutaman kerran käydä hierottamassa niitä. Olisi pitänyt käydä avaamassa paikkoja ja vuosia sitten. Pari päivää myöhemmin pyörä kulki hieman paremmin kuin aikaisemmin, vaikka tehot olivat vieläkin hieman kadoksissa.
Ketterä kehitys ja lean-ajattelu ovat yleistyneet viime aikoina myös isommissa organisaatioissa ja sovelluskehitystä on opittu tekemään järkevämmällä tavalla. Mutta miten hallita isoja hankkeita, joissa on satoja kehittäjiä ja useita kokonaisuuksia? Tähän kysymykseen yrittää Scaled Agile Framework, eli lyhyemmin SAFe, tuoda vastauksen määrittelemällä miten voidaan ketterä kehitys skaalata enterprise-kontekstissa. Kävin muutama viikko sitten tutustumassa aiheeseen Leading SAFe -kurssilla ja samalla suoritin SAFe Agilist -sertifikaatin.
Leading SAFe
Leading SAFe on kaksipäiväinen kurssi, jossa perehdytään Scaled Agile Frameworkin saloihin ja kurssi antaa valmiudet johtaa SAFe -mallin kehitystä ja suorittaa SAFe Agilist -sertifikaatti. Kehyksenä SAFe on jaettu kolmeen osa-alueeseen, joiden avulla bisneksen strategiset teemat muokkautuvat ratkaisuja tuottaviksi arvovirroiksi, ketteriksi julkaisujuniksi ja useiksi Scrum-tiimeiksi. SAFen pääpirteittäinen idea selviää hyvin Scaled Agile Frameworkin -sivuilla olevasta kuvasta, josta voi klikata eri osa-alueita, jotka kehyksen koostavat: tiimi, hanke ja portfolio.
SAFe 3.0
Kurssin ensimmäinen päivä sisältää ketterään kehitykseen liittyen Lean-ajattelua ja ketterän kehityksen skaalaamista. Lisäksi aloitetaan Agile Release Trainin, eli junan, läpikäyntiä, josta jatketaan seuraavana päivänä. Viimeisenä päivänä käydään läpi myös portfolio-taso ja johtamisen skaalaamista. Läpikäytävän asian määrä on ihan kohtuullinen, vaikka etenkin viimeisenä päivänä loppuosan materiaali juostaan hieman läpi. Kokonaisuuteena kurssi antoi hyvän yleiskuvan SAFesta ja sisäisen kurssin kouluttajina toimineet CGI:n Anna Ferguson ja Juha Rossi vetivät asiat hyvin läpi.
Kurssin sisältö ei ole kovinkaan yllättävää, sillä käytännössä se kertaa sen kaiken hyvän käytännön, jota ketterä kehitys ja lean-ajattelu sisältävät ja paketoi sen isompaan kokonaisuuteen lisäten siihen omat vaiheensa. Tämän jälkeen tosin voi ajatella, että onko tekeminen enää kovin ketterää, kun ympärille on leivottu vaikka mitä, mutta aina se vesiputousmallin voittaa. Sovelluskehityksen ennustettavuuteen ja koodin laatuun, sekä johtamiseen liittyviä asioita kannattaa soveltaa pienemmässäkin skaalassa.
Mielipidettä SAFen toimivuudesta en osaa sanoa, sillä sen näkee vasta käytännössä, kun/jos sitä itse pääsee toteuttamaan ja muodostamaan oman näkemyksensä eri osa-alueiden toimivuudesta. Kehyksessä on kuitenkin paljon jo muissa yhteyksissä hyväksi havaittuja asioita, joiden käyttäminen varmasti edesauttaa parempaan lopputulokseen pääsemisessä.
SAFe Agilist -sertifikaatti
SAFe Agilist -sertifikaattitesti on avoin testi, jossa saa käyttää haluamiaan materiaaleja ja se suoritetaan kotona. Kysymykset koostuvat Leading SAFe -kurssimateriaalista ja Scaled Agile Framework -sivuston materiaalista ja kysymykset ovat yhdistelmä enemmän tai vähemmän hankalia ja visaisia, joihin vastauksien löytäminen on myös oppimiskokemus.
Leading SAFe -kurssi antoi kohtalaiset valmiudet sertifikaatin suorittamiseen, mutta testiä tehdessä tuli googleteltua, luettua SAFen sivustoa ja kurssimateriaalia sen verran paljon, että 50 kysymyksen vastaamisessa kesti noin kolme tuntia. Kurssi ja sen materiaali ei vastaa selkeästi asioihin, vaan toimii lähinnä viitteenä mistä aihepiiristä vastausta voi etsiä. Kaikkiin kysymyksiin en löytänyt oikein hyvää vastausta, joka näkyi tuloksissakin, mutta testi meni kuitenkin läpi pistein 172 / 218 (40/50 kysymystä) rajan ollessa 130 pistettä, joten kai sitä voi olla vastauksiin tyytyväinen.
