Katsaus vuoteen 2020

Vuosi 2020 vaihtui viimeinkin vuodeksi 2021 ja tämä vuosi näyttää alustavasti lupaavalta. Kunnon talvi on vallannut koko Suomen, rokotteet Koronaan ovat tuloillaan ja päivät alkavat pidentyä. Mutta ennen tämän vuoden askareita, on hyvä katsoa miltä vuosi 2020 näytti.

Siirtyminen etätöihin

Työelämä koki Korona-aikana, jos näin voi sanoa, tervetulleen uusiutumisen asenteessa etätöihin. Valtiovallan suosittelema etätyö pakotti yritykset miettimään, olisiko tässä ainakin osittain uusi normaali. Saimaanharjulla etätöihin oli siirrytty jo 2019 lopussa, joten muutos arkeen oli vähäinen. Etätyöpiste sai vuoden aikana lisäyksenä kunnon työtuolin ja uuden pöytävalon. Lisäksi kommunikaation avuksi hankin Logitechin StreamCamin ja kodin verkkolaitteet lisääntyivät Google Wifi -Meshillä.

Hiihto

Muuttaminen toissa vuonna Etelä-Karjalaan ja Saimaanharjulle toi muutoksia myös hiihtoreitteihin. Talvi oli viime vuonna lyhyt ja ehdin käydä testaamassa vain Saimaanharjun Konstun kuntoradan. Tänä vuonna on talvi alkanut paremmin ja Lappeenrannan lentokentän ympäri on tullut hiihdettyä jo useamman kerran.

Retkeily

Pyöräjuttujen lisäksi harrastamme hieman retkeilyä ja vuoden aikana testasimme Haikkaanlahden retkeilyreitin Riutanniemen kierroksen osalta. Kävimme lähiretkellä Orrainpolulla, joka oli nätti retkeilyreitti Savitaipaleella.

Yön yli reissun teimme myös Puumalaan ja Norppapolulle, joka on 13 km pitkä sisältäen osakierroksia 2,8 ja 4 km väliltä. Kulkuaika on 5 tuntia. Reitin varrella on 2 tulipaikkaa ja 4 uimarantaa.

Kesälomalla kiersimme Kuusamossa Pienen Karhunkierroksen kääpiövillakoiran kanssa satojen muiden retkeilijöiden kanssa.

Kesäloma

Kesälomalle oli muutamia suunnitelmia, mutta vallitsevan ajanjakson takia ne hieman muuttuivat. Alkujaan oli tarkoitus lähteä Kaldoaivi MTB:hen, mutta se siirtyi vuodelle 2021. Kesälomaa oli ruhtinaalliset pari viikkoa ja sen vietimme tekemällä pakulla pienen Lapin reissun. Aloitimme Rukalta, josta jatkoimme Saariselälle ja sieltä Leville. Hienoja päiviä pyörän päällä.

Ensimmäinen pysähdys reissulla oli Rukalla, jossa pääsimme testaamaan juuri rakenteilla olevan Bike Parkin, sekä paikallisten aktiivien rakentamat MTB-Enduro reitit. Rukalle on syntymässä hieno Bike Park, etenkin jos mukaan laskee epäviralliset reitit, jotka tarjoavat luonnonmukaisempaa ajettavaa. Odotan innolla miltä reitit näyttävät 2021 syksyllä.

Saariselkä tarjosi hyvät maastopyöräreitit pidempiin ajoihin, joista testasimme muutamat vaihtoehdot. Kirjoituksessa lisäksi esiteltynä ne parhaimmat ja tunnetuimmat reitit.

Pyöräjutut

Tänä vuonna pyörähommat jäivät vähille ja keskittyivät lähipoluilla ajamiseen. Autoimme kesän aikana Lappeenrannan Junnupyöräilyssä lenkkien vetämisessä, valmensimme Funduro leirillä Nuuksiossa, pidimme kisatoimistoa Funduro Cupin Saimaa -osakilpailussa ja järjestimme EBA ry:n Endurojunnuille leirin Ruokolahdella.