Yhteenveto
Kurssina ja aiheena Leading SAFe oli mielenkiintoinen, vaikkakin asiat olivat Scrumin ja Kanban -kurssien jälkeen osittain toistoa. Harjoitukset tukivat tekemistä, mutta enemmän kurssista saa irti, jos suunnitteilla on, tai on osallistunut isoihin sovelluskehityshankkeisiin.
Scaled Agile Framework tuo suuriin hankkeisiin, ainakin toivottavasti, ketteryyttä ja sen sisältämät menetelmät ja ideat toimivat pienemmässäkin skaalassa. Hyvä koodi, parempi mieli.
Viikko sitten päivä valkeni aurinkoisena ja pienessä pakkasessa, joten oli hyvä tilaisuus suunnata kohti Espoon metsiä ja Oittaan ulkoilualuetta. Tarjoaisiko Oittaan hiihtoladut yhtä hyviä reittejä sivakoitavaksi, kuin edellisenä päivänä testaamani Petikon reitit Vantaalla. Ei aivan, mutta hien sai pintaan ja sykkeet korkealle. Kuntorata oli nimensä mukaisesti kuntorata. Ihan kivaa hiihdettävää ja lenkin jälkeen pääsi mukavasti lounaalle Oittaan kartanoon, jossa oli tarjolla maukasta lohikeittoa ja karjalanpaistia.
Oittaalta lähtee latuja useaan suuntaan
Oittaa sijaitsee Espoossa Kehä III:n tuntumassa Bodomjärven rannalla ja sanovat, että se olisi pääkaupunkiseudun hienoin ja palveluiltaan paras hiihtokeidas. Ehkä. Oittaalla on monipuoliset ja kaikille sopivat ladut, vaikkakin enemmän perinteisen hiihtäjille, kuin vapaan tyylin taitajille. Perinteisen latuja pitkin pääseekin vaihteleville ja erämaamaisille maisemille, mutta luisteluhiihtäjät joutuvat tyytymään kuntoradan tiukkoihin nousuihin ja vauhdikkaisiin laskuihin. Oittaan ladut pidetään hyvässä kunnossa, sillä ne kunnostetaan ensisijaisesti Leppävaaran ja Espoon Keskuspuiston kanssa. Kuntorata on valaistu klo 22.00 asti. Oittaalle pääse helpoiten omalla autolla ja julkisilla ottamalla lähijunan Espoon keskukseen, josta bussi 86 vie perille.
Hiihtolenkin jälkeen voi käydä lounaalla Oittaan kartanon vanhassa kivinavetassa, jossa on kahvila ja ravintola. Lisäksi siellä on välinevuokraamo ja suksien huoltopiste.
Lounaspaikka kivinavetassa
En omista perinteisen suksia, joten suunta oli 4,4 kilometrin kuntoradalle, joka on latuprofiililtaan samaa luokkaa kuin Leppävaaran urheilupuiston kuntorata, eli kohtalaisen rankka, sillä ylämäkiä riittää. Reittin on ihan mukavaa hiihdettävää, jos vielä ylämäissä saisi loikan päälle. Ainakin sykkeet pysyivät ylhäällä, kun alamäissä ei kovin paljoa ehdi huilaamaan ennen uutta ylämäkeä. Loppuosalla ennen uutta kierrosta on hieman tasaista, jossa voi palautella. Endomondoon kertyi hyvää käyrää, ja vaikka kävin edellisenä päivänä testaamassa Petikon ladut, hiihto kulki jopa paremmin. Keskisykkeet olivat kyllä hieman korkeammat (163 vs. 156), mutta se selittyy latuprofiililla.
Endomondon käyrät Oittaalta
Mukavaa hiihtobaanaaTuulinen sää oli tehnyt esteitä
Pääkaupunkiseudun hiihtoladuista Oittaan tarjoama luisteluhiihtäjälle on hieman kapea, mutta sitäkin rankempi. Seuraavaksi hiihtovuorossa on käydä testaamassa Paloheinän peltolenkki ja kuntorata, ja jos hiihtokelit jatkuvat, Espoon keskuspuiston reitit sekä Vantaan Hakunilan ladut, jotka ovat pääkaupunkiseudun vaativimpia ja sopivat aktiivikuntoilijoille.