Kävimme ajamassa muutaman kerran yhden Lappeenrannan parhaimmista maastopyöräreiteistä Karhusjärvellä. Lähtöpaikkana toimii hyvin Viipurinportin ABC, jolle voi ajaa takaisin enemmän tai vähemmän kierrellen tai samaa reittiä takaisinpäin. Toinen mukava reitti on ajaa Haikkaanlahden retkeilyreitti etenkin jälkimmäisen puoliskon suhteen. Helppoa ja rentoa rullailua, jossa taukopaikoilla voi paistaa vaikka makkaraa.

Lähimaaston reitit tulivat kesän aikana tutuiksi ja ne osoittautuivat mainioiksi poluiksi muutaman tunnin aktiiviseen ajoon. Maastopyöräenduro-tyylisiäkin reittejä löytyi ja ideoita uusien rakentamisesta on jo ensi vuodelle.

Pyöräilyn saralla kalustona toimi edelleen Specialized Enduro Elite 6Fattie ja Nordest Bardino. Syksyllä pyöräkuume oli koholla ensi vuoden enemmän poluille painottuvaa ajoa ajatellen. Kävin testaamassa Varustamosta Specializedin Stumpjumper Evoa, joka oli aika pätevä peli. Suurin muutos vuoden aikana maastopyöräilyssä oli vaihtaminen usean vuoden jälkeen takaisin SPD-polkimiin.

Ratsastus

Anne on harrastanut ratsastusta lähes yhtä kauan kuin minä pyöräilyä ja on ammatiltaan ratsastuksenohjaaja, joten tänä syksynä oli aika tutustua hänen harrastukseensa. Eli aloitin Einolan Tallilla aikuisten ratsastuksen alkeiskurssin ja vuoden loppuun mennessä oli 10 ratsastuskertaa takana.

Ja kaiken sen lisäksi

Vuoden aikana aloitimme myös toisen uuden harrastuksen: boulderoinnin. Tai olin muutama vuosi sitten jo käynyt useamman kerran kiipeilemässä, mutta aina tauon jälkeen on mukava aloittaa uudestaan. Kävimme kiipeilemässä Boulder Saimaalla, joka on pieni ja toimiva kiipeilykeskus Lappeenrannan lentokentän päädyssä.

Pelaaminen

Vuoden aikana tuli ehkä pelattua hieman enemmän kuin aikaisemmin. PlayStation 4:ssa pyöri ainakin Assassin Creed: Origins (läpi), Until Dawn (läpi), Control (läpi), Rise of the Tomb Raider (läpi). Vuoden alussa listaamani peleistä Star Wars Jedi: Fallen Order, Disco Elysium, Untitled Goose Game, Assassin’s Creed Odyssey ja Detroit: Become Human odottavat vielä ostoslistalla.

2021

Kulunut vuosi oli erikoinen ja toivotaan tästä vuodesta erilaista. Tänä vuonna maastopyöräilyn osalta kalenterissa on ainakin Kaldoaivi MTB ja lisäksi kalenterissa on Funduro Cupin ja MTB-Enduron SM-sarjan osakilpailut, joista ainakin muutamaan olisi tarkoitus osallistua. Jää nähtäväksi, millaiseksi kesä muodostuu.

Kannattaa laittaa blogi (RSS-syöte), Twitter ja Instagram seurantaan. Jos teknisemmät aiheet ovat sydäntä lähellä niin myös englanninkielinen ”Rule of Tech” -blogini (RSS-syöte) voi kiinnostaa. Ja seuratkaa tietenkin Marttaa Instagramissa.

Artikkeli on julkaistu perjantaina 15. tammikuuta 2021 kello 21.25. This entry was posted in blogi and tagged by Marko. Bookmark the permalink.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *